Kaupallinen yhteistyö Weecosin kanssa Vastuullisuus on noussut lähes yhdeksän perheblogivuoteni aina vain isompaan rooliin sekä...

27.3.19
Kaupallinen yhteistyö Weecosin kanssa

Vastuullisuus on noussut lähes yhdeksän perheblogivuoteni aina vain isompaan rooliin sekä perheessämme että ympäröivässä maailmassa. Kun lapseni oli vauva, oli meillä luomupuuvillaisia lastenvaatteita ja käytimme pääasiassa luonnonkosmetiikkaa, mutta siihenpä se sitten jäikin. Silloin vastuullinen kuluttaminen oli usein kompromissi, sillä etenkin ekologiset vaihtoehdot näyttivät usein tunkkaisilta ja vähän hipeiltä, eikä ollenkaan ajankohtaisilta. Nykyään vastuullisten valintojen tekeminen on tehty helpoksi, sillä tuotteet ovat laadukkaita, tyylikkäitä ja ajanmukaisia. Mutta päänvaivaa ainakin minulle aiheuttaa se mitä vastuullisuus oikeastaan edes on?

Vastuullisuuden määritelmä ei ole mikään kiveen hakattu teesi tai ostettavissa oleva takuulappu. Vastuullisuus on ennemminkin ylätermi, jonka alle kätkeytyy paljon erilaisia variaatioita ja valinnanvaraa. Vastuullisuus on sekä kulutusta että kuluttamattomuutta ja ennen kaikkea tiedostusta sekä omista kulutustottumuksistaan että elämäntavastaan ylipäätään. Joskus vastuulliset valinnat ovat itsestäänselviä, joskus ne aiheuttavat harmaita hiuksia, sillä usein toiseen suuntaan kumartaessa sitä pyllistää toiseen suuntaan. Onko esimerkiksi kierrätettynä ostetun pöydän haku satojen kilometrien päästä vastuullista vai ei, näiden asioiden kanssa painin vähän väliä!


Viime marraskuinen muuttomme avasi silmäni, sillä edellinen kotimme pursusi tavaraa jota en halunnut enää omistaa ja huomasin pian, että eipä halua moni muukaan. "Vanhentuneita" huonekaluja oli lähes mahdoton kierrättää eteenpäin, varsinkaan kun en halunnut vain dumpata niitä kierrätyskeskuksien riesaksi. Huomasin, että muuttokuorman mukana uuteen kotiin päätyneet tavarat olivat lähes kaikki jollakin tavalla vastuullisia. Ne olivat joko vuosikymmeniä vanhoja edelleen toimivia huonekaluja, suomalaisten merkkien laadukkaita tuotteita, luonnonmateriaaleista tehtyjä tekstiilejä tai esineitä, joilla oli tunnearvon lisäksi myös jälleenmyyntiarvoa.

Kierrättäessäni uuteen kotiin sopimattomia tavaroita eteenpäin tein pyhän lupauksen, että jatkossa tähän kotiin hankitaan vain tavaraa, joka on helppo kierrättää myös eteenpäin. Jatkossa suosisin siis ensisijaisesti suomalaisia, mielellään luonnonmateriaaleista valmistettuja tavaroita. Tavaroita, joita haluan omistaa kuukausien sijaan vuosikymmeniä ja tavaroita, joille on hakijajono ovella heti, jos päätän niistä joskus luopua.

Koska kotiimme tarvittiin kuitenkin muuton jälkeen muutamia huonekaluja ja sisustusjuttuja, lähdin etsimään niitä sekä kierrätettyinä että uusina vastuullisten brändien verkkokauppa Weecosista. Kierrätysvimmani sai perheessäni aikaan hieman vastalauseita, kun ajokortittomana nakitin sohvapöydän ja tuhottoman painavan senkin haun Turusta lapseni isälle. Tässä tuli vastaan yksi vastuullisuusdilemma, sillä mietin pitkään jälkikäteen oliko kierrätetyn huonekalun nouto 200km päästä mikään ekoteko. Onneksi nätti fiftaripöytä sopii kotiimme enemmän kuin hyvin.

Sohvan käsinojia suojaavat Vanamo Decon koristetyynyt sekä Himmeen Filly jalkalampun taas tilasin suosiolla Weecosista, joka toimitti tuotteet muutamassa päivässä lähipostiin. Vanamo Decon kotimaiset Kuura-tyynynpäälliset  (leima: käsintehty, lähituotanto, tehty Suomessa, luonnonmateriaalit) olivat pyörineet mielessäni siitä lähtien, kun pari vuotta sitten tilasin Weecosista merkin pellavaiset kosmetiikkapussit. Suomessa suunniteltu ja kudottu kangas on sekä kaunis että ajaton ja pysyy hyvänä pitkään. Vanamo Decon taustallahan on monille kantoliinailijoille tuttu Liinalapsi-yritys, joka on tunnettu superlaadukkaista design-kantoliinoistaan, joten jos Kuura-kuosi näyttää tutulta, saatat tunnistaa sen kantoliinoista.

