Kestävän kehityksen kalatiskiltä saa vinkit sushiin ja silakkapihveihin

Kaupallinen yhteistyö Food Market Herkku Osaatko perata silakkaa? Oletko koskaan edes kokeillut? Ei haittaa ollenkaan, ettet ol...

Kaupallinen yhteistyö Food Market Herkku

Osaatko perata silakkaa? Oletko koskaan edes kokeillut? Ei haittaa ollenkaan, ettet ole! Suurin osa seuraajistani nimittäin ei ole kokeillutkaan silakan perkuuta ja iso osa asiaa harjoitelleistakin myöntää, ettei se mitään lempipuuhaa ole.  Tämä tuli esiin, kun kysyin eilen Instagramissa onko silakanperkuuta tullut kokeiltua. 62% ei ollut.

Silakkaa kuten montaa muutakin kalaa kannattaa kuitenkin syödä sekä terveys- että joskus myös ympäristösyistä. Ylen #itämeridinner kampanjasta on itselleni jäänyt mieleen, että ihminen voi vaikuttaa Itämeren rehevöitymiseen syömällä juurikin esimerkiksi silakkaa, lahnaa ja särkeä. Yksi lahna-ateria vähentää keskimäärin kilon sinilevää Itämerestä ja eikä kalan mukana merestä poistunut fosfori tee ihmiselle kuin hyvää. Fosfori on Ylen jutun mukaan ihmisen toiseksi yleisin alkuaine.

Lupaavan postauksen alun jälkeen on todettava omakohtaiset faktat. Meillä kyllä syödään kalaa säännöllisesti, mutta enimmäkseen lohta sekä kalapuikkoja. Tuorekalatiskit eivät olleet minulle yhtään tuttuja ennen Food Market Herkun MSC-sertifioidun kalatiskin ilmestymistä lähimpään ostoskeskukseen. Tällä hetkellä Food Market Herkun kalatiskit kilpailevat Vuoden Kalakauppa 2020 tittelistä ja ymmärrän hyvin miksi. Nehän ovat Suomen ensimmäiset kauppaketjujen vastuullisuussertifioidut kalatiskit, joten kestävä kehitys ei ole pelkkää sanahelinää ja mainoskikka.


Itse opin käyttämään Food Market Herkun kalatiskiä vähän vahingossa vuosi sitten tuoretta sushilohta etsiessäni. Lohta tottakai löysin, mutta myyjä ehdotti myös kokeilemaan siikaa sashimina ja lupasi paloitella kummatkin kalat valmiiksi sushiin sopiviksi paloiksi. Tämä teki vaikutuksen, sillä en edes omista kalaveitsiä.  Sen jälkeen olen käyttänyt Herkun kalatiskiä melko paljon, viimeksi eilen kun juhlimme talviloman aloitusta tekemällä sushia kotona. Hyvien vinkkien lisäksi sain siis kalan käsittelyn kaupan päälle, mikä helpotti sushishowta paljon.

Luulen ettei MSC-sertifikaatti ole kaikille tuttu juttu, joten pieni tiivistys siitä lienee paikallaan. Sertifikaatin kolme pääkulmaa luonnon kalastuksessa ovat kestävät kalakannat, ympäristövaikutusten minimointi sekä kalastuksen toimiva ohjaus eli paikallisten ja kansainvälisten lakien noudattaminen.


Osa Food Market Herkun kalasta ja merenelävistä ei kuitenkaan ole villinä kasvanutta vaan kasvatettua, jolloin toinen sertifikaatti eli ASC on tarpeen. Kirjainlyhenteet ovat usein vähän hepreaa, mutta jos kerron että ASC on WWF:n perustaman järjestön vastuullisuussertifikaatti vesiviljelylle, se ehkä kertoo laaditun kriteeristön tasosta. Sushipöydästämme löytyi myös ASC-sertifioituja katkarapuja, johon sain nopean tarjoiluvinkin kalamestarilta: öljyä, suolaa, chiliä ja valkosipulia pannulle ja katkaravut ovat paistettuna täydellisiä!

Villikalatarjontaa riitti mm. loviisalaiskalastaja Mikael Lindfolmin meren antimissa ja miettiessäni omia sushivalintoja kalamestari opetti myös Itämeren silakan perkuun, kun totesin etten ollut kokeillut moista ikinä. Ehkä joskus vielä ryhdyn silakkapihvien tekijäksi, mutta nyt haaviini päätyi siikaa ja lohta sekä tuoretta tonnikalaa, jota on meillä tosi harvinaista herkkua. Testiksi ostin myös muutaman kampasimpukan, koska muistin ettei Kaamos ollut niitä ennen maistanut. Nyt on, mutta kommenttien perusteella niljakas tuntuma ei tehnyt kovin suurta vaikutusta!


Itse tehdystä sushista tuli ehkä vähän liiankin hyvää, sillä päätimme tänään tehdä sitä vähän lisää. Tämä tarkoittaa tietenkin uutta kauppareissua Food Market Herkkuun, jossa kalavalinnat tehdään tämän päiväisen saaliin mukaan. Valikoimahan kalatiskeillä vaihtelee jonkin verran päivästä ja kalastajien saaliista riippuen, joten jos eilen lahna oli loppu, tänään sitä voisi ihan hyvin saadakin.

Vuoden Kalakauppa 2020 kilpailu on käynnissä 29.2. saakka! Käyhän sinäkin heittämässä ääni suosikillesi! Äänestäjäthän osallistuvat myös lahjakortin arvontaan äänestämäänsä kauppaa eli kannattaa osallistua!

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images