SATTUUKO KAINALOIDEN EPILOIMINEN JA PARI MUUTA JUTTUA (+ SKABA!)

Braun Silk-épil ja Bella-blogit kampanja Otsikon alku on suora lainaus kysymyksestä, minkä esitin googlelle kuukausi sitten. Olin saanut Bra...

Braun Silk-épil ja Bella-blogit kampanja


Otsikon alku on suora lainaus kysymyksestä, minkä esitin googlelle kuukausi sitten. Olin saanut Braunin Silk-épil7 SkinSpa epilaattorini jo aikaisin keväällä testiin ja todennut säärien epiloinnin olevan mainettaan kivuttomampi suoritus, mutta mites kainalot? Tämä ja pari muuta kokemusta ensikertalaisen epiloinnista saat tietoosi lukemalla jutun loppuun. Aloitetaan kuitenkin ihan alusta! Jutun lopussa on muuten mukava kilpailu teille lukijoille, joten kannattaa kahlata loppuun saakka :)


braun silk epil 7 skin spa


Pääsin Bella-blogien bloggaajista koottuun Braun Silk-épil-testiryhmään yhdessä Mimmin ja Korinnan kanssa. Olen mielestäni aika kipuherkkä, joten epiloiminen jännitti melkoisesti. Ensimmäisen kuukauden epilaattori sekä mukana tulleet kuorintaharja sekä kasvoharja majailivat pöydällä odotellen oikeaa hetkeä. Keksin vähän vaikka mitä (teko)syitä, ettei minun tarvitsisi kokeilla epilaattoria, sillä säärikarvojen vetäminen juurineen ei kuulostanut kovinkaan mukavalta puuhalta. Olin kasvatellut säärikarvoja jo jonkun tovin, kun kuulin ettei säärikarvojen tarvitsekaan olla pitkät epiloinnin onnistumiseksi. Itseasiassa muutaman päivän sängen epiloiminen on aivan yhtä tehokasta ja saattaa sattua vähemmän, mitä pitkän karviturkin epilointi. Sheivasin siis viimeisen kerran kinttuni, odotin sen verran että muutaman millin sänki oli taas ilmestynyt jalkoihini ja aloitin epiloinnin.


braun silk epil 7 skin spa25


Ensimmäinen reaktio oli, että epilaattorin ääni on tosi kova! Kokeilin nopeasti yhteen kohtaan jalkaani ja vetäsin epilaattorin jalasta äkkiä irti. Sitten huomasin, että eihän se käynytkään edes kipeästi, nipisti vain. Sitten epiloinkin jo koko jalkani ja tottakai se tuntui jonkin verran, mutta kauhutarinat kivuliaista epiloinneista voi kyllä tämän epilaattorin kohdalla unohtaa. Toisin kuin nopeasti repäistävää vahaa, epilaattoria vedetään suhteellisen hitaasti pystyasennossa pitkin epiloitavaa pintaa. Sääret silenivät jo ensimmäisellä kerralla helposti ja pysyivät hyvinä kolmisen viikkoa. sen jälkeen epiloinnin uusiessa nipistely toki tuntui edelleen mutta paljon vähemmän mitä ekalla kerralla. Ainakin oma ihoni siis tottui nopeasti epilointiin, eikä sheiveriä ole jaloissani käytetty sen koommin. Jos kuitenkin pelkäät epilaattorin nipistystä, kannattaa Silk-épiliä käyttää vaikkapa saunan jälkeen suihkussa,milloin sääret ovat pehmeät, lämpimät ja vesi viemässä nipistyksen tunnetta pois.


braun silk epil 7 skin spa3


Päätin kuitenkin, etten jätä epilointia pelkkiin sääriini, vaan halusin testata onko kainaloiden epiloiminen kuinka kivulias toimenpide. Onneksi järkikin sanoi sen verran, että kainalot on herkempi paikka ja "puudutin" kylmäkallen avulla kainaloita useamman minuutin ennen epilointia. Rehellisesti sanottuna jäädytyksenkin jälkeen kipu oli ihan hervoton ja samalla kun sinnikkäästi epiloin kainaloni, näin ensimmäistä kertaa elämässäni tähtiä silmissä. Säärten epiloiminen oli lastenleikkiä verrattuna kainaloiden käsittelyyn. Mutta koska sääret tottuivat nopeasti epilointiin ja toinen kerta tuntui heti helpommalta, mun oli ihan pakko testata n. kuukauden jälkeen kainaloiden epilointia uudelleen! Ja seuraavalla kerralla kainaloiden epilointi olikin ihan helppoa, se järjetön kipu ja silmissä vilisevät tähdet loistivat poissaolollaan, joten jos vain kestät sen ensimmäisen kerran, epilointi kyllä helpottuu jatkossa.


Nyt kun suurin ennakkoluulo, eli epiloinnin kivuliaisuus on käyty läpi, lienee hyvä kirjoittaa vähän toisesta epilointi-ennakkoluulosta eli ihon karvatupen tukkeutumisesta ja karvojen kasvamisesta "sisäänpäin" epiloinnin jälkeen. Itselleni ei ole usean kuukauden epiloinnin jälkeen moista ongelmaa eteen tullut, mutta tiedän kyllä ystäväpiiristäni ongelman. Helpoin ratkaisu ongelmaan on ihon hoito ja etenkin säännöllinen kuoriminen sekä kosteutus. Kuorimiseen Braun Silk-épil7 SkinSpassa löytyy erillinen hierontaharja mikä sekä kuorii että myös lisää verenkiertoa epiloitavalla alueella. Kuorinta kannattaa tehdä jo päivää ennen epilointia ja sitten muistaa välillä kuoria ja kosteuttaa epiloitu alue, etteivät karvatupet tukkeutuisi.


braun silk epil 7 skin spa2


Positiiviset uskomukset, kuten karvan kasvun vähentyminen ja hidastuminen on usein epiloimiseen liitettäviä hyviä puolia. En tiedä onko epiloidun ihon karvankasvun hidastumisesta tieteellistä näyttöä, mutta itse huomasin epiloinnin jälkeen kasvavan karvan olevan hennompaa. Luulen, sen johtuvan juurineen irrottamisesta ja erona sheivaamiseen ihokarvat kasvavat kyllä hitaammin, mutta myös ohuemman oloisina. Se väheneekö ja hidastuuko kasvu ajanmyötä on vielä epäselvää minulle.


braun silk epil 7 skin spa kasvoharjabraun silk epil 7 skin spa kasvoharja2


Viimeisenä haluan vielä esitellä Braun Silk-épil7 SkinSpan erillisen laitteen, pienen kasvoharjan mikä ei ihan heti vakuuttanut minua, mutta nyt en kyllä luopuisi kapistuksesta millään. Aluksi tuntui jotenkin hölmölle surruutella pienellä paristökäyttöisellä harjalla kasvoja, mutta otettuani selvää kasvoharjoista, sain selville niiden olevan todella kovassa nosteessa ympäri maailmaa. Tätä Braunin epilaattorin mukana tulevaa kasvoharjaa myydään epilaattorista irrallaan Jenkeissä ja Aasiassa Olay-merkin alla. Netin kautta löytyvät kuluttajien mielipiteet olivat niin hyviä, että päätin antaa harjalle mahdollisuuden, en vähiten siksi että sen on tutkittu poistavan epäpuhtauksia 6 kertaa paremmin mitä pelkkä pesuneste. Tykkään harjasta testattuani paljon ja tuntuu, että se on tehnyt hyvää herkälle kasvojen iholleni, mikä reagoi kaikkeen aika voimakkaasti. Joka päivä en kasvoharjaa käytä, mutta usein saunan jälkeen puhdistan kasvoni kunnolla kasvoharjalla.


NYT KILPAILLAAN! Kerro kommenttiboksissa kokemuksiasi ihokarvojen poistosta. Onko joku menetelmä yli muiden vai annatko karvojen kasvaa miten itse lystää. Vannotko vahaan tai epiloitko säännöllisesti. Onko vuodenaikaeroja, milloin poistat karvoja eri tavoin? Vastaa sähköpostiosoitteesi kera tiistaihin 10.6. mennessä, sillä keskiviikkona yksi kommentoija voittaa tämän saman Braun Silk-épil 7 SkinSpa setin omakseen!


ONNEA KILPAILUUN!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

222 kommenttia

  1. Ajelen sääreni ja kainaloni useamman kerran viikossa näin kesäisin. Talvelle sääret ajan viikoittain. :) Epilaattori olisi mukava uusi tuttavuus!

    VastaaPoista
  2. Kesällä vetelen höylällä joka suihkukerralla, mut talvisin ehkä kerran viikossa. Epilointia en ole kokeillut kun ei ole ollut mahista. Kiinnostaisi kyllä, sillä olisi kiva, jos sääret pysyisi pitempään sileinä :)
    Vahaakin olen kokeillut mutta on se sen verran sottaista touhua etten jaksa harjoitella :D :D höylä ollut tuttu ja turvallinen kapistus!

    VastaaPoista
  3. Itselle karvojen poisto on ollut AINA hankala, ajaan karvat pois ja jopa seuraavana päivänä säärissä tuntee jo pienet terävät karvat. Ärsyttää ihan hirveästi kun ne kasvaa niin nopeasti takas :( Olen kokeillu monta, monta eri tapaa poista ne. Epilaattoria kokeilin joskus , mutta ei poistanut karvoja melkein ollenkaan , voipi olla että silloin 10vuotta sitten oli vielä huonot epilaattorit. Nyky laitteet on varmaan paljon paljon paremmat ja hienommat. Kylmä vahaus vahaliuskoilla oli ihan kaamea kokemus ei enään ikinään ei !!!! Sattuu todella paljon , eikä lähde karvoja kun pari , tosiaan sanotaan , että pitää olla pitkä karva , et lähtis paremmin mutta en minä nyt voi kasvattaa tosi pitkiä jalka karvoja , kun muutenkin karva on niin tumma. Mutta kaamein kokemus oli kuin kokeilin Veet sarjan voidetta joka piti pitää olikohan 5min ja sitten piti lastalla vetää se voide ja samalla lähti myös karva , mutta mulla sattui ihan erillailla . Meinaan olin levittämässä sitä säärin kun yhtäkkiä rupes poltaa koko sääriä , aluksi luulin et se on ihan ok, kun minuutin päästä se oli jo kivuliasta polttoo. Pesin sitten heti vedellä pois, kun vedenkin kosketus sattui , rupesin ihmitteelee. Kun pesin lopulta kivun kanssa kaikki voiteet pois sääristä. Huomasin , että sääret olivat chilin punaiset , näytti todella pahalta, voisin sanoa ,että palovammalta näytti. Ihottuma oli varmaan viikon. Sen jälkeen en enää Veet tuotteeisin koskenut. Nykyään on käytössä perinteinen Veenus höylä viidellä terällä. Oon ollu siihen tyytyväinen tähän asti. Harmittaa vaan kun ne kasvaa niin nopeasti takas. Tykkään myös enne ajelua kuoria sääriä ,ne on sitten kaksi kertaa pehmeämmät , myös aina ajelun jälkeen laitan kunnolla rasvaa. Yleensä joutuu melkein joka toinen päivä ajella sääret. Nyt kun luin sun kokemukset epilaattorista niin huomaa miten nämä laitteet on kehittyneet. Haluais heti itselles samanlaisen kokemukset. Myös tuo kasvohaja sai todella paljon innostusta minulta koska oikeesti on todella vaikeaa syväpuhdistaa kasvot pelkällä puhdistusgeelillä tai kasvokuorinalla. Aaaaivan ihana postaus. Kiitos ♡

    VastaaPoista
  4. Ai saaaakeli mä näin tähtiä jo pelkästään lukiessa tota sun kainalokarvojen ajeluepisodia, apua!! :S =)

    Kainaloita tulee ajeltua useamman kerran viikossa, mutta sääret sensijaan...Nojoo kesällä useammin kuin talvella :DD

    Jos tän voitan niin lupaan ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  5. Kesällä höylään lähes joka suihkukerta, talvella harvemmin. Olen kuitenkin jo pitkään haaveillut epilaattorista, ehkäpä nyt vihdoin saan sellaisen! :)

    VastaaPoista
  6. Oikeesti, uskaltaisinko minäkin kokeilla kainaloepilointia? :| Ei oo ikinä tullut mieleenkään... :| Tai on, mutta kuten joku ylempänäkin sanoi, pelkkä ajatuskin sai näkemään tähtiä. Jalkani huristelen vastaavalla vehkeellä ja siitä kivusta oon oppinut tykkäämään. :) Mutta jos säkin uskalsit kainaloita, niin uskaltaisinko mäkin...? Ja tottumuksista sen verran, että sheivailen sitä mukaa, miten ko. paikat ovat näytillä. Eli kesällä säännöllisesti ja talvella sitten, kun alkaa näky itseäkin inhottaa. ;)

    Näppärä muuten toi valo! Meillä on kylppärissä niin huono valo, että siellä omaan silmään hyvältä näyttävä lopputulos paljastuu luonnonvalossa ei niin hyväksi...

