Tietoa mainostajalle ›

HYVÄN MIELEN VAATEKAAPPI

Mulla on nyt lapsivapaa viikko meneillään, kun lapsi lähti isän kanssa kesämökkihommiin ja itse jäin kaupunkiin vielä töihin ja nauttimaan t...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on nyt lapsivapaa viikko meneillään, kun lapsi lähti isän kanssa kesämökkihommiin ja itse jäin kaupunkiin vielä töihin ja nauttimaan tietenkin myös yksinolosta. Tässä olisi aikaa vaikka mihin, mutta prioriosointilistan ykkösenä on ollut lukeminen. Ostin viime viikolla aivan tätä yksinoloani silmällä pitäen Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi-kirjan ja nyt olen jo monena iltana lukenut vaateasioista ja nyökytellyt yksinäni, että totta totta. Kirjan mukaan nykyihmisillä on ihan liikaa vaatetta, että niitä oikeasti ehtisi käyttämään. Minulla ainakin on.


Samalla olen raivannut omaa vaatevarastoani aluksi kellariin ja ajatellut, että testaan vähemmällä vaatemäärällä pärjäämistä. Eikä ne vaatemäärät olekaan ongelma, mutta tuo rakkauteni kenkiin on kyllä jo melko huolestuttavaa. Toisaalta toisin kuin vaatteita, kenkiä vaihtelen ihan päivittäin useampia pareja ja tälläkin hetkellä kahdet Ethleticin tennarit ja kahdet Birkenstockin sandaalit ovat lähes päivittäisessä käytössä ja muutkin lenkkarit edustavat ainakin kerran viikossa jossakin tilanteessa, ainakin lenkillä.


Hyvän mielen vaatekaappi muistutti myös Project333:n olemassaolosta. Innostuin jo aikoja sitten Courtney Carverin 333-projektista missä on tarkoitus pärjätä 3 kuukauden ajan 33 vaatteen voimin. Heinä-, elo- ja syyskuun voisikin mennä samoilla 33 vaatteella helposti, mutta asusteet ja kengät tuottaisivat kovasti tuskaa. Jos vapauttaisin laukut, kengät ja korut ja yrittäisin pärjätä 25 vaatteella, olisiko se tarpeeksi sinnepäin? Mulla on fiilis, että olisin ihan tyytyväinen vaikka 15 vaatteen vaatekaappiin, kunhan saan vain pitää asusteeni! En edes tiennyt olevani "asusteihmisiä" ennenkuin luin Hyvän mielen vaatekaappia ja mietin, että viekää vaikka kaikki muu, mutta älkää asusteitani (mihin lasken myös kengät).


Oikeasti kirja antaa meille vaatenarkeille paljon anteeksi. Jos käytät paljon hattuja, käytä (ja minähän käytän!). Mutta älä hamstraa mitään, hattuja, huiveja tai vaatteita jos et oikeasti käytä niitä säännöllisesti. Jos käytät mekkoja kerran 3 kuukaudessa, et tarvitse niitä useaa. Vaatevarastoasi karsiessasi mieti aina vaatekohtaisesti, missä tilanteessa käytät vaatetta ja onko sinulla yksi tai useampi vaate, mitä käytät tässä tilanteessa mieluummin kuin arvioitavaa vaatetta. Jos esimerkiksi omistat kolme ihanampaa mekkoa, kannattaa se neljäs ei niin ihana heittää menemään ettet hukkuisi vaatteisiin ja että oikeasti käyttäisit niitä kolmea ihanampaa. Järkipuhetta, sanon minä. Sitä paitsi jos kaapissa on vain kolme mekkoa, on syytäkin ostaa hieman laadukkaampaa kuin Sheinsidea.


Olen tehnytkin hieman listaa mistä vaatteista tykkään itselläni eniten ja huomannut, että käytän niitä aika vähän. Uusi Nanson haalarini on mielestäni aivan ihana, mutta päälle se on päässyt ehkä kolmesti. Ja tällä menolla saatan ihan oikeasti unohtaa sen vaatekaappiini puoleksi vuodeksi, kun on niin paljon muutakin päällepantavaa. Mutta ei, minä haluan pitää sitä nyt, tänä kesänä. Laitan sen huomenna päälleni.


Touhottaessani Hyvän mielen vaatekaapista kaverini kielsi minua osallistumasta 333-projektiin. Ja kyllä se niin onkin, että minä käytän aika hyvin vaatekaappini sisältöä hyödykseni. Kunhan saan ne "ihan kivat" raivattua ensin kellariin tauolle ja siitä kierrätykseen sitten kun tiedän mitä todellisuudessa en kaipaa ollenkaan. Sitten ollaan jo plussan puolella.


Nimittäin mun vaatekaapissa. Lapsen vaatekaappi onkin sitten ihan toinen tarina :D


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

9 kommenttia

  1. Ai kauhia, minen edes omista 33 käyttökelpoista, siistiä vaatetta. Piha- ja kotivaateta onkin. Ja niitä "kyllä mä joskus vielä mahdun" vaatteita. Perkulan jämähtäneet raskauskilot..

    VastaaPoista
  2. Mullakin on sellaisia vaatteita, jotka ihastuttaa henkarissa mutteivat ikinä päällä. Useimmiten epämukavuutensa takia.
    Vasta viime vuonna sain hankittua katseenkestävät kotivaatteet. Tanko täynnä tyyriitä tylliunelmia, jotka pääsivät käyttöön kerran kesässä ja jokapäiväiset vaatteet virttyneitä viritelmiä. Ei mitään laitaa! Samaan hengenvetoon myönnettäköön, että ne vanhat virttyneet kyllä yhä palautuvat pesukoriin vaikka vannon viimeistä kertaa käyttäväni..ompahan ainakin valikoimaa..

    VastaaPoista
  3. Just luin saman kirjan :) Tajusin ettei mun kannata enää ikinä ostaa yhtäkään kauluspaitaa. Eikä jakkua. :D

    VastaaPoista
  4. Kovasti kirjan ajatusmaailmaa on kehuttu, pitääpä itsekin hankkia kyseinen opus kesälukemiseksi.

    VastaaPoista
  5. Tähän 33 toki lasketaan vyöt, huivit ja kengätkin :)

    VastaaPoista
  6. Mä käytän kotona yleensä yöpaitaa :D

    VastaaPoista
  7. Mulla on yks kauluspaita. Ostin kun aloitin työt ja en oo ikinä laittanut päälleni...

    VastaaPoista
  8. Suosittelen! Mullakin se on puoliksi vielä kesken, luen tässä paljon muuta samalla :)

    VastaaPoista
  9. Eli kolme kuukautta kolmella paidalla, kolmilla housuilla, kaksilla kengillä, hmm.. tai sit ei. :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images