Tietoa mainostajalle ›

Teknologia pilaa lapsemme, totta vai tarua?

Luin hetki sitten artikkelin Piilaaksossa vallalla olevasta trendistä, jossa tietokoneiden kans...


Luin hetki sitten artikkelin Piilaaksossa vallalla olevasta trendistä, jossa tietokoneiden kanssa työskentelevät vanhemmat haluavat kasvattaa lapsensa etäällä teknologiasta. Ensin ajattelin, että onpa loistava juttu. Sitten jäin miettimään asiaa, sillä meillä tietokoneesta ja älypuhelimesta on tullut melko itsestäänselvä osa lapsen päivärutiineja, enkä oikeasti koe sitä erityisen negatiiivisena asiana. Kuitenkin sitä lapsen tekniikan käyttöä yrittää vähän salailla ja selitellä, sillä bussissa kuulokkeiden kanssa älypuhelinta räpeltävä lapsi ei ehkä ole reippauden ja terveiden elämäntapojen symboli ja saattaa saada osakseen tuomitsevia katseita - usein täysin turhaan.

Asiassa kuin asiassa on yleensä hyvä noudattaa malttia, tietokoneella päivät pitkät itseään viihdyttäminen ei varmasti ole kenellekään kovin kehittävää. Teknologiasta on kuitenkin paljon apua nimenomaan lapsen kehitykselle, sillä räiskintäpelien sijaan teknologia voi mahdollistaa paljon oikeasti fiksuja juttuja. Yksi esimerkki fiksusta teknologiasta on Ekapeli Alku, joka opettaa kirjainten, tavujen ja sanojen lukemista. Monesti kun Kaamos matkustaa bussilla, hän samalla kuuntelee äänteitä ja yhdistelee niitä näytöllä näkyviin kirjaimiin. Hän ei tietenkään harjoittele äänteitä aina matkustaessaan, mutta lievistä puheongelmista kärsivälle lapselle tekee hyvää opetella erottamaan erilaisia äänteitä, jotta hän voi tuoda niitä esimerkin kautta omaan puheeseensa. Tämä harjoittelu on täysin turvallista ja lasta viihdyttävää, mutta silti tunnen välillä tarvetta huutaa bussissa, että "onpa mukavaa, kun teet niitä PUHETERAPIATEHTÄVIÄ" ettei kenellekään jää epäselväksi älypuhelimen käytön tarkoitus. 

Toinen esimerkki omassa arjessamme liittyy myös kuulokkeisiin, jotka päässä lapsi nähdään monesti myös ilman älypuhelimella räpläilyä. Mitälie möykkää kuuntelee. Tai sitten lähes kahden tunnin mittaista suomalaista äänikirjaa Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö. Olisi kyllä kiva lukea kaikki kirjat itse ääneen, mutta koska mulla on äänihuulissa kyhmyjä, en voi lukea tuntitolkulla ääneen edes halutessani. Onneksi kirjan on kuitenkin lukenut nauhalle Paavo Kerosuo ja lapsi voi kuunnella halutessaan vaikka kokonaisen romaanin kerralla, vaikkapa matkustuksen aikana. Äänikirjan kuuleminen tutustuttaa lasta jälleen kerran sanoihin ja niiden ääntämiseen, mutta tuo myös kirjat tutuksi sekä opettaa keskittymään ja käyttämään mielikuvitustaan. Jos ääneen lukemista ja äänikirjaa vertaa toisiinsa, ei äänikirja kovin paljoa eroa siitä, että lukisin itse lapselle ääneen. (Ja aina joku voi pahastua myös ääneen lukemisesta, kuten viikonloppuisessa postauksessa kerroin)


Koska ymmärrän kuitenkin, että teknologia voi tuottaa myös riippuvuutta ja ettei kone voi korvata vanhemman läsnäoloa, suhtaudun teknologiaan itsekin varauksella. Ja oma varauksellisuus johtaa usein turhaankin selittelyyn. Samalla tavalla kun selittelen Muumirusinoita julkisesti isoon ääneen KUIVATUIKSI HEDELMIKSI, tavutan kuulokkeista tulevan LASTEN ÄÄNIROMAANIN ja lisään että SITTEN KOTONA ASKARRELLAAN YHDESSÄ. Ettei kenellekään varmasti tule olo, että tässä vain tapetaan aikaa, kun ei muuta osata lapsen kanssa tehdä. En tiedä onko tällainen lähellä oleville ihmisille tavuttaminen kenellekään muulle tuttua, mutta mulla se on paha tapa, sillä haluan jotenkin kumota niitä ennakkoluuloja, joita teknologiaa käyttäviin lapsiin kohdistuu. Ja onhan tavassani tottakai myös syyllisyyden poistoa mukana.

