Tietoa mainostajalle ›

KANTOLIINAVIIKON AJATUKSIA

Tämä viikko on kansainvälinen kantoliinaviikko ja tarkoituksena on tuoda esiin lapsen kantamiseen liittyviä positiivisia puolia ja esitellä ...

kantoliina1


Tämä viikko on kansainvälinen kantoliinaviikko ja tarkoituksena on tuoda esiin lapsen kantamiseen liittyviä positiivisia puolia ja esitellä kantovälineitä. Vaikka viikon nimi on kantoliinaviikko, lapsen kantamisessa voi käyttää monenlaisia apuvälineitä ihan vauvasta n.20 kiloiseen lapseen. Itselläni on ollut vähän ja vaikka mitä, rengasliina, useampi kudottu kantoliina sekä kaksi Tula-merkkistä kantoreppua, toinen pienelle lapselle ja toinen isommalle taaperolle leveämmällä paneelilla.


Vaikka kantoaika oman lapsen kanssa loppui kuin seinään viime talvena selkäongelmien takia, ajattelin hieman kirjoittaa omia mielipiteitäni kantamisesta. Tällä hetkellä ajattelen varsin ristiriitaisin tuntein lapsen kantamista, sillä vaikka siinä positiivisia puolia onkin roppakaupalla, oli raskauden jälkeinen selkäongelmien suma osaltaan kantamisen ansiota. Minä nimittäin kannoin ja paljon, liikaakin jos selkäexperteiltä nyt kysytään.


Pientä vauvaa on helppo kantaa mukana, uusi perheenjäsen on ihan vieressä ja tutustuminen toiseen helppoa. Uskon, että se läheisyys mitä kantaminen mahdollistaa edesauttaa kiintymyssuhteen syntymisessä aivan ensimetreillä. Pitkän kohtuajan jälkeen myös esimerkiksi kantajan sydänäänet ovat varmasti vauvasta turvallisempia kuin köröttely vauvan mittakaavassa valtavassa vaunukopassa yksin ilman vanhemman läheisyyttä. Ja se liikkumisen helppous! Varsinkin ihan aluksi vaunuilla liikkuessa olin ihan pihalla mistä voin mennä ja olin aina umpikujassa, kantovälineen kanssa lapsen kanssa menee ihan niitä samoja reittejä mitä ennenkin, helppoa kuin mikä.


kantoliina2


Asia, mistä kantamiseen sydämensä menettäneet harvoin puhuvat on kuitenkin, se että äidille kantaminen ei aina olekaan se paras ratkaisu, varsinkin jos imettää lasta pitkään. Esimerkiksi itselleni kantaminen ei ole loppuviimein ollut hyväksi, sillä hätäsektion jälkeen vatsalihakseni olivat täysin poikki ja se tuki, mitä olisin keskikroppaan tarvinnut lähti kaikki selästä. Kevyen vauvan kanssa kantaminen vielä toimi, mutta kun vauva kasvoi ja kantaminen jatkui, selkäni vain yhtäkkiä pamahti (kantaessa. Stokmannin kellon alla. Muistan hyvin.) täysin ja jouduin minuutissa tilaan, etten voinut liikkua tulitikkuaskia isompia askeleita. Tätä kesti useita viikkoja ja 6 kuukautta vanhan vauvan kanssa tilanne oli todella tukala, varsinkin kun toista vanhempaa ei arjessa ollut.


Miten imetys taas liittyy asiaan? Kun nainen on raskaana, hormonitoiminta alkaa muokkaamaan naisen kehoa valmistautumaan synnytykseen ja esimerkiksi lantion nikamat pehmentyvät jotta ne joustaisivat synnytystilanteessa. Keho ei kuitenkaan ala palautumaan tästä tilasta vasta kun imetys loppuu ja hormonitoiminta palautuu normaaliksi. Kun ensimmäisen lapsen kanssa miettii vain ja ainoastaan parhaita ratkaisuja vauvalle, päätyy usein nettiryhmiin ja palstoille missä sekä kantamista että pitkään imetystä ihannoidaan jättäen oikeastaan kaikki negatiivinen sivuvaikutus pois jutuista. En kuitenkaan ole ainoa, jolle juuri tämä kombo on ollut hätäsektioon yhdistetettynä se syy, miksi selkä on pitkään huonossa kunnossa. Enkä sano, että kantaminen toi minulle selkäongelman. Ei, se on ollut valmiina piilevänä ja kantaminen vain hankaloitti selän toimintaa entisestään, kun riesana oli myös se 30 cmpitkä pystypäinen sektioarpi.