    VastaaPoista
  7. Talvisin kasvaa kesäisin ei. Vahan täytyy olla tuskaa. Epilaattori vois olla jännä kokemus.

    VastaaPoista
  8. Käytin epilaattoria joskus 15 vuotta sitten, sattui ihan mahottomasti...jokohan olisi aika antaa uusi mahdollisuus? Höylään vaikka siitä tulee inha sänki ja voidetta käytän bikinialueelle. Jotain fiksumpaa pitäis keksiä ;)

    VastaaPoista
  9. Joku ikivanha epilaattori on laatikossa, mutta uskoisin, että nykyiset on huomattavasti parempia. Kainaloita en kyllä ole ikinä uskaltanut kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Huhheijaa! En ole koskaan kokeillut epilaattoria, mutta melkein kaikkea muuta kyylä, Veetin kamalat "karvanpoistotahnat", kylmä- ja kuumavahat ym. Olen kuitenkin tyytynyt vain höyläämään paremman tavan puutteessa, sitä toki saa olla tekemässä jatkuvasti ja talvisaikaan se homma jääkin hunningolle, ainakin säärien osalta.

    VastaaPoista
  11. Joskus muinoin käytim epilaattoria, ja sain karvatupet kasvamaan sisäänpäin. Mahtaisko nykyiset olla parempia?

    Höylään sääret ja kainalot n. joka kolmas päivä, paras olisi joka toinen päivä, mutten jaksa :)

    VastaaPoista
  12. Ei ole sheivaus kertaa milloin en sais haavan haavaa! Sääret ruvel ja osasta ruhjeista jäänyt myös "kauniit" arvet. yhdessä vaiheessa kävin kainalosokeroinnissa mutta meni hermot kun kesälläkin sokerointi väli on sen 3-4vkoa niin karvat jo siinä vaihees kerkii kasvaa jonkin verran.. Olen etsinyt parempaa keinoa päästä eroon karvoista mutta vielä toistaseks tuloksetta! Talvella salilla käyn joten karvat kuosissa kesät talvet pitäis kuitenkin olla:)

    VastaaPoista
  13. Vanha epilaattori vetelee viimeisiään ja uusi pitäisi hankkia. Kainaloita en ole koskaan uskaltanut epiloida, ehkäpä uudella laitteella senkin uskaltaisi tehdä. Vanhassa Braunin laitteessani on myös pelkästään leikkaava "ajopää", jota olen käyttänyt kainaloihin. Tässä ei ilmeisesti sellaista ole?

    VastaaPoista
  14. Talvisin meno on villimpää kuin kesällä :) kesällä sitä kummasti jaksaa joka suihkukerralla höyläillä, mikä suoraan sanottuna on melko rasittavaa! Mahtavaa, jos epilointi olisi vastaus tähän ja välin saisi pidentymään, koskaan en ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
  15. vannon epilaattorin nimeen kesät talvet! Nyt olisin kyllä jo uutta vailla, vanha on palvellut minua jo monta monta vuotta. Josko kerrankin onnetar suosisi..

    VastaaPoista
  16. Sheivaan silloin kun muistan!;) vahasta ei kokemuksia, mutta pitkän epilointivälin takia kyllä kiinnostaisi minun vaaleakarvaisia koipiani epilaattori. Osallistun siis arvontaan!:)

    VastaaPoista
  17. Ei vitsit mä oon niiiin unohtanu epilaattorit. Joskus monta vuotta sitten olin innostunut touhusta, mut kun sen aikainen masiina sanoi itsensä irti en raaskinut enää sijoittaa uuteen. Nyt löyläillään kun kahden lapsen äiti pääsee suihkuun rauhassa ja jaksaa höylätä.. usein vasta silloin kun salilla huomaa et hupss mitkä kainalokarvat tai sääret :D

    VastaaPoista
  18. Höyläillään! :D Emmä tiedä lähteeks sillä löyhäilyllä karvat :D

    VastaaPoista
  19. Olisi pitänyt jättää aikaisemmat kommentit lukematta nimim. todella laiska sheivaaja. No yleensä siellä saunassa ja suihkussa on pari metrin mittaista mukana niin ei silloin viitsi hommaan ryhtyä.

    Aika nuorena jalkojen sheivaaminen on aloitettu, mutta onneksi äiti oli jo tehnyt pienenä sen virheen että oli myös käsien karvat ajanut niin oli esimerkkiä millaiset käsikarvoista voi tulla :D

    VastaaPoista
  20. Kuulun niihin kenellä karvat kasvaa ihon alle tekisi mitä vaan! Joten koitan sheivailun jälkeen joka suihkukerralla kuoria sääret mutta silti koivet on ruvella vähän väliä koska tuo karvojen sisäänkasvu kutittaa niin maan penteleesti! Kainaloissa ei ihme kyllä ongelmia.. Sääret ovat pahimmat. Mulla oli joku halpa epilaattori ja se kyllä sattui ihan hulluna! Että näissä kannattaa panostaa laatuun :D

    VastaaPoista
  21. Epilloin, mutta laitteeni on kymmenen vuotta vanha. Uusi on hankintalistalla, olisko tämä ratkaisu?

    VastaaPoista
  22. Lähes ympäri vuoden sheivaan suihkussa n. kerran viikossa. Iho on vähän herkkä, on ollut mielessä kokeilla jotaki muutakin vaihteeksi.

    VastaaPoista
  23. Veetin kuumavahaa olen kokeillut joskus muinoin. Sain sääret kirkkaan punaisiksi kivun kera. Yhtään karvaa ei irronnut. Sen jälkeen ole höylännyt. Talvella harvemmin sääriä kuin kesällä. Kainaloita säännöllisesti ympäri vuoden. Vuosi sitten ostin Lidlistä epilaattorin. Kuukausi sitten uskalsin sitä ensimmäistä kertaa kokeilla. Ihmettelin, miten vähän se sattui! Kuorinta ja rasvaus tuppaa unohtua, joten en ole vielä epiloinut ekan kerran jälkeen.

    VastaaPoista
  24. Sheivailen suihkussa. Epilaattoria en ole vielä uskaltanut kokeilla. Mutta olisin kiinnostunut testailemaan.

    VastaaPoista
  25. Juuri viime viikolla epiloin jalat piitkästä aikaa, nipisteli kyllä melkoisesti, koska koko talven olen vedellyt höylällä. Alkuviikosta sitten otin härkää sarvista ja aloin epiloimaan kainaloita. Ja kyllä, jaan täysin sun kanssa tuon kokemuksen hervottomasta kivusta ja tähtien näkemisestä! Ensi kertaa odotellessa, jospa se ei sitten sattuisi niin paljon. Päätin nyt kuitenkin että höylään en enää palaa, sen kanssa kun saa sitten pelata joka suihkukerralla... Koskahan sitä uskaltaisi kokeilla bikinirajan epilointia. Auuuts! Niin ja uusi epilaattori ei olisi paha :)

    VastaaPoista
  26. Heissan!
    Kesällä joudun köklöttämään suhkun lattialla joka toinen ilta ajellen salaman nopeasti kasvavan turkin pois sääristäni,pidellen toisella kädellä lastani turvallisen väimatkan päässä. Kesäisin väijynkin aina erillaisten karvapoisto menetelmien hyllyillä kaupoissa, mitään en kuitenkaan uskalla kokeilla.Joten nyt olisi oiva tilaisuus päästä kokeilemaan uusia tuulia. Talvisin jätän villa mattoni täysin rauhaan, ja onhan se lämminkin :)

    VastaaPoista
  27. Ehheee, aloitin viime syksynä kuntosalilla käynnin vuosien tauon jälkeen. Kaikkein tärkein ostos ensimmäisenä oli epilaattori, päätin että jaloissa ei todellakaan oo sänkeä :D Kuka sitä uusia kenkiä tai trikoita tarttee. Ja jumankekka onhan loistava väline erityisesti sääriin, tykkään! Säännöllisen käytön jälkeen todella paljon harvemmin joutuu epiloimaan kuin mitä joutuisi höyläilemään. Plussana vielä, että iho ei ärsyynny lainkaan epiloinnista mitä se höylällä puolestaan tekee. Kainaloihin olen pari kertaa testannut, mutta voi luoja mitä kidutusta. Ehkä kokeilen tuota puuduttamista mitä sinäkin...

    VastaaPoista
  28. Höylällä höyläillen säännöllisen epäsäännöllisesti.
    Joskus hurahdin ostamaan halvan epilaattorin mutta se se oli järkyttävää, siksipä toivon onnen suosivan niin pääsisi kokeilemaan kunnon laitetta :)

    VastaaPoista
  29. Laiska olen, höyläilen kesällä lähinnä. Nyt kyllä rehottaa jaloissa silti kun on tuo maha vähän tiellä :D Olis kyllä kiva jos ne karvat sais hiukan pidemmäksi aikaa pois, sen verran tummat säärikarvat että näkyy suurinpiirtein puol tuntia sheivauksen jälkeen sänki :P

    VastaaPoista
  30. Oon todella laiska ajamaan kartoitusta, mutta karvaiset kainalot ja sääret taas häiritsevät. Talvella toimenpiteestä voi lintsata pidemmän aikaa, mutta kesällä ei auta. Pitkäkestoinen ratkaisu olisi arjen helpotus, sillä sheivaaminen joka toinen päivä on niin tylsää!

    VastaaPoista
  31. Mä yritän pitää rutiinit kesät talvet (höyläys kerran viikossa), mut täytyy kyllä myöntää, että talvella vähän venyy...

    VastaaPoista
  32. Höylällä otan useinmiten, mutta ois kiva kokeilla muitaki tapoja

    VastaaPoista
  33. Osallistun kisaan vinkkaamalla että ihon karvatupet saa tukittua ja tulehdutettua myös väärällä rasvaustekniikalla ;) monestihan sitä rasvaa levittelee sellaisella sahaavalla liikkeellä eli ylös-alas-ylös-alas. Joka nimenomaan on se väärä jolla tukit ne karvatupet. Oikea tekniikka on ns. karvankasvusuuntaan menevä liike eli ylhäältä alaspäin.
    Lisätään vielä että karvojen ollessa poissa riski ihon tukkimiselle rasvalla ei välttämättä ole niin suuri kuin silloin kun sitä karvaa on. Mutta varsinkin herkempi-ihoisen tai jonkun ihosairauden omaavan (atopia, psoriasis jne) kannattaa olla tarkka siitä tekniikasta että miten rasvaa.

    VastaaPoista
  34. Moikkis,

    Mulla on aina ollut kovat ennakkoluulot epilointiin, nimenomaan tarinat sen kivuliaisuudesta ovat jääneet mieleen. Nyt oon kuitenkin lukenut kaksi eri blogipostausta tästä laitteesta ja molemmat ovat kehuneet, oispa siis kiva itsekin koklata!

    Oon perinteisen sheivauksen nimeen vannova naikkonen, sheivaan jalat, kainalot ja bikinirajan tunnollisesti muutaman kerran viikossa kesällä ja talvella :D Toi 3 vkon väli säärien epiloinnissa kuulostaa siis aika mahtavalta :D

    VastaaPoista
  35. Höylä ja höylä. Joskus kokeilin vahaa - never again. Epilaattoria olen haaveillut, mutta en ole tullut hankkineeksi. Joten tarpeeseen tulis!