Himmeen Filly jalkalamppu (leimat: tehty Suomessa, tuotanto-olot varmistettu, korjauspalvelu) päätyi olohuoneeseemme tuomaan lukuvalon lisäksi vähän moderniutta sisustukseen. Törmäsin hauskaan, myöskin Suomessa suunniteltuun ja valmistettuun lamppuun alunperin Himmeen instagramissa ja se toi mulle hymyn huulille, sillä lamppu muistuttaa pikkukorvineen keppihevosta! Yksinkertainen puuta, alumiinia ja betonia yhdistävä lamppu sopii melkein mihin tahansa tilaan ja Kaamos voi napata sen sitten omaan kotiin muuttaessa vaikka mukaansa, sillä veikeä Filly tulee taatusti kestämään aikaa.

Koska Filly oli melko hintava valinta, mietin pitkään edullisemman pöytälamppumallin ja Himmeen Fillyn välillä, kunnes tulin tulokseen, että jaettuna tuleviin käyttövuosiin Fillyn hinta on enemmän kuin kohdillaan Ja eihän sitä tiedä, vaikka sohvannurkassani seisoisi tällä hetkellä huomisen antiikkiaarre, varsinkin kun Himmee tarjoaa lampulleen myös korjauspalvelua.


Ja niin, hankinhan minä Weecosista pienen kasviterraarionkin kevään kunniaksi. Kun tänne kotiimme paistaa aurinko aivan koko päivän, uskaltauduin kokeilemaan tuollaista Tillapallon Heleä ilmakasviterraariota (leimat: käsintehty, tehty Suomessa, Luomu, uniikkikappale luonnonmateriaalit, lähituotanto, reilu kauppa) , joka on - arvaatte jo varmasti - Suomessa suunniteltu ja valmistettu.  Käsinpuhalletusta lasikulhosta löytyy siis kaksi pientä ilmakasvia, jotka vain pötköttelevät kivien ja sammalen päällä ja vaativat muutaman kerran viikossa vettä sumutettuna.

Mutta mitä ihmeen leimarimpsuja olen postaukseen oikein kylvänyt?

Vastuullisten merkkien kauppapaikka Weecos on verkkokauppauudistuksensa myötä helpottanut entisestään vastuullisten tuotteiden läpinäkyvyyttä lanseeraamalla vastuullisuusleimat, jotka ovat tulevaisuudessa nähtävissä kaikissa Weecosissa myytävissä tuotteissa. Weecos verkkokaupan lähtökohta on tarjota vain vastuullisia valintoja ja kriteerit myyjäksi pääsyyn ovat tiukat. Uusien vastuullisuusleimojen kautta vastuullisuuden eri puolista on entistä helpompi informoida myös asiakasta. Kuluttajana tämä tottakai lisää tietoutta tuotteesta, mutta omakohtaisesta kokemuksesta tiedän vastuullisuusleimojen myös muuttavan omaa suhtautumistani tuotteisiin. Mitä enemmän tiedän tuotteen dna:sta, sitä arvostavammin sitä yleensä käytän ja kohtelen.

Meidän kodin uudet tyynyt, kasvit ja lamppu ovat kaikki kotimaista tuotantoa ja näin ollen niitä yhdistää tehty Suomessa leima. Tämä ei kuitenkaan ole mikään periaate, vaan tottakai tägien merkitystä mietitään ihan asia kerrallaan ja tarpeenkin mukaan.  On myös paljon hankintoja, joissa vastuullisia valintoja on edelleen tosi vaikea tehdä, esimerkiksi vastuullisia muovittomia pronaatiotuettuja juoksukenkiä tuskin löytyy Weecosista tai mistään muualtakaan helposti. Onneksi kehitys kehittyy ja ehkä jonain päivänä sellaisetkin on mahdollista hankkia vastuullisuusleimojen kanssa.


Vastuullisista valinnoista puhuminen ja kirjoittaminenkin on vaikeaa, sillä totuushan on, että aina voisi elää vastuullisemmin, ekologisemmin, eettisemmin, puhtaammin, pienemmällä hiilijalanjäljellä ja aina olisi olemassa se vieläkin parempi vaihtoehto. Ja aina on olemassa se pisteliäs kriitikkokunta, joka toteaa vastuullistenkin tuotteiden ostamisen olevan vastuutonta.