kantoliina3


Tiedän leidejä, jotka kieputtavat useamman muksun ympärilleen, imettävät kumpaakin ja mitään ei tapahdu, mutta oma kroppani ei kestänyt edes yhtä lasta ja imetystä yhdessä. Tai kuten lääkärini parahti puhelimessa "röngtenkuvassa näkyy kulumia selkärangassa, mitä ihmettä sä olet sun selällä tehnyt?!" No muun muassa kantanut lasta ergonomisesti oman ergonomian kärsiessä rökäletappion, mistä kärsin siis vieläkin. Fysioterapeutin mukaan kroppani alkaa vasta nyt olemaan valmis esimerkiksi pilatekseen, tähän asti sektion jäljet olisivat olleet esteenä, kun se mikä pinnallisin puolin on ok, ei olekaan sitä tuolla vatsamakkaroiden alla. Lapsi on nyt 2 vuotta ja 4 kuukautta, imetyksen lopetin vuosi ja 2 kuukautta sitten.


Viime keväänä möin viimeisimmätkin kantovälineet pois, vain yksi kudottu liina jäi jäljelle. Edelleenkin olisi tilanteita, missä lapsi olisi vain helpoin laittaa liinaan esimerkiksi ruuan teon ajaksi, mutta en ole laittanut kuin muistaakseni kerran kesällä. Kantoreppuja lapsen isä käytti pitkään, mutta lapsen kasvettua niistäkin luovuttiin, koska repuille löytyi tarvitsijan eikä meillä ollut niille paljoakaan käyttöä. Tavallaan vieläkin kaipaan niitä kantokokemuksia ja hetkiä, missä olimme lapsen kanssa kuin yhtä, mutta järkikin sanoo ettei kantovälineet voi olla ainoa konsti läheisyyteen. Eikä olekaan. Kantoväline on hyvä arjen apuri, mutta ihan kuin siihen liittyisi vieläkin jotain mystiikkaa. Kun kantamiseen hullaantuneet vertailevat liinojen tuntumia ja kauhistelevat rintareppujen omistajia, tuntuu ettei ergonomisessa kantamisessa ole mitään ongelmaa, vaan se tuo pelkästään positiivisia puolia koko perheen elämään. Näin monilla varmasti onkin ja siksi halusin kantoliinaviikon puitteissa herätellä myös varjopuolien huomioimiseen, jotta etenkin äidit havahtuisivat myös sen oman ergoniomian ajatteluun. Siihen ei välttämättä auta oikeanlainen sidonta, vaan huomattavasti maltillisempi kantovälineiden käyttö. Ja tietenkin oman kropan huomioiminen muutenkin.


Kantovälineitä suosittelen silti poikkeuksetta kaikille pienten lasten vanhemmille. Enemmänkin toivon, että kantoliinapiireissä minne tämä teksti eittämättä menee luettavaksi alettaisiin päästä eroon fanaattisuudesta ja puhumaan asioista asioina. Samalla tavalla kuin rintareppu voi aiheuttaa vauvalle ongelmia, voi muukin kantaminen olla se äidin kamelinselän katkaiseva ratkaisu.  Ei aina, ei usein, eikä toivottavasti teille kenellekään.


Loppuhuomautus: epäilen vahvasti, että kantoliinat aiheuttavat samanlaista riippuvuutta mitä esimerkiksi uhkapelit tai nikotiini. Tämän jutun kuvat ovat norjalaisen Ellevilin sivuilta ja sain melkein sydänkohtauksen mennessäni sivuille. Niin ihania liinoja, ihania kuoseja, ihanaa villaa. Tekisi mieli tehdä heti uusi vauva ja unohtaa kaikki mistä yllä kirjoitin. Mun on pakko saada Ellevilin pitkä pehmeä villaliina ja vauva NYT. Löytyisikö lukijoista yhtään sinkkuisää tarkoituksiini? ;)


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

38 kommenttia

  1. Mäkin olin intohimoinen kantaja jo ennen omia lapsia. Aina kun sain lapsen hoitooni, tein vaikka kaulaliinasta kantovälineen. Ennen ensimmäistäkään omaa lasta minulla oli jo useampi erilainen liina, hmmmn.
    Nyt on neljä lasta ja viisi kantovälinettä, joita en juurikaan käytä.. Ei ole selkäongelmia eikä sektioarpia, mutta käytännössä käyttö on vaan osoittautunut hankalaksi. Jos siihen kantamaansa lapseen voiskin keskittyä satasella, mutta kun harvoin voi. Rasittava se on alkaa pestä kakkavpyllyä toisiksi nuoremmalta, jos vauva on siinä välissä. Kaupungilla puolestaan tukehtuu kuumuuteen ja minnes ne kaikki pakaasit sitten laitetaan?
    En usko itekään, miten negatiivinen kantaja musta on tullut. ;) Haaveilen kyllä syysretkestä metsässä koko perheellä ja vauva liinassa ja vaiks toisiks nuorin miehellä Manducassa selässä. Ehkä se palauttais liinoille niille kuuluvan arvon?