    VastaaPoista
  36. Sama täällä, teki mitä vain niin ne karvat kasvavat sisäänpäin :(

    VastaaPoista
  37. Nykyisin höylään. Vanha epilaattori meni rikki ja uutta sopivaa en ole vielä löytänyt. Tämän jutun perusteella taisi löytyä. :-)

    VastaaPoista
  38. Sääret ja kainalot sehivailen ihan perushöylällä tarpeen mukaan. Talvisin säärikarvat saa rehottaa aika lailla vapaasti. Kerran olen kokeillut Veetin vahaliuskoja ja se yksi kerta riitti. Au... Epilaattoria en ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
  39. Oho, tää olisi hauska voittaa! Bongasin että tämä sama tuote oli Buzzador kamppiksena tässä, mut mulla ei ollut mahiksia osallistua siihen kun tuote piti ostaa ja ostovälineet eivät natsanneet minulle.

    Mä käytän karvojen poistoon vain höylää. Käytän kesäisin paljon hameita höyläilen tiiviisti, talvella aattelen että ei kukaan mun jalkoja kuitenkaan näe ja antaisin kasvaa. Epilaattorissa kiinnostaisi nimenomaan se että jos karvat saisi kasvamaan hennompana, en usko että sitten niitä tarvisi juurikaan poistaa. Mutta se kipu! En uskalla ostaa laitetta kun pelottaa että onko se kipu sitten liikaa. Kiitos siis näistä sun myönteisistä kokemuksista, ehkä nyt ei pelota yhtä paljoa.

    VastaaPoista
  40. Täälläkin kesällä aktiivisempaa toimintaa kuin talvella. Epilaattori olisi kyllä loistava, jos sillä saa hiukan helpostusta tähän pakolliseen touhuun.

    VastaaPoista
  41. Joku vanhan epilaattorikin löytyy, mutta höyläpä tuo yleensä on käytössä, kesällä useammin kuin talvella. Mutta siis tuotako voi käyttää myös suihkussa? Se kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
  42. Olen epilaattoria kokeillut, mutta kyllä se vaan sattuu.. Siksi karvat rehottaa välillä milloin minkäkin pituisena.. =/ Kesällä yleensä pakko vähän ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  43. Vaaleanpunaisia unelmia6. kesäkuuta 2014 klo 12.29

    Höylä on tuttu & turvallinen ja päivittäin käytössä :) Olisi kiva päästä kokeilemaan epilaattoria ja tuo kasvoharjakin kuulostaa hauskalta!

    VastaaPoista
  44. Talvella säärikarvat höylätään kun alkaa näkyä sukkahousujen läpi, kesällä aktiivisemmin. Kylmävahasta vain huonoja kokemuksia, epilaattoria haluaisin kokeilla mutta laite vielä puuttuu =)

    VastaaPoista
  45. Käyn säännöllisesti sokeroinnissa poistattamassa häiritsevät karvat kasvoista (voisin lahjoittaa tämän karvankasvun jollekin kaljuudesta kärsivälle miehelle), myös bikinirajan siistiminen on sokeroinnilla melko kivutonta. Olisi hienoa oppia tekniikka itsekin, jotta sitä voisi käyttää kotioloissa. Kainalot ja sääret menevät perinteisesti sheivaamalla. Joskus kiinnostaisi kokeilla karvanpoistoa langalla, mutta sitä ei taida Suomesta löytyä.

    VastaaPoista
  46. MÄ HALUUN TÄN! Höyläilen, mut oon tumma ja säärikarvat kasvaa takaisin viimeistään toisena päivän. EI kiva. Mustaa karvaa kasvaa myös varpaissa ja jalkaterän päällä.... Need I say more. Tähän kun yhdistää tosi herkän karvojen sisään kasvamisen niin huh huh. Viiksiä ei sentään onneksi oo! Todella, todella haluaisin kokeilla tällaista epilaattoria ja kipuakin uskon kestäväni melko hyvin. Aknenaamana tuo kasvoharja houkuttaa myös kovasti.

    VastaaPoista
  47. Pelkuruuttani on käytössä ainoastaan kertakäyttöhöylä, eikä sillä kyllä jälki ole mitenkään kehuttavaa.... Kumma juttu, että epilointi on pelottanut, kun kipukynnykseni on kuitenkin melko korkea. Epillaattoreiden suhteellisen korkea hinta on myös estänyt kokeilemista...

    VastaaPoista
  48. Yes, mites bikiniraja, oletko uskaltanut koettaa?
    Mietin että onkohan niistä apteekissa myytävistä puudutusvoiteista mitään hyötyä..? :P

    VastaaPoista
  49. Höylään talvisin, epilaattoria käytän kesällä. Juuri eilen vanha epilaattorini hajosi, joten uudelle olisi kovasti tarvetta!

    VastaaPoista
  50. Karvat. Niitä kasvaa joka paikassa tummina ja paksuina. Jos rahaa olisi niin haluaisin kokeilla laser poistoa, mutta lun ei ole, höylä on kaverini. Pitkään olen haaveillut epilaattorista, kun varmasti tulisi pidemmän päälle halvemmaksi, kuin vaikka Veetin vahaluiskat, joita välillä kokeilin ja edelleen käytän viiksiin (kyllä, ne kasvaa. yök.). Välillä mietin, että pitää elämän murheiden olla pieniä, kun ihokarvoista saa aikaan niin suuren ongelma :)

    VastaaPoista
  51. Joskus nuorena mulla oli käytössä epilaattori säärten ajeluun, mutta vuosien tai vuosikymmentenb myötä se on pölyyntynyt kaapissa. En enää uskalla käyttää sitä, koska sen vempeleen käyttö sattui ihan kamalasti. Nykyään käytän höylää ja sitäkin vähän turhan epäsäännöllisesti. Tuo laite kuulostaa vallan mainiota ja olen innolla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  52. Kesällä höylään. Talvella vain satunnaisesti. Epilaattori kiinnostaisi kovasti. Hinta ollut hankkimisen esteenä.

    VastaaPoista
  53. Ite käytän vaan höylää nykyisin, ja lasten myötä aivan liian harvoin :D Epilaattoria en ole koskaan kokeillut, juuri noiden kauhutarinoiden takia mutta tätä olis kiva päästä testaamaan josko se mullakin (kipukammoisena) toimisi :)

    VastaaPoista
  54. Tavallista tummahipiäisempänä henkilönä sääristä kasvava koiranputki on tullut tutuksi. Sheivaaminen kuuluu siis joka päiväisiin rutiineihin ja siltikin jo seuraavan päivän aikana säärissä tuntuu pieni inhottava sänki.

    VastaaPoista
  55. Voi hyvää päivää, jos mun jalat näyttäis tuolta ENNEN karvojen poistoa niin olisin hyvin hyvin onnellinen! Tummat karvat, jotka kasvaa nopeammin kuin niitä ehtii poistaa, on aika ikävät... Olenkin nyt ulkoistanut tämän karvapoistohomman ja koitan säännöllisesti käydä sokeroinnissa. Ainoa tapa saada siedettävällä vaivalla ja kivulla sileät sääret pidemmäksi aikaa kuin kahdeksi tunniksi. Kotona on ollut käytössä Veetin kylmävahaliuskat, höylä ja 15v vanha epilaattori. Epilaattorilla joskus olen jaksanut rouskutella enemmänkin. Höylääminen ärsyttää ihoa ja lopputulos muutenkin on niin lyhytaikainen, että turhauttaa. Talvisin mennään siis melkoisella turkilla, kesä tuottaa enemmän päänvaivaa...

    VastaaPoista
  56. Kesällä höylään enemmän, talvella vähemmän. Joskus käytän myös veetiä. Mutta hermo menee ja tahdon epilaattorin. En ole koskaan kokeillut, muttei pelota :) Kipu kuolee huutamalla vaimitensenymeni...

    VastaaPoista
  57. Joskus teininä ostin epilaattorin, mutten just ikinä sen kanssa jaksanut odottaa, että karvat ois tarpeeksi pitkät! Onneksi näköjään kehitys kehittyy, ja tää laite tulisi kyllä mullakin käyttöön ;) nykyään höyläilen, mutta se kyllä kovasti kuivattaa ihoa....

    VastaaPoista
  58. Mä en oo uskaltanut käyttää mitään muuta kuin höylää pitkään aikaan, sillä vahauksesta on aika ikäviä kokemuksia. Kahtena kesänä olen kokeillut vahata sääreni ja vaikka kuinka olen ohjeita lukenut moneen kertaan, on molempina kesinä lähtenyt myös nahkaa vahan mukana.
    Olisi kiva päästä kokeilemaan epilaattoria, sillä höylääminen täytyy tehdä niiiiiin usein.

    VastaaPoista
  59. Kesällä tietystikin useammin. Olen lukenut (ja kokenut), että kivun tunteeseen vaikuttaa myös hormonikierron ajankohta. En niin tarkkaan ole seurannut, mutta kyllä epilointi on välillä kivuliaampaa ja välillä ei tunnu missään.

    VastaaPoista
  60. Täällä kokeiltu kaikkea taistelussa karvoja vastaan! Sokerointiin menin juuri ennen synnytystä ajatuksella, että "ei Se nyt pahempaa voi olla ku lapsen puskeminen....". No olihan Se! Epilointi vielä kokeilematta ja voitto kisassa maistuisi makealta!

    VastaaPoista
  61. Mahtava arvonta! Olen haaveillut epilaattorista jo kauan. Höylällä ajelen ja kesällä useammin kuin talvella.

    VastaaPoista
  62. Useimmiten höylään, tosin välillä olen kokeillut epilointia sääriin. Sokerointiakin koitin mut sain kirjavat mustelmat, en todellakaan kauniita kesäsääriä. :D Paras säärikarvojen vähennyskikka mulla on ollut raskaus. Karvat kasvaa hitaasti ja tosi hentoisina. En tosin suosittele kokeilemaan kikkaa kotona, jos ei halua kakaralaumaa kannoillensa. ;D

    VastaaPoista
  63. Olen kauhean laiska sheivaamaan, ja suurin murheenkryyni on bikinirajat! Käytän aina sheivaamiseen pelkkää höylää, koska en ole kokenut erilaisia vahoja toimiviksi ja niin hyvältä kuin epilaattori kuulostaakin, niin ei siihen koskaan ole raskinut investoida. Toivottavasti onni suosii!

    VastaaPoista
  64. Höylällä mennään, mutta voi että se on vaivalloista. Epilaattori on ollut harkinnassa jo pitkään, mutta vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan!

    VastaaPoista
  65. Ehdottomasti paras tapa poistaa karvat on sokerointi. Sekin tekee ekalla kerralla kipeää, mut kipu vähenee joka käyttökerta. Jos olisi varaa niin kävisin hoitolassa ammattilaisella. Nyt käytössä kotona sokeri ja höylä.

    VastaaPoista
  66. Ajelen karvat höylällä aina tarpeen tullen (=usein). ihoni kuitenkin ärtyy tästä herkästi ja punaisia täpliä tulee etenkin bikinirajalle... Olisikin kiva koittaa auttaisiko epilointi tähän. :)
    kamakol@utu.fi

    VastaaPoista
  67. Vannon epiloinnin nimeen! Nykyinen vempain alkaa olla jo sen verran monta vuotta vanha, että uusi versio olisi varmaan ihan paikallaan.
    Kesällä varsinkin kone surraa viikoittain.

    VastaaPoista
  68. Oon höylänaisia, vahasta ja muista tököteistä oon saanut vain ihottumia. Kesällä pyrin pitämään kainalot ja sääret sileinä koko ajan, talvellakin vain kiireessä ohitan ajelun. Mulle se on sekä mukavuus-, että ulkonäköasia. Kainaloiden epilointi kuulostaa ihan hirveältä, mutta jos voittaisin niin ehkä (joisin ison lasin viiniä) ja kokeilisin.

