Rento sunnuntai verkkareissa

Vaikka kesäloma kestikin vain sen nelisen viikkoa, tuntuu arki alkaneen vasta nyt elokuussa kunnolla. Koulujen alun lisäksi a...


Vaikka kesäloma kestikin vain sen nelisen viikkoa, tuntuu arki alkaneen vasta nyt elokuussa kunnolla. Koulujen alun lisäksi arjen huomaa ainakin meilien määrästä ja kaikenlaisia kivoja kutsujakin on tullut heti elokuun alun iloksi. Olen töiden jälkeen käynyt mm. Kasmirin uuden ruokakirjan julkkareissa hänen keikallaan sekä juhlinut Papun, R/H:n ja Frantsilan uuden Market-myymälän avajaisia ja tällekin viikolle on luvassa kaikenlaista kivaa pöhinää perusarjen lisäksi. Menemisen lisäksi on hyvä myös osata rauhoittua ja siksi vietimme Kaamoksen kanssa sunnuntain ihan vain kaksin kotona lueskellen ja köllötellen. 

Mähän en ole missään määrin formaali pukeutuja ja kotona tykkään pukeutua nykyään lähinnä verkkareihin ja t-paitoihin. Tällä kertaa päältäni löytyi Yvetten vapaa-ajan housut sekä heidän treenitoppi. Myönnän kuuluvani tähän active wear-kansaan, joka pukeutuu treenikuteisiin huomattavasti enemmän ilman treenaamista kuin treenaamisen kanssa :D Jotenkin vain tällä hetkellä tuntuu paljon mukavammalle hengailla verkkareissa kuin farkuissa, vaikka varmasti nekin löytävät tiensä päälleni, kunhan syksy etenee. 

Sain instaani kesällä viestejä, joissa toivottiin enemmän asukuvia myös tänne blogiin (Instassahan niitä on melkein päivittäin ainakin storiespuolella), joten tällaisella rennolla sunnuntailookilla onkin hyvä muistella miten näitä asukuvia blogiin otettiinkaan! Näistä ei ehkä ole sen kummempaa inspiraatiota ainakaan nyt syksyllä ajankohtaiseen työpukeutumiseen, mikä on itselläni ainakin vielä hieman hukassa. Kesä kaikenlaisissa kaftaaneissa ja uikkareissa vaatii veronsa.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa viikon alkua!

asu: verkkarit ja toppi, Yvette (saatu), farkkurotsi: Varsovan tuliaisia, hihamerkki: Chaos in form Berlin, lenkkarit: Adidas/ Defshop (saatu)

ps. Elsan ja Anikon Kupla podcast on päivittynyt Radio Helsingin sivuilla, ensimmäisenä aiheena blogistakin tuttu innostuminen! Käyhän kuuntelemassa :)

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images