Tämä luo ainakin minulle ihan hirveät paineet puhua vastuullisuudesta, sillä tällä hetkellä tuntuu, etteivät omat pienet teot riitä muiden silmissä mihinkään. Pieni syyllisyydenpisto onkin aina hyvästä. Mutta jos jatkuvasti tuntuu, etteivät omat valinnat riitä mihinkään, kannattaa vetää henkeä ja yrittää lopettaa syyllistyminen. Pienet teot merkitsevät edelleen paljon, tietoisuus kasvaa asioista selvää ottamalla ja kaikilla on oikeus puhua heille tärkeistä arvoista, vaikka niiden toteutus vaatisikin vielä petrausta. Vastuullisuus ei ole vain täydellisten ihmisten asia.

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa

3 kommenttia

Teatterissa käyty kutsuvieraana Tämä kevät tuntuu olevan aikaa, jolloin kehopositiivisuus-termi alkaa rantautumaan Suomessakin instagramk...

26.3.19

Teatterissa käyty kutsuvieraana

Tämä kevät tuntuu olevan aikaa, jolloin kehopositiivisuus-termi alkaa rantautumaan Suomessakin instagramkuvista tapahtumiin ja jopa teatterin lavalle. Ensimmäinen merkki siitä oli tottakai tammikuiset Body Posi-messut upeine puhujineen (edelleen harmittaa, että sairastuin!) ja nyt teattereissa on kevään aikana jopa KAKSI (!!) kehopositiivisuudesta ammentavaa esitystä. Ensimmäinen niistä, Emma Salokoski Voicesin Kapsäkille tuottama BODY POSITIVE! teos sai ensi-iltansa viime perjantaina ja toinen Teatteri Toivon Laiha on parempi ihminen, joka saa ensi-iltansa nyt lauantaina 30.3.

Sain kutsun Emma Salokoski Voicesin BODY POSITIVE! teoksen ensi-iltaan ja kävinkin Netan kanssa katsomassa esityksen. Seurapiiripaljastuksena kerron, että myös Tytti Shemeikka nähtiin Kapsäkin ensi-illassa.



Aloitetaan sillä, että RAKASTAN Emma Salokosken ääntä, keikkoja ja levyjä, joten kun yhdistetään kaksi itselleni tunteita herättävää asiaa, kehopositiivisuus ja Emman kaunis lauluääni, olivat odotukset esitystä kohtaan suhteellisen korkealla. Ja myönnetään, että kun odotukset ovat korkealla, voi monesti hieman pettyä. Näin kävi ainakin minulle BODY POSITIVE! esityksen aikana. Mä luulen, että pettymykseni ei niinkään johtunut esityksestä, vaan teoksen nimestä tuomista mielikuvista. Alkuoletukseni kun oli, että työryhmä olisi tutkinut aihetta hieman syvemmin. Jonkinlainen "kehotarinoita" tyyppinen nimi olisi ehkä ollut osuvampi.

BODY POSITIVE! teos on n. 1.5 tuntinen musiikkia, teatteria ja tanssia yhdistävä esitys, jossa ryhmä lahjakkaita esiintyjiä kertovat vartaloihin liittyviä tarinoita ja laulavat vartaloihin ja vartalosuhteisiin liittyviä lauluja. Osa lauluista on työryhmän itsensä tekemiä, osa klassikoita kuten Radioheadin Creep. Lauluissa osa sanoista on otettu kehopositiivisuuteen liittyvästä kirjallisuudesta, kuten Megan Jayne Crabben eli Bodyposipandan kirjoista.

Ensimmäisessä osassa en oikein saanut kiinni koko esityksestä, vaan musiikin kuuluessa mietin monesti ollaanko tässä kehorakkauden puolella vai naureskellaanko sille huutelemalla mahtipontisesti, että show your manboobs yleisön hihitellessä vieressä. Ehkä kehorakkauden puolella oltiin, mutta olisi voitu olla selkeämminkin. Ensimmäinen puoliaika oli minulle vaikeaa pysyä kärryllä myös siitä, kenen suulla vuorosanoja sanottiin, kun lavalla puhuttiin ja laulettiin kolmella eri kielellä pomppien nopeasti henkilökohtaisista tarinoista jopa ruotsalaiseen kanankasvatusoppaaseen. Mutta onneksi puoliaikaan mahtui myös monia onnistumisia, joista Kunnollinen ihminen ristiriitaisine kunnollisen ihmisen neuvoineen oli minulle kohokohta. Pisteet myös uskalluksesta käyttää voquing-tekniikoita (ja erityispisteet voquingiin erikoistuneesta koreografista).