    VastaaPoista
  69. Höylällä useimmiten,joskus talvella olen turvautunut ensihätään jopa koiran trimmauskoneeseen :). Kesällä tulee höylättyä useammin kuin talvella.
    Haaveissa (ja joskus jo ostoskorissakin)on ollut epilaattori,mutta sitten on rahalle löytynyt muuta käyttöä. Ehdottomasti tulisi tarpeeseen, jottei tarvitsisi kulkea töissä pitkissä housuissa häveten pitkäksi päässyttä karvoitusta :).

    VastaaPoista
  70. Olen käyttänyt Silk'epiliä niin kauan kuin muistan ja nyt se vetelee viimeisiään. Olisi ihana voittaa uusi laite kuorintaharjoineen!

    VastaaPoista
  71. Höylää käytän ja näin kesäaikana sitä tulee käytettyä tiheämmin. Itse asiassa en ole koskaan käyttänyt epilaattoria, joten ehkä nyt tulee tilaisuus kokeilla! Tuo kasvoharjaus kuulostaa myös mielenkiintoiselta ja voisi tehdä hyvää iholleni.

    VastaaPoista
  72. Epilointi on kyllä loistokeino poistaa karvat, mutta jos sen lopettaa vaikka talveksi, joutuu kivun kanssa ihan alkupisteeseen. Eräänä kesänä epiloin kainalotkin melkein ilman kipua, nyt jännittäisi säärienkin epilointi, jos vielä omistaisin laitteen. Tuon yhden kesän jälkeen en ole kyllä kainaloihin uskaltanut koskea muulla kuin höylällä, en vieläkään ymmärrä miten silloin niin helposti epiloin kainalotkin. Kerrottakoon vielä, että samana kesänä kokeilin innoissani myös alaosaston epilointia, mutta siihen ei kyllä kipukynnykseni venynyt ja kokeilun jälkiä paranneltiin aika pitkään... :D

    VastaaPoista
  73. Taistelen karvoja vastaan höyläämällä. Karvanpoistotököteistä olen saanut kamalan punoituksen ja ihottuman, joten niihin en enää koske. Epilointia olen halunnut kokeilla, mutta en ole halunnut ostaa kallista laitetta, jos se jäisikin käyttämättä.

    VastaaPoista
  74. Aah, tuollainen laite tulisi tarpeeseen! Toistaiseksi mä vain höylään karvoja, mutta ihoni on alkanut osoittaa ärtymisen merkkejä, vaikka oon vaihtanut moniteräisimpiin ja hellävaraisimpiin höyliin mitä kaupasta löytyy :/

    Normaalisti mä siedän karvaisen naisen fenotyyppiäni kohtalaisesti (talvikaudella), mutta kesäisin on pakko sheivata sääret ja toisinaan käsivarret, että olisi kivampi käyttää kevyttä vaatetusta ja lyhyempää lahjetta. Kainaloita kyllä sheivailen ympäri vuoden, koska hiksanhaju pysyy paremmin kurissa.

    Vaikka herkkäihoiselle höylä ei ole ihan paras konsti karvanpoistoon, on mulle käynyt selväksi että kylmävahaliuskoihin ei ainakaan kannata ryhtyä: http://tingeltangeli.blogspot.fi/2013/04/acorellen-kylmavahaliuskat-uhka-vai.html :D Tässä on nyt vuosi vierähtänyt tuosta kokemuksesta, ja jäljellä olevat vahaliuskat ovat visusti laatikossaan, samoin roll-on-vaha... Että olisi tosiaan epilaattorille käyttöä, ettei tarvitsisi ottaa uutta yritystä vahaushommissa :D

    VastaaPoista
  75. Sokerointi on ollut menetelmä ylitse muiden, mutta käytännössä sheivailulla mennään... Epiloinnin kokeileminen kiinnostaisi ehdottomasti!

    VastaaPoista
  76. Meikä ajelee sääret ja kainalot ihan höylällä (+vaahtoa pehmentämässä), mutta näin kesällä kun mekkoja käyttää ja sääriä vilauttelee, niin pitää JOKA päivä ajella karvat sääristä. Raivostuttavaa, koska sellainen pieni, kutittava sänki on ärsyttävää. Ehkä se ei näy ulkopuolisille, mutta kun mä tunnen sen joka kerta kun koskettaa jalkaa. Siinä sänkisäärenä ei ole kovin hehkeä tai seksikäs olo. Pitkän aikaa olen miettinyt epilaattoria, jotta vessassa käytetyt karvojen poistamiseen käytetyt minuutit voisi esim. käyttää auringonottoon. Tähän asti ostaminen on jäänyt, koska itselläni(kin) on ollut sellainen mielikuva, että epiloiminen sattuu ja paljon. Pääsit vakuuttamaan minut asiasta, ettei se ole nyt niin paha homma...Ja plussaa tietysti on, jos ei joka päivä tarvi viettää puolta päivää vessassa. Sitä paitsi, mikä vapaus vaikka mökkiviikonloppuna, kun ei tarvi kelata että koska, missä ja miten pääsee karvajalat ajelemaan.

    Pitääkin tutustua noihin epilaattoreihin tarkemmin. Ja toi kasvoharja-juttu kutkuttelee kanssa. :)

    VastaaPoista
  77. joudun ajelemaan sääreni kesällä melkein päivittäin. Kerran seurustelun alkuaikana päätin ostaa Veetin kylmävahaliuskoja, haaveillen ihanan silosista sääristä myös seuraavana aamuna poikaystäväni(nyk.mieheni) kainalossa maaten. Ennen kumppanin saapumista päätin pikaisesti käydä suihkussa ja käyttää liuskoja. Ensimmäisen sain jalkaani ja kun tuli poistamisen aika, en kivulta saanut sitä pois. Yritin paniikissa suihkussa postaa sitä, mutta kipu oli niin kova että siihen se jäi. Siinä sitä odotettiin poikaystävää saapuvaksi kylmävahaliuska sääreen liimattuna. Hieman nolotti naisten touhut. Kumppanin saavuttua asiasta saatiin hyvät naurut ja lopulta poikaystävä joutui sen repimään jalasta pois hirveästä huudosta huolimatta. En sen jälkeen ole höylää kummempaa testannut. Tämä laite kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  78. Just tänä aamuna ajelin kainalot ja sääret höylällä, kuten joka päivä. Talvisin vähän harvemmin, mutta rasittavan usein kuitenkin. Vahaa koitin yhden kerran ja siihen se jäi (sekä koko kokeilu että vaha sääreen :D). Oon usein miettiny epilointia, mutta ei vain ole tullut ostettua. Nythän olis loistava tilaisuus kokeilla! :)

    VastaaPoista
  79. Epilaattori käytössä säännöllisen epäsäännöllisesti ja uusi laite tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  80. Minä epiloin sääret kerran viikossa ja höylään kainalot joka ilta suihkussa. Kainaloiden epilointi kuulostaa kyllä todella kivuliaalta, vaikka kyllä se säärtenkin epilointi sattui alussa aivan hel*****ti... Joskus olen miettinyt, että kukaan mies ei varmasti ikinä suostuisi epilointiin vapaaehtoisesti :)

    VastaaPoista
  81. Yleensä höylään kainalot säännöllisesti. Jalat höylään kesällä jos muistan. Onneksi on suht vaaleat karvat, jotka ei näy jos ei tarkkaan katso. Talvella tulee vähemän höylättyä jalkoja. Epilointia en ole koskaan kokeillut mutta kiinnostaisi, häviäisi ehkä se laiskuuskin jalkojen suhteen ;)

    VastaaPoista
  82. Höylään jalat kesäisin n. kerran viikossa ja kainalot ympäri vuoden. (Talvella en muista edes jalkoja sheivata kun on pitkät housut jalassa.)
    Sokerointia yritin itsekseni kokeilla mutta ei se tökötti lähtenyt käsistä irti ja karvatkin jäi sääriin. Heitin koko purkin roskiin kun se valui kaapin pohjalle väärästä säilytysasenosta johtuen :)

    VastaaPoista
  83. Talvisin höylään kainaloita ja kesällä myös sääriä. Karvat on onneksi niin heiveröistä laatua, ettei niitä muut bongaa ennen ku ne oikeesti häirittee mua itteä.

    VastaaPoista
  84. Mun epilaattorilla on ikää 25 v, hyvin on toiminut :). Sääriä epiloin säännöllisesti, mutta että kainalot? Auts

    VastaaPoista
  85. Tulipas hyvään kohtaan arvonta! Kokeilin eilen ekan kerran sokerointia ja siihen taisim nyt jäädä koukkuun! Vaikka sokerointi onkin hidasta niin PALJON kivuttomampaa kuin vahaus. Kainalot oli aika pahat mutta nopeasti ohi ja tulos todella silkkinen. Tummahiuksissena tämä karvaongelma on joka kesäinen harmitus, epilaattori onkin ainoa mitä en ole kokeillut. Mulla menee yleensä niin että käy alkukesästä vahaamassa jalat ja vannon että en enää höylää. Ja sitten kuiteski kiireessä sorru taas siihen suihkuhöylään.
    Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  86. Höylällä mennään vielä toistaiseksi, vaan epilaattorin hankinta on jo monta kesää käynyt mielessä! Itselleni tuli tästä braunin koneesta buzzadorin kautta jo kamppiskutsu, vaan olinpa liian myöhään liikkeellä ja kampanja meni sivu suun. Toivottavasti nyt olisi onni suotuisampi :-)

    VastaaPoista
  87. Ennen höyläsin, mutta kokeiltuani epilaattoria en ole höyliin sen koommin koskenut :D Ärsytti kun piti höylätä niin usein, höyliä piti ostella uusia ja sänki tuli saman tien, en saanut koskaan täysin sileää lopputulosta. Epilaattori on siis ihan ehdoton nykyisin! Kainalotkin menee totuttelun jälkeen ihan tuosta vain, jopa kivuttomammin kuin sääret. Ja eihän se sääriinkään satu, nipistelee vain. Meillä on vaan talon naisväellä yhteinen epilaattori ja oma olis jees :-)

    VastaaPoista
  88. Höylällä mennään kun en uskalla epilaattoria kokeilla. Mutta nyt se alkoi kiinnostamaan... jos se ei kerran satu.

    VastaaPoista
  89. Kerran kokeilin poistaa säärikarvoja vahalla. Tuloksena oli yhteensä noin viisi irronnutta karvaa ja hirveät klöntit vahaa lopuissa karvoissa kiinni. Ei siis mikään menestystarina se, joten perinteisellä sheivausmeiningillä mennään. Epilaattori olisi aika huippu, en ole viitsinyt hankkia aikaisemmin mutta ehkä nyt näiden käyttökokemustesi perusteella voisi harkitakin ellei onni tässä kisassa potkaise :)

    VastaaPoista
  90. Tämä tulisi niin tarpeeseen..omaan nopean karvojen kasvun ja näin kesällä sääriä ja biksurajaa saa olla koko ajan sheivaamassa,Kainaloille onneksi riittää pari kertaa viikossa sheivaaminen,huh.Epilaattoria en ole koskaan testannut vaikka kaikki muut vahaamisesta sokerointiin olen testannut,iho muuten tottuu vahaamiseen vaikka ekat kerrat on ihan tuskaa. :/
    Toivon itselleni nyt paljon arpaonnea! ;D

    VastaaPoista
  91. Jokaisen perus höyläsheivauksen jälkeen päätän, että tämä oli sitten viimeinen kerta ja ensi kerralla vaihtuu karvanpoistotapa johonkin toiseen. Kunnes yhtäkkiä huomaan taas seuraavan kerran jo tulleen, mitään muuta vaihtoehtoa ei sillä hetkellä ole saatavilla ja tartun taas siihen höylään. Joten kovin mielelläni vaihtaisin sen höyläämisen jo pois esimerkiksi epilaattoriin :)

    VastaaPoista
  92. Höylällä menee useimmiten, koska taidan olla apinalle sukua eli päivittäin puskee karvaa... Jos ehdinpystyn kasvattamaan karvat epilointipituisiksi, niin sitten surautan sääret ja kainalot kyllä epilaattorilla, jotta pysyy kauemmin poissa. Tuo nykyinen epilaattorini alkaa vaan vedellä viimeisiään, joten sen kanssa epiloiminen on piiitkä prosessi. Käyn aktiivisesti salilla ja käytän siellä hihattomia toppeja, joten kainalot on pakko pitää karvattomina kokoajan. Talvella säärien kanssa en ole ihan niin tarkka, kun peittyvät housujen alle kuitenkin. Turkkia en toki kasvata kuitenkaan :D

    VastaaPoista
  93. Talvella karvat kasvaa miten sattuu (paitsi kainalot ofc) kesällä perus sheiverillä... :/

    VastaaPoista
  94. Oon kokeillu varmaan kaikkia muita tapoja paitsi epilointia ja sokerointia.. Paras kaikista kokeilluista on ollu ehdottomasti kyllä höylä kun sitä niin kätevästi voi aina suihkussa käyttää ja mun mielestä sillä saa sileenpää kun muilla välineillä ja se sopii kaikkien karvojen poistoon... Kauheen pitkäkestosiahan tulokset ei oo joten kesällä höylä on useamman kerran viikossa käytössä ja talvellakin vähintään kerran viikossa.. Epilaattorin kokeilu vois siis olla aika jees jos tulosten avulla ei joka toinen päivä pitäs olla höyläilemässä..

