Kehopositiivinen mutta!

Luin tässä aamun alkajaisiksi ajatuksia herättävän kirjoituksen vartalopositiivisuudesta ja ajattelin pistää ajatukseni ihan tänne nett...


Luin tässä aamun alkajaisiksi ajatuksia herättävän kirjoituksen vartalopositiivisuudesta ja ajattelin pistää ajatukseni ihan tänne nettiin saakka. Olen viime aikoina törmännyt niin moneen "hyvä juttu MUTTA" tyypin kirjoitukseen, jotta palastelen nyt oman kantani keskiviikkoaamun ratoksi. Olen nimittäin hieman kyllästynyt näihin tasa-arvo/pride/bodypositive/feminismi/yms on mennyt liian pitkälle juttuihin.

Lähdetään liikkeelle siitä, että nykymuotoisen bodypositive-aatteen juuret ovat 1960-luvun läskiaktivismissa ja nimenomaan siinä, että hyväksytään ja nostetaan esiin ne vartalotyypit, joita ei ole mediassa nähty, joita ihmiset yleisesti ovat hävenneet ja piilotelleet ja joihin on kohdistunut/kohdistuu valtavasti negatiivisia mielleyhtymiä. Liikkeen idea ei siis ole ollut juhlia jo yleisesti hyväksyttyjä vartaloita (nuori, hoikka, valkoinen...) tai nostaa niiden kunnioitusta mitenkään, vaan ajaa ihan toista agendaa. 

#bodypositive on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana valtavasti ja aika harva nykyään edes tietää mitä se on alunperin tarkoittanut. Keskustelin juuri viikolla sanan käytöstä ja vaikka olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus tuntea olonsa hyväksytyksi ja kauniiksi, että tätä ajatusmallia tulisi ehdottomasti viedä eteenpäin ja ottaa kaikkien omakseen,  ei #bodypositive historiansa vuoksi ole se tägi, jota kaikkien tulisi käyttää. Bodypositive tarkoittaa hyväksyvyyden rajojen rikkomista, ei jo hyväksyttyjen asioiden esiintuontia. Tämä on arka ja vaikea aihe, jossa rajanvetoa on todella hankala tehdä, ottaen huomioon varmasti jokaisen länsimaisen ihmisen kokevan jonkinlaista riittämättömyyttä ulkonäköään kohtaa. Itse kuitenkin käyttäisin nykypäivän jokaiselle avoimesta kehopositiivisuusliikkeestä tägiä #bodyacceptance erottaakseni sen liikkeestä, josta kehopositiivisuus-ilmiö on saanut alkunsa.* Hankalaa, tiedän, mutta historia on hyvä kerrata ennen varsinaista pihviä! 

Tää on nyt vähän ilkeästi sanottu, mutta aina kun jotain nuorta hoikkaa valkoista suomalaista mediassa vähän ärsyttää ja ihmetyttää erilaisten liikkeiden saama näkyvyys, se on vain helvetin hyvä asia. Se kertoo, että jokin asia on yleistynyt niin paljon, että myös etuoikeutetussa asemassa olevat ovat joutuneet alttiiksi aatteen sanomalle. Harmi vain, että yleensä oman ymmärryksen loppuessa tulee se mutta, eikä asioista selvää ottamisen halu.

Koska bodypostiven historia on marginaalisten vartaloiden vallankumouksessa, ei sellaista asiaa kuin liiallinen bodypositive-ilmiö ole olemassakaan. Lihavat ovat olemassa ja he saavat näkyä siinä missä muutkin ihmiset, piste. Vaikka harjaantumatonta silmää saattaa kummastuttaa se, että lihavia ihmisiä näkyy jo somessa ja jossakin mainoksissa, ei tarvitse kuin avata ensimmäinen esiintuleva naistenlehti tai tsekata joku Lumenen kampanjoista ymmärtääkseen, että tasa-arvo vartaloiden välillä ei ole tavoittanut mediaa juuri ollenkaan. Voimme siis huokaista helpotuksesta: mediassa näkyvä täydellinen ihminen on edelleenkin nuori, valkoinen ja hoikka. Radikaalia muutosta tähän ei ole luvassa lähitulevaisuudessa.