Väliajan jälkeen esitys tuntui saavan mukavasti särmää ja myös selkeyttä. Toisella puoliajalla esiintyjien omat kehotarinat erottuivat selkeämmin muista teoksen osista ja olivat todella koskettavia. Jos pysyin kärryllä, aivan kaikki Emma Salokoski Voices ryhmän jäsenet eivät tarinoitaan kuitenkaan kertoneet ja minulle näissä tarinoissa oli nimenomaan koko esityksen sielu. Ei kaikilla tarvitse olla rintasyöpään tai kehovihaan liittyviä kokemuksia, jotta tarina voitaisiin kertoa ja kuulla ja jäin kaipaamaan vielä enemmän henkilökohtaisuutta bopo-kirjojen referoimisen sijaan.

Toisella puoliajalla oli myös kohta, jota en oikein ymmärtänyt, kun Voices-ryhmän laulu vaihdettiin yhtäkkiä nauhoitettuun biisiin ja lavalle purjehti ruskea nainen heiluttelemaan hiuksiaan ja lipsyncaamaan. En voi sille mitään, mutta tässä kohtaa varoitussireenit alkoivat soimaan tosi lujaa ja mieleen tuli onko kyseinen esiintyjä otettu lavalle pelkästään ihonvärinsä vuoksi, tuomaan moninaisuutta ja marginalisoitu keho esitykseen vai oliko kyseessä aloitteleva dragartisti? Jos kyseessä oli drag, lipsync kuuluu tottakai asiaan. Jotenkin tämä osa esityksestä tuntui silti päälleliimatulta ja tottakai kehopositiivisessa teoksessa toivoisi marginalisoitujen kehojen saavan enemmän tilaa kokonaisuudessa mitä nyt oli tarjolla. Pieni pyrähdys ei vain riitä.

Esityksen jälkeinen olo oli vähän hämmentynyt ja totesinkin Netalle, että tuskinpa tätä meille oli suunnattu. Ja voihan olla, että olin vain työviikon jälkeen väsyksissä ja en siksi osannut oikein nauttia teoksesta. Kehotarinoiden kertominen on haastavaa, vaikeaa ja riipaisevaakin, joten tuntuu melko pahalta sanoa, ettei nyt täysin kolahtanut, vaikka onnistumisia esityksestä löytyikin eikä Voicesin ammattitaitoakaan voi mitenkään kyseenalaistaa. Äh ja pöh, sovitaanko siis että vika ei ollut sinussa BODY POSITIVE! teos, vaan minussa? Ja varmasti näin olikin, sillä suurin osa yleisöstä tuntui tykkäävän esityksestä paljon!

En nyt tiedä uskalletaanko mua tämän arvosteluhkoni vuoksi enää kutsua teattereihin, mutta toivon mukaan uskalletaan!

0 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: 3 Kaveria Viikonloppu lähestyy ja nyt tarjolla onkin raporttia naapurilähiön ylpeyden, 3 Kaverin jäätelötehtaan, ...

15.3.19
Kaupallinen yhteistyö: 3 Kaveria

Viikonloppu lähestyy ja nyt tarjolla onkin raporttia naapurilähiön ylpeyden, 3 Kaverin jäätelötehtaan, kolmesta uutuusmausta! Ehkä olettekin jo huomanneet, että 3 Kaverin oransseihin purkkeihin on tullut uusia jäätelömakuja, joissa on vähintään 30% vähemmän sokeria verrattuna tavanomaiseen jätskipurkkiin? Kuten arvata saattaa, uudet maut kiinnostavat aina, mutta tämän kevään uutuudet aivan erityisesti. Voiko vähäsokerinen olla yhtä hyvää kuin ne vanhat tutut maut ja mitä sanoo lapsiraati, huomataanko jätskin makeudessa eroa entiseen?

