Syyslomavinkit Seinäjoelle

 mainos: Visit Seinäjoki Huom. Syksyllä 2020 matkustaessa huomioithan THL:n matkustus- ja suojautumisohjeistukset!  Postauksen julkaisun aik...

 mainos: Visit Seinäjoki

Huom. Syksyllä 2020 matkustaessa huomioithan THL:n matkustus- ja suojautumisohjeistukset! Postauksen julkaisun aikaan Etelä-Pohjanmaa ei kuulu koronaviruksen kiihtymisalueeseen, mutta otathan ennen matkustusta selville ajankohtaisimman tilanteen THL:n sivuilta. 



Olen asunut Seinäjoella noin seitsemän vuoden ajan 2000-luvun alussa, jolloin opiskelin Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajaksi. Muutettuani kaupungista pois n. 13 vuotta sitten, en ole käynyt paikkakunnalla kuin ihan pikaisesti työmatkoilla, mutta ilokseni tämä syksy toi meille lapsen kanssa mahdollisuuden tutustua 2020-luvun Seinäjokeen syksyisenä pitkänä viikonloppuna. Pitkä viikonloppu olikin todella hyvä aika tutustua vanhaan kotikaupunkiin uudelleen, kolmen vuorokauden aikana ehti nimittäin kokea monenlaista, pääasiassa itselleni täysin uutta Seinäjoki-tekemistä!

Koko reissun löydät video/kuvamuodossa Instagramini Seinäjoki-kohokohdasta, joten tässä postauksessa listaan tiivistetysti viisi parasta vinkkiä Seinäjoella syyslomaa viettävälle! Mikäli haluat kuulla paikoista vielä lisää, kannattaa siirtyä Instagramtilini @elsa.heiko pariin postauksen lukemisen jälkeen!


VINKKI 1: MAJOITU MUKAVASTI KESKUSTASSA

Saavuimme Seinäjoelle iltajunalla n. kuuden aikaan ja majoituimme kolmen yön verran ihan Seinäjoen rautatieaseman vieressä sijaitsevassa Hotelli-ravintola Almassa. Alma eroaa positiivisesti perinteisistä hotelleista persoonallisella sisustuksellaan ja etenkin korkeassa tornihuoneessa majoittuessa oli mahtavaa katsella pimenevää kaupunkia ja nauttia rennosta lomafiiliksestä. Lomafiilistä nosti huoneesta löytyvä oma sauna, jota lämmitimme useampaan otteeseen reissun aikana.


Seinäjoen keskustassa sijaitseva Alma tarjoaa vierailleen mahdollisuuden lainata Jopo-polkupyöriä, joten kotimaisia raaka-aineita suosivan aamiaistarjoilun jälkeen pääsimme nopeasti polkemaan kaupungin muiden aktiviteettien pariin. Huippu paikka, tänne tulemme ehdottomasti uudelleen!



VINKKI 2: SEINÄJOKI ON RUOKAKAUPUNKI, OTA ILO IRTI PAIKALLISISTA ERIKOISUUKSISTA

Hyvä ruoka tekee lomasta loman! Itse starttasimme syyslomareissumme monien kehumassa Juurella-ravintolassa, jota ei turhaan kehuta kaupungin parhaaksi ravintolaksi. Juurella tarjoaa upeita ruoka-annoksia lähiseudun raaka-aineista ja sopii rennon tunnelmansa vuoksi myös lapsiperheen "hienommaksi" ravintolakokemukseksi.  Me testasimme 9-vuotiaan seuralaiseni kanssa Matka maakuntaan menun 8 ruokalajin voimin ja uskokaa tai älkää, viihdyimme ravintolassa lähes kolme tuntia kaksistaan (ilman mitään kännypelejä ja muita aktiviteetteja)! Ilta Juurella oli mahtava kokemus meille molemmille ja uskallan luvata, että moni alakouluikäinen lapsi nauttii ruuasta aivan yhtä antaumuksella kuin aikuinenkin. Kannattaa siis kokeilla, tällä hetkellä keskiviikkoisin ja torstaisin Juurella tarjoaa neljän ruokalajin illallisia hintaan 45 euroa. 


Mainitsemisen arvoisia ovat myös Seinäjoen kaksi kahvilaa, Pikku Paussi sekä Valkoinen puu. Harvasta isommastakaan kaupungista löytyy näin hyviä kahviloita, mitä Seinäjoella on kaksin kappalein. Pikku Paussissa tarjoilut tehdään itse kahvilan alakerran leipomossa, Valkoisessa puussa ne tulevat lähikunnasta Kauhajoelta. Kumpikin kahvila tarjoilee myös lounasta, joten voit tehdä kuten me: syö paikan päällä ja ota leipomoherkut ilostuttamaan hotelli-iltaasi!