    VastaaPoista
  2. Täytyy kiitellä rohkeasta postauksesta. Kantoliinapiireissä on vaikea tosiaan puhua niistä kantamisen ei-niin-mukavista puolista. Meilläkin on liinailtu ahkerasti pikkuvauva-aikana, mutta isommalla olen kokenut kantoreput meille paremmiksi. Saa ainakin lapsen tukevasti kyytiin ja helposti takaisin sekä pois :)

    Harmillista, että monesti ahkerat liinankäyttäjät suhtautuvat kantoreppuihin (puhun nyt ergonomisista) niin negatiivisesti. Ja oon samaa mieltä, että läheisyyttä voi todellakin tarjota niin monella tapaa. Liinan käyttämättömyys ei tee sinusta huonoa vanhempaa :D

    VastaaPoista
  3. Nuorin lapseni on jo 2,5v. Olen toisen ergoista myynnyt ja toinen on yhä jäljellä. Mua melkein itketyttää, et milloin on viimeinen kerta kun kannan repulla. Mulla ei ole niinkään ollut terveydellisiä ongelmia selän vaan jalkojen kanssa. Imettämisestä (ja imetin kuitenkin 1v4kk) oli niiiiiiiin paljon helpompi luopua kuin kantamisesta. Lapselle on ihan erilaista jutella kun on repussa kuin jos on rattaissa, ainkin täällä liikennemölyisässä Helsingissä.

    VastaaPoista
  4. Meillä kantoreppu (Manduca ja sittemmin Tula) oli pelastus ja ekat puoli vuotta kannoin ja kannoin (liinan kanssa en päässyt koskaan sinuiksi) ja kannoin (ja hikoilin kesäkuumalla). Sen jälkeen lapsi pääsi vaunuissa istuma-asentoon (tai sitteriasentoon, makuuasento oli hänelle se kauhistus) ja kantaminen jäi talven tullessa lyhyisiin matkoihin (siitäkin puhutaan musta aika vähän, että talviliukkailla kantaminen voi olla aika hurjaa, ainakin Hkissä kadut voi olla sellaista röpelikköä, ettei paljon ilman liukuesteitä kannata matkata). Jossain 1v. synttäreiden jälkeen kantaminen jäi aika pitkälti (lapsi rakastaa kantoreppua, hihkuu riemusta jos sen kaivaa esiin, muttei viihdy paikallaan kovin pitkään, vaan tahtoo liikkua itse), enkä koskaan oppinut kantamaan selässä (mikä olisi isomman lapsen kanssa parempi optio). Nykyään Tula saakin aikalailla pölyttyä kaapissa (liikkumavälineenä on lapsen omat jalat, rattaat ja fillari) ja aika ajoin mietin, että pitäisikö se myydä (varmaan pitäisi, mutta toisaalta ajatuksissa on että entäs jos sitä kuitenkin tarvitsee...epäilen kyllä ettei tarvitse, nykyään kun tota lasta kannetaan niin että nakkaan sen lonkalle ja se liimautuu muhun kiinni kuin pikkuapina, toi on vissiin runsaan kantamisen tulosta, kantoasento on lapselle niin kovin luonteva...).

    Mulla ei kantamisesta tullut fyysisiä vammoja (mut toisaalta enpä imettänytkään kuin vajaat 4kk ja synnytyskin oli helpomman puoleinen). Enempi tuntui että kunto kasvoi kohisten kun oli ekstrapaino piiitkillä kävelylenkeillä. Nykyään kyllä kun tuon 13kg nakeron heittää kantoreppun eteen ja käy lähikaupassa, niin kyllä sen jaloissa tuntee jälkikäteen...

    VastaaPoista
  5. Minulla meni jo rv 12 selkä, nätisti lähti jalat alta ja pyörryin miehen syliin (jotain romantiikkaa sentäs.. ;)). Siitä asti oon pelännyt, koska selkä pettää taas ja alkaako vanha tuttu hermopinne vaivata jalassa. Mutta tähän raskauteen onkin tullut ihan muita ongelmia, selän ollessa sentään ihan ok. Meillä on kantoliina odottamassa, mutta ostaisin mieluummin kokeiluun käytetyn kantorepun. Ihan sama sitten kumpi meistä sitä käyttää.

    VastaaPoista
  6. Hmmm. Voi olla että kantoliinailu on aiheuttanut sinulle selkäongelmia mutta voi yhtä hyvin olla että selkäongelmat johtuvat muista elintavoistasi: ylipaino, tietokoneella istuminen, vääränlainen ergonomia nostamisissa (nämä vain esimerkkeinä, en tiedä mitkä sinulla vaikuttavat) ja ongelmia olisi tullut pikkulapsivaiheessa vaikka olisitte käyttäneet enimmäkseen vaunuja.