Arvovaltainen kolmen lapsen ja kahden aikuisen testiraatimme (minä ja Kaamos 7v, Aniko ja lapset Atti 8v ja Andi 10v) istui viime sunnuntaina alas ja maisteli uudet maut läpi. Uudet maut ovat:

Paahdettu manteli & toscakastike (vegaaninen)
Mango-passion juustokakku
Banaani & toffee + suklaapalat


Ennen varsinaista arviota lienee hyvä kertoa hieman miten sokeria on vähennetty jäätelöistä. 3 Kaverin jäätelöt ovat olleet kautta historiansa herkuttelujäätelöitä ja myös uudet vähempisokeriset vaihtoehdot kuuluvat samaan sarjaan. Eli kyseessä ei ole mikään keinomakeutettu proteniinijätski, vaan herkuttelujäätelö, jossa valkoisen sokerin määrää on laskettu varmasti jokaiselle tutulla koivusokerilla eli xylitolilla ja monille ehkä vähemmän tutulla erytrolilla, joka on xylitolin kaltainen rypälesokerista eristetty sokerialkoholi (joka ei siis ole päihdyttävä alkoholi!).  Meillä erytroli on ajanut sokerin asemaa arjessa jo useamman vuoden, sillä se ei nosta verensokeria, mutta tuo hyvin makeutta esimerkiksi luonnonjogurttiin. Xylitolilla ja erytrolilla on tutkimuksien mukaan todettu myös kariesta ehkäisevä vaikutus, joten mistään huuhaa-makeuttajasta ei ole kysymys.

Testijätskit nautittiin sunnuntaibrunssin jälkiruokana vohveleiden kera, lasten ja aikuisten jädemielipiteiden jakaantuessa hyvin vahvasti eri leireihin.


Paahdettu manteli & toscakastike (vegaaninen):

Tämä maku jakoi ehdottomasti eniten mielipiteitä! Aniko julisti cashewmaitoon tehdyn mantelijäätelön olevan ihan parasta ja mantelin maistuvan kerrankin hyvin. Kaamos 7v taas totesi jo vegemessuilla tämän maun inhokikseen muiden lasten suhtautuessa jäätelöön kuin jäätelöön tuleekin suhtautua: hyväksyvästi. Itsellenikään vegaaninen mantelijäätelö ei kolahtanut kovin lujaa, sillä vertaan aina vegaanijäätelöitä siihen genren parhaaseen eli 3 kaverin Suklaa & pähkinäkinuskiin. Joka muuten on omasta mielestäni maailman paras jäätelö muutenkin.

Jo vegemessuilla uutta vegaanijätskiä maistellessa tuli fiilis, että tämä maku jakaa mielipiteet voimakkaasti. Mutta sehän on vain hyvä juttu, että maku herättää tunteita. Tämän jätskin ystävät varmasti löytyvät porukasta, joka diggaa mantelia ja joille (kookos)kermaan tehty jäätelö on aivan liian tuhtia. Tässä jätskissä on nimittäin makeutta, mutta jännän kepeä suutuntuma.

Mango-passion juustokakku:

Nyt päästiin asiaan. Jäätelön kirpeä mango-passionsorbetti ja juustokakun makuinen jäätelö olivat kaikkien raatilaisten mielestä toimiva kombo ja keksikastike kruunasi kokonaisuuden. Tästä jäätelöstä ei ikinä uskoisi sen kuuluvan vähempisokeriseen sarjaan.

Olen itse suhtautunut vähän skeptisesti näihin leivonnaisten mukaan nimettyihin jäätelöihin, sillä eihän jäätelö ole mikään kakku! Ja edelleenkään en oikein löytänyt sitä juustokakun makua jäätelöstä, mutta ei anneta sen haitata, sillä kokonaisuutena maku oli erittäin toimiva ja löytyy taatusti kaikkien testaajien kesäherkkulistan kärkipäästä. Hyvä Sauli, Heikki ja Ilkka!

Banaani & toffee + suklaapalat:

Toinen mielipiteitä jakanut maku tästä sarjasta! Muistatteko sen vuosikymmeniä sitten myynnissä olleen banaanisuklaajäätelön? TÄMÄ EI OLE YHTÄÄN SELLAINEN! Syötyäni lapsuuteni harmaanruskeaa kasvisrasvajäätelöä ajattelin ettei banaanijäätelö voi olla koskaan oikeasti hyvää, mutta väärässäpä olin. Banaanijäätelö yhdistettynä paksuun toffeekastikkeeseen oli ihanan pehmeän makuinen kombo ja mukava vastakohta kirpsakalle Mango-passion juustokakulle. Ihanan isot suklaapalat kruunasivat jäätelön.

Tämä oli siis minun mielipiteeni, johon myös Kaamos yhtyi muiden lasten miettiessä miksi jäätelössä ei olisi voinut olla maitosuklaata tumman suklaan sijaan. Tumma suklaa on yök, kertoi Andi 10v. Ja Anikokin totesi, että "Ihan kiva, mutta ne kaks muuta oli parempia", joten taaskaan ei mielipiteet menneet ihan yksiin.