Mistä epäluulo lapsien ja teknologian yhdistämisestä sitten johtuu? Epäilen, että itse kunkin omasta tavasta jumittaa tietokoneiden ja älypuhelimien äärellä tehden ei niin yhtään mitään järkevää. Kuten tuossa alussa mainitsemassani jutussa todettiin, aikuiset viihdyttävät nykyään itsensä kuoliaiksi kissavideoilla, emojilla, ja mainosviesteillä olennaisen sisällön jäädessä minimiin. Tiedämme omat heikkoutemme ja haluamme suojella lapsia niiltä, jopa kieltämällä teknologian kokonaan. Toinen ratkaisu voisi olla opettaa sekä itsensä että lapsensa entistä laadukkaampaan teknologian hyödyntämiseen, unohtamatta kuitenkaan hupia. 

Itse odotan jo innolla syksyllä julkaistavaa ReimaGO-sovellusta, jossa lapsille suunnattu teknologia yhdistetään liikuntaan. Sovellus on herättänyt paljon keskustelua jo etukäteen, niin puolesta kuin vastaankin. Oma kokemukseni on, että teknologialla on paljon annettavaa lapsen arkeen, mutta teknologian käyttö vaatii kiinnostusta myös vanhemmalta. Et yksinkertaisesti voi antaa älylaitetta lapselle ja nostaa omia käsiä ylös antautumisen merkiksi. Teknologiaa valvotusti käyttävä lapsi ei automaattisesti lopeta ulkoilua, askartelua, terveellisesti syömistä, leikkimistä ja puhumista, vaan voi oppia teknologian kautta niistä paljon. Teknologia versus muu aktiviteetti ei mielestäni ole joko tai-valinta vaan selkeä sekä että. 

4 kommenttia

  1. Ymmärrän kyllä täysin älypuhelimen tai tabletin käytön tilanteessa, jossa lapselle täytyy keksiä jotain hiljaista puuhaa. Pitkät automatkat tai lentomatkat kävisi muuten todella tylsäksi tai vaikeaksi vanhemmalle...

    Kotona yritetään kuitenkin pitää jonkinlaista ruutuaikaa, mielellään korkeitaan tunti telkkaria tai pelejä päivässä! Se riittää mielestäni alle kouluikäiselle hyvin.

    Toki nyt kun olen lasten kanssa kotona, on usein houkutus laittaa aamulla telkkaria, jotta äiti saa vielä torkkua, päivällä telkkaria, että äiti saa juoda kahvit rauhassa ja toki illalla vielä pikkukakkonen, että ehtii siivota illallisen jäljet ja hengähtää ennen iltapalaa.. Olen kuitenkin välttänyt houkutuksen sillä, että ulkoillaan riittävästi päivittäin. Silloin lapset puuhailee tosi mielellään sisällä omian leikkejään sen hetken aikaa ruokien yms välissä :). Eli aamulla reippaana ulos aamupalan jälkeen, sit lounaalle. Sen jälkeen omat leikit tai päiväunet maistuu hyvin sisällä. Kun sisäleikit alkaa kyllästyttää niin taas on ulkoilun aika. Sitten voikin illalla hetken hengähtää sen pikku kakkosen tai pelailun ajan :).

    Pelaamista (vaikkakin vain ns kehittäviä pelejä) yritän rajoittaa max 1-2 krt viikkoon. Ja silloin ei yli 30 min kerrallaan. Huomaan kyllä lapsesta, että pelaisi tosi mielellään pidempään. Usein on kiukkuinen kun pitää lopettaa. Eikös se ole sen merkki että on liikaa pelattu kun ei muuta haluais tehdä :D. Kyllähän se passivoi paljon lasta jos päivittäin istuu nenä ruudulla. Kuitenkin normaalisti hyppisi ja pomppisi ympäri kämppää :D en nyt sit sano et kummasta vanhemmat enemmän tykkäis ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä kahden it-työläisen lapsi ei ole koskaan koskenut tablettiin (koska ei omisteta), osaa sujuvasti aukaista vanhempien kännykät (niillä katsellaan lähinnä valokuvia mitä muistista löytyy), kannettavan tietokoneen näppäimistöön tutustuttiin joskus 2v. iässä (lapsi sai "kirjoittaa", lähinnä tarkoitus oli opettaa että ei paukuteta näppäimistöä) ja nyt 4v. iässä osaa sujuvasti käyttää trackpadia. Vähän aikaa sitten latasin koneelle Ekapelin (Alku-versio), koska kirjaimet kiinnostaa lasta niin valtavasti. Äänikirjat voisikin olla kiva juttu, nykyään meillä matkat lapsi kuuntelee musiikkia (ihanaa on turvaistuimeen integroidut kaiuttimet ja pieni mp3-soitin), mutta äänikirjat tosiaan toisivat vaihtelua. Niin ja vaikka tietokoneeseenkin tutustutaan (kun se arkea on, skypekin on tietysti paljon käytössä lapsen ja isovanhempien välillä), niin perinteiset leikit ja askartelu ja piirtäminen on vahvasti kuvassa myös. Eipä nuo tietokoneet oikeasti vaarallisia ole, pikkuveljeni oppi mm. lukemaan kultaisella 80-luvulla tavaamalla basic-koodia ja ohjelmoimalla sitten meidän amicaa, mistä sitten loppupeleissä urkeni ura tietotekniikan parissa. Mulla on ainakin vahva tavoite tutustuttaa lapsi piakoin ohjelmoinnin maailmaan (kunhan saan vähän tutustuttua Hello Rubyyn ja koodikoulu matskuihin). Eikä tämä edes siksi, että lapselle aukeisi joskus ura tietotekniikan parissa, vaan siksi että ohjelmointi kehittää loogista ajattelua ja se on jotain mitä kannattaa kehittää, kenen vaan.

