Soppaa ja raakakakkua Roihuvuoren Riosta

Joistakin paikoista vain tietää tykkäävänsä, vaikka ei olisi ikinä käynyt paikan päällä. Tällainen paikka on ainakin Roihuvuoren Rio , joho...

Joistakin paikoista vain tietää tykkäävänsä, vaikka ei olisi ikinä käynyt paikan päällä. Tällainen paikka on ainakin Roihuvuoren Rio, johon olin suunnitellut visiittiä jo pidemmän aikaa ja tänään viimein sitten pääsin. 

Löysin Roihuvuoren Rion vähän vahingossa, kun etsiskelin tietoa minne Torikortteleissa sijainnut raakaruokakahvila Hymy oli hävinnyt. Kävi ilmi, että toinen omistajista oli perustanut Roihuvuoreen uuden ravintolan ja koska Riosta sai myös raakakakkuja, piti paikalle päästä. No, suunnitelman toteutukseen meni reilu vuosi, mutta kun tänään oli lounasseuraa ja hyvä fiilis muutenkin, niin päätettiin tehdä pieni lähiömatka Roihikseen. Harmi vain, että kamerastani loppui akku kesken kaiken, mutta toivottavasti nämä muutamat räpsyt avaavat paikan fiilistä edes vähän!


Hihkuin jo Herttoniemen kohdalla bussia odotellessani, sillä luin Roihuvuoren Rion Facebook-sivuilta lounaaksi olevan varhaiskaali-lammasmakkarakeittoa ja sehän kuulosti juuri täydelliselle lounasruualle. Keitto olikin tosi hyvää ja lounasseurani osasi kertoa keitossa käytetyn Helsingin makkaratehtaan lammasmerguezin tulleen valituksi vuoden makkaraksi vuonna 2014. En ihmettele, kyseessä oli mukavan mausteinen, mutta ei yhtään tulinen karitsamakkara ja kukkurallisesta lautasesta huolimatta keittoa oli pakko ottaa iso santsiannos lisää, niin hyvää se oli.

Mutta koska olimme oikeastaan raakakakkumatkalla, nappasimme tietenkin tiskistä myös ne raakakakut. Kirjoitin hetki sitten hiilihydraattien välttelemisestä, mutta raakakakkujen ja raakasuklaan suhteen olen ollut aika salliva, sillä tuntuu ettei niistä tule niin väsynyt olo. Ja kyllähän nyt makeaa välillä pitää saada, se on selvä. Valitettavasti kuva ei nyt anna oikeutta kakkujen upealle ulkoasulle, mutta nättejä olivat ja hyvältä maistuivat. 

Annoskateellisena ihmisenä pyysin tottakai, että kakut puolitetaan ja sain näin maistaa molempia ja mustikka-kookos vei tänään voiton. Mietin jo hetken, että herättelen vanhan raakakakkuharrastukseni muutaman vuoden kestäneiltä talviunilta, mutta onneksi muistin kuinka hemmetin aikaa vievää puuhaa raakakakkumassojen tekeminen on. Ja jos näin kiva kahvila on kuitenkin aika lähellä kotia, käyn jatkossakin oikein mielelläni kakkumatkalla Roihuvuoressa. Kakkujen lisäksi valikoimissa näytti olevan aika hyvä valikoima oluita ja muita anniskelutuotteita, joten ei olisi ollenkaan huono idea lähteä Roihuvuoreen myös istumaan iltaa, pimenevä loppukesän ilta sopisi suunnitelmiini loistavasti. 

Roihuvuoren Rion löydät osoitteesta Roihuvuorentie 9.

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images