Vaikka nämä kuvat onkin otettu kotoisasti Itä-Helsingissä, kirjoittelen tätä juttua nyt maalta Kaamoksen toisen kodin sohvalta. Kaamoksen isä muutti viime kuussa vähän kauemmaksi Helsingistä omakotitaloon ja samalla kaupunkilaislapsen elämään tuli ihan uudenlaista vapautta. Itsekin nyt viikonlopun täällä järven rannalla viettäneenä ymmärrän kyllä hyvin lapsen innostumisen, vaikka aluksi muutto vanhasta isän kodista tuntuikin lapsesta kurjalle.

Mietimme ennen muuttoa kaikkia kivoja juttuja, joita maalla asuminen toisi tullessaan ja yksi oli mahdollisuus hankkia lemmikkieläin. Itse en ole halunnut kotieläintä pieneen kaupunkikotiin, mutta nyt kun toisessa kodissa on sekä neliöitä että pihalla tilaa, voisi eläinkaveri ollakin mahdollinen. Jossakin vaiheessa toivelista lemmikkieläimistä oli loputon: kissa, koira, minipossu, kultakala, kana, kukko ja marsu on ainakin mainittu. Asia on kuitenkin edelleen mietintätasolla ja todennäköisin lemmikki tänne peltojen keskelle olisi kissa, joka samalla pyydystelisi pihapiirissä vipeltäviä hiiriä.

Viime viikolla eläinteema nousi jälleen esille, ei Kaamoksen puheiden vuoksi vaan IvanaHelsingin julkaistua Animal Rights - lehden täynnä eläinoikeusasiaa. Kävin nappaamassa 800kpl painoksesta yhden ilmaislehden jo itselleni ja hankin samalla meille parit eläinoikeusaiheiset hihamerkit. Samalla lukiessani lehteä iloitsin, että vielä nykyäänkin ihmiset ja yritykset ottavat kantaa ja muuttavat maailmaa pala palalta arvojensa mukaiseksi. Ja vaikka eläimen hankinta ei sinäänsä minua kosketakaan muuten kuin potentiaalisen lomavahdin näkökulmasta, aloin lehden luettuani puhumaan löytöeläimen kotiuttamisen puolesta, niin vahvasti resque -teema vaikutti.

Nyt olemmekin viikonlopun aikana kahlanneet läpi kodittomien eläinten tarjontaa - ei vielä kuitenkaan niin päämäärätietoisesti, että sopivaa eläinkaveria tultaisi ihan heti hankkimaan, mutta tulevaisuuden varalle. Jos matkan varrelle osuisi joku ilman toista kissakaveria viihtyvä ja maalaiskotia kaipaava koditon kissa, voisi se saadakin kodin täältä peltomaiseman keskeltä.

Nyt olisikin kiva kuulla kokemuksia löytökissan omistajilta, miten elämä kisun kanssa on sujunut ja onko kissa kotiutunut uuteen ympäristöön ja luottanut uusiin perheenjäseniinsä? Millaisia vinkkejä teillä on antaa löytökissaa harkitseville?

Tein viime vuonna näihin aikoihin Visit Helsingille lapsiperheiden kesälehteä ja kävin sen tiimoilta ensimmäistä kertaa Korkeasaaressa keväällä. Kokemus oli ihana, ihmisiä oli paljon vähemmän kuin kesällä ja eläimetkin loikoilivat näkyvillä, eikä hellettä paossa. Tänään työhommista palaillessani sain idean, että voitaisiin ottaa kevätvisiitti uusiksi ihan extempore ja napattiin naapurin muksu mukaan eläintarhareissulle. Retkemme ei mennyt ihan kuin Strömsössä, vaan parin matkaan tulleen mutkan takia ehdimme olla saaressa vain tunnin verran, mutta parempi sekin kuin ei mitään. 

Kävimme siis vain katsomassa sisätiloissa käärmeitä ja jyrsiöitä sekä iloksemme ulkona loikoilevia isoja kissaeläimiä. Kaamos ja Iiris bongasivat myös kuoriutumattomia Amurintiikerin munia sekä huomasivat, että käärmeillä oli eläintarhan päiväkodin päiväuniaika meneillään. Parasta oli kuitenkin leopardin pilkullinen ja munan mallinen auto sekä värikkään safarihenkinen 16-linjan bussi, jolla matkamme taitoimme. Myös kartat olivat kova juttu ja sovittiin, että seuraavalla kerralla tutkitaan loput kartan eläimistä läpi. Se hoituukin helposti, kun Kaamoksella on vuosikortti Korkeasaareen ja Iiris taas pääsee ikänsä puolesta vielä hetken ilmaiseksi.

Pitkän pimeän talven jälkeen tuntuu ihan hullulle, että energiaa riittää myös työ- ja päiväkotipäivän jälkeen ja pihalla on valoisaa vielä nukkumaan mennessäkin! Pitäisi kehitellä lisää helppoja retkikohteita iltojen piristykseksi, sillä pihalla hengailun jälkeen seuraava päiväkin tuntuu usein energisemmältä. Ja mikä parasta, lapsi nukahtaa kuin saunalyhty illalla!

Ps. Terhi oli käynyt myös eilen saaressa, siellä laajempi kirjo kuvia söpöistä eläimistä!