Tietoa mainostajalle ›

ALETÄRPIT LASTENVAATETTA ETSIVÄLLE

Hauskaa, miten blogeissa tuntuu kiertävän samat aiheet lähes päivälleen. Kun joulusta on päästy eteenpäin, lienee aika perehtyä alennusmyynt...

Hauskaa, miten blogeissa tuntuu kiertävän samat aiheet lähes päivälleen. Kun joulusta on päästy eteenpäin, lienee aika perehtyä alennusmyyntien tarjontaan ja minäkin olin heti joulupäivänä kärppänä liikenteessä ja tilasin kevääksi muutamat jutut Kaamokselle. Ne esittelen myöhemmin, mutta ajattelin tehdä myös hillityn kokoisen vinkkilistan mistä omasta mielestäni kannattaa nyt kevään vaatteet hankkia edullisesti.


Alla näkyvän kolllaasin kuteet ovat yhtä lukuunottamatta suomalaisista verkkokaupoista peräisin. Alla linkit tuotteisiin!


aletarpit 2014 tekstit


Osahan meillä noista kuteista löytyy jo valmiina ja ovat kollaasissa puhtaasti siksi, että tykkään niistä niin paljon. Nämä jo kaapista löytyvät jutut ovat Makian (miesten) pipo, millaisia meillä on kaksin kappalein kotona. Alunperin ostin pipon itselleni viime talvena, mutta kappas se ei ollutkaan hyvä mun pallopäähäni ja Kaamos sai sen. Nythän monet muutkin ovat alkaneet käyttämään samaa mallia lapsilla ja on kyllä hyvä leudomman sään lakki. Toinen jo löytyvä juttu on Aarrekidin Rooster-leggarit, mitkä saa nyt tosi hyvästä -40% alesta, vain 16.50 eur.


Lemppari lastenvaatekauppani Kaksi Kuningasta on pistänyt paljon vanhaa sesonkia aleen, mistä suosittelen ehdottomasti nappaamaan ainakin Bobo Chosesin ihania June's lullaby malliston vaatteita. Bobo Choses on mun ehdottomasti ykköslemppari lastenvaatemerkeistä, värit ovat ihania ja printit mukavan artsuja. Odotan jo innolla merkin kevätmallistoa!


Yläosaa etsiville muutama tärppi: Makian raitahuppari ja Reiman untsikka harmaana olisivat mitä mahtavin pari. Jalkaan vielä maailman suloisimmat New Balancen lenkkarit Little Fashion galleryn alesta ja olisi kevätkengätkin hankittu. Harmittelen vain, etten ihan vielä tähän aikaan uskalla tilata kevätlenkkareita, vaikka olen NB:n lastenmalleja käynyt kuumottelemassa jo muutaman kuukauden...


Tässäpä siis omasta mielestäni parhaat löydöt nettikaupoista. Meillekin on jotain pientä tulossa, mutta esittelen sitten myöhemmin millainen alesaalis oikein on!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

2 kommenttia

  1. Hah. Makiaa (ei kylläkään toi raidallinen vaan sama harmaana) saatiin joululahjaksi O:lle, ja just tilasin Reiman alesta harmaan untsikan. Sain siunauksen trendikkyydelleni! :D

    VastaaPoista
  2. Heh, meillä tuli kans se harmaa huppari jossain koossa 122tms, eli lapsi hukkuu siihen :D Trendisiunaus on annettu :D :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images