Tervetuloa Lumoan myymälään!

Kuten pari viikkoa sitten mainitsin, Lumoan otti ja muutti Helsingin keskustaan mekkoineen ja muine tuotteineen. M...

Kuten pari viikkoa sitten mainitsin, Lumoan otti ja muutti Helsingin keskustaan mekkoineen ja muine tuotteineen. Melkoinen uutinen, kun miettii nykyistä taloustilannetta ja Helsingin liiketilojen hintatasoa. Lumoanin pääsuunnittelija ja omistaja Suvi kuitenkin kertoi myymälässä poiketessani, että jos asiakkaat löysivät kaukana keskustasta sijaitsevan Tuomarinkylän kartanon putiikkiin, riski uskallettiin ottaa ja hyvä niin, ainakin omassa kaveripiirissäni on harmiteltu, että Helsinkiin tullessa olisi ihana sovitella Lumoanin mekkoja, mutta ulkopaikkakuntalaisena ei ole hotsittanut lähteä Tuomarinkylään saakka.

Pelkillä pitsimekoilla ei Isoa Kirkkoa kuitenkaan valloiteta ja Lumoanin valikoima on laajentunut aika paljonkin viime aikoina. Hetki sitten esittelin nuo ihanat piikkilankalegginssit, joita on jo hetken saanut myymälästä ja vain ja ainoastaan myymälästä. Viime viikolla bongasin Lumoanin Facebook-sivuilta myös uusia rentoja yläosia ja lastenvaatepuolellakin on tapahtunut vaikka ja mitä. Kannattaakin käydä myymälässä tutustumassa, mikäli halajaa tietää Lumoanin uusimmat uutiset :)

Täksi kevääksi mallistoon saatiin yksi uusi plussakokoinen mekkomallikin, 100% luomupuuvillainen Aaria. Aariasta emme ole ehtineet ottamaan virallista kuvaa nettisivuille (olen siis ollut muutamana vuotena Lumoanin plussamallina), mutta josta kyllä nappaan blogikuvan heti, kun saan mekon ja valokuvaajan samaan paikkaan ja samaan aikaan. Samalla kun Aaria ilmestyi valikoimiin, laajeni plussapuoli yhdellä koolla, joka on 46. Nyt mekoissa kokoja on xs-xl ja 46-52.

Lumoan Store sijaitsee nyt osoitteen Katariinankatu 1 sisäpihalla, ja myymälä on osa Torikortteleita. Liiketila on muuten sama, missä Urban Story aiemmin vaikutti, eli tilassa on nähty Lumoan vaatteita ennenkin, silloin vain pop-up hengessä.

4 kommenttia

  1. Ovatko ne suomalaisia tuotteita? Jos ei, niin mistä ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteet suunnitellaan Helsingissä Lumoan designstudiossa. Vaatteiden valmistuksesta on vastannut vuodesta 2013 alkaen pitkät perinteet alalla omaava suomalainen perheyritys. Vaatteet valmistetaan heidän toimitiloissaan Portugalissa.

      Poista
    2. Onkohan tää sama tehdas mitä käyttää myös Nosh ja Papu, varmaan?

      Poista
  2. Oi, miten kauniita kuvia ja upeita vaatteita!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images