Ja mielipiteiden jakautuminen onkin ihan superjees-juttu, sillä 3 Kaveria on onnistunut luomaan makumaailman, josta riittää puhuttavaa ja kiihkeitäkin mielipiteitä. Itsehän liputan vegaanisen Suklaa & pähkinäkinuskin nimeen Kaamoksen valitessa aina Mustikka & kardemumman tai vegaanisen Piparminttu & suklaan. Anikon lemppari taas on Pistaasi & pistaasi Antin 8v diggaillessa Suklaasta ja Andin erityisesti Vadelma & valkosuklaasta. Jokaiselle siis löytyy jotakin, mutta kaikki eivät selvästikään sovi kaikille.


Siksi kannattaakin koota iso jengi paikalle jätskitastingiin ja maistella useaa makua kerralla! Meidän testijengi ei huomannut uusissa mauissa makeuden suhteen juurikaan eroa tavanomaiseen, mutta ehkä teidän porukan mielipiteet eroavat ratkaisevasti meistä. Tästä kannattaa ottaa selvää, sillä äkkiseltään mikään ei ole kivempaa viikonlopputekemistä kuin jätskillä herkuttelu. Kaikki 3 Kaverin jäätelömaut löydät täältä.

2 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö WSOY:n ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa Kun Kaamos aloitti syksyllä koulun, oli hänen ajatuksissaan opp...

6.3.19
Kaupallinen yhteistyö WSOY:n ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa


Kun Kaamos aloitti syksyllä koulun, oli hänen ajatuksissaan oppia lukemaan heti, ihan viimeistään ensimmäisen viikon lopulla. Näin ei kuitenkaan ihan käynyt, mutta usko oppimiseen on onneksi pysynyt lujana. Ihailin joulujuhlassa, kuinka pienen kyläkoulun kaikki yhdeksän ekaluokkalaista saivat lukea kokonaisen runon juhlassa. Eläinrakkaana lapsena Kaamos oli valinnut sen ainoan kissat ja joulun yhdistävän runon, vaikka se oli kaikista pisin ja melko vaikeasti äännettäväkin. Kun aihe kiinnosti, oli runon pituus sivuseikka. Tämä oli oivallus itselleni. Tottakai lapsi haluaa lukea, kun aihe on kiinnostava! Ja eläimet kiinnostaa aina.

Nyt kevään koittaessa lukutaito on kehittynyt jo niin hyväksi, että lapsi pystyy itsekseen lukemaan kirjoja. Eteneminen on edelleen hidasta ja kirjojen luku tapahtuu usein ääneen, mutta sehän ei haittaa mitään. Pääasia, että lapsi on löytänyt itseään kiinnostavia kirjoja luettavakseen.

Elise Gravelin Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta oli Kaamoksen kolmas itse luettu kirja ja tuli meille vähän vahingossa. Itse olisin kävellyt kirjan ohi leimaten sen paljon isommille lapsille ja etenkin tytöille suunnatuksi kirjaksi, mutta onneksi WSOY:lta suositeltiin sitä meille luettavaksi. Ahmimme nimittäin kirjan kahdessa illassa sohvalla pötkötellen ja nauraen ääneen.


Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta on lukemaan vasta oppineelle kiva kirja, sillä se yhdistää perinteisen romaanin ja sarjakuvan kiinnostavaksi paketiksi. Kuvat auttavat lasta pysymään juonessa kiinni ja visualisoivat kirjan maailmaa, mikä on ensimmäisiä "oikeita" kirjoja lukevalle iso plussa. Koska osa kuvista on yhden sivun kokoisia, saa sivuja käännellä usein ja eteneminen on nopeaa. "Äiti, mä oon jo sivulla 54. MIETI!!". Tällaiset asiat kannustavat lasta jatkamaan lukemista paljon. 

Tärkeintä kirjassa on kuitenkin hyvä tarina, ilman sitä lukeminen ei vain kiinnosta. Olga-kirjassa tarinassa oli lapselle sopivia scifi-piirteitä, huumoria ja kiinnostava tarina yksinäisestä lapsesta, joka löytää kummallisen haisevan olion lemmikikseen. Njääksi nimetty olio ei muistuta mitään tuttua eläintä ja käyttäytyy oudosti nukkuen roskakorissa ja suostumatta syömään aluksi mitään perinteistä eläintenruokaa. Vaikka Kaamos luki kirjaa minulle, jouduin välillä pyytämään kirjaa käteeni ja tarkistamaan lopun kuvituksista onhan Njää vielä lopussakin mukana, ettei olio vaan katoa tai muuta takaisin ulkoavaruuteen, mistä Olga epäilee hänen olevan kotoisin. Spoiler alert! Ei katoa.


