Keratinia tukkaan! Cien vs. BLOND ME

Kävin viikko-pari sitten Sokoksen Kutsu kauneuteen-teemapäivässä töiden jälkeen haahuilemassa. Kutsu kauneuteen on muuten huippu konsep...


Kävin viikko-pari sitten Sokoksen Kutsu kauneuteen-teemapäivässä töiden jälkeen haahuilemassa. Kutsu kauneuteen on muuten huippu konsepti ainakin isoimmilla Sokoksilla, sillä myyjien lisäksi paikalla on paljon esimerkiksi meikkaajia ja kampaajia ja musta on kiva kysellä ammattilaisilta kaikenlaista kauneudenhoitoon liittyvää. 

Olen huomannut, että kun kosmetiikkamainonta on mitä on, ohitan etenkin tavallisten synteettisten kosmetiikkatuotteiden mainoslupaukset ja väittämät olankohautuksella. Kuitenkin etenkin hiukseni tuntuvat tarvitsevan niitä synteettisiä yhdistelmiä sisältäviä tuotteita, jotta hiustenhoito olisi helppoa. Paksu, pitkähkö ja blondiraidoitettu hius vaan ei ole helpoin kaveri aamuisin. Sokoksella pikakampauksessa kampaajalta apua udellessa sain ehdotuksen käyttää rakennepaikkaavia tuotteita, jotta hiuksesta tulisi sileämpi eikä se haaroittuisi latvoista helposti. "Sun hiukset tarvitsee keratinia pintaan, sitä mistä hiukset on muutenkin rakentuneet"

Olen kyllä kuullut keratinista, tottakai. Mutta se, mistä olen siitä kuullut on mainokset, jotka ohitan todella helposti. Kun mainoksessa sanotaan "sisältää keratinia" päättelen automaattisesti, että se on kallis raaka-aine, jota on tuotteessa vain nimellisesti, keratan löytyy incilistan lopusta ja mitään todellista hyötyä siitä ei ole. Mainoskikka mikä mainoskikka. 

Otin kuitenkin muutamia keratin-hiustenhoitotuotteita testiin, Lidlin hyllystä bongasin muutaman euron hoitsikan ja shampoon ja erään pr-toimiston synttäreiltä tarttui mukaan Schwarzkophin BLOND ME-sarjan sama setti tehohoitoineen. Hintatason ehkä arvaattekin, Lidlin tuotteet maksoi pari euroa, BLOND ME:n myyntihinta on kymmenkertainen. Mutta näissä tuotteissa rahalla saa näköjään oikeastikin laadukkaamman tuotteen, ei samaa tuotetta kultaisessa tuubissa. 

Lidlin hoitsikka on kyllä hyvä, vähän BLOND ME:ta ohuempaa, mutta ihan kelpokamaa. Hiukset sai selväksi ja muutenkin nätiksi. En oikeastaan odottanut Schwarzkophilta yhtään enempää, mutta eilen vuorokauden metsäretkeltä tukka takussa tullessa päädyin niitäkin testaamaan. Käytössä oli BLOND ME:n shampoo ja tehohoito. Nyt aamurutiinini kahvi sekä hiusten latvojen näplääminen sai kuitenkin mut vähän hämmästyneeksi. Hiusten latvoista oikeasti näkee niiden kunnon parantuneen! Aivan kuin ne ohentuneet ja melko auki olevat hiuslatvat olisivat imaisseet BLOND ME:sta jotain (keratinia?) itseensä epämääräisen pörheyden sijaan vaikuttavat kiiltäviltä, melko suorilta ja vähän paksummilta. Tai siis saman paksuisilta kuin muu tukkanikin.

Kaverille tätä chatissa ihmetellessä kuulin, että kyllä ne rakennepaikkaavat ihan oikeastikin paikkaavat jos tarvetta paikkaukselle on. Että hyväkuntoisessa hiuksessa eroa ei niin huomaa, mutta etenkin blondiin tukkaan rakennepaikkaavat nappaavat kiinni ja teho ei lähde edes seuraavan pesun mukana pois, vaan jatkuvan paikkailun sijaan rakennepaikkamaskia voi käyttää vain silloin tällöin. Tämähän itseasiassa vähentää kustannuksia huomattavasti, jos hyvää (ja kalliimpaa) rakennepaikkaavaa maskia voisikin käyttää hiusten pesutahdista riippuen kerran viikossa tai parissa. En nyt tiedä onko tämän aamun hiusten paremman kunnon ihme-eliksiiri juurikin se kampaajan suosittelema keratin, mutta BLOND ME se ehdottomasti on. Siispä nämä tuotteet jatkoon!

2 kommenttia

  1. Hei kiitos vinkistä! Minäkin kokeilen :)
    Lempeää iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä tällasen kosmetiikanvihaajahipinkin on nöyrryttävä myöntämään että rakennepaikkaavat toimii!
    Poltin hiukset vaalennuksessa valkoiseksi afrokiharaksi, joka mureni kosketuksesta atomeiksi. Sain ison osan tuosta korppusykkyrästä pelastettua hyvällä rakennepaikkaavalla ja tehokosteuttajalla (mulla Joicon K-pak-sarjan tuotteet).
    Nyt selviän pelkällä kookosöljyllä ja samppoopesun välttämisellä, mutta tuossa pahimmassa kriisissä rakennepaikkaava näytti kyntensä ja oli hintansa arvoinen.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images