Raitaa ja punaa

Tänä aamuna pitkästä aikaa tuli tarve tälläytyä. Muutenhan siinä ei olisi mitään outoa, mutta kun ajatus tälläytymiseen lähtee postiluukusta...


Tänä aamuna pitkästä aikaa tuli tarve tälläytyä. Muutenhan siinä ei olisi mitään outoa, mutta kun ajatus tälläytymiseen lähtee postiluukusta kolahtaneesta kirjasta, on se hieman erikoinen syy, vaikkakin hyvä. Kaivoin siis esille sen toisen vaatteen, mikä mahtuu päälleni merkiltä, mistä saamani kirjakin kertoo. Ja punasin oikein huuletkin ennen kuin lähdin kylille. Reippahasti kävivät askeleet lepakkohihaisessa raitapaidassa ja vasta tutustumisasteella olevassa huulipunassani.










Arvaako jo joku, mikä kirja tänään somisti eteisen lattiaa?

2 kommenttia

  1. Voisko olla surrur? =)Minäkin olen siihen törmännyt useammassakin blogissa ja heti kolahti. Tarkemmalla tutkinnalla selvisi syykin, samaisilta tekijöiltä on myös juju-kirja, joka on aivan huippu! Niin hyvä, että olen sen itsellenikin ostanut. Tuosta uudesta tein jo kirjastoon varauksen... =)

    VastaaPoista
  2. Juu, sepä juuri! Aivan superihana! Laitan kuvia parhaista paloista tänne kunhan saan kuvattua kirjaa, en viitsi ihan skannaamaankaan alkaa. Suosittelen kyllä melkein vaikka hankkimaan heti itselle, se on IHANA!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images