    VastaaPoista
  3. Kiintoisaa pohdiskelua. Meillä lapset eivät käytä mobiililaitteita, lähinnä siksi koska niitä ei ole, eikä vanhemmilla halua niitä hankkia. Oma kännykkäkin on koko ajan niin jumissa että siihen on turha edes yrittää ladata mitään pelejä :) Ovat siis säästyneet ikään kuin vahingossa vielä 'turmiolta' :)Kouluiässä varmaan tietty alkaa vaatimukset kasvaa.. noh, sitä odotellessa! Kirjoittelimme ajatuksia samasta aiheesta blogissamme jokin aika sitten:http://blogit.kaksplus.fi/sutta-pakoon/digiluu-digilei/ kurkkaa jos kiinnostaa!

    VastaaPoista
  4. Meillä muksu on vasta reilut 1v, mutta ollaan näytetty pelejä ja harjoiteltu pelaamaan esim. Kapun Metsää iPadilla. Olen ulkosuomalainen ja lapsi puoliksi suomalainen, joten lentoreissuja Suomen mummolaan on melko usein ja niiden aikana kaikki keinot on kyllä sallittu. Lisäksi Ekapeli otetaan myöhemmin ehdottomasti mukaan arkeen suomen oppimisen tukemiseen.

    Muutenkin sekä mies että minä teemme töitä tietokoneiden ääressä ja parissa. Myös vapaa-ajan aktiiviteetit (etenkin ennen lasta) liittyivät vahvasti tietokoneisiin (pelaaminen, visuaalisten asiodien tekeminen, koodaus). Meillä ei siis tietokoneet, tabletit ja puhelimet ole mörköjä. Itse asiassa meillä ohjataan mieluummin pelien pariin kuin tv:n ääreen tulevaisuudessakin. Minusta se on todella kumma ajatus, että Pikku Kakkosta saa katsoa (passiivinen lapsi) joka päivä, mutta pelaaminen (aktiivinen lapsi) pitää rajoittaa kertaan viikossa. Kyllä meilläkin varmasti vielä piirrettyjä katsotaan, etenkin suomeksi (kielen tukeminen), mutta ikinä en ole ymmärtänyt sitä, että tv on ns. enemmän ok kuin aktiivinen pelaaminen. Toki pelaaminen on kivaa ja "koukuttavaa", mutta katsoisihan moni lapsi telkkariakin maailman tappiin, jos kukaan ei ohjeistaisi toisin.

    Ja ihan mahdotontahan se olisi lapselle väittää, että tällaiset asiat, jotka ovat iso osa vanhempien elämää, ovat turhia ja "pahoja". Lapsen ensisijainen tekeminen tulee tietenkin muualta, mutta meille teknologia on vain yksi neutraali osa työkalupakettia. Potalla luetaan kirjoja, lentokoneessa toimii paremmin pädi. Lapsi on tietenkin vielä hyvin pieni, mutta ei osoita mitään erityistä jumittumista teknologiavempeleisiin, vaikka jaksaakin yllättävän hyvin muuten puuhata yhtä asiaa pitkäänkin. Luultavasti ovat tarpeeksi tylsiä ja tavallisia asioita ainakin toistaiseksi. Plus tietysti tämän ikäisen attention span on aika nysä.

    Vielä yhtenä ajatuksena myös se, että lapsen teknologiatyhjiössä pitäminen on kyllä lopulta karhunpalvelus lapselle. Monissa kouluissa käytetään jo osin tabletteja tai puhelimia opetuksen apuna. Eikä teknologia ja laitteet ole muutenkaan ihan heti häviämässä, joten minusta on parempi opettaa käyttöä ja neutraalia suhtautumista oman arjen ohella kuin pistää tulevaisuuden työvälineet lukkojen taakse piiloon.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images