Jani Leinonen Kiasmassa

Pieni vinkki Helsingissä liikkuville! Viime torstaina avattiin Kiasmassa Jani Leinosen näyttely. Viidennestä kerroksesta löytyy mm. Tottele...

kiasma jani leinonen pappa kaamos


Pieni vinkki Helsingissä liikkuville! Viime torstaina avattiin Kiasmassa Jani Leinosen näyttely. Viidennestä kerroksesta löytyy mm. Tottelemattomuuskoulu, Hunger King sekä paljon muita hyvin ajankohtaisia ja ajatuksia herättäviä teoksia. Näyttelyyn voi mennä myös lapsen kanssa, tosin pienellä varauksella. Giljotiinilla päänsä menettänyt Ronald McDonald tuskin on se teos, jonka symboliikkaa ainakaan neljävuotias ymmärtää.


Me olemme käyneet näyttelyssä jo kaksi kertaa - toisen kerran siksi, että ensimmäisellä kerralla Kaamoksen pipo jäi vahingossa Kiasman narikkaan. Ja samalla kun haimme pipoa, tsekkasimme papan kanssa näyttelyn uudelleen (I love museokortti!). Teosten lisäksi ajatuksia herätti myös lapsen reaktiot näyttelyssä: söpöt ja värikkäät ylikansallisten yhtiöiden maskotit saivat lapsen haltioitumaan taiteesta. Siinä, missä Jani Leinonen kertoo hyvin lohdutonta tarinaa ylikansallisten yhtiöiden vallasta, lapsi vieressä osoittaa kuinka kiinnostavia ja hurmaavia esimerkiksi juuri maskotit ovat. Ei jää epäselväksi kuinka johdateltavissa sitä pieni (ja iso) ihminen on.


Nyt meneillään oleva näyttelykokonaisuus on yksi Kiasma-suosikeistani: Samalla kerralla näkee Jani Leinosen lisäksi Face to Face-muotokuvanäyttelyn sekä 13.9. 2015 saakka myös Robert Mapplethorpen näyttelyn. Huippu juttu!


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

4 kommenttia

  1. Ihan bestiksiä <3 Tänään tuli tekstari, jossa kysyttiin vain et miten Kaamoksella meni tänään tarhassa :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hauskalta, sinne siis! Kävin edellisen kerran Kiasmassa kuukausi sitten, mutta mikäs tuossa kantis-kortilla kuljeskellessa. Museokortti on kyl kätsy!

    VastaaPoista
  3. Niin on kätsy! Sinne vain, eikös sitä sanota että taiteen harrastaminen on satsaus myös terveyden ylläpitämiseen.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images