Joululahjavinkit vauvalle

Joululahjavinkkien listaus jatkukoon vauvojen lahjoilla. Lahjaa hankkivan kannattaa kuitenkin muistaa, että vauva nauttii taatusti eniten si...

Joululahjavinkkien listaus jatkukoon vauvojen lahjoilla. Lahjaa hankkivan kannattaa kuitenkin muistaa, että vauva nauttii taatusti eniten siitä lahjapaketista nauhoineen, joten mitään painetta ei kannata ottaa paketin sisällöstä. Jotain tällaista toki voisi miettiä...tai olla miettimättä :)





 ShapeMaker-palikat ovat voittaneet useita lelukilpailuja ja tuskin suotta. Värikkäistä palikoista voi rakentaa torneja joita vauva voi kaataa ja isompana lapsi voi muodostaa palikoista erilaisia kuvia. Puiset palikat kestävät isältä pojalle ja ovat aina ajankohtaisia. Hinta n. 50 eur.



Ruokalahjan voi antaa myös vauvalle. Pieneen koriin voi kerätä esimerkiksi testit kaupan luomulastenruuista tai tehdä itse omat sekoitukset pieniin purkkeihin (kunhan muistaa säilyttää ruuan oikein). Koriin voi laittaa mm. sosepurkkeja, puuroja, maissinaksuja, hedelmiä sekä vaikkapa hyvän lusikan.


Edelliseen liittyen myös ruokalappu on tarpeen. Coq on Pate:n ruokalapuissa on sekä näköä että etenkin kokoa ja sitä tarvitaan. Mitä isompi sen parempi sanoo soseita aloittelevan pojan äiti. Isoja ruokalappuja myy mm. Unkai.



Merinovillalla ei voi mennä vikaan. Ihanan pehmeää villaa, mikä pitää kylmällä lämpimänä ja ei tukahduta kuumallakaan. Ehdoton ainakin kypärämyssyissä. Myös säärystintossut, tumput ja kerrastot todettu luksukseksi sekä sisällä että ulkona. Kuvien tuotteet: Myllymuksut, Many Months ja Kaino.
Kirjalahja sopii myös vauvoille. Katariina Koskisen Jekku ja kaverit- kirjan tuotto menee Amnestyn ihmisoikeustyöhön lyhentämättömänä. n. 20 eur. Amnestystoresta.






 Nova Melinan kisu-avaimenperä tuli meille blogin arvontapalkintona. Avaimenperässä roikkuva kissa on aina mukana, myös silloin kun muut lelut ovat unohtuneet. Kissa-avaimenperä on pelastanut jo useita tylsiä raitiovaunumatkoja ja niitä saa tilauksesta tekijältä.

Tai virkkaa itse omatekoinen pehmoeläin. Mitä oudompi sen parempi. Jos yritys menee todella mönkään, voit huijata jakinkarvasta neulotulla Snooshyllä.




7 kommenttia

  1. Ah, ihania! Jos rikas mä oisin...

    Meillä joulupaketteihin on hankittu persoonallista Brioa, palikkalaatikkoa ja hakkaa. Ja yksi aivan superihana juttu Big Small Companyn myynnistä (mistä pentu ei tosin tajua mitään pariin vuoteen). Tulisipa joulu!

    VastaaPoista
  2. PS. Musta on kivaa, kun sä kokoat tällaisia kivoja kollaaseja, niin me laiskimmatkin äiti-ihmiset kuullaan hienoista jutuista ja päästään kuolaamaan.

    T. Sophie the Giraffen kauttasi löytänyt lähiömutsi

    VastaaPoista
  3. Minna: niin on :) Mutta yhtä karseita tekee ittekkin!

    Sasia: Kaikkeahan ei onneksi pidäkään hankkia itselle. Meille tulee jouluna noista palikat, ne on ollut jo pitkään hankittuna. Muita lahjoja tyypille on se Lidlin tamburiinisetti ja kummille just eilen sanoin, et vaikka soseita tai lusikoita tms.

    Ostin muuten hakan just kirppikseltä eurolla. Ylläri.

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja ideoita:) taidetaan tänä vuonna kuitenkin jättää pienelle lahjat hankkimatta, kun ei se vielä osaa iloita edes niistä nauhoista ja papereista :) tarpeelliset tulee hankittua kuitenkin ajan mittaan...

    VastaaPoista
  5. Voisit myös tehdä postauksen, että minkä lahjan voisi antaa lapsen kummeille.. ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitti kun mainostit mun kisuja! :) Yks korjaus: niitä ei saa tilauksesta, mutta kohta mun nettikaupasta, kunhan saan sen auki. Suunnilleen puolet jäi messuilta jäljelle ja ne sit menee sinne.

    Harmi kun et päässy moikkaamaan. :(

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images