    Mutta joo, kannatan sitä että kannetaan niin kauan kuin se on mukavaa sekä kantajalle että lapselle. Jos ei osaa ergonomisia sidontoja (eikä halua opetella), on varmaan kantajan kannalta parempi ettei kanna.

    VastaaPoista
  7. Sellainen tulan mainosmateriaalista tuttu luontoretki voisi tosiaan tehdä poikaa ;)

    Mutta sekin on varmasti totta, ettei monilapsisessa perheessä kantoväline aina ole kätevin siksikään että siinä lapsessa sitten todellakin on kiinni. Puolensa ja puolensa.

    VastaaPoista
  8. Tämä pisti silmään " ja kauhistelevat rintareppujen omistajia" . Mä laittaisin muotoon "ja kauhistelevat rintareppujen valmistajia". Koska melkeinpä enempi nykyisin kauhistellaan sitä, kuinka rintareppujen valmistajat kehtaavat esim. esitellä sivuillaan mikä on vauvalle paras asento ja sitten väittää että se heidän repuissaan toteutuu. Ja markkinoida niitä ergonomisina, vaikka ergonomiassa olisi paljon tehtävää ainakin lapsen osalta ja usein myös kantajan osalta.

    VastaaPoista
  9. Mä en ole koskaan huomannut negatiivista suhtautumista kantoreppuun vaan enemmänkin rintareppuihin sen asennon takia. Jokainen tietenkin valitsee kantotavan ja kantovälineen itse. Mutta tosiaan, läheisyys ei kyllä ole kiinn siitä kantaako lasta vai ei.

    VastaaPoista
  10. Se on niin totta, että lapsella on Helsingissä paljon paremmat mahdollisuudet nähdä ja kokea liinassa/repussa kuin rattaissa. Nyt ei onneksi ole sellaisia ongelmia kun oma lapsi on apinana riekkumassa kaikkialla muualla paitsi rattaissa.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kun teillä on mennyt kaikki niin hyvin kantamisen suhteen. Ja ihanaa myös, ettet tunne mitään painetta vaikka se tula kaapissa pölyttyisikin. Just näin!

    VastaaPoista
  12. Kantoreppu on kyllä helpompi oppia käyttämään ja kun säkin tiedät kropan rajallisuudet, osaat varmasti käyttää sitä oikein. Kantovälineillä arvo pysyy niin hyvin, että ihan hyvin jos ei hyvää reppua löydy, voisit ostaa Tulan ja myydä sen muutamaa kymppiä halvemmalla pois. Ne ei jää käsiin pyörimään.

    VastaaPoista
  13. Hahaa. Tuon ensimmäisen kommentin jälkeen minut on nähty kävelyllä vauva Manducassa ja 1,5v ja 2,5v roikkumassa käsistä. Kädethän siinä meinas irrota kaikilta muilta paitsi vauvalta, mutta ihan mukavaa oli! Aivan ihanalla syysilmalla saatto olla vaikutusta. Ja Manducasta kuului innostuneita hihkaisuja, mitä ei vaununkopan pohjalta yleensä kuulu..
    Katotaan tulisko tapa..:)

    VastaaPoista
  14. Tottakai, ei kantoreppu tai liina tuo selkävaivaa itsessään. Ja kaikki nuo voivat olla ihan yhtä lailla "hyviä syitä" jos olisin ollut vaikka vauvavuotena ylipainoinen (olin normaalipainoinen) tai olisin tehnyt päätetyötä. Enemmänkin vika on varmaan ihan piilevä ja synnynnäinen ja röngtentuloksia + magneettikuvia analysoidessa terveysalan asiantuntijat nostivat esiin kaksi asiaa 1) kropan palautumattomuuden raskaudesta 2) liian suuren jatkuvan kropan rasituksen sinä aikana kun sektiohaava on ollut akuutissa paranemistilassa ja korsetin tukemattomuudesta johtuvan huonon kantoasennon, sekä ilman liinaa että liinalla.

    Omakohtaisesti voin sanoa liinailleeni ihan pirun paljon, kokoajan, kaikkialle ja käyttäneeni kroppaani hyvin eri tavalla, mitä olisin vaunujen kanssa käyttänyt. Selkä olisi voinut pamahtaa muutenkin, mutta valitettavasti kaikki vuoden aikana tapaamani selkäasiantuntijat ovat puhuneet vääränlaisesta kropan rasituksesta ja nimenomaan kantamisen vaikutuksesta. Kyseessä tuskin on salaliitto liinailijoita vastaan vaan ihan kylmä fakta että tässä möhlin kun kannoin liikaa ja etenkin edessä liikaa verrattuna siihen mitä vatsalihakset murskana olisi kannattanut.