    VastaaPoista
  95. Höylä on helpoin ja nopein. Sokerointi on teoriassa hyvä vaihtoehto, mutta käytännössä sen verran hidas ja hankala toimenpide, että käytännössä se aina tuohon höylän käyttöön menee.

    VastaaPoista
  96. Kesällä epiloin sääret ja talvella höylään. Itse en kyllä uskalla epilaattoria kokeilla kainaloihin enkä bikinirajaan, auts, pelkkä ajatuskin tekee kipeää. Epilaattorini olisikin päivityksen tarpeessa. :)

    VastaaPoista
  97. En ole ikinä käyttänyt muuta menetelmää kuin sheivausta, mutta nyt sait kyllä minut vakuuttumaan ja haluamaan epilaattorin

    VastaaPoista
  98. Oma karvankasvu on aika nopeaa noin vähäteltynä. Jos illalla ajelen kainalot, niin aamulla on tumma ja hyvin näkyvä sänki. Samalla oon kuitenki niin pihi ja arka, etten ole koskaan epilaattoriin uskaltanut sijoittaa. Vahaus ei oo koskaan toiminut vaan puolet karvoista on jääneet paikoilleen ja jäljelle jäänyt vaan punanen ja kirvelevä iho. Sheiverillä on aina menty mut kyllähän sitä uudet keinot kiinnostaa!

    VastaaPoista
  99. Sheivaamalla kesät talvet,joskus oikeaa vaahtoa käyttäen mutta useimmiten vain suihkusaippualla :D Vahoista ei ihoni tykkää yhtään joten ehkä epilointi sitten voisi olla se juttu jolla saisi nuo hervottomina kasvavat karvat pysymään ruodussaan ehkä kauemmin kuin sen nykyisen päivän (!!) tai kaksi...

    VastaaPoista
  100. Itse olen ihan karvaton kainaloista alaspäin kesät talvet ja perussheiverillä mennään. Joka kerran kaupassa kauhistelen vaihtopäiden hintaa ja silti en ole saanut aikaiseksi vertailla epilaattoreita, josko sellaiseen panostaisi. .eli oikeaan osoitteeseen tulisi jos tänne arpaonni osuisi :)

    VastaaPoista
  101. Mä sheivaan pääasiassa. Joskus olen kuumavahaa käyttänyt, mutta se oli hankalaa, sotkuista ja kivuliasta.

    VastaaPoista
  102. Epilaattori löytyy, aika vanha.
    Kerran kokeilin epiloida kainaloita, aiaiaiai, en kyllä kokeile enää.
    Höylällä siis kainalot ja epilaattorilla sääret! ;)

    VastaaPoista
  103. Karvat saisi ajaa höylällä vaikka joka päivä, kesällä niin teenkin. Silosääristä aika turha haaveilla kun sänki puskee viimeistään seuraavana päivänä. Epilaattoria en ole kokeillut kun pelkään että se sattuu. Olisi mahtavaa todeta ettei näin ole.

    VastaaPoista
  104. Epilaattori on ollut käytössä jo useamman vuoden, ja nyt se vetelee viimeisiään. Ostin aikoinaan jonkun edullisen, ja vaikka se onkin palvellut ihan hyvin, aion sijoittaa seuraavaan hieman enemmän. Mulla on ilmeisesti aika korkea kipukynnys, kainalot menee siinä missä sääretkin. Varmaksi en muista, mutta ihan ekalla kerralla tais kainaloista vähän kirpasta, nyt se vaan silleen kivasti nipistelee. Musta epilaattori on nimenomaan kainaloille ihan paras, koska höylää joutuisin käyttämään vähintään joka toinen päivä eikä herkät kainalot oikein tykkää sheivauksesta. Höyläkin on käytössä silloin kun ei ole ehtinyt epiloida, ja silloin kun pitää saada sääret ihan sileäksi. Tähän kaipaan just sitä laadukkaampaa laitetta, sillä epiloidessa tuntuu aina jotain hajakarvoja jäävän. En tosin tiedä auttaako kalliimpi laite siihen, vai parempi valaistus ja tarkkuus. Mutta toi valo tuossa Silk-epilissä vois toimia just tähän ongelmaan.

    Joskus kokeilin jotain kylmävahaliuskoja, eikä tarvii uudestaan edes vilkaista siihen suuntaan. Karvat ei lähtenyt sääristä, vaha ei lähtenyt irti mistään, ihan kamalaa tököttiä! Sokerointia voisin kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
  105. Sen verran myöhään on suku laskeutunut puusta että karva kasvustoa riittää höylällä ajeltavaksi melkein päivittäin. Talvella ei niin nöpö nuukaa ole vaikka ajelu jäisi väliin, mutta kesä keleille sääret on ajeltava päivittäin tai tumma sänki iskee näkyviin. Epilaattorista olisi huima apu jos se pitäisi karvat kurissa pitempään.
    Tuo kylmällä puuduttaminen on vähän kaksipiippuinen asia, toisaalta kylmä turruttaa mutta myös supistaa karvatuppija jolloin karva pysyy tiukemmin kiinni.

    VastaaPoista
  106. Kukkis, nyt jaoit sellasen kultahipun, että en ollut koskaan ennen kuullutkaan! Atoopikko kiittää :)

    VastaaPoista
  107. Yleensä vain sheivaan, välillä olen käyttänyt myös veetin ihokarvanpoistovoidetta varsinkin bikinirajalle, ettei se kutiava sänki kasvaisi heti. Kainalot sheivaan joka toinen päivä, sääriä lähinnä silloin kun muistan. Olen haaveillut epilaattorista ja pyöritellyt sitä useaan kertaan kaupassa kädessä ja miettinyt että laitanko koriin, mutten koskaan ole kuitenkaan loppujen lopuksi raskinut sitä ostaa.

    VastaaPoista
  108. Lähinnä sheivailen kainalot joka suihkukerralla, jalkoja höyläilen silloin tällöin, kesällä useammin tietty. Satunnaisesti epiloinkin, mutta käytössäni on vain ikivanha epilaattori, joka rouskuttaa äänellään, ja kiskoo karvat irti. Rousk rous auts auts.

    VastaaPoista
  109. Epiloin jalat ja muuten höylää . Epilaattoria olisi tehnyt mieli kokeilla kainaloihin, mutta uskon etten pysty laittamaan tuota yli 10 vuotta vanhaa leikkuupuimuria lähellekkään kainloita :), tuo naamaharja kuulostaa tosi kiinnostavalta,

    VastaaPoista
  110. Mulla ei ennen esikoisen raskautta kasvaneet ihokarvat ollenkaan, en ollut koskaan siis joutunut niitä poistamaan millään, kunnes yhtä-äkkiä (kiitos hormooneiden) kainalot ja jalat sai kunnon "turkin"...vähän on siis hakusessa millä noita poistaisi, höylällä nuo toistaiseksi on saanut kuriin :)

    VastaaPoista
  111. Kesäsin tulee sheivailtua joka toinen kerta suihkussa niin sääret kun kainalot. Vaahdon ja höylien kanssa sählääminen ja joka suht useasti toistuva sheivaus ottaa aika-ajoin päähän, jonka takia epilointi on käynyt monesti mielessä - kipuherkkänä sen ostamista ja kokeilua kuitenkin oon hyvin onnistunu välttämään... Olis vaan niiiiiin helppoa jos vois pitää viikkojenkin mittasen tauon säärien kanssa!

    VastaaPoista
  112. Sokerointia ja höylä omat suosikkini, höylää tulee käytettyä enemmän kesäaikaan kun sääret paljaana päivittäin. Tykkään sokeroinnista kun se samalla kuorii ihoa..

    VastaaPoista
  113. Sileä & karvaton sääri, mikä se on?! No oikeasti se olisi kyllä ihanaa, mutta jotenkin se tuppaa jäämään melko vähälle. Enhän mä sääriäni edes näytä kuin lapsille ja meidän eläinlaumalle. Ei nuo välitä :) Toki joskus lainaan miehen höylää (ja saan ripityksen aiheesta :)), mutta nyt kun ollaan pääasiassa kotosalla lasten kanssa niin on se sellainen juttu mikä jää vähemmälle. Osaksi siksi kun välineet on mitä on. Epilaattori on kyllä hankintalistalla ja hankin sen sitten joskus kun tulee sopiva sauma :)

    VastaaPoista
  114. Huuuuh kainaloepilointi olisi kyllä aika extremeä, mutta sääret saisi varmasti ihanan siloisiksi :) Itselläni on kainalossa todella pinnassa oleva luomi, jonka ympäriltä karvat on aina nypittävä pinseteillä, kun ei uskalla sheivata sen yli. Jos tuokin jo tekee kipeää, niin koko kainalon epilointi voisi olla aluksi aika tuskaista! :P

    VastaaPoista
  115. Epilointi on se mun juttu. Tosin etenkin alussa, ja oikeastaan aina pitemmän tauon jälkeen, kainaloiden epilointi tuntuu niin kamalalle, että vesi valuu silmistä. Kiinnostaisi tietää, onko epilaattoreilla eroa tämän suhteen... Ihon alle kasvavat karvat myöskin ongelmana. :/

    VastaaPoista
  116. Tähän asti olen poistanut karvat höylällä, mutta juttusi lukemisen jälkeen tekisi mieli rohkaistua kokeilemaan epilaattoria. Joten innolla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  117. Sheivailen silloin, kun alkaa liiaksi hävettää ja tekee mieli sekstailla polvisukat jalassa. Taikun on jotain hameellista menoa. Nyt on tullut pidennettyä väliä entisestään, kun atooppinen ihottuma palasi ja sheiveri vetää aikas kivasti kuivat kohdat vertavuotaviksi.

    VastaaPoista
  118. Mulla on kokemusta aika monesta karvanpoistoaineesta. Kylmävaha ei toimi. Kuten ei myöskään voiteet. Lämmin vaha toimii, kun vain olisi aikaa....eli sheivauksella mennään useimmiten. Vaikkakin sitä joutuu tekemään kovin usein. Epilointia kokeilin joskus 15 vuotta sitten ja oli kovin tuskaisa kokemus.

    VastaaPoista
  119. Hametta, mekkoa, hihatonta paitaa tai shortseja tulee pidettyä niin harvoin, että tuppaa karvojen ajelu unohtumaan ja sitten kiireellä, epätoivoisena yrittää silotella ihoa yleensä miesten parranajovälineillä... ei hyvä, erityisesti perhesovun kannalta. Ollapa epillaattori, niin ehkä tulisi pidettyä huoltoväli inhimillisempänä.

    VastaaPoista
  120. Tuo olis ihana vaihtelu perushöylään!
    En ole ikinä uskaltanut kokeilla muuta, juurikin sen kipupelon takia.

    VastaaPoista
  121. Sääret useimmiten epiloin, joskus kuumavahaan, molemmat hyviä keinoja. Epilaattori kylläkin kaipaa päivitystä, kymmenisen vuotta on jo palvellut. Kainalot höylällä, en uskaltaisi kokeilla epilointia niihin kääk.

