Uusi vuosi, uudet retket - Retkihaaste 2018

Vaikka en tehnyt uutenavuotena mitään virallisia lupauksia, odotin tammikuun alkua innoissani siksi, että juhlat olisi hetkeksi juhlittu ...

Vaikka en tehnyt uutenavuotena mitään virallisia lupauksia, odotin tammikuun alkua innoissani siksi, että juhlat olisi hetkeksi juhlittu (mitä nyt täytin itse lauantaina 36 vuotta) ja elämä pääsisi taas uriinsa ja uomiinsa. Joulukuu oli kyllä kiva, mutta tosi pimeä ja liikkuminen ulkona jäi loppuvuodesta ihan minimiin. Vaikka olin viime viikon loppuna ihan flunssainen, päätin kuitenkin lähteä sunnuntaina pienelle retkelle, kun autokyytiäkin tarjottiin.

Vuoden ensimmäinen päiväretki oli kyllä piristävä, aurinko paistoi, kuten nyt on jo muutaman päivän paistanut ihanasti. Lunta olisi tottakai saanut olla enemmän, mutta pieneen luonnossa liikkumiseen ja kotakahveihin päivä oli mitä parhain, eikä nuhainen nenäkään haitannut päivää. Keräkankareen ulkoilualueella Nummi-Pusulassa ei ulkoilijoita paljoa näkynyt, mikä johtui varmaankin juuri lumenpuutteesta, sillä alue on etenkin hiihtäjien suosiossa. Nyt latuja ei ollut, sillä kuvissa näkyvä pieni lumipeite satoi vasta edellisenä päivänä maahan. 


Kodalla eväät syötyämme ja päiväkahvit juotuamme jatkoimme retkeä ihan muutaman kilometrin päässä olevalle Töllinkoskelle, joka on kaunista perinnemaisemaa ja ulkoilun lisäksi paikalta voi hankkia paikallisen myllyosuuskunnan tuotteita, joita jauhetaan pari kertaa viikossa ihan kosken vieressä Töllin myllyssä. Mylly on auki vain muutaman tunnin keskiviikkoisin ja vähän pidempään lauantaisin, joten pyhäpäivän retkeilijät jäivät nyt ilman paikallisia jauhoja, mutta saivat onneksi punaiset posket ja hyvän annoksen ulkoilua päiväänsä.


Mitä muuten sanoisit 52 retkestä alkavan vuoden aikana? Siis yksi viikossa! Vaikka itsestäni määrä tuntuu aikamoiselta, on #retkihaaste jo toista vuotta käynnissä ja tarjoaa ideoita pieniin ja isompiinkin retkiin. Huomioitavaa on, että retken määritelmähän on niin laaja kuin haluat, joten mitään pakkoa lähteä eväiden kanssa kauas kotoa ei ole. Mekin käymme välillä retkellä talomme edessä sijaitsevassa puistossa, joskus jopa retkikeittimen kanssa :D

Retkihaaste toimii erityisen hyvin Instagramissa vaikuttaville, ja vaikka et haastetta ottaisi vastaan, kannattaa tägiä #retkihaaste2018 seurailla ihan muuten vain inspiraatiomielessä. Tiesithän muuten, että Instagram antaa nykyään mahdollisuuden pelkkien tägien seurantaan, retkihaaste2018 tägin löydät täältä?

Itse en ole ihan varma otanko haastetta tänäkään vuonna vastaan 52 retken osalta, mutta haasteessa esitetyt retkeilyvinkit otan ilolla vastaan. Jos haluat tulostaa vinkkilistan itsellesi, se onnistuu helposti täällä.




Retkihaasteen alullepanijat ovat Elina Kynsijärvi ja Henni Mustakorpi.





7 kommenttia

  1. Retki metsään kokemaan metsän olemus, hiljentymään metsän sisällä. Anna metsän puhua sinulle, anna pienten metsänhenkien ympäröidä sinut, usko, että metsänhaltiat ovat ympärilläsi, vaikka et näe niitä.

    Metsän taika on ihmeellistä. Ihan itsessään, sellaisenaan, metsä on ihana, vaikka ei tutkisi mitään erityisesti. Jokainen puu, kivi, kasvi, pensas, risu - ne ovat kaikki hienoja ja ihania.

    VastaaPoista
  2. Niin nättejä kuvia, ihanan aurinkoisia. <3 Retkihaaste varmasti inspiroi ja innostaa uusille poluille. Itsekin kokeilin viimevuonna muutamaa luontoaiheista haastetta ja niiden myötä tuli tehtyä aiempaakin enemmän retkeilyyn liittyviä juttuja ja blogattua myös niistä. :D Mukavaa retkeilyvuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sunnuntai olikin tosi autinkoinen päivä! Mä en ole vielä tehtyt yhtään haastetta kokonaisuudessaan, mutta inspiraatiota näistä on kyllä tullut :)

      Ihanaa retkeilyvuotta!

      Poista
  3. Tuo retkihaaste on muuten hyvä idea. Ja siis se, että on ihan tolleen kerrottu kohtia. Itsehän voisin ottaa tavoitteeksi täyttää puolet noista kohdista, koska muuten tulee liikaa haastetta, lamaannus ja pettymys.
    Mutta kiitos kivasta ideasta, tai siis sen jakamisesta :)

    Niin ja onnea sen synttärin johdosta kans!

    VastaaPoista
  4. Hauskaa nähdä näitä maisemia blogissasi.Olen syntynyt Pusulassa,ja viettänyt lapsuudessani paljon aikaa Keräkankareella,joka oli meidän perheen vakio sunnuntai retkikohde.Haiemme myös Töllin Myllyltä tuoreet jauhot kaikkeen leivontaan ja ruoanlaittoon.Mukavaa retkeily kevättä ja uusia elämyksiä teille!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa nähdä näitä maisemia blogissasi.Olen syntynyt Pusulassa,ja viettänyt lapsuudessani paljon aikaa Keräkankareella,joka oli meidän perheen vakio sunnuntai retkikohde.Haiemme myös Töllin Myllyltä tuoreet jauhot kaikkeen leivontaan ja ruoanlaittoon.Mukavaa retkeily kevättä ja uusia elämyksiä teille!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images