Uusia tuulia shortsirintamalta

Tyylijuttuihin on olemassa niin monta ulkoa opeteltua "totuutta", jotka vain uskoo tosiksi kun kaikki niin hokee. Vaa...



Tyylijuttuihin on olemassa niin monta ulkoa opeteltua "totuutta", jotka vain uskoo tosiksi kun kaikki niin hokee. Vaakaraidat lihottaa, lihava ei saa pukeutua telttaan, trikoo on riskillä ruma ja jos on valkoiset "kanan jalat" niitä ei sovi esitellä... En ole varmastikaan se kaikista pahin näihin höpöhöpöneuvoihin uskoja, mutta aina vaan tulee eteen sellaisia tilanteita, joissa jonkun sanomiset saa miettimään voiko näin pukeutua. 

Olen tykännyt lyhyestä mitasta housuissa pitkään ja käyttänyt shortseja esimerkiksi sukkiksien kanssa, mutta minun kuvittelemani totuus on ollut, että näin valkoisilla jaloilla, mitä minulla on ihan aina, ei shortseja saisi pitää. Onneksi viime kesänä aloin kyseenalaistamaan tämän jostain päähäni juurtuneen mielipiteen ja hankin vanhojen risojen farkkushortsien rinnalle valkoiset pitsishortsit. Ja nyt toukokuussa ihan villiinnyin ja hankin sitten mustat shortsit myös :D

Olimme työkaverin kanssa matkassa palaverista lounaalle ja ehdotin pientä poikkeamista Nudgessa, jossa silloin tällöin poikkean tsekkailemassa ekomallistojen uutuuksia. Nämä Armedangelsin Sunna-shortsit tarttuivat sovituksen jälkeen mukaan kivan taskullisen perusmallinsa, mukavan materiaalinsa ja melko edullisen hintansa vuoksi. Shortsit näyttivät niin kivalle, että myös duunikaveri hankki samanlaiset.

Meillä on nyt ollut muutenkin töissä huvituksen aiheena etenkin toimiston naisten yhteneväistynyt tyyli. Noita Gina Tricotista bongaamiani statement t-paitojakin on nyt laskujeni mukaan ainakin neljällä tyypillä, samoin omista suosikeistani culottesit ja Superstarin kengät sekä pinkki huulipuna on lisääntynyt keskuudessamme huomattavasti. Eikä sovi unohtaa ihan mitä tahansa vaaleanpunaista ;)


3 kommenttia

  1. Pukeutuminen on nykyään hyvin vapaata: voi yhdistellä vaatteita miten mielii.
    Se on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tosin katsottuani Armanin uuden kauneusihannedokkarin, tuli mieleeni, että onko se meillä vanhemmilla se vapaus, onko nuorilla kahlitumpaa kuin meillä? Aika hyvin Laila Snelmann puhui tästä, kannattaa katsoa!

      Poista
    2. Onhan näitä "pakollinen uniformu" - ryhmiä aika paljon:

      - mustalaisnaiset heimopukuineen. Mustalaismiehillä hivenen enemmän liikkumavaraa nykyään.

      - musliminaiset huiveineen ja pitkine hameineen. Tässäkin ryhmässä miehillä hieman enemmän liikkumavaraa.

      - erilaiset alakulttuuriryhmät ja jotkut poliittiset alakulttuuriryhmät, joissa pukeutuminen hyvin yhdensuuntaista.

      - nuorisolla voimakasta yhdenmukaisuuden painetta tietyssä iässä. Iän karttuminen kuitenkin vapauttaa tästä vaiheesta.

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images