Ja vaikka tarinan keskiössä onkin alussa yksinäinen Olga ja kummallinen eläinkaveri Njää, löytyy Olgalle myös ihan oikea kaveri kirjan edetessä. Myös ennakkoluulot muita TOSI ÄRSYTTÄVIÄ lapsia kohtaan saavat osaksi kyytiä, vaikka ovathan PIS SIS -lehteä lukevat aina vähän epäilyttävää porukkaa!

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta kutkutteli siis monesta syystä ainakin näitä kahta pientä ja isoa lukijaa. Kirjasta löytyi samaistuttava hassu päähenkilö, kiinnostavia lemmikkieläinjuttuja, tosi outoja asioita, naurattavaa pieruhuumoria, helppolukuisuutta, sarjakuvaa ja myös syvällisempää mietittävää ystävyydestä. Tähän kirjaan ja etenkin sen hauskoihin sarjakuviin palaamme taatusti usein.  (Ja ehkäpä askartelemme myös oman Njään parittomasta sukasta Salamatkustaja-blogin inspiroimana!)

Tässäpä siis hyvä ja mukaansatempaava kirja omalle pikkukoululaiselle tai vaikkapa vähän fiksummaksi kummilahjaksi. Olgan ja Njään tarinan voit hankkia itsellesi tottakai Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta, mutta kirjaa löytyy varmasti myös lähimmästä Suomalaisen myymälästä alle 20 euron hintaan. Huomasin, että myös edullinen e-kirjavaihtoehto löytyy tablettia käyttäville, joten lukemaan pääsee vaikka heti.  Suosittelemme lämpimästi!


2 kommenttia

Uskon, että lukijoissani on sen verran tiedostavaa porukkaa, ettei lihan syönnin vähentämisen tarve tule kenellekään yllätyksenä. Mä ol...

4.3.19

Uskon, että lukijoissani on sen verran tiedostavaa porukkaa, ettei lihan syönnin vähentämisen tarve tule kenellekään yllätyksenä.

Mä olen ollut aina, yläasteajan muutamaa kuukautta lukuunottamatta, sekasyöjä ja olen pitänyt lihansyöntiä jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, johon ei ole tarvinnut keksiä sen kummempia perusteita. Pidän lihasta ja olen syönyt sitä elämäni aikana paljon. Koska olen kotoisin maalta ja nähnyt sekä lihan että maidon tuotantoa ihan vierestä pienestä pitäen, olen hyvin tottunut ajatukseen, että osa ihmisistä saa elantonsa tuotantoeläimistä.

Lapsena lihansyönti oli sekä itsestäänselvyys että myös asia, mitä ei sopinut kyseenalaistaa ja sille tielle jäin liian pitkäksi aikaa. Ajat kuitenkin muuttuvat ja tällä hetkellä kasvissyönnistä on tullut niin helppoa, että tekosyytkin olla vähentämättä lihansyöntiä ovat vähissä. Osasyy lihansyönnin kyseenalaistamiseen on myös lapsi, jolle eläimet ovat yksi elämän tärkeimmistä asioista. En halua olla se vanhempi, joka opettaa ettei lihansyöntiä voi kyseenalaistaa ja että tietyt eläimet ovat vähemmän arvokkaita kuin toiset.

Yksi asia, jonka olen oppinut viime aikoina on, että lihatuotannosta ja lihansyönnistä keskustelu lapsen kanssa on rankkaa ja tunteisiin menevää. Ja niin sen pitää ollakin. Me vanhemmat usein turvaudumme "lapsia ei saa hämmentää" korttiin, jolla pääsemme itse näppärästi ulos tilanteista, joissa omia arvoja on pakko tarkastella kriittisesti. Samalla kuitenkin toteamme, että lapsen elämässä pitää olla pettymyksen ja surun hetkiä, joten olkoon lihansyönnistä puhuminen sitten sellainen. Kyllähän se sattuu, että sanoo ääneen etteivät eläinlapset saa viettää elämäänsä vanhempiensa kanssa, että ihminen juo vasikoille tarkoitetun maidon, että lehmistä tehdään synnytyskoneita maidontuotannon ja lihantuotannon vuoksi ja että jauhelihakastikkeen seassa on oikeastikin kuollut lehmä. En minä ole tottunut puhumaan tällaisia yhtään!

