Isälle Davvi

Kuulin uudesta rovaniemeläisestä luonnonkosmetiikkamerkistä, Davvista , jo ennen kesälomia ja olen odotellut uuden brändin lanseeraamista mi...

davvi aftershave balm1davvi after shave balm 2davvi after shave inci


Kuulin uudesta rovaniemeläisestä luonnonkosmetiikkamerkistä, Davvista, jo ennen kesälomia ja olen odotellut uuden brändin lanseeraamista mielenkiinnolla. Ehdin I love me-messuilla vain hätäisesti vierailemaan merkin osastolla, mutta onneksi törmäsin tuotteisiin uudelleen Kampissa, ihan metron liukuportaiden vieressä.


Olen viime aikoina lueskellut aika paljon erilaisista suomalaisista kasveista ja niiden vitamiinipitoisuuksista ja muista ihonhoidollisista ominaisuuksista. Siksi Davvin suomalaiset vaikuttavat aineet kiinnosti paljon ja olin jo valmistautunut etsimään tietoa esimerkiksi yllä näkyvän miesten Aftershave balmin raaka-aineista (vai tietääkö joku muka lonkalta mitä vitamiineja kuusenkerkkäuute sisältää?), mutta eipä tarvinnut. Hauskaan pahvipakkaukseen oli laitettu mukaan pieni esite, jossa tärkeimmät raaka-aineet ja niiden hoitavat ominaisuudet esiteltiin hyvin selkeästi! En ole varma olenko koskaan tavannut näin selkeää infoa vaikuttavista aineista, suoraan paketissa. Jotta en venyttäisi tekstiä liikaa, kannattaa kurkata Davvin sanastosta lisätietoa raaka-aineista sekä tutustua tutkimustuloksiin.


Davvilla on tuotteita sekä miehille että naisille. Yllä näkyvä Aftershave Balm on kuvissa ihan siksi, että se sopisi mielestäni hyvin isäinpäivälahjaksi. Mutta, mutta...kuusenkerkkäuutetta, tyrninsiemenöljyä, ja katajauutetta sisältävä balsami, jossa tuoksuu myös sitruuna ja inkivääri vei kyllä oman sydämeni myös, enkä tiedä annanko loppupulloa sittenkään lahjaksi. Balsamin koostumus on ihanan kevyt ja seerumimainen. Tuote on todella vitamiinirikas ja ihan kuin tuntisin kuusenkerkkäuutteen happojen vaikutuksen heti (luultavasti vain keksin sen omasta päästäni, mutta saahan sitä kuvitella). Davville on muuten myönnetty Fi-Natura luonnonkosmetiikan sertifikaatti, jonka kriteerit löytyvät täältä. Samaa sertifikaattia käyttää pitkään käyttämäni EkoPharma.


Sain Davvilta testiin myös naisten tuotteita, mutta niihin en ole vielä ehtinyt tutustua kuin lukemalla vähän sisällöstä. Ajattelin kuitenkin ottaa tuotteet nyt säännölliseen käyttöön, jotta voin kirjoitella myöhemmin fiiliksiä myös niistä. Koska Davvilla tuntuu nyt olevan Pop up-sesonki käynnissä, laitetaan alle vielä tällä hetkellä ympäri Suomea löytyvät myymälät. Ja loppuun, että hyvä Lappi ja hyvä Rovaniemi!!


davvi pop upit isainpaivan aikaan


tuote saatu testiin.


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images