    VastaaPoista
  122. Mä vaan sheivailen. Olen joskus hiplaillut epilaattoria mutta tosiaan pelkään että se sattuu ja siksi en ole raaskinut ostaa. Talvella tulee sheivattua harvemmin kuin kesällä.
    Mulla ei juurikaan kasva kainalokarvat mutta poistan ne haivenet kuitenkin silloin tällöin.

    VastaaPoista
  123. Ihan perus höylällä ajelen sääret ja kainalot - silloin kun muistan ja jaksan eli useimmiten vain kesäaikaan... *nolo* Joskus olen kokeillut Veet:iä, josta sain karseen allergisen reaktion, vahaan en ole kipuherkkänä uskaltanut koskeakaan ja epilointia olen kokeillut kerran yli 10 vuotta sitten (sen aikaiset laitteet oli varmaan aika lailla huonompia kuin nykyään!).. 8D

    VastaaPoista
  124. Poistan karvat höylällä, sillä en ole vielä saanut ostettua epilaattoria. Sellainen olisi kyllä toiveissa, joten toivottavasti onni suosisi tässä kisassa <3 Kesällä tulee ajeltua useammin kun on esillä enemmän paljasta pintaa, mutta talvella ei jaksa aivan niin usein.

    VastaaPoista
  125. Sääret ja kainalot sheivaan, pari epilointiyritystä ovat olleet niin tuskaisia, että yrityksiksi ovat jääneet. Epilaattorilla suristan sen sijaan bikinialueen. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta? Mutta kaikki muut karvanpoistokeinot sillä alueella ovat johtaneet helvetilliseen kutinaan, ihoärsytykseen ja sisäänkasvaneisiin karvoihin. Kymmenen vuoden epiloinnin jälkeen voin kertoa, että prosessi on melko kivuton ja karva kasvaa kyllä takaisin ihan yhtä nopeasti, mutta huomattavasti harvempana. Ehkä mun pitäis vaan uskaltaa taas niitä sääriä? Vanhemmiten iho on muuttunut niin kuivaksi, että sheivaus ei enää tunnu optimaaliselta sielläkään...

    VastaaPoista
  126. Höylällä kesät talvet, se vaan ärsyttää kovin mun ihoa. Talvella ne punaiset näppylät ei niin häiritse, kun vaatteilla saa peitettyä ja sheivailua ei niin usein tarvitse tehdä. Kesä onkin sitten toinen juttu, kokoajan saa olla höyläämässä ja iho ei tykkää herkillä alueilla :/ tää vehje vois olla siis kokeilemisen arvoinen, toivottavasti onni potkaisee :)

    VastaaPoista
  127. Höylään ihokarvat pois sillon ku jaksan. En ole vielä löytänyt täydellistä menetelmää, jolla saisin karvat pois. Oiskohan epilaattori sit hyvä? Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  128. Epilaattoria olen käyttänyt säännöllisesti jo reilu 15 vuotta eikä loppua näy :) Viikottain joutuu senkin tekemään tai useammankin kerran viikossa jos haluaa täysin sileät sääret. Kainalot hoituvat myös epiloimalla muutaman kerran viikossa. Uusi epilaattori olisi taas paikallaan kovan käytön vuoksi :) Kiinnostaisi kyllä kokeilla myös valoimpulssilaitetta jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  129. Koivet ja bikiniraja tulee usein ite hoideltua kylmävahaliuskoilla, aluksi se kävi bikinirajalla kipeää, mutta kaikkeen tottuu :) kainaloihin kerran kokeilin ja jäi siihen...AUTS! ne menee höylällä ajellessa.

    VastaaPoista
  130. Ei oo helppoa, kun on tosi tummat kainalo- ja säärikarvat ja ne tuntuu tulevan sängelle parin tunnin kuluttua sheivaamisesta... :D Talvella oon laiska sheivaaja, kesällä on pakko ajella karvoja aina, kun käy suihkussa. Työlästä. Epilointi vois olla hyvä vaihtoehto, jos karvat pysyis sit vähän paremmin poissa.

    VastaaPoista
  131. Mä epiloin sääret pari kertaa kesässä, loput kerrat ajelen höylällä kun se on usein nopein vaihtoehto (toki kun höylällä vetelee niin joutuu useammin ajelemaan että aika plus miinus nolla varmasti ajallisesti). Talvella jää sääret vähän vähemmälle ajelulle, höylällä vetelen silloin tällöin. Kainaloita höyläilen sit säännöllisesti kesät talvet. :)
    Harmittavasti nyt tuo mun epilaattori vetelee viimeisiään eli uudelle voisi olla tilausta jotta kesä olisi pelastettu. ;)

    VastaaPoista
  132. Mulla on käytössä höylä ja ladyshaver, epilaattorilla saisi varmasti korvattua molemmat.

    VastaaPoista
  133. Kaikenlaista tullut kokeiltua, nyt höylällä mennään ja ajelen kun alkaa häiritsemään, kesällä viikottain ja talvella harvemmin. Veetin voidetta käytän jos on aikaa ja kaipaa hieman pidempikestoista tulosta. Vahaus ei ollut mun juttu, eikä epilointikaan ainakaan kuutisen vuotta sitten, sisko sai silloisen koneeni. Ongelma oli silloin sisäänpäin kasvavat karvat, mutta syynä varmaan laiskuus kuorimisessa.. Houkuttanut testata taas kyllä uudelleen, ja tuo kasvoharja olisi huippu testata :) ja sokeroinnista ammattilaisella haaveilen myös.

    VastaaPoista
  134. Höylä ja geeli ovat ne luottokamat, joita tulee ympäri vuoden käytettyä.
    Kokeillut olen sokerointia (AIVAN karsee kokemus, never again!!), vahausta (kun siihen tottui, ihan huippujuttu, harmi että luottokosmetologi meni muuttamaan ihan toiseen kaupunkiin), erilaisia mukamas-poistavia aineita (siitä kuuluisimmasta merkistä tuli sellainen allerginen reaktio teininä kainaloon, että huhhuh!) ja jotain pilipali konetta, joka piti sairasta meteliä mutta teki törkeän huonoa jälkeä.
    Ehkäpä tuollainen uusi hieno masina olisi kaiken sen tähtien näkemisen arvoinen?! :-)

    VastaaPoista
  135. Höylä useimmiten käytössä, tuo laite vaikuttaa niin lupaavalta, että olisipa kiva päästä kokeilemaan! Ja kasvoharja kuulostaa juuri siltä, että tuon käyttöön voisi itsekin jäädä koukkuun..

    VastaaPoista
  136. Epiloin sääret noin kahden viikon välein. Kerta kerran jälkeen se on kivuttomampaa, kainaloita tai saatikka bikinirajaa en ole uskaltanut kokeilla. Uudella epilaattorilla voisin jopa näitäkin harkita! ;)

    VastaaPoista
  137. Mä ajan kesällä kainalokarvat ehkä joka toinen tai kolmas päivä, säärikarvat n. kerran viikossa. Höylää käyttelen ja kiroan sen alimpaan helvettiin joka käyttökerran jälkeen. Aika usein tähän aikaan vuodesta siis... :D Epilaattorista haaveilen, mutten ole malttanut investoida.

    VastaaPoista
  138. Höyläilen säännöllisesti, kainalot joka suihkukerralla, sääret ehkä kerran viikkoon. Olen testannut myös kylmä- ja kuumavahat (hirveä säätö, surkea lopputulos) sekä suihkun ajaksi laitettavat Veetit (toimi miehen säärikarvoihin kuin unelma, mun karvoille ei tehnyt mitään). Epilaattorista olen haaveillut, ja nythän olisikin hyvä aika voittaa semmoinen ;)

    VastaaPoista
  139. Yhteen aikaan käytin paljon Veetin tuotteita ja tykkäsin paljon tuloksesta, mutta voi elämä sen tökötin hajua! Kerran olen vahannut ja se jäi viimeiseksi kerraksi. Sokerointi houkuttaa, mutta opiskelijamutsin budjetista ei irtoa. Joten höylällä mennään. Kesällä höylän suht aktiivisesti, talvella olin ennen aika huoleton kunnes eräänä päivänä oivalsin jumppatunnilla, että mulla on muuten lyhyet treenihousut ja pitkät säärikarvat, ei näin :D Epilaattorista olen haaveillut enemmän ja vähemmän aina, mutta se on TAAS niitä juttuja, joita en itselleni raaski ostaa.

    VastaaPoista
  140. Ehdottomasti epiloin jo yli 10 v ajan samalla koneella

    VastaaPoista
  141. Olen niin raukkis että en millään uskaltaisi ostaa epilaattoria, pelkään sen jäävän vaan kaappiin juurikin sen aiheuttaman kivun takia. Olen siis höyläämisen kannattaja (miten typerä sana tuo onkaan?! :D).

    Olisin todella innoissani, että saisin laitteen ja voisin kokeilla juurikin sitä, että helpottaako kipu toisella kerralla, kun ei sitä ensimmäistäkään kokeilua ole vielä tullut tehtyä. Olisin enemmän kuin iloinen myös ohentuvista säärikarvoista ja juurineen nypittynä myös hitaammassa kasvusta. Toivottavasti voitan arvonnan! :D

    VastaaPoista
  142. En ole vielä koskaan käyttänyt epilaattoria, vaan olen luottanut höylään.
    Kiva olisi päästä testailemaan myös epilaattoria.

    VastaaPoista
  143. Höylään säännöllisesti niin kesällä, kuin talvellakin. Sokerointia haluaisin joskus kokeilla, ja epiloiminen on myös to do-listalla, kunhan pääsen yli 90-luvulla tapahtuneesta kauhukokemuksesta vanhan epilaattorin kanssa :D

    VastaaPoista
  144. Talvella sheivailen vain kainaloita, mutta kesäisin myös sääret joutuu käsittelyyn useaan kertaan viikossa. Epilaattori on ollut hankintalistalla jo kauan, mutta aika vaikeaa on sompailla ostoviidakossa ja valita paras!

    VastaaPoista
  145. Ooh, uusi epilaattori on ollut haaveissa jo tovin! Nykyinen on yli 10v vanha, ja ääni sen mukainen.. xD

    Epiloin siis sääriäni säännöllisen epäsäännöllisesti. Kainalot menee ihan vaan sheiverillä, bikinirajan käyn sokeroimassa silloin kun jaksan ja on rahaa (mulloin vaan höylään). Joskus koitin itse vahata sääriä ja kainaloita, ja sain vaan verta tihkumaan, joten sen suhteen luovuin kertaheitolla. Valoimpulssihoito kiinnostaisi esim. kainaloihin, mutta vähän nihkeesti viitsii pistää varoja kuitenkaan semmoseen.

    Mulla on vahvat hiukset = vahvat kaikki muutkin karvat. Mistään Veetin karvojenpoistomömmöistä ei ole mitään apua, vaan pitää olla järeät vehkeet, jos meinaa saada ihonsa sileäksi. Epiloinnissa on se hyvä, että vuosien mittaan karvat ovat kyllä heikentyneet. :)

    VastaaPoista
  146. Ostin epilaattorin vuosi sitten ja olen aina muistaessani epiloinut sääreni. Säärikarvani ovat kuitenkin sen verran hennot ja ohuet, että epilaattori ei nypi niitä pois, vaan karvat tuntuvat vain katkeavan. Epilaattorilla en siis vielä kertaakaan ole onnistunut saamaan sileitä sääriä, vaan aina jää jäljelle sänki lyhyistä ja katkenneista karvoista. Koko epilaattori oli aika pettymys, olin ajatellut että nyt vihdoin saa sileät sääret useammaksi viikoksi kerrallaan.

    VastaaPoista
  147. Opiskelijabudjetilla toimiessa on vaihtoehdoksi jäänyt kertakäyttöhöylät, ja nekin perinjuurin loppuun asti käytettyinä. Kivusta viis, kunhan olisi tehokasta, sotkematonta ja nopeaa toimintaa.

    VastaaPoista
  148. Talvisin säärten ajelu on kovin satunnaista, näin kesäisin siihen pyrkii useammin. Tosin, nyt ison mahan kanssa se on jäänyt, koska sinne jää aina jotain rantuja :D. Sääriin oon käyttänyt höylää, koen saavani sillä sileämmän tuloksen, mutta kainaloni ajelen epilaattorilla, koska jälki on kestävämpää ja karvat tosiaan ohenevat ja vähenevät.