    VastaaPoista
  15. No pohjaan ton pelkkiin muistikuviin, 2.5v sitten tietyillä kantofoorumeilla oli yksityiskohtaisia kuvauksia missä ja minkä näköinen ihminen on kantanut kauhistuttavalla rintarepulla. Muistaakseni facessakin oli jokin vaihtoehtoja rintarepuille ryhmä, missä sitä siunaulua oli aika paljon. Toivottavavasti tästä on päästy eroon.

    VastaaPoista
  16. Kyl se lapselle on taatusti kivempaa kuin vaununpohjalla maata :)

    VastaaPoista
  17. Mä kannoin esikoista paljon, pikkukeskoselle se teki hyvää, ja se oli pitkään niin pienikin, ettei kirjaimellisesti tuntunut missään, ja vielä 2-vuotiaana pyöräytin sen mielelläni kantoreppuun tai rengasliinaan. Toista lasta varten oli sitten liinat ja reput odottamassa - mutta sitten tulikin kaksoset. No ei se mitään, ostettiin kaksosten kantoreppu ja toinen yksösreppu, ja kyllä mä niitä pikkuvauva-aikana kannoinkin siinä tuplarepussa, lumisena talvena varsinkin se oli kuitenkin helpompaa kuin tuplavaunujen työntäminen, mutta siinä vaiheessa kun yhteispainoa rupesi olemaan yli kymmenen kiloa niin kantaminen jäi.

    Yksittäinhän niitä olisi voinut kantaa sen jälkeenkin, mutta siinä tulee kaksosten ongelma - ei raski lelliä toista, kun toinen sitten jäisi kuitenkin ilman. Tyhmää sinänsä, että sittenhän kumpikin jää ilman, mutta näin se usein menee.

    Ihan hyvä tuoda esiin se, että kantamisen pitää olla ergonomista myös kantajalle, vähänkin painavamman lapsen kanssa se oma painopiste muuttuu kuitenkin sen verran, että ihan varmasti kuluu eri paikat kuin tavallisesti kulkiessa.

    VastaaPoista
  18. Hyvä ja rohkea kirjoitus!

    Jo tokihan se liinailupiirien fanaattisuus jo nostelee päätään täällä kommenttilaarissa.. Some things never change.

    VastaaPoista
  19. Mä vaan mietin et millainen se sun kaksosten reppu on ollit, en oo ikinä kuullutkaan :) Ja nimenomaan tuo painopisteen muuttuminen, vähemmästäkin selkä kuormittuu kuin 10 kiloisen lapsen edessä kantamisesta aina ja kaikkialle. Omalla kohdallani sitä ei ois tarvinut tehdä ollenkaan niin paljoa, kun alla on jo se raskauden aikainen painopistemuutos, löysät nikamat ja vatsalihaksien olemattomuus sektion jälkeen.

    VastaaPoista
  20. Ainakin yksi ymmärtää miksi aluksi mietin kirjoitanko juttuani ollenkaan, mä nimittäin kysyin kahdelta kantoaktiivilta uskaltaako näistä asioista kirjoittaa ilman, että itse leimautuu läskiksi nörtiksi joka vain syyttää kantamista turhaan.

    Mutta toki mä hankin liinan jos perheenlisäystä joskus tulee lisää, mutta taatusti en kanna kuin ne välttämättömät menot missä liina oikeasti helpottaa eloa, vuoden ikään asti täyskantamista tuskin tulee harkittua uudelleen.

    VastaaPoista
  21. Hei, tosi kurja kuulla että sun selälle kävi huonosti. Liinailu (tai ergonominen kantaminen ylipäätään, vaikka paljon kantavat usein suosivatkin liinoja enemmän kuin kantoreppuja) on tosi koukuttavaa paitsi keräilyharrastuksena, myös tapana olla lähekkäin lapsen kanssa. Mahtaa sitten ketuttaa, kun oma kroppa kieltäytyy yhteistyöstä ja rajoittaaa osallistumista muuten kivaan asiaan. :/ Hyvä, että tuot tällaisiakin pointteja esille. Itse asiassa minäkin hajotin kolmivuotiaan kantamisessa viime talvena jalkani, sain kantapäihin plantaarifaskiitin eli, no, kipeät kantapäät. Ongelma hoitui apteekin silikonityynyillä ja talvikengistä lenkkareihin siirtymisellä.

    Tuosta liina vs. reppu -asiasta: himokantajat yleensä käyttävät liinoja enemmän kuin reppuja, koska liina ei jää pieneksi, ja taitojen karttuessa sen oppii sitomaan monikäyttöisesti ja eri tavoilla ja niin, että mistään kohtaa ei (välttämättä) paina. Repuissahan on aina vähintään solkia kiusallisen lähellä kainaloita tai muuta sellaista pientä. Esteettisetkin syyt varmaan painavat vaa'assa. :D Lapsen kannaltahan ergonominen kantoreppu on aivan yhtä hyvä kuin liina!