Lapsen omaa ajattelua on joskus ahdistavaa ja joskus jopa riemukasta seurata. Taannoin kauppareissulla kävimme keskustelun, jossa lapsi esitti lihan olevan oikeastaan kasvista, sillä jos eläin syö kasvista, niin silloinhan liha ei voi olla muuta kuin kasvista. Siinä oli muutamakin ylimääräinen korvapari höröllään kuulemassa, kun yritin selittää ettei se ihan noinkaan mene, mutta jos lihaa kovasti tekee mieli, niin kyllä me sitä edelleenkin pienissä määrin voimme syödä. Ja kyllä, vaikka lihan syöminen mietityttää tällä hetkellä koko perhettä, olemme edelleenkin sekasyöjiä.

Oman nuoruuden kasvisruokakokeiluun verrattuna lihan syönnin vähentäminen on kuitenkin vuonna 2019 ihan lastenleikkiä! Suurin ero nimittäin on siinä, että nykyään lihan pois jättäminen ei tarkoita siirtymistä perinteisiin kasvisruokiin (joka silloin esihistoriallisella ajalla tarkoitti lötköä kukkakaaligratiinia kilolla juustoa) vaan mistä tahansa ruuasta on oikeasti helppo tehdä lihaton versio maun kärsimättä yhtään. Esimerkiksi eilen kokkasin meille hyvin nopean "butter quornin" eli nepalilaisen butter chikenin vaihtaen kanan quorniin. Olemme myös ottaneet tehtäväksemme selvittää missä on Helsingin paras vegaanihampurilainen (tällä hetkellä ykköspaikkaa pitää bun2bunin nimikkohampurilainen) ja muutenkin erilaisten "tekolihojen" testaamisesta on tullut meille hauska harrastus, joka on oikeastaan elvyttänyt myös ruuanlaittointoani paljon. Paras palaute tuli Kaamoksen isältä eilen illalla, kun yleensä mun ruokiin skeptisesti suhtautuva lapsi oli todennut äidin olevan IHAN PARAS ruuanlaittaja!


Koska lapsi on jo ekaluokkalainen, hänet voi välillä pistää myös yksin kauppaan. Viime lauantaina pyysin häntä hakemaan juuri avatusta lähikaupastamme maitopurkin aamuksi ja totesin, että ihan sama mitä maitoa, sillä kauppa ei ollut vielä lapselle kovin tuttu. Noin kahdeksan minuutin päästä lähdöstä ovellani seisoi kuitenkin leveästi hymyilevä lapsi kahden geishatuutin kanssa. Ihmeissäni kyselin, että mitenkäs se maito vaihtui jäätelöihin ja vastauskin oli selvä "äiti kun minä en halunnut ostaa sitä maitoa joka on vasikoille ja en löytänyt sitä ihmisille tehtyä maitoa niin ostin nämä jäätelöt"! Hennoin vasta seuraavana aamuna kertoa, että kyllä ne jäätelötkin oli tehty lehmänmaidosta, mutta siinä vaiheessa lapsi totesi, että ei haittaa kun käytettiin kuitenkin maitoa vähemmän :D

Eikä me tosiaan edes olla jätetty maitotuotteita kokonaan pois, vaan vähennetty käyttöä asteittain niin, että maidonkulutuksemme on vähentynyt noin puolella tavanomaisesta. Se on ollut sekä helppoa että herkullista, kun valittavana on nykyään niin paljon vegaanivaihtoehtoja ja esimerkiksi kaurajogurtit maistuvat oikeastaan paljon paremmilta, mitä maitoiset esikuvansa.  Koulussa lapsi voi valita itse mitä syö enkä usko lihansyönnin loppuvan kovin pian siellä tai kotonakaan kokonaan.

Tärkeintä kuitenkin on nyt se, että asioista on puhuttu totuudenmukaisesti ja olen pyrkinyt ottamaan myös ilmastokysymykset mukaan keskusteluun lapsentasoisesti. Ajatuksena kun ei ole syyllistää lasta syömisestä, vaan tarjota tietoa ja tukea myös hänen omissa syömiseen liittyvissä valinnoissa niin paljon kuin mahdollista. Meidän perheessä näiden keskustelujen aika on nyt ja vaikka usein tekisi mieli vain ummistaa silmät ja korvat eläinperäisen ruuan ongelmallisuudelta ja nostaa sankariviitta ylle suomalaisen ruokatuotannon (eli lihan- ja maidontuotannon) tukijana, se ei vaan enää käy. Nyt on valintojen aika ja meillä se tarkoittaa pieniä, mutta määrätietoisia askeleita kohti kasviperäistä ruokavaliota. Onneksi polusta on tehty todella helppo ja mielenkiintoinen!

Kuvat vuoden takaa Eläinsuojelukoti Tuulispäästä

0 kommenttia

Flickr Images