    VastaaPoista
  149. Ajelen sääreni ja kainaloni useamman kerran viikossa.

    VastaaPoista
  150. Höylään sääret ja kainalot liian harvoin. Joskus käytän kylmävahaliuskoja säärille, mutta se on aikaavievää puuhaa. Karvankasvu on runsasta ja nopeaa, mutta taistelu niitä vastaan tuntuu mahdottomalta. Pitkät housut ja paita hihoilla auttavat asiaa! Epilaattoria olen pitkään harkinnut ja nyt täytyy kokeilla, josko onni olisi matkassa :-)

    VastaaPoista
  151. Epiloin sääret, kesällä ehkä hiukan useammin kuin talvella. Kainalot ihan perinteisesti höyläten... Mukava palkinto, kun olen harknnut epilaattorin uusimista.

    VastaaPoista
  152. Kesäisin höyläilen ainakin pari kertaa viikossa, talvisaikaan voi pitää vähän pidemmän välin (n. kerran vkossa), kun ei tarvitse paljaita sääriä tai kainaloita juurikaan julkisesti esitellä. :) Epilointia en ole koskaan kokeillut, mutta se kyllä kiinnostaisi kovasti... joten, olisipa onnetar puolellani! :)

    VastaaPoista
  153. Kainalot ja sääret höyläilen muutaman kerran viikossa. Talvella sääret saa rehottaa :) Epilaattoria en ole koskaan kokeillut, mutta jospa nyt pääsisi käyttämään!

    VastaaPoista
  154. Pidän sileistä sääristä, mutta olen laiska ajelemaan karvojani.. Varsinkin sheivaillessa lopputulos ei pysy paria päivää pidempään ja tuntuu että ihoni ärtyy jos ajelen karvani parin päivän välein. Olen kokeillut sokerointia kotona, mutta touhu osottautui liian aikaa vieväksi, lopputuloksesta kuitenkin pidin. Olen haaveillut epilaattorista ja uskoisin, että se toisi ratkaisun laiskalle karvanpoistajalle. Talvella ei ole niin väliä vaikka karvat pääsisivät vähän kasvamaan, mutta nyt kesällä ja lämpimillä keleillä olisi kiva saada sileät sääret pitemmäksi aikaa! :)

    VastaaPoista
  155. Mua pelottaa just se epiloinnista tuleva kipu vaikka uskottelen kipukynnykseni olevan suht korkea, joten kiva kuulla että se helpottaa. Tähän asti olen siis luottanut tavallisiin teriin, mutta olis kiva kokeilla kyllä tollasta laitetta. Toi kasvoharja kiinnostaa kyllä myöskin..

    VastaaPoista
  156. Epilointi on kyllä pelastanut minun karvaongelmani! Toki se tottuminen vei hetken mutta kipu vähenee kun jaksaa säännöllisesti epiloida, ja kyllä ainakin mun säärissä on karvan kasvu selvästi vähentynyt. On mulla kerttishöyliäkin sen varalta että tulee kiiruslähtö, epilointi kun täytyy tehdä rauhassa.

    Oma luotettava epilaattorini on palveluut jo viitisen vuotta ja alkaa nyt näyttää väsymisen merkkejä. Kohta pitää siis joka tapauksessa ostaa uusi kone ja tutustua teknologian kehitykseen epilaattorien osalta :)

    VastaaPoista
  157. Pakko tunnustaa, että talvella poistelen karvoja varsin laiskasti, mutta kesällä on toki pakko, kun ei viitsi ihan "karvapehkolta" näyttää. Sheivaan, vaikka inhoan sänkeä mahdottomasti, joten epi tulisi kyllä tarpeeseen.

    VastaaPoista
  158. Epilaattoria en omista, mutta sheivailen oikeastaan päivittäin, niin kesällä kuin talvella. Kiitos joidenkin ammoisten turkkilaisten geenien (olen varma että niitä löytyy!), karvani kasvavat hetkessä ja pieni sänki ilmestyy alle vuorokaudessa. Epilaattori voisi siis olla se juttuni, mutta olen pelännyt sen aiheuttamaa kipua. Josko nyt osuisi onni kohdalle ja saisin helpotusta ikuiseen säärisänkiongelmaani :D

    VastaaPoista
  159. Ai kun kiva arvonta! Mä oon fiilaten ja höyläten -mamma. Eli siis höyläten vedetään menemään. Tympäisee kyllä se jatkuva kesäinen höyläys, tylsyvät terät ja ainainen arpominen, että onkohan tää terä nyt terävä vai ei (joku fiksu varmaan heittäis tylsyneen mäkeen käytön jälkeen, mutta mulla ne aina jää lojumaan ja värit menee sekaisin ja ja jajaja). Vaikka oon vähän kipupelkuri, minkä takia en ookaan oikein raskinut laittaa rahaa epilointivehkeeseen, niin nyt oon alkanut vakavasti miettiä, että ihan varmasti ainakin sääret pystyis epiloimaan, ei se niin paljon satu kuin jotkut muut asiat naisen elämässä. ;) Ja lisäks oon alkanu miettiä, että vois olla ihoystävällisempää loppujen lopuksi kiskaista ne karvat kerralla irti. Sen verran on harrastuneisuutta asiaan ollut, että oon joskus muinoin nyppinyt pinseteillä säärikarvoja yksi kerrallaan irti telkkaria katellessa. Ei tarvi lienee lisätä, että se oli aikaa ennen kuin olin äiti. :D Voi toivottavasti olisi onni myötä ja sileät sääret turvattu tästä eteenpäin!

    VastaaPoista
  160. Olen ihokarvojen vihaaja. En kestä ihokarvoja edes käsivarsissa. Minulla on hienot geenit ilmeisesti itäsuomalaisilta maantierosvoilta. Kuitenkin talvella pitkät lahkeet ja paksut sukkahousut antavat paljon anteeksi ;) ja talvella tuleekin tehtyä vain pakollinen karsinta. Kesällä pitää olla 24/7 esittelykunnossa, joten jokapäiväinen urakointi on alkanut. Käytän vain höylää, vielä en ole lähtenyt epiloimiseen, mutta vakavassa harkinnassa se on joka kesä. Vielä ei ole kotiutunut.

    VastaaPoista
  161. Mulla on jo vuosia ollut käytössä epilaattori. Nykyinen vetelee viimeisiään, akku ei enää lataudu. Herkkä ihoni ei kestä höyläämistä, siitä seuraa järkyttävä ihottuma. Talvella epiloin ehkä noin kerran kuussa, kesällä useammin.

    VastaaPoista
  162. Epilaattori voisi olla ratkaisu sheivaamis-pulmiini. Nykyjään säärien hoitoni on yhtä kuin hätäinen kuivasheivaus (auts) jossain vaipanvaihdon ja päiväuninukuttamisten välimaastossa.

    VastaaPoista
  163. Itsehän ajelen sääret, kainalot ja bikinirajan joka kerta kun käyn suihkussa koska muuten muistutan erehdyttävästi turkkilaista miestä. Olen myös kokeillut kaikennäköisiä eri kikkoja itse tehdystä sokeroinnista (epäonnistuin siinäkin), nyppimiseen, vahaamiseen ja karvanpoistovoiteeseen (mikä ei toiminut, ylläri) ja alan kyllä olemaan aika kyllästynyt tähän apinamaisuuteen. Olen kyllä harkinnut sijoittavani epilaattoriin, ehkä vielä joskus sen hommaan. :)

    VastaaPoista
  164. höylällä mennään, maailman rasittavinta hommaa! epilaattori tulis tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  165. Hei jee, mikä arvonta! Sheivaan yleensä suihkun jälkeen kylppärissä sääret ja kainalot, ihan perus gilletten ladyshaverilla. Bikinirajat nypin pinsetillä, eikä se pienen totuttelun jälkeen enää satu yhtään! Sheivaamisessa mua inhottaa, kun karvat kasvaa niin nopeesti takas ja helposti tulee myös haavoja esim. polvitaipeisiin, jos ei ole varovainen. Eli mainostamasi epilaattori kyllä kiinnostaisi!

    VastaaPoista
  166. Mulla pääasiallinen karvanpoistotapa on sheivaus. Talvisin oon tosi laiska poistelemaan karvoja - sääret jää kuitenkin vaatteiden alle piiloon. Kainalot ajelen kyllä talvellakin. Kesällä ajelen sääret sen mukaan, millaiset ilmat on, paljonko tulee näytettyä säärtä. :) Ajelen kesällä myös käsivarret, vaikka sitä ei suositella, mutta ei kyllä tule karvat pidempiä ja paksumpina takaisin. Joskus aikaisemmin vahasin sääret ja kädet ja omiin häihin jopa kainalot, mutten enää jaksa, se oli aikamoista säätämistä mun mielestä. Epilointia olen kokeillut teininä yli 15v sitten ja silloin se sattui kauheasti. Jospa nuo laitteet olisi siitä kehittyneet.

    VastaaPoista
  167. Mä en ole koskaan epiloinut, mutta ajatellut laitteen hankkimista jo kauemmin. Yleensä sheivaan, mutta nykysin (34-veenä, yhden lapsen äitinä) mulla kasvaa esim. jalkakarvat niin nopeasti takaisin, että saisi olla sheivaamassa joka päivä. Se ei oikein nappaa. Kerran kokeilin himassa vahaliuskoja. Se meni kyllä sähläämiseksi. Lähtihän ne karvat, mutta jumankekka, et sainki lätkyttää sitä ainetta ja riipiä repimistäni vedet silmissä. Tämmösenä jumppina ihmisenä sitä ei voinut tietenkään antaa periksi, vaan kiskoin niin kauan, että oikeasti oli silkoista. :D

    VastaaPoista
  168. Karvanpoisto - hohhoijaa. Tylsää puuhaa, haluaisin päästä vähällä. Epilaattori on ollut hankintalistalla pitkään, mutten viitsi ostaa huonoa, eikä hyviin ole varaa :'D

    VastaaPoista
  169. Höylä käytössä täällä, talvella harvakseltaan kun jaksaa, mutta kesällä olosuhteiden pakosta useammin. :D Epilaattoria en ole viitsinyt ostaa sen pelossa, että se jääkin käyttämättömäksi kaappiin ja vahan kanssa räpeltäminen tuntuu liian vaivalloiselta...

    VastaaPoista
  170. Ehtiikö vielä tänään? Mä nimittäin kaipaisin kipeästi tätä. Raskaudenaikainen karvaisuus ja se, etten yletä mitenkään sheivaamaan mitään navan alapuolelta on meinaa sellainen kombo, että mut palkataan kohta sirkukseen apinanaista esittämään (tai tällä hetkellä ehkä gorillaa…). Yleensä höyläilen tylsästi ympäri vuoden - kerran kävin brassisokeroinnissa ja siinä vaiheessa kun käskettiin pyllistämään oli pakko luovuttaa.

    VastaaPoista
  171. Huii, just kerkesin osallistua! Mä olen myös kerran epiloinut kainaloni, mutta se oli kyllä aivan karseaa. Ennen viime kesäisiä perhejuhlia mä raukkis lopulta NYPIN kainalot pinseteillä, kun en uskaltanut enää epiloida :-D aika urakka... nykyään käytän sääriin vahaliuskoja, ne on toiminut mulla aika hyvin, mutta bikinirajoja ja kainaloita en niillä kyllä saa operoitua - liuskat tarttuvat vaan joka paikkaan ja jättävät jälkeensä tahmaa. Siispä sheivaan... jos jotain olen oppinut niin ainakaan en enää aio NYPPIÄ PINSETEILLÄ kainaloitani, joka nyppäisyllä sama tuska ja hommahan vie aikaa ainakin pari tuntia.

    VastaaPoista
  172. Kesällä veistelen sheiverillä niin karvoja kuin huolestuttavan usein myös sääriä, epilaattori lienisi sääriturvallisempi ratkaisu. ;)

    VastaaPoista
  173. Karvat..ARGH! Poistan höylällä ja kärsin iho-oireista sen jälkeen. Kutittaa kuivaa ja kiristää. Tummaa paksua karvaa _joka_ paikassa, joten jotain pitää tehdä. Sulla oli joskus sitä dödöä mikä hillitsi karvan kasvua, hillitsikö oikeesti?

