First spring day

Joillakin, jotka eivät ole murjottaneet viimeisintä 2 viikkoa on kevätkin alkanut aikaisemmin. Allekirjoittaneella se alkoi vasta tänään, ku...

Joillakin, jotka eivät ole murjottaneet viimeisintä 2 viikkoa on kevätkin alkanut aikaisemmin. Allekirjoittaneella se alkoi vasta tänään, kun möngin pitkästä aikaa kolostani ihmisten ilmoille ja Miltton Showroomin pressikemuihin. Tärkeimmät asiat ensin: ei alkoholitonta skumppaa. Kyllä suklaata ja mansikoita.

Bloggarikolmikkomme oli valmistautunut niinkin hyvin, että Vikellä oli kamera rikki, itselläni oli kameran muistikortti jäänyt kannettavaan ja lapsen isällä oli vain mustavalkofilmikamera mukana. Asukuva otettiin sitten kauppareissulla. Muutenkin tuossa puhuttiin, kuinka mulla on kynnys valokuvaamiseen ja en kehtaisi kulkea pinkkiä pokkaria suuremman kameran kanssa minnekään, vaikka laadukkaita kuvia olisi kiva ottaa. Järjestelmäkamerat ovat pelottavia.

Päivän asu oli mitä oli ja se täydentyi päivän aikana Haga Eyewearin lahjoittamilla aurinkolaseilla sekä Wranglerin puuvillakassilla täynnä Järvikylän salaatteja. Ajattelimme pistää saamamme basilikapuskat isompiin ruukkuihin ikkunalaudalle ja katsoa kestävyyttä ja kasvua. Olisi mukavaa saada yrtit kasvamaan niin, että saisi napsia tuoreita makuja leivän päälle vähän pidempään kuin päivän ajan.

Jaettavia mamma-asioita pyöreä nolla. Ihanaa olla elävien kirjoissa.


Housut: Mamalicious
Raitapaita+ toppi: H&M
Villaviitta Cristelle&Co
Tennarit: Converse
Laukku: Wrangler
Aurinkolasit: Haga Eyewear

15 kommenttia

  1. Ihanan keväinen ja niin sun näköinen päivänasu! Tykästyin noihin aurinkolaseihin. ;)Sulla on ollut tosi mielenkiintoisen oloinen päivä, saisko tännekin...

    VastaaPoista
  2. Kiitti :) Mä oon ittekkin tyytyväinen aurinkolaseihin, ei olisi parempaan saumaan voinut tulla kun ei ihmismäisiä oikein omistuksessa ole ollut vuosiin.

    VastaaPoista
  3. Näytät oikein fressiltä. Itse näytin yhdeltä möykyltä tuossa raskauden vaiheessa..ja se vain paheni loppua kohden. Ja joo, mäkin tykkään ottaa pokkareilla, kun en muka kehtaa kantaa järkkäriä mukana. HUhhuh! No mut, Rauhallista Vappua!

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään sun tyylistäs! :---)

    VastaaPoista
  5. Tiina: Milttonilla esiteltiin playstationpelejä, missä oma kuva heijastettiin isoon telkkuun. Sen jälkeen tuli todella luonnollisesti tuo sivuttain oleminen kuvissa, sillä ei se niin kaukana möykystä ollut se tv.n minä :DEssipessi: Voi kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Voi hyvänen aika hyvä neiti, tehän taidatte olla pieniin päin! :DHaluun kans yrttejä! Hiippailen joskus salaa völjyyn ja linnunpoikasena suu auki odotan, josko sulta tippuis jotain...

    VastaaPoista
  7. Mustakin tuntuu siltä, että oon. Tarttis varmaan tehdä testi tms.odotan itsekin suu auki josko jotain tapahtuisi noille yrteille, tänään oli suunnitelmissa hakea semmosia ruukkuloita niihin.

    VastaaPoista
  8. Pakko kommentoida noista yrteistä, että en oo koskaan saanut niitä pienissä ruukuissa olevia basilikoita kasvamaan enää uudessa isommassa ruukussa. Sitten luinkin jostain, että basilikan juuret on niin heiveröiset, että ne ei kestä siirtoa. Äitini tosin viherpeukalona on onnistunut siirtämään ruukkubasilikat jopa kasvimaalle.Itse ostin viime keväänä Stockkan herkusta basilikan, joka oli isossa kukkaruukussa. Se kesti koko kesän (pari kertaa näytti pystyyn kuolleelta, mutta virkosi) ja tuotti satoa. Itseasiassa se eli niinkin pitkälle, kun jouluun. Sitten tuli pimeä talvi ja tappoi sen. Ajattelin käydä ostamassa samanlaisen tänä vuonna. Toivottavasti se on yhtä pitkäikäinen kuin edeltäjänsä.

    VastaaPoista
  9. Hyvä tietää, että semmosia löytyy isommissakin ruukuissa valmiiksi. Toi meillä asuva mies on kyllä kovin harras kasvifriikki, nytkin ikkunalaudalla on kukkivia chilejä (tai tomaatteja, en oikein muista), joita se sellaisella hentoisella meikkisiveltimellä yrittää hedelmöittää tms, siis siirtää kukasta kukkaan jotain höyhtyviä tms. Tämän kommentin jälkeen on varmaan helppo uskoa, että mä en itse olisi edes ajatellut basilikoiden kasvatusta vaan oisin pistänyt pestoksi heti.

    VastaaPoista
  10. Ai ai ku hienot lasit ;-). Olipa taas kiva törmätä, Miltton on mulle vieläkin joksenkin hermostuttava kokemus, mutta ihan tämä toffeentuoksuinen tigitukka...

    VastaaPoista
  11. Lapsimessujen jälkeen Miltton on suorastaan rauhoittava paratiisi maan päällä :D P kysy aamulla ku heräsin tukka pystössä, että oliko sen samppoon tarkotus tehä tukasta tommonen...ILMAVA.Oli mukava nähdä!

    VastaaPoista
  12. näytät hyvältä tässä !

    VastaaPoista
  13. Löysin vasta blogisi ja voi vitsit, miten kiva onkin! Ihana sun tyyli ja mielenkiintosia juttuja kirjottelet:)

    VastaaPoista
  14. Hei kiitos tykkäyksestä! Mukavaa aina kun joku jättää kommenttia, varsinkin noin kivaa. hyvää vappua sinne!

    VastaaPoista
  15. Ihana asu! Kuinka yllättävää, että pidän raidoista...

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images