PARAS MIELIKUVITUSKAVERINI

Tämä on jo vanhan toistoa, mutta kerrataan silti. Tuntuu, ettei tavallisessa arjessa huomaa lapsen uusia juttuja tarpeeksi hyvin, kun on työ...

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Tämä on jo vanhan toistoa, mutta kerrataan silti. Tuntuu, ettei tavallisessa arjessa huomaa lapsen uusia juttuja tarpeeksi hyvin, kun on työt, ruuan laitot ja pyykinpesut sen yhteisen ajan tiellä. Siksi reissut ja joulunkaltaiset lökölomat tekee aina terää, kun kaikki aika on käytettävissä lapsen huomioimiseen niin halutessaan. Olemme nyt hengailleet viikon tiiviisti yhdessä ja yksi suurimmista huomioista on 3.5-vuotiaan mielikuvituksen kasvaminen viimeisimpien kuukausien aikana.


Pitkät päivät kahdestaan ovat melkoista satumaailmasta toiseen hyppimistä, kun Kaamos muuntautuu Mikä-mikä-hirviöstä Batmaniksi, sitten palomieheksi ja kokiksi. Hänen huoneessaan on monta kertaa päivässä esitys, mitä pitää katsoa ihaillen ja taputtaa. Tavarat muuttavat muotoaan niin, että puinen laatikko on ykskaks lahjapaketti ja leluautot ruokaa, välillä taas lapsi on pitkiäkin aikoja yksin ja leikkii autojen kanssa perinteistä nukkekotileikkiä. Mutta  siis ilman nukkeja ja pikkuautoilla. Välillä minun pitää mennä joulupukin kotiin katsomaan televisiota, mikä on käytännössä Kaamoksen huoneessa seinän tuijottamista...no mikäs siinä kun on aikaa tuijotella :) Kun äsken peittelin tonttulakkisen pikkupojan sänkyynsä ja toivotin hyvät yöt "joulupukin taloon", oli talo kuulemma jo muuttunut takaisin sängyksi... ihan perässä en nyt pysy millään.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Mielikuvitusleikeistään Kaamos ei haluaisi luopua hetkeksikään, siksi esimerkiksi syöminen, kylpeminen, hampaiden pesu ja kaupassa käyminen pitäisi tapahtua aina "huomenna". Huomenna ei kuitenkaan tarkoita oikeasti huomista, vaan en enemmän mañana tyyppinen huomisesta seuraaviin vuosiin sijoittuva ajankohta, mikä ei mielellään tulisi koskaan... "tänään" taas tarkoittaa todellakin tänään eli jos on sovittu jotain lasta kiinnostavaa tälle päivälle, mañana ei ole vaihtoehto toisinpäin.


Olen tarkoituksella pitänyt joululoman tekemisen osalta minimissä ja olemme olleet paljon kotona ja ulkoilleetkin ihan vaan perheen kesken. Kun arki on täynnä tekemistä ja päiväkodissa kaverihommia saa hommailla päivittäin, koen tärkeäksi että välillä rauhoitutaan kunnolla. Tekee itsellekin hyvää olla hetki ainakin puoliksi satumaailmassa.


Blogin kautta saamani Melissa & Doug merkkinen palomiehen asu oli pitkään jemmassa, mutta nyt joulupukin mukana se viimein tavoitti omistajansa. Se taisi olla Batman-legojen lisäksi se paras lahja, ja oikeastaan aika kätevä. Kun meillä palaa kynttilä, kertoo palomies tulipalon mahdollisuudesta ja oppii siinä samalla itsekin ettei tulella leikitä. Megafoniin en kuitenkaan ole laittanut pattereita, sillä siinä menee mun oman sietokyvyn raja. Asun mielelläni satuhahmojen ja palomiesten kanssa, kunhan ne ovat melko hiljaista sorttia.


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images