    VastaaPoista
  174. Voi toi olis ihana ja tulisi tarpeeseen. Vanha epilaattori ei enää jaksa pyöriä ja nyt ihan tuskaista höyläillä kun uusi laite ei millään sovi budjettiin. Arpaonnea mulle! ;)

    VastaaPoista
  175. Olis mukava voittaa ja kokeilla epilaattoria, kivun uhallakin ;)

    VastaaPoista
  176. Mä tykkään oikeestaan kaikista poistokeinoista, mutta eniten vahauksen lopputuloksesta. Höylä on nopee, epilaattorin tulos kestää kauemmin (mut hidasta puuhaa) ja vahaus on parhaimmillaan nopea, tehokas ja pitkäkestoinen menetelmä. Mutta vahauksen suorittaminen itselle on aina vähän säätöä ;). Ja kainaloista oon kerran vahalla kiskonut karvat pois, allekirjoitan tähtiennäkemiskokemuksen. Se alue joutaa yleensä vain höylän alle...

    VastaaPoista
  177. Sheivaus aina suihkussa. Talvisin jää välillä jalat välistä ;) aina oon haaveillu ett saisin kokeilla epiä (en viel oo raaskinu ostaa ku ei tiedä tehooko sit kuitenkaan)

    VastaaPoista
  178. Epiloin, sheivaan, vahaan. Huhhuh. Aina niitä saa poistaa. Väittäisin etten valehtelisi että olen yksi tummakarvaisimista ja rehottavimmista naisista Jalan vahaamiseen menee jopa tunti. Nykyinen epilaattorini on tukossa. Kerääköhä tämä epis karvoja rattaisiin?

    VastaaPoista
  179. Karvat kasvaa meikäläisellä vinhaa tahtia ja jos haluan koipieni olevan silkkiset, se on ajelua joka pv. En ole uskaltanut kokeilla vahaa taikka muita härpäkkeitä. Gillette Mach miesten terällä on sudittu karvat pois jo vuosia, joko ohutta emulsiota apuna käyttäen tai karvojen ajeluun tarkoitettua geeliä.

    Ajelen aina myötäkarvaan kuin silittäisi kissa. :)

    VastaaPoista
  180. Voi kun olisikin tuollainen laite, joka ikinen kerta kun sheivaan niin iho on rikki, olen kokeillut kaikki konstit niin aina, vähän turhauttavaahan se on kun on kainalossa verta ja polvessa. Ja vaikka ikää on niin akne painaa vieläkin päälle eikä oo hirveesti rahaa ostaa lääkärin määräämiä lääkkeitä joka kolmas kuukaus :/ Mutta onnea kaikille kilpailuun ^^

    VastaaPoista
  181. Mä olen epiloinut sääriä ja kainaloita teini-ikäisestä saakka joten se ei niinkään satu, mutta vie aikaa. Ja silti pitää aina "asennoitua" että nyt epiloin. Nykyään tulee valitettavan usein vetäistyä höylällä kun "ei ole aikaa".

    Kerran kun vahautin ihan ammattilaisella, hän oli kovin hämmästynyt miten vähän kainaloissa kasvaa karvaa :D

    VastaaPoista
  182. Kainalokarvani ajelen Gillette höylällä muutaman kerran viikossa suihkun yhteydessä ympäri vuoden. Säärikarvoja en ole koskaan ajellut, koska niitä ei o ole paljoa. Gillette teräni rupeaa olemaan jo aikas tylsä, joten tälläinen epilaattori olisi kiva :)

    VastaaPoista
  183. Sheivaan, ikävä kyllä. Talvisin sheivaus kuivattaa sääriä vain lisää ja itsellä karvat kasvaa viimeistään kahden päivän päästä takaisin. Epilaattori on ollut mietinnässä kauan, mutta ai että pelottaa! Itsellä ei minkäänlaista kokemusta epiloinnista ja kauhukuvat valtaavat mielen. Jos arpaonni ei suosisikaan, laitan ehdottomasti korvantaakse tämän postauksen ja harkintaan kyseisen laitteen.

    VastaaPoista
  184. Talvisin saa karvat kasvaa, kesäisin ajelen aina suihkussa käydessäni.

    VastaaPoista
  185. sääriin ja kainaloihin käytän höylää säännöllisen epäsäännöllisesti. minulla on todella herkkä iho ja saan joka kerta kauhean ihottuman höyläyksen jälkeen. epilaattori voisi auttaa tähän inhottavaan ongelmaan. vahausta olen kokeillut mutta ei ollut minun juttu, kuten ei myöskään mitkään veet vaahdot ym. muut myrkyt jotka aiheuttaa viellä kauheamman ihottuman

    VastaaPoista
  186. Höylää käytän ja näin kesäaikana sitä tulee käytettyä tiheämmin.

    VastaaPoista
  187. Sheivaamalla mennään. Kainalot ympäri vuoden aina suihkun yhteydessä, jalkoja kesällä enemmän. Siinä tosin ärsyttää kun aina jää ilosia mustia hajakarvoja vaikka miten päin vetelis menemään :D halppis epillaattori on ollut, mutta sekin tuppasi jättämään yksinäisiä karvoja :(

    VastaaPoista
  188. Gorillan karvoituksen saaneena naisena olen kokeillut varmaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat karvanpoistokeinot, mutta höylä on ainoa joka toimii. Kylmävahalla sain näitä rautalangan paksuisia säärikarvoja irti kaksi, kuumavahaa ja sokerimassaa taas oli kaikkialla muualla paitsi niissä karvoissa. Epilointia kokeilin kerran teininä äitini antiikkisella epilaattorilla. Kokeilu päättyi n. puoleen sääreen, jonka jälkeen se hemmetin suristin meinasi lentää seinään. Sattui siis pirusti!

    Huonosta epilointikokemuksestani huolimatta haluaisin kokeilla epilaattoria uudelleen, sillä modernit vehkeet ovat kuulemma hellävaraisempia. Haluaisin myös poistaa karvoja harvemmin kuin joka toinen päivä, mikä on ajelutahtini näin kesäisin.

    VastaaPoista
  189. Kesäisin ajelen lähes päivittäin, talvella silloin kun muistan/jaksan :D epilaattori olis kiva :)

    VastaaPoista
  190. Mä oon teinistä saakka, eli yli 15 vuoden ajan, höylännyt. En ees oo oikeen koskaan kokeillu mitään muuta. Mut tosiaan höylällä tuntuu jäävän, tai ainakin kasvavan nopeasti sänki. Kainalot ois ihana saada silkkisen sileiksi. Ois kyllä kiva testata epilaattoria.

    VastaaPoista
  191. Epiloin kaikki alueet: sääret, kainalot ja bikinirajan. Kainaloiden epilointi sattuu kyllä musta ihan hitosti, mutta se on niin nopeaa ja helppoa, että kerrankos sitä kärsii. Säärien epilointi on talvisin vähän väljempää, mutta muuten koitan kyllä pitää puskat poissa. On jotenkin hygieenisempi olo. Mulla on halvin mahdollinen epilaattori, joten tää provehje ois supersuperkiva ylläri paljon epiloivalle.

    VastaaPoista
  192. Olen kokeillut vahaamista ja yrittänyt epiloida mutta epilointiin en pystynyt enkä vahaamistakaan itse tehnyt kertaakaan kun en pystynyt. Höylää käytän, mutta kesällä saaki olla parin päivän välei höyläämässä jos ulkona liikkuu lyhyemmil lahkeil. Talvella sitten paljon harvemmin.

    VastaaPoista
  193. Yh-äiti ja sääret on karvaiset kuin normikarvaisella miehellä ja kainalokarvat kuin Julia Robertsilla yhdessä taannoisessa kuvassa :O

    VastaaPoista
  194. Epiloin sääret ja kainalot, sillä se on paras tapa saada karvat pysymään kurissa edes pari viikkoa! Bikinirajaankin tullut kokeiltua, mutta se sattuu enemmän kuin ensimmäinen kainaloepilointi, eli höyläkin on ahkerassa käytössä etenkin kesäisin! :)

    VastaaPoista
  195. Yleensä ajelen kainalot höylällä joka toinen päivä, sääret vähintään kerran viikossa. Meillä on kaksi pientä lasta, joten se tuo vähän jännitystä sheivaamiseen ja jälkeen päin löytyy karvoja vähän sieltä sun täältä, nytkin toinen sääri on karvaton ja toisessa on lähes kaikki, hieman unohtui tohinassa huuhtoa höylä välillä :D kerran kokeilin vahata sääret, ei lähtenyt kuin n. puolet, kainaloihinkin testasin, miehen laitoin vetämään liuskat pois ja silti jäi karvoja ja kainalot oli hellänä pari päivää sen jälkeen.
    Kipu ei haittaa mitään jos sitä harvoin kokee, mutta epilaattorilla siitä saattaisi olla oikea vaikutuskin :D

    VastaaPoista
  196. Epilaattorilla vedän jalkakarvat, kainalot sekä bikinirajat ;) alussa kyllä sattui mutta ei enää :) ihoni ei kestä höyläämistä joka päivä niin sen takia kokeilin epilaattoria ja rakastuin heti. Nyt vain kävi niin että 5v vanha ystäväni meni eläkkeelle ja nyt pitäisi uuden ystävän löytää ;)

    VastaaPoista
  197. Olen tosi laiska ajelemaan karvoja, ja yleensä teen sitä kesäisin, jolloin jalat ja kainalot paljaana. Täälläkin pieni "kammo" epilointia kohtaan, kun oon lukenut ja kuullut näistä kivuista mitä aiheuttaa. Olen käyttänyt ihän höylää, ja sitäkin sitten useammin, kun tuntuu, että karvat kasvaa puolta nopeammin takaisin. Vahaa en ole vähään aikaan käyttänyt, pitäisikin kokeilla pitkästä aikaa. Tämä olisi nyt sitten sama juttu kuin sulla, jos onni suosii. Käyttöön vaan heti ennekuin ehtii ajatella ja toistoa toiston perään, niin uskon että tottuu

    VastaaPoista
  198. Ajelen karvani miten sattuu, yleensä silloin, jos olen menossa jonnekkin. (Talvella kainalokarvat, mutta kesäisin myös sääret.) Yleensä käytän tavallista sheiveriä, ja oonkin todennu sen kaikkein parheimmaksi meikälääselle.

    Mullakun tahtoo toi iho olla vähän herkänpuoleinen, niin mitään veet voiteita ei todellakaan auta mennä laittamahan yhtään minnekkään. Parikertaa oon niitten jäljiltä kärsinyt niin mojovista sisäänkasvaneista karvoista, jotta oon jättäny suosiolla väliin.

    VastaaPoista
  199. Olen kokeillut epilaattoria joskus, mutta se kyseinen yksilö oli vain äärettömän kovaääninen. Ja kivulias, eikä juurikaan irroittanut karvoja. Kainaloihin sillä en olisi uskaltanut ikipäivänä koskea. Kokeiltu on myös veetin kamalanhajuiset ärsytystä aiheuttavat poistovoiteet ja ostosteeveen syötäväksikin kelpaava nad's vaha jos joku muistaa. Se kokeilu jäi yhteen, kipu oli helvetillinen, yhtään karvaa ei irronnut, vaha oli mahdoton saada pestyä kokeilun jälkeen pois eikä sitä loppua edes tehnyt mieli syödä ;) shaverilla on menty, mutta kun se pari kuukautta sitten hajosi, olen käyttänyt vain halpahöyliä tyyliin kahdella eurolla kymmenen pussi, ja ne kyllä ärsyttävät ihoa joka on punaista näppyä täynnä. En ole saanut aikaiseksi hankkia uutta vielä, vasta karvanpoistokausi alkoi. Talvet yleensä kasvattelen, uudeksivuodeksi leikkaan säärikarvat, kainalot useammin, niissä on yleensä aina sänki. Bikinialueelle saisi letit, kun halpahöylällä ei sitä edes viitsi yrittää :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images