Suomalaista luomukosmetiikkaa ja hyviä öljyjä iholle

Iho-ongelmainen tässä taas moi!  Vuodenaikojen vaihtelu ja todennäköisesti myös työpaikan toimistotilan kuivuus on saanut ihoni jällee...


Iho-ongelmainen tässä taas moi!  Vuodenaikojen vaihtelu ja todennäköisesti myös työpaikan toimistotilan kuivuus on saanut ihoni jälleen äärirajoilleen ja kärsin tällä hetkellä todella pintakuivasta, tukkeutuneesta ja ihoani tarkemmin analysoineiden sanojen mukaan stressaantuneesta ihosta. Kääk! 

Myönnän, että olen osaltani itse syypää tilaan, sillä olen hoitanut kasvojen ihoani todella huolimattomasti, skipannut kasvovedet ja seerumit ja mennyt vain putsari + kosteusvoidelinjalla liian pitkään. Se, mikä toimii toiselle ei toimi toiselle ja siitä syystä mun olisi pitänyt jo aikoja sitten oppia, että pintakuiva, akneen taipuvainen couperosaihoni vaan vaatii enemmän huomiota, mitä monien muiden. 

Viime viikolla kuvaushommissa meikkaajani Jannica myös totesi, ettei putsarini selkeästikään pese meikkiäni tarpeeksi hyvin pois ja ihon pinnasta löytyi meikkijäämiä. Siksi päätin, että viime viikonlopun Luonnonkaunis-messuilla etsin itselleni uuden ihonhoitorutiinin ja muutan hoitotuoterepertuaariani vähän erilaiseksi. Ehkäpä vaihtelu virkistäisi myös rutiinien ylläpitämisessä?


Kauneushoitola Hillan Minna Monthan taas on etsinyt kotimaisia tuotteita käyttävään hoitolaansa uusia merkkejä ja löytänyt itselleen uuden hoitolasarjan Anumati Naturalsista. Minna suositteli mua käymään viikonloppuna Luonnonkaunis-messuilla tutustumassa Anumati Naturals-sarjaan kertoen, että näistä tuotteista saattaisi löytyä apu siihen jatkuvaan ihon kuivuuteen, josta kärsin. Myönnän, että mulla on ollut omat epäilykseni Anumati-sarjaa kohtaan ihan siksi, että se on vaikuttanut melko hipille ja ulkonäöllisesti ei-niin-kiinnostavalle. 

Ja onhan Anumati Naturals ihan hippiä kamaa! Luonnonkosmetiikan lisäksi Anumatin tuotteet ovat lähes 100% luomuraaka-aineista valmistettu ja niiden kehittäjä Anu Ruohosto on koulutettu kansanparantaja. Mä taas olen vähän tällainen kosmetiikkahienostelija, joka tehokkuuden lisäksi nauttii niistä kauniista purkeista ja en ole mikään kansanlääketieteen tuntija muutenkaan. Silti uskon vahvasti kosmetiikassa kasvien voimaan ja arvostan valtavasti sitä tietotaitoa, mitä ekokosmetiikan tekijöillä luonnon raaka- aineista on.


Mun oli pakko testailla näitä tuotteita muutama päivä ennen blogiin kirjoittamista, sillä olen käyttänyt ennen hyvin erilaisia tuotteita ja esimerkiksi tuon Antistress creamin öljyjen määrä on ihan eri, mihin ihoni on tottunut. Herkkäihoisena jännitin myös mm. kamomillan vaikutusta iholleni, mutta viiden päivän testailu ei onneksi ole herkistänyt ihoani ollenkaan, vaan ennemminkin saanut sen keväisen hehkuvaksi, tosin kuivuuden pois kitkemiseen on vielä matkaa.

Näiden tuotteiden vaikutuksista on pakko kirjoittaa myöhemmin lisää, niin innoissani olen! Hillan Minna taas pyysi vinkkaamaan, että saa ihan pian Anumatit myös hoitolakäyttöön, joten kun nyt tilaa kasvohoitoajan, saa sen varmasti myös Anumati Naturalsin tuotteilla. Pitää itsekin ehdottomasti muistaa varata täydellinen kasvohoito ennen aurinkovoideaikaa ja haluan kyllä testata näitä myös hoitolassa.

Anumati Naturals tuotteet saatu

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images