Ja tässä median ihmiskuvassa piilee syy sille, miksi esimerkiksi minun bikinikuvani herättävät enemmän kiinnostusta ja huomiota, mitä jonkun nuoremman ja hoikemman. Aivomme on nuoresta lähtien ajettu moodiin, jossa vain tietynlainen kauneus on sallittua ja aika harva on pystynyt tältä välttymään. Kun länsimaisen ihmisen silmien eteen tuodaan iloisesti ja hyväksyvästi lihava aikuinen ihminen uimapuvussa, ei tunne ole yleensä koskaan neutraali. Kun siihen päälle lätkäistään #bodypositive termi, se osoittaa homman olevan hyvin tietoista, siis toisin sanottuna paheksuttua vartalon esittelyä. Osa tyypeistä diggaa, toisten mielestä olen uhka kansanterveydelle, sillä mitä jos kaikki olisivat yhtäkkiä noin tyytyväisiä itseensä ylipainoisina, sehän olisi katastrofi! 

Katastrofia ei kuitenkaan ole syntymässä, sillä vaikka minä ja kaikki muut lihavat lopettaisimme laihduttamisen seinään, ei se näkyisi suomalaisten keskimääräisessä painoindexissä juuri mitenkään. Sen lisäksi, että länsimaisen kulttuurimme luoma paine olla lihomatta ei ole katoamassa minnekään, suurin osa laihduttajista ei itseasiassa laihdu vaan lihoo pitkällä aikavälillä. Vain hyvin pieni prosentti pystyy pitämään laihdutetun painonsa, suurin osa palaa takaisin entiseen ja vielä isompaan kilolukuun. Laihduttaminen ei siis ole avain, se on ennemminkin lukko. Terveysasioilla uhkailu ja laihduttamaan kannustaminen ei ole tuonut tuloksia ainakaan viimeiseen sataan vuoteen, joten näillä huolestuneiden hoikkien naisten hyvää tarkoittavilla neuvoilla ei maailmaa muuteta jatkossakaan.

Me lihavat emme yksinkertaisesti tarvitse tällaisia "kaikki saa olla mitä ovat, kunhan muistavat laihduttaa" neuvoja. Kukaan ei tarvitse. Itseasiassa on aika hämmentävää, että Suomessa asuva bloggaaja voi kirjoittaa " Mutta samalla kun yhteiskunnallisesti paheksumme juomista, tupakointia ja vaikkapa auringonottoa ja muistetaan keuhkosyövät, maksavauriot ja isosyövät, pidetään runsastakin ylipainoa positiivisena asiana, jonka kanssa ihminen on täydellinen." ymmärtämättä yhtään, ettei näin todellakaan ole. Lihava ihminen saa kuulla jatkuvasti olevansa sairas ja hänen ulkonäköönsä puututaan todella usein ja todella aggressiivisesti toisten ihmisten puolelta, niin etteivät monet edes uskalla liikkua yksin kaupungilla. Pitää elää aika harhaisessa maailmassa luullakseen, että lihavat elävät nyt jossakin hyväksyvässä euforiatilassa, jossa kaikki vain suitsuttavat kehuja ympäriinsä. Totuus kun on, että lihavuus on yksi ainoita asioita, johon julkisesti puuttuminen on täysin  yleisesti hyväksyttyä (ei pitäisi olla). Ei siis todellakaan ole "rohkeaa" ottaa kantaa lihavan ihmisen ulkonäköön ja terveyteen, se on ennemminkin default jota ylipainoiset kohtaavat päivittäin. Ja tämä on yksi asia mitä vastaan #bodypositive taistelee vastaan. 

Että kiitos vain valkoinen hoikka heteronainen, mielipiteesi on huomioitu. 

*) vartaloiden välistä tasa-arvoa ja hyväksyntää ajavien ihmistenkin näkemykset #bodypositive sanan käytöstä eriävät, mikä on ihan ookoo. Yhteistä on kuitenkin se, että kaikki vartalot ovat yhtä arvokkaita (alleviivataan vielä, että myöskään lihava ei ole arvokkaampi mitä muutkaan). Itse kuulun kuitenkin siihen koulukuntaan, jonka mielestä #bodypositive on marginaalisiksi miellettyjen vartaloiden äänitorvitägi ja esimerkiksi tägit #bodyconfidence #bodylove #bodyacceptance sopivat moniin kannanottoihin paremmin. Mutta tämä nyt on vähän pilkun viilausta.

ps. Kaikenlainen minun verorahat-tyyppinen terveysterrori deletoidaan heti kommenttiboksista. 

Kuva: Maarit Vaahteranoksa

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images