Tietoa mainostajalle ›

WHAT WOULD JARI SINKKONEN DO?

Äitiyslomallani 3 vuotta sitten kävin perhekerhossa, missä juteltiin usein muiden pienten vauvojen äitien kanssa kasvatuksesta. Lapset hyvä ...


puoli seitseman vauvaviikko


Äitiyslomallani 3 vuotta sitten kävin perhekerhossa, missä juteltiin usein muiden pienten vauvojen äitien kanssa kasvatuksesta. Lapset hyvä kun söivät kiinteitä ja meillä oli jo tiukkoja mielipiteitä miten vähän lapset saavat herkkuja ja kuinka heidät kasvatetaan tottelevaisiksi mutta kuitenkin tarpeeksi omapäisiksi kansalaisiksi. Minä julistin kiintymyssuhdevanhemmuuden nimeen ja nukutin lasta vieressäni tissille ja joku toinen päätti pelastaa parisuhteensa sijoittamalla lapsensa sängyn eri huoneeseen alusta lähtien. Tässä perhekerhossa kasvatustyylini sai termin "huvikumpuvanhemmuus" ja naureskelen vieläkin sille aika ajoin, termihän on edelleen mitä kuvaavin. Perhekerhossa myös tutustuin lastenpsykiatri Jari Sinkkoseen. En livenä, mutta muiden äitien jutuissa. Jari Sinkkonen oli nimi, joka pulpahteli esiin milloin missäkin yhteydessä ja yleensä joku totesi "luin juuri Jari Sinkkosen haastattelun ja hän totesi näin..." ja muut nyökkäilivät huojentuneena, sillä usein Jari Sinkkonen toi esiin järjen äänen, mitä me rookiemutsit emme aina muistaneet olevan olemassakaan. Lapsen kanssa ei tarvi aina viettää laatuaikaa on yksi mieleeni eniten jääneistä jutuista. Tavallinen arki riittää.


Mun huvikumpuvanhemmuuteen on kuulunut mahdollisimman vähäinen perehtyminen kasvatusoppaisiin, uskon vahvasti, että jos luonto ajaa tikanpojan puuhun, antaa se mullekin ihan tarpeeksi taitoja selviytyä äitinä. Jos vauva-aikana tein kaiken järjestelmällisesti lapsilähtöisesti ja lasta ajatellen, on nyt elo huomattavasti helpompaa kun lapsi on vain osa arkea, ei sen keskipiste. Silti olisi kieltämättä kiva, jos olisi oma taskukokoinen Jari Sinkkonen aina mukana kertomassa sen fiksuimman tavan kannustaa lasta ja olla entistä parempi vanhempi. Uskoisin, että tämä taskuJari ei olisi antanut mun tänään ostaa lapselle kaupasta lakupatukkaa vain hiljentääkseni huudon, minkä väärän auto-ostoskärryn valitseminen aiheutti. Voi olla, että taskuJari ei olisi myöskään lähtenyt lähikaupan sijaan isoon markettiin vain siksi että siellä on lapsen lempiostoskärryt....Mutta luultavasti taskuJari olisi loppuillasta hyväksyvästi nyökytellyt meille siitä, kuinka eri osoitteissa asuvat äiti ja isä viettivät yhdessä aikaa lapsen kanssa perheenä.


Mutta miksi mä yhtäkkiä Jari Sinkkosesta kirjoitan? No siksi, että pääsen nyt perjantaina 26.9. hänen kanssaan vieraaksi Tv1:n Puoli seitsemän-ohjelman "nettijatkoille" osoitteeseen yle.fi/puoliseitseman ja meillä on puoli tuntia aikaa jutella nettitv:n puolella kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Puffijutun mukaan meikäläinen tulee kertomaan myös kokemuksiani synnytykseen liittyen, mutta voitte olla varmoja ettei se ole kovinkaan yksityiskohtaista kerrontaa :D


Nettiohjelma starttaa perjantaina klo 19.00 (eli heti Ps:n jälkeen) ja vieraana ollaan tosiaan vain me, minä ja Sinkkonen. Puoli tuntia on lyhyt aika ja aihe varmasti hyvin mukaansa tempaava, varsinkin kun se päättää Puoli Seitsemän-ohjelman Vauvaviikon ja nyt kysynkin teiltä hieman apua ohjelmaa varten: mitä sinä kysyisit Jari Sinkkoselta suorassa lähetyksessä? Olisi mukava saada teiltä kysymyksiä ohjelmaan mukaan ja jos tuntuu, ettet halua kysyä nimelläsi niin nimettömätkin kyssärit otetaan vastaan kommenttiboksiin. Ja vaikka tällä viikolla Ps:ssä vietetään tiistaista perjantaihin vauvaviikkoa, ei kysymyksien tarvitse liittyä pelkästään vauva-aikaan.


Kannattaa tsekata Ps:n facesivut jo ennakkoon. Siellä on hauskoja linkkejä äitisketseihin ja munkin keskittymiskyvylle sopiva vanhemmuustesti (jonka mukaan olen lepsu luomuilija). Ja huomenna tosiaan alkaa vauvaviikko, joten telkut auki ykköselle klo 18.30 alkaen, perjantaihin saakka!


kuva: yle.fi/puoliseitseman


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

7 kommenttia

  1. Ai vitsi, Jari Sinkkonen on kyllä idoli. Että arvaa tuleeko yhtään fiksua kysymystä mieleen. :) Jotain sellaisesta rajojen vetämisestä kiukuttelun suhteen, mä koetan luovia sen välillä, että lapsella on oikeus suuttua ilmaista harmistustaan, mutta jossain vaiheessa huuto ja lattialla kieriskely /ovien paiskominen menee liian pitkälle. Että olisiko jotain vinkkiä siihen, mistä sen rajan tunnistaa (nythän se menee tasan mun sietokynnyksen mukaan ja vaihtelee siis päivittäin) ja mitä sitten tehdään kun kiukuttelu menee överiksi?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! :) Pitääpä koittaa kahtoa. Minulla myös särähtää joka kerta korvassa, kun joku mainitsee Sinkkosen, vaikka ihan fiksua kommentteja häneltä onkin tullut. Joskin poikakirjasta on jäänyt hieman outo maku.. ja muutamista kommenteista, joilla dissaa sukupuolisensitiivisyyttä.