    Rintarepussa (esim. BabyBjörn) sen sijaan lapsen asento ei ole tuettu eivätkä jalat ole sammakkoasennossa, eivätkä ne yleensä kantajallekaan mukavia ole (kokeiltu on). Aika monilla liinailijoilla on kieltämättä peiliin katsomisen paikka tässä dissaus- ja kauhisteluasiassa. Äitiydessä varmaan kaikilla on joku oma juttu, jota pitää tärkeänä ja josta tekee mieli ehkä vähän liikaakin nillittää... eikös?

    VastaaPoista
  22. Itse kirjoitin myös vähän aikaa sitten siitä, ettei se kantaminen aina niin kivaa olekkaan. Itselläni polvet meinasivat synnytyksen jälkeen hajota kantamiseen, kuumuus vaivasi ja yksi rintatulehduksen alkukin taisi saada alkunsa rintaa painavasta liinasta...

    VastaaPoista
  23. Kyllä se kantoreppu meni nyt hankitalistalle ;)

    VastaaPoista
  24. Jos läheltä löytyy kantoliinalainaamo, kannattaa testata sen kautta mikä malli ois paras. Monet vannoo nykyään Tulan nimiin, niin myös itse. Tykkäsin eniten sillä kantamisesta ja se on hyvin yksinkertainen myös kummeille jne vähemmän kantaville, kun säätöjä ei ole paljoa. Kantorepuissa on aika paljonkin eroa siinä miltä ne tuntuu päällä, ja vaikka mun tarina oli vähän huono esimerkki, oli Tula ehdottomasti paras.

    VastaaPoista
  25. Ihan hyvä kirjoitus! Itsellänikin menee niskat herkästi jumiin, jos kannan pidempään. Harmi vaan, että menee ne jumiin silloinkin, jos työnnän rattaita. Loppujen lopuksi kantaminen on ollut minulle parempi vaihtoehto. Lastenhoito on välillä ihan älyttömän epäergonomista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ehkä tärkein sanoma uusille vanhemmille olisikin, että kuunnelkaa kroppaanne! Ja käykää hierojalla. <3

    VastaaPoista
  26. No äitiydessä todellakin on ne omat isminsä mitä haluaa noudattaa ja varsinkin vauvavuoden ollessa rankka se menee harrastukseksi, intohimoksi, sekoiluksi ja miksi lie :) Mä oon julistanut kantamisen ilosanomaa silmät kiiluen ja nyt tietenkin haluan toppuutella ihmisiä, ettei se menisi ihan yli.

    Mut sanoppa, tunnetko jotain true-liinailijaa, jolla olisi vain yksi liina mikä menisi kaikkiin tilanteisiin? ;) Kyl ne liinat sekottaa pään, ei muuta voi sanoo. Ittelläkin oli muistaakseni 4 liinaa, 2 erilaista reppua, ja mei tai (tai mei?) + rinkulat :D

    VastaaPoista
  27. Pitääkin käydä lukaisemassa teksti, mutta ei se aina niin auvoista ole elo liinailijankaan :P

    VastaaPoista
  28. Lapsen saaminenhan on ihan helvettiä keholle.Muistin ykskaks, et sain myös jännetupintulehduksen ihan vaan pepunpesusta kun lapsi oli ihan uusi :) Kroppa toimii niin eri tavoin kuin normaalitilassa,ihan hyvä tietenkin että näin on, mutta varoa pitäisi muistaa ja omaa kroppaa kunnioittaa.

    VastaaPoista
  29. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Sattui juuri sopivasti tämän hetkisiin pohdintoihini. Koen nimittäin jonkinlaista huonoa omatuntoa ettei meille kantaminen oikein suju. Kaikkialla vaan hehkutetaan kantamisen vaikutusta kiintymysuhteeseen ja mietin että enkö pysty tarjoamaan vauvalleni parasta kun ei se kantaminen vaan tunnu sujuvan. Yritystä on kyllä ollut, meilläkin on liina ja Manducan reppu. Vauva on nyt reilu neljä kuukautta ja reppua olen käyttänyt alle kymmenen kertaa ja liinaa vieläkin vähemmän. Ympärillä ystävät kantavat vauvojaan repussa tunteja päivässä. Mulle jo kymmenen minuutin kävely tuottaa tuskaa. Tuntuu kun jalat menisi alta ja tekisi mieli laskea vauva jonnekin tai edes istua alas. Eli ei sen repun kanssa vaan uskalla lähteä kovin pitkälle. Mulla on ollut hartia- ja selkävaivoja jo vuosia ja raskaus ei varmasti tehnyt niille hyvää. Ainakin keskivartalon tuki on nyt olematon, jos ennen raskautta jotain tukea sentään oli. Munkin vauva syntyi sektiolla, mutta viilto tehtiin vaan bikinirajaan. En tiedä mitä se aiheutti vatsalihaksille, ei kuitenkaan ainakaan helpota tilannetta. Mulla selkäongelmat ei siis alkaneet liiasta kantamisesta vaan näyttää estävän koko kantamisen. En tiedä pitäisikö vielä yrittää harjotella liinan käyttöä, jos se vaikka jotenkin helpottuis kun oppisi oikeanlaisia sidontoja vaan antaa periksi ja uskoa, että kyllä meidän kiintymyssuhde on ihan terve ja hyvä ilmankin kantamista.

