Kuningaspyton

Pari viikkoa sitten Ilta-Sanomissa oli juttua perhematkailusta Viroon ja Kaamos oli päässyt kuvaan kuningaspytonin kanssa Pärnun Mini Zoossa...


Pari viikkoa sitten Ilta-Sanomissa oli juttua perhematkailusta Viroon ja Kaamos oli päässyt kuvaan kuningaspytonin kanssa Pärnun Mini Zoossa. Sain muutaman järkyttyneen yhteydenoton tutuilta, että onko se todellakin oikea käärme lapsen sylissä ja miten uskalsin antaa hänen pidellä käärmettä. Ja kuten näistä omista lomakuvistani näkyy, oikeahan se on!


Olen varsinkin tämän kesän aikana vain ihaillut kuinka rohkea 4-vuotias onkaan, kun kukaan ei ole vielä opettanut häntä pelkäämään. Tottakai olemme varoittaneet kyykäärmeistä, mutta samanlainen opittu matelijainho mikä itselläni on, ei onneksi ole vielä tarttunut lapseen. Toivottavasti ei tartukaan! Samalla pelottomalla asenteella lapsi koikkelehtii seikkailupuistoissa korkealla ilman pelkoa tipahtamisesta, vaatii päästä skeittilaudallaan oikealle rampille ja oli tänään liftannut isänsä kanssa mökiltä pois, kun bussia ei ollut näkynyt. Kuinka helposti kaikki tuntuu käyvän, kun vain uskoo kaiken menevän hyvin.


Välillä harmittaa olla aikuinen, joka on oppinut varomaan ihan liikaa. (Ja ei, en uskaltanut ottaa käärmettä syliini)


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images