VINKKI 3: SEINÄJOKI ON KULTTUURIKAUPUNKI

Kaikki tietävät Seinäjoen tapahtumat, mutta Seinäjoki tarjoaa laadukasta kulttuuria ihan ympäri vuoden. 2020 syksyn kaksi ehdottomasti kiinnostavinta kulttuurikokemusta ovat Seinäjoen Taidehallin Millaista on olla eläin? näyttely sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa juuri ensi-iltansa saanut Evita-musikaali. 


Lapsen kanssa matkaillessa kulttuuritarjontaan tutustuminen on aina hieman jännittävää, sillä lapsethan ovat melko ankaria kulttuurikriitikoita ja armottomia mielipiteissään. Itse olin aikatauluttanut Taidehallin ja Evita-musikaalin vain parin tunnin päähän toisistaan ja ajatellut, ettei Taidehallilla vietettäisi kuin maksimissaan puoli tuntia. Kävi kuitenkin niin, että Millaista on olla eläin? näyttely kiinnosti lasta paljon enemmän, mitä olisin kuvitellut ja vietimme näyttelysalissa lähes kokonaisen tunnin eläimiin liittyviin teoksiin tutustuen. Kissafani-lapselle kiinnostavinta oli tottakai kissoille kuuloaistille sävelletty oma musiikki sekä tarkkuutta vaativa karkinpoimintakone, josta parhaimmat saavat makean yllätyksen mukaansa.


Taidehallilta saimme pyöräillä tukat hulmuten Seinäjoen kaupunginteatterille Evita-musikaaliin, joka sekin oli vaatimattomasti sanottuna LOISTAVA. Jos tänä syksynä käytte vain kerran teatterissa, suosittelen lämpimästi nimenomaan tätä esitystä mahtavan musiikin, koskettavan tarinan sekä upeiden roolitöiden vuoksi. Evita-musikaali kiinnosti myös kolmasluokkalaista kulttuurikriitikkoa kovasti ja aika lensi myös Kaamoksella Argentiinalaistunnelmissa. Tätä nuoremmille en Evitaa kuitenkaan välttämättä suosittelisi, näyttämöllä kun nähdään niin kohtalokkaat hautajaiset kuin stripparikin.



VINKKI 4: SEINÄJOELLA LUONTO ON LÄHELLÄ

Mikäli aikaa ja hyvää säätä riittää, kannattaa Seinäjoen luontoon tutustua joko Kyrkösjärven, Jouppilan vuoren (Joupiska) tai hieman kauempana keskustasta sijaitsevan Paukanevan luontopolulla. 


Itse pakkasimme sunnuntaiaamuna mukaamme pienet eväät ja ajoimme kaverimme kanssa n. viiden kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalle Paukanevalle, josta löytyy mm. laavu, grillipaikkoja sekä lintutorni. Paukanevalle kannattaa varata retkeilyaikaa ainakin pari tuntia, mutta alueella voisi helposti viettää aikaa vaikka puoli päivää! 


Luonnossakin liikkuessa kannattaa muistaa virustilanteesta johtuen turvavälit. 



VINKKI 5: ELÄ HETKI KUIN SEINÄJOKINEN

Kun kyselin Seinäjoella asuvilta missä he itse viihtyvät kotikaupungissaan, todella moni vastasi viihtyvänsä kirjastossa. KIRJASTOSSA! Sitten kuulin, että Seinäjoki on saanut pitkään kaivatun kirjaston laajennuksen valmiiksi ja viihtyisä rakennus on otettu kaupunkilaisten keskuudessa ilolla vastaan. Paikkakuntaa tuntemattomille kannattaa tässä vaiheessa kertoa, että Seinäjoen keskustassa sijaitseva Aaltokeskus eli Alvar Aallon suunnittelema julkisten tilojen kokonaisuus on ollut paikkakunnan ylpeys valmistumisestaan lähtien. Kun uutta kirjastorakennusta kutsutaan vielä paremmaksi paikaksi, se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. 


Toinen mainitsemisen arvoinen paikka on vuosi sitten valmistunut Ideaparkin kauppakeskus, joka on tuonut kaupunkiin paljon uusia ravintoloita ja esimerkiksi Viihdekeskus Hollywoodin, jossa voi mm. hohtokeilata, pelata minigolfia tai selvittää pakohuoneen salaisuuksia. Itse vedän sen verran kotiinpäin, että suosittelen myös Ideaparkissa sijaitsevaa Farkkutehdas-farkkukauppaa, joka myy asiakkaani Masi Companyn Suomessa suunniteltuja ja Virossa valmistettuja Lee Cooper ja Very Nice farkkuja. Farkkutehtaan tarjonta kannattaa ehdottomasti tsekata Seinäjoella käydessä, sillä valikoimasta löytyy monia erikoismalleja, joita et saa mistään muualta!



Hyvää Seinäjokilomaa!

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images