    VastaaPoista
  30. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Hyvä muistutus siitä, että omaa kroppaa täytyy kuunnella. Itselleni heikko lenkki olivat ranteet ja kädet ylipäänsä. Esikon kansa olin aivan pulassa järkyttävän kipeiden käsien kanssa, häntä en juurikaan kantanut liinalla. Kuopuksen kanssa liinailu ja tietoisuus siitä, että käsiä täytyy säästää esti koko vaivan. Omat heikot kohdat on hyvä tiedostaa ja toimia niiden mukaan.
    Tuosta ergonomisten reppujen pitämisestä huonompana kuin liinat... itse olen liinailija, mutta mun mielestä on aivan sama millä lasta kantaa, kunhan väline on ergonominen. Ei kunnollisia kantovälineitä tarvitse laittaa paremmuusjärjestykseen. Jos ihan tarkkoja ollaan, ergonominen reppu on usein ergonomisempi kuin kantoliina, ihan siitä syystä, että sitä on mahdottoman vaikea käyttää epäergonomisesti (lapselle), jos reppu on oikean kokoinen. Liinallahan voi oikein hyvin sitoa lapset äärettömän epäergonomisesti, jos ei tiedä miten se kuuluu sitoa. Ja vaikka osaisikin. (onnistuin kerran saamaan 3-vuotiaan selkään liinalla selkä selkää vasten kun tyttö kiepsahti ympäri ;-) Ihmettelin miksi jalat eivät taivu sammakkoasentoon...)
    Rintarepuissa minuakin harmittaa niiden markkinointi. En itsekään tiennyt niiden olevan huonoja esikoisen vauva-aikana. Se vaan tuntui itsestäni kamalalta ja jäi siksi käyttämättä. En ainakaan itse osaa syyttää vanhempia, jotka ostavat menestyvän ja suositun merkkisen repun, jota valmistaja mainostaa ergonomiseksi. Jos ei tiedä, ei tiedä. Ihan kaikesta mahdollisesta kun ei vaan tule otettua selvää. Markkinoijat sen sijaan sietäisivät saada sanktiota väärän tiedon levittämisestä, eikös se nyt ole jo riko markkinointilakejakin.

    VastaaPoista
  31. Kiitos tästä näkökulmasta! On tosi tärkeää, että tällaisetkin kokemukset tuodaan avoimesti esille. Nyt voin kantoliinatukihenkilön hommissa varoittaa (erityisesti) hätäsektion kokeneita, etteivät rasita kroppaansa liikaa turhan yksipuolisella tavalla. Ei olis välttämättä tullut mieleen aiemmin, vaikka toki aina kehoitankin kaikkia kuuntelemaan kroppaansa. Vaikka mulle kantaminen ja liinat (kyllä, olen totaalihurahtanut), sekä pitkänpitkä imetys ovatkin autuaaksi tekeviä asioita, ymmärrän toki, ettei sama päde kaikkiin maan asukkaisiin.

    VastaaPoista
  32. Hei, mä luulen että sun kannattaa nyt pitää taukoa kantamisesta. Kuulostaa hieman liian kovalta palalta kropalles, kyllä sen kiintymyssuhteen saa muutenkin muodostettua ;)

    Mä en tuntenut aluksi mitään ongelmaa kantamisen kanssa, mutta myönnän ennen ensimmäisen ongelman ilmenemistä (siis sen kävelyyn kykenettömyyden) että merkkejä oli ilmassa, itsellä tuli asennosta hyvin paljon sama mikä raskaana kun yrittää tasapainottaa kehoa selän kautta ja lopputulos on sellainen taaksepäin kalleellaan oleva vaappuva ankka :D Jos olisin silloin päättänyt et okei, tää oli tässä, saattais olla ettei selässäni olisi niitä kulumia ainakaan niin paljon mitä nyt.

