BERLIINI, 35 ASTETTA LÄMMINTÄ

Mietin kesälomareissuamme vähän siltä kannalta, ettei kahden palamiseen taipuvaisen punapigmenttisen sinisilmän kannattaisi lähteä ehdoin ta...

Mietin kesälomareissuamme vähän siltä kannalta, ettei kahden palamiseen taipuvaisen punapigmenttisen sinisilmän kannattaisi lähteä ehdoin tahdoin kuumimpaan kesäaikaan rantakohteeseen. Well hellou vaan, täällä Berliinissä on ollut 3 päivää aika hitonmoista hellettä eikä aurinkoa ole päässyt karkuun kuin yöksi, tosin silloinkin on aika lämmintä. Mutta ei valiteta!


kaamos alexanderplaz landsbergerallee berlin berliini neulegraffiti berlin oi mutsi mutsi yhteiskuva berliinin muuri east side galleryberlin mauer wallfriend bear berlintuoppi berliini


Ekat päivät olemme vain olleet ja hengailleet ilman mitään suunnitelmia. Hotellimme sijaitsee Friedrichshanin ja Lichtenbergin rajoilla ja olemme nyt hengailleet pelkästään Friedrichshainissa. Tänään olisi ollut Prenzlauer bergissä Mauerparkin puistokirppis, mutta helle on kova, en jaksanut lähteä viemään lasta tungokseen hengailemaan. Menimme siis ihan vain kaduille hengailemaan ja löysimme lähempää myös pienen kirppiksen sekä hyvän leikkipuiston ja mikä parasta, aidatun alueen missä lapset saivat nauttia vesisuihkuista. Aamuisesta brunssista täytenä makasin siis puistonpenkillä lukien ja kuunnellen katumuusikoita, Kaamos taas kikkaili nakuna pitkin vesileikkikenttää.


vesisuihku boxhagener boxhagenerplatz leikkipuisto oimutsi boxhagener plaz leikkipuistoberliini julisteet bileeyi love berlin houseleikkipaikka graffiti berlin


Kiitoksia kaikille Berliinin lapsiperhevinkkien antajille! Olen tutustunut kaikkiin ehdotuksiin ja tässä on vielä useita päiviä aikaa miettiä tekemisiä. Näin kolmen päivän kokemuksella kaupunki on kyllä mukava myös lapsen kanssa kaksin reissaavalle: leikkipuistoja löytyy, ruoka on hyvää ja jotenkin mulla on sellainen fiilis, että Berliinissä välitetään mutta ei olla häiriintyneitä. Siis apua saa helposti ja ihmiset kyselevät voivatko auttaa vaikkapa lastenvaunujen kanssa, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan kulkeeko lapsi hetken alasti rattaissa kuivatellessaan vaatteita ja muutenkin fiilis on lapsimyönteinen. Kaamoksella on jo tietyt lempipaikat kuten pelkkää kebapia tai kanaa myyvä kioski (myyvät toki siis kaikkea muutakin, mutta lapsi on päättänyt alkaa pelkäksi lihansyöjäksi helteellä, en ymmärrä miksi). Muita lempipaikkoja on tietenkin nuo leikkipuistot, yksi hihamerkkejä myyvä pikkuliike ja DM-kempparikauppa, missä on hyvä leikkipaikka. Dm-kemppari onkin yhteinen lempparimme, sillä K:n leikkiessä minä seison luonnonkosmetiikkahyllyillä ja mietin miten saisin roudattua Suomeen mahdollisimman paljon vartalorasvoja, esimerkiksi Weledaa kun saa täältä puolella hinnalla Suomen hintoihin nähden.


Mutta nyt nukkumaan, huomenna on edessä pitkä ja läkähdyttävä päivä. Ajattelin josko viimein pääsisimme myös Friedrichshainin ulkopuolelle :)


Ps. Ihan huippu sattuma, kun tänään tuolla East Side Galleryn muurilla törmättiin ainoaan Berliiniläistuttuuni ihan sattumalta. Asuimme Jussin kanssa hetken samassa kommuunissa Helsingissä, mutta emme ole pitäneet erityisesti yhteyttä, joten oli tosi hassua törmätä siihen ainoaan nykyisin Berliinissä asuvaan tuttuun, vieläpä muurilla!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

8 kommenttia

  1. Kivoja kuvia! :) Berliini on yksi lempparikaupungeistani, hyvä tietää, että soveltuu myös pienen lapsen kanssa matkailuun. Ensi kesänä voisi olla joku reissu ajankohtainen... Tuntuu, että mikä tahansa paikka on lapsimyönteisempi kuin Suomi Finland. Ikävä kyllä...

    Voisikohan Kaamoksen "lihanhimo" liittyä johonkin suolajuttuun, kun on näin kuuma...? Eli luontaisesti yrittää korjata kehon suolatasapainoa syömällä liharuokia. En tiedä, kunhan arvailen... Monesti vaan tuntuu, että lapsilla on vielä vaistot tallella tällaisissa asioissa.

    VastaaPoista
  2. Reissu vaikutta mukavalta :)! Tuo vesisuihku parkki näyttää erittäin mukavalta, saisi olla täälläkin. Matkukuume nousee ylihelteen toisten matkakuvia katsellessa :D

    VastaaPoista
  3. Kohta saapuu uusi lasti suomalaista valkoista lihaa, valmiina palamaan auringossa! Ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Teillä oli joskus kangaslippis siena kankaasta, mistä niitä lippiksiä saikaan ostettua? En löydä tekijää. Kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Toi lihanhimo voi todellakin johtua tästä paahteesta, nyt on ollut ihan läkähdyttävä helle!

    VastaaPoista
  6. Toi on ihan huippujuttu tällaisessa kuumuudessa, itsekin kävin vähän ottamassa pisaroita pintaan :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa! Kyllä tänne vielä pari punakkaa suomituristia mahtuu!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images