Pyhä luonnonkosmetiikkaepistola

Unettoman yön ja selkäkipuisen aamun seurauksena istun olohuoneessa aikaan 5.45 ja odottelen sokerirasitustestiä. Nyt on hyvää luppoaikaa ja...

Unettoman yön ja selkäkipuisen aamun seurauksena istun olohuoneessa aikaan 5.45 ja odottelen sokerirasitustestiä. Nyt on hyvää luppoaikaa ja ajattelin käyttää sen pieneen luomukosmetiikkaepistolaan. Kattavamman tietopaketin siitä mitä luonnonkosmetiikka on, mitkä ovat esimerkiksi luonnonkosmetiikan ja luomukosmetiikan erot ja miksi raskaus/imetysaikana kannattaa miettiä kosmetiikkavalintoja löytyvät esimerkiksi Noora Shlinglerin uudesta Marjoja&maskaraa opuksesta, mistä kirjoitin taannoin enemmän. Nyt keskitytään omiin huomioihin.

Vaikka monet jo tietävät, kerrataan hieman. Suhteeni kosmetiikkaan/meikkaukseen on muuttunut iän myötä paljon. Nuorempana sairastin pahan aknen muutamaankin otteeseen ja se varmasti vaikutti siihen, että opettelin meikkaamaan (=peittämään) jo nuorena ihoni ja taito on edelleen hyppysissä. Tahto sen sijaan on loistanut poissaolollaan jo pitkään ja meikkaan muutamia kertoja viikossa mennessäni jonnekkin kauppaa ja kirjastoa kauemmaksi. Tykkään, että tällä hetkellä hyväkuntoinen ihoni saa näkyä, vaikka ne muutamat näpytkin loistaisivat samalla. Silti meikissä pitää olla väriä ja kun meikkaan, perussettiini kuuluu musta silmärajaus sekä kirkkaan punainen huulipuna.

Raskauden myötä heräsin myös miettimään meikkaamistani terveyden kannalta ja tuntui entistä tärkeämmältä, etten kuljettaisi kehooni ehdoin tahdoin lisää aineita, mistä en tiedä yhtään mitään. Valitettavasti jo päivittäinen ruokani sisältää liikaa koodikieltä ja kun meikkejä/muuta kosmetiikkaa hankkii kuitenkin harvoin, voi sen ihan hyvin hankkia ilman aineita joiden sisältö jää arvailujen varaan. Vastaus tarpeisiini on tällä hetkellä luonnon/luomukosmetiikka (huom. ei sama asia) ja varsinkin täällä Helsingissä valikoimaa on pilvin pimein, varmasti muualtakin maasta löytyy vaihtoehtoja.


On kuitenkin huomattava, että pelkkä mainoslause, esim Lumene Blue sarjan "sisältää yli 90% luonnon raaka-aineita" ei tarkoita välttämättä yhtään mitään, sillä ihonhoitotuotteissa se 90% voi olla niinkin luonnollista ainetta kuin vettä ja loputhan voi olla ihan mitä tahansa muuta käärittynä ekolla höystettyyn myyntikuoreen. En ota kantaa miten hyvin Lumene on perehtynyt luonnollisien aineiden käyttöön, sillä en osaa lukea inci-listoja (eli mahdollisimman hankalasti tulkittaviksi tehtyjä kosmetiikan sisällysluetteloita) vaan etsin tuotteesta sertifikaattia, mikä selkeästi osoittaa tuotteen luonnon raaka-aineista valmistetuksi. Se on nopein ja helpoin tapa ainakin itselleni. (sertifikaateista lisää esim täältä, palaan itse aiheeseen myöhemmin)

inci
Luonnonkosmetiikka ei rajoitu pelkästään meikkeihin ja ihonhoitoon, vaan nykyään tarjolla on myös esimerkiksi hajuvesiä, mitkä eivät haise vanhalle luomumummolle. Oma superihana tuoksuni on tällä hetkellä lahjana saatu Honoré des Prés’n Vamp a NY parfyymi, mikä tuoksuu muun muassa rommille ja vaniljalle. Honoré des Prés-tuoksujen lanseeraustilaisuudessa tutustuin myös tuoksujen maahantuojaan Bionatureen ja kuulin heidän valikoimiin kuuluvaksi myös Couleur Caramel merkin sertifioitu luonnonkosmetiikka meikeistä ihonhoitotuotteisiin. Sain jälkikäteen muutaman testaustuotteen postitse ja nyt olen siirtynyt muutamien meikkien suhteen Caramel-tytöksi. Tarkempia tuotehuomioita tulee myöhemmin, mutta pakko hehkuttaa Greenstreetillä nyt -25% tarjouksessa  (edit: vain tämän päivän!) olevan kirkkaanpunaisen huulipunan olevan yliveto! Jos jollain haluaa aloittaa, tämä voisi olla se tuote, mikäli vanha huulipuna vetelee viimeisiään.


Haluan kuitenkin painottaa, ettei täysi siirtyminen ekokosmetiikkaan ole järkevää mikäli meikkipussi pullistelee jo valmiiksi käyttämättömiä tuotteita, vaan on myös ekoteko käyttää ne edelliset loppuun. Ja tämä pätee kaikkeen muuhunkin, meillä esimerkiksi on menossa kotona eilen aloittamani kampanja edellisten ruokien syömisestä ennen uuden ostoa. Monet asiat vaan tuntuvat houkuttelevimmilta kuin se mitä valmiiksi kaapista löytyy.

Tässä pieni pohjustus sille, mitä blogista tulevaisuudessa löytyy. Eli ainakin muutamia nostoja hyviksi havaitsemistani ja turvallisiksi mieltämistäni kosmetiikkajutuista. Toivon, että jos joku muukin on vaihtamassa asteittain luonnonkosmetiikkaan, olisi tuotenostoista hyötyä tuotteiden valitsemisessa. Ainakin itseä harmittaa, että turvallisemman kosmetiikan ollessa hinnoissaan, ei käyttäjäkokemuksiakaan tunnu löytyvän netistä samaan malliin kuin perus markettikamasta eikä pienituloisena houkuta ostaa sikaa säkissäkään.

Onko teillä omia luonnonkosmeettisia suosikkisarjoja ja mistä hankitte tuotteenne?

2 kommenttia

  1. Prinsessa Paskavarvas3. toukokuuta 2011 klo 13.47

    yhyyy... MMiksi niillä pitää olla tarjouksia juuri nyt eikä vasta mun palkkapäivänä :DD

    VastaaPoista
  2. Toi Couleur Caramel on niiiii ihana sarja <3Ja Lumene yököttää mua! Tosiaan,antaa ymmärtää, että ois jotenkin niin luonnollinen. Ähpyhh! Parafiinia ja silikoonia ja mitä lie puppua täynnä kaikki purkit ja purnukat. Viimeisena listalla on sitten (0,002%) LUONNON omaa öljyä :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images