Ravintotoneuvojan suunnittelema salaattilounas TwistBe:ssä

Olen ehkä sivulauseessa maininnut, että perustimme Luonnonkaunis-blogin Ann-Christinen sekä Kauneushoitola Hillan Minnan kanssa viime...

Olen ehkä sivulauseessa maininnut, että perustimme Luonnonkaunis-blogin Ann-Christinen sekä Kauneushoitola Hillan Minnan kanssa viime keväänä Luonnonkosmetiikka & Ekodesign-facebookryhmän. Ryhmä on melko pieni ja hyväntuulinen paikka hehkuttaa luonnonkosmetiikkasuosikkejaan, kysellä ekomeikeistä ja miettiä vaikkapa omalle kropalle sopivien luomupuuvillavaatteiden merkkejä. Ryhmään kuuluu vain n. 170 jäsentä, mutta kaikki tuntuvat olevan ihanaa porukkaa, jotka eivät kyseenalaista toisten valintoja tai kilpaile ekoilullaan. Tykkään ryhmästä kovasti.

Ryhmän ylläpitäjänä saan välillä kivoja meilejä myös alan yrittäjiltä ja nyt keskiviikkona piipahdin kutsusta tutustumassa juuri Helsinkiin muuttaneeseen TwistBe-myymälään. Ehdin olla myymälässä sen verran pitkään, että sain maistettavakseni Diplomiravintoneuvoja Annina Francioson suunnitteleman take away-salaatin, jonka kuitenkin söin TwistBe:n kahvipöydän ääressä myymälän filosofiaan tutustuen. Tästä filosofiasta ja putiikista ylipäätään kuulette varmasti vielä joskus lisää. Nyt kuitenkin vähän näistä upeista salaateista.


Tänään salaattivalikoimasta löytyi kolmea erilaista salaattia: Vuohenjuustoa sisältävä Deli Dream, vegaaneillekin sopiva Vege Power sekä hiilihydraattitietoisille sekä paleoruokavaliota noudattaville Paleo Power. Kaikki salaatit on koottu niin, että niistä saa mahdollisimman ravitsevan aterian, joka täyttää ja tekee hyvän olon. Itselleni valitsin tottakai tuon paleo-version, missä oli reilu satsi myös hapaankaalia, joka maistuikin pitkästä aikaa todella hyvälle.

Salaattirasiat olivat mainiot, sillä niistä näki tarkalleen mitä ruoka sisälsi myös energiana, proteiineina, rasvana ja hiilihydraattina. Mukana oli myös mielenkiintoista knoppitietoa, kuten että vegesalaatin palkokasvit sisältävät yhtä paljon proteiinia kuin kaksi isoa kananmunaa. Vegesalaatista löytyi myös yli puolet päivän kuitutarpeesta ja oman salaattini hapankaalin kerrottiin vähentävän lihan syönnistä johtuvaa suolistobekteerien rasitusta. 

Jotta lounas ei olisi kuitenkaan ollut ah liian paleo, en malttanut kieltäytyä paikan päällä tehdystä latesta ja Goodion snadisti kookokselta maistuvasta Dreamy-raakasuklaasta. Kun tällaisen setin söi puolilta päivin, oli kello jo reilusti alkuilta kun seuraavan kerran tunsin tuntien päästä nälkää.


TwistBe sijaitsee Helsingissä Kampissa osoitteessa Lapinlahdenkatu 7. Tällä hetkellä myymälä on auki arkisin neljään, mutta muutaman viikon päästä virallisten avajaisten jälkeen aukioloajat muuttuvat pidemmiksi. Kannattaa liittyä TwistBe:n Facebook-seuraajaksi, niin kuulette ensimmäisenä avajaishulinoista, uusista aukioloajoista ja varmasti jotain avajaistarjouksiakin on luvassa. Mutta vaikka viralliset avajaiset vasta odottavat itseään, take away ruokailu onnistuu hienosti, hyllyt notkuvat luonnonkosmetiikkaa ja seuraavalla kerralla kaupungilla evästä etsiessäni tiedän, minne menen taivaallisen näköisen chiavanukkaan perässä. Menkää tekin!

ps. TwistBe:lla on myös verkkokauppa, joten vaikka muualla kuin Helsingissä asuvat missaavat salaatit, muu valikoima on tottakai saatavillanne.

4 kommenttia

  1. Heii! Tällainen liike oli myös Espoon Suomenojalla. Yritin epätoivoisesti sisään bussia odottaessani, mutta ovet pysyivät kiinni. Ilmeisesti avajaiset vasta tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, ettei se Espoon liike avaa oviaan enää, vaan Helsinki on nyt pääpaikka.

      Poista
  2. Mitä oikeastaan on luomupuuvilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomupuuvilla on puuvillaa, johon ei ole kasvatusvaiheessa tai edes loppuvaiheessa ängetty mukaan normaaliin puuvillaan tehtäviä sekä luontoa, että ihmisen ihoa ärsyttäviä viimeistelyjä. Luomupuuvillaa kasvatetaan siis ilman haitallisia kemikaaleja, jotka normaalisti altistavat pelloilla työskentelevät suurillekin määrille haitallisia aineita. Puuvilla kerää paljon tuholaisia, tästä syystä luomupuuvillan sato voi jäädä joskus todella pieneksi, ja sen markkinahinta on korkeampi kuin normaalin puuvilla.

      Luomupuuvillatuotteita myyvät yritykset sitoutuvat yleensä myös joko Ökö-tex tai GOTs standardeihin, joilla tosiaan taataan tuotteen luonnonmukaisuus vielä käyttäjälle. Ökotex-tuotteissa käytetään yleensä reaktiivivärejä, niihin ei tehdä rankkoja viimeistelyjä ja tästä johtuen ne sopivat todella hyvin esim. pienille vauvoille heidän herkkää ihoa vasten. Toki myös aikuiselle. Luomupuuvillasta saatava puuvilla on yleensä hieman lyhytkuituisempaa, jonka vuoksi luomupuuvillatuote saattaa nukkaantua hieman herkemmin. Ja kuten sanottua, väritkin reagoivat herkemmin, sillä ne eivät ole niin haitallisia luonnolle, ja tästä johtuen ihan hirvittävän kovia viimeistelykäsittelyjä ei luomutuotteille tehdä. Muuten se luomu menettää merkityksensä.

      Lyhyesti selvitettynä siis luomupuuvilla on turvallisempaa jo pelloilla, ihanaa iholla ja pehmeää käytössä. Toki luomupuuvillan viljelykin kuluttaa vettä samoin kuin normaalin puuvillan, mutta luomusta ei jää niin paljon myrkkyjäämiä vesistöihin koko prosessin aikana. Ihmisen ihosta nyt puhumattakaan.

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images