    Mutta ehkäpä laittelen tähän kysymyksiä, jos niitä keksin. Saisi siten mahdollisesti niitä suoriakin vastauksia, jotte mammapalstoilla tarvitse inttää ja väitellä siitä mitä mieltä se Sinkkonen nyt sitten onkaan tästä ja tästä ja kuka on tulkinnut väärin. :D

    VastaaPoista
  3. Mä haluaisin Jari Sinkkosen mielipiteen lapsen jäähystä. Itse olen lukenut siitä ja sen hyödyttömyydestä. Siis siinä suhteessa, että sillä saadaan ehkä epätoivottu käytös pois tai vähenemään, mutta se ei silti opeta lasta säätelemään ja käsittelemään tunteitaan. Se kun olisi tärkeämpää kauaskantoisesti ajatellen. Lapsi tarvii aikuisen apua tunteidensa kanssa, eikä poissulkeminen yksin mököttämään ja häpeämään auta siinä yhtään. Opettamismielessä siis.

    Toinen mua kiinnostava juttu on anteeksipyytäminen. Kun siitäkin olen lukenut, että aivan pienien pakottaminen anteeksipyytämiseen ei auta mitään. Ei opeta niitä. Anteeksipyytäminen kun pitäisi tulla aidosti, or something. Mutta sitten kaikki vanhemmat ja päiväkodin tyypit pakottavat väkisin pyytämään anteeksi toiselta, koska niin on tapana tehdä, ja koska muuten toiset vanhemmat kelaavat että huhhuh, kun on paska mutsi tai faija kun ei käske räkänokkaansa pakolla pyytämään anteeksi. Mua taas huvittaa, kun jotkut inttävät jollekin kaksivuotiaalle että pyydä nyt anteeksi jumalauta, kun törkkäsit kaveria. Ja sit toinen pieni on iha et mitähittoa, enhän mä osaa ees puhua! :D

    Semmosiin mua kiinnostais mielipiteet Jartsan suusta kuulla. ;)

    VastaaPoista
  4. Miten kasvattaa lapsesta kärsivällinen? Sellainen, joka ei odota saavansa aina tahtoaan läpi. Vai onko aivan mahdoton ajatus :D Miten kohdata uhmaava taapero?

    VastaaPoista
  5. Mitä tehdä väkivallalla uhkailevalle taaperolle? Joka päivä, kun homma ei mene, niin kuin hän haluaisi, hän uhkaa lyödä. Meillä ei kotona hyväksytä minkään sortin väkivaltaa, mutta pph:lla sisarussarja nujuaa keskenään senkin edestä.

    VastaaPoista
  6. En kehtaa kysyä omalla nimelläni, koska aihe on tabu. Missä menee raja siinä, miten paljon ja mistä omaa lastaan saa koskettaa? Saako vanhempi tuntea äärimmäistä hyvää oloa, kunhan se ei kiihota seksuaalisesti, koskettaessaan lastaan? Mikä on normaalia? Meidän perheessä halataan, pussataan suulle, poskelle, mahaan, peppuun (jos sattuu olemaan just silloin edessä) ja paijataan reisistä, pepusta, mahasta, päästä, kasvoista, selästä jne. Olen miettinyt, että kun lapsi (alle 3 v) nauttii siitä ja itse nautin, en kai ylitä mitään rajaa? Ja entä kun lapsi kasvaa, tuleeko toimintaa muuttaa? Meillä tehdään toki paljon muutakin, leikitään normaalisti, luetaan, riehutaan ym., mutta paljon on fyysistä kontaktia. Ja jos lapsi lähtee pois sylistä/läheltä tai ei halua tulla, ei tietenkään väkisin kosketa tms. Kunnioitetaan lasta. Ja korostetaan nyt vielä, että en kiihotu tästä läheisyydestä, siinä ei ole mitään seksuaalista, mutta se tuntuu minusta ihanalta rakkauden tasolla, äitinä. Mitä Sinkkonen tuumaa tästä herkästä aiheesta?

    VastaaPoista
  7. Miten tukea ujoa lasta?

    Pyrkiäkö siihen, että mennään hänen tahtiinsa? Onko hyvä vai huono pakottaa johonkin muuhun tahtiin?

    Esimerkkinä oma poikani, nyt 4-vuotias, joka on ollut aina todella ujo ja arka kaikissa uusissa tilanteissa. Viimeisen puolen vuoden sisään "reipastumista" on tapahtunut paljon. Mutta yksin mihinkään meneminen on vielä liikaa. Kerho on pojasta mukava paikka, ja sinne haluaisi mennä, mutta sanoo itse, että "pelottaa". Kerhossa on käyty tänä syksynä joka viikko hetki yrittämässä, ja joka kerta poika haluaa tulla sitten seuraavalla kerralla. Yrittää kyllä tosi kovasti.

    Kiristys ja lahjonta testattu. Ei toimi.

    Poika on kotihoidossa, ja onneksi ei ole vielä ihan pakko pakottaa. Mutta pitäisikö?

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images