    Mullakaan ei oo tietoo miten sellanen "pieni" haava vaikuttaa, käsittääkseni se ei vedä vatsiksia ihan niin tuusan nuuskaksi mitä navasta alaspäin lähtevä pitkä leikkaus.

    VastaaPoista
  33. Mullakin oli just ranteet tosi arkana vauva-aikana, tuli jännetupin tulehduskin. Silloin mietin et on tää vaan vaarallista hommaa.

    Samaa mieltä itsekin, etten oo huomannut reppujen dissailua liinailijoiden puolelta kyllä koskaan. Mä tykkäsin ite enemmän liinasta päällä, mutta kätevämpi reppu oli mukana matkassa. Rintareppudissailua kyllä.

    VastaaPoista
  34. Juu, se onkin hyvä muistaa että vaikka itse hurahtaa ja haluaisi omistaa vapaa-aikansa jollekin jutulle, se ei välttämättä ole jokaisen vastaantulijan juttu. Itsekinhän hurahdin täysin ja esimerkiksi blogeissa jo kolmatta kertaa näkynyt kantokiertue oli ideana mun päästä lähtöisin ja Annin kanssa loppuun asti kehitetty idea kantamisen positiivisten puolien esiintuomiseksi.

    Ja edelleenkään,mulla ei ole mitään ergonomista kantamista vastaan. Itse se olin joka möhli kantamisen kanssa, kun en kuunnellut kroppaani ja jotenkin se oli ekan lapsen kanssa myös sellainen valintakysymys, millä jotenkin tuki omaa äitiysmallia. Nyt jälkeenpäin kun mietin, tekisin valintoja toisin jo ihan imettämisen pituudessakin. Oma olo, lapsen uni ja mun kroppa parani niin paljon sen loputtua että puoli vuotta olisi riittänyt ihan hyvin täysimetystä ja that's it. Ehkä tästä jotain oppii :)

    VastaaPoista
  35. Ilman muuta kiintymyssuhde voi olla aivan täydellinen ilman kantamista. Niin kuin suurimmalla osalla suomalaisista varmasti onkin. :) Vauvalle parasta on hyvin voiva vanhempi!!

    Kannattaa tosiaan vältellä sellaisia juttuja, joista tulee kroppa kipeäksi - vaikka sitten kantamistakin, vaikka ymmärrän sen varmasti harmittavan. :/ Jos/kun kuitenkin haluat kantaa, kannattaa ehdottomasti tarkastaa repun säädöt ja kaikki sidonnat tukihenkilön kanssa, jos niissä vaikka olisi parannettavaa, ja kipu johtuisikin siitä. Kantamisen ei kuulu sattua! Ja jos edessä kantaminen ei vaan sovi vartalollesi, saattaa selässä kantaminen kuitenkin olla ok. Nelikuisen voi aivan hyvin laittaa selkään.

    T. tukihenkilö, joka on aina sanonut ohjattavilleen, että kroppaa pitää kuunnella (ja jonka lapsi syntyi myös kiireellisellä sektiolla)

    VastaaPoista
  36. Enpä mäkään ollut kuullut ennen kaksosia. ;) Meillä oli saksalainen weego, joka oli kohtuullisen ergonominen sekä kantajalle että kannettaville ja suunniteltu niin, että myös ihan pikkuisia vauvoja voi kantaa. Vauvat tykkäsi, ja se kyllä helpotti kotonakin, kun pystyi ottamaan molemmat yhtäaikaa "syliin" muuallakin kuin imetystyynyllä. Julkisilla liikkuessa sillä sitten keräsi ihan kivasti katseita ja kommentteja. ;)

    VastaaPoista
  37. Jes, hyvä kirjoitus! Mä varauduin raskausaikana erilaisin kantovälinein. Kantoliinaa en oppinut koskaan käyttämään enkä edes halunnut käyttää. Olin monta viikkoa synnytyksen jälkeen niin kuumissani ja lapsi samoin, että ei todellakaan tehnyt mieli kietoa ympärille montaa metriä kangasta... Manducan hankin kun kehuttiin ja mulle se ei sopinut ollenkaan. Vauvan ollessa alle 2kk lapsen paino kävi kyseisessä repussa jo liian suureksi ja reppu sattui. Onneksi sain myytyä senkin pois. Tulan bongasin varmaan siltä ekalta kantokiertueelta ja se istui onneksi kuin valettu ja pelasti mm. iltanukutukset monen kuukauden ajalta. Meillä on myös taapero-tula, jota on kuitenkin käytetty ehkä vain 2 kertaa...

    Mutta siis mulla hartiat, niska ja selkä on koko ajan jumissa muutenkin vaikka en kantaisi. Vaikka jumppailen ja venyttelen, käyn lähes viikottain hierojalla, jotta kovat päänsäryt pysyisivät poissa tai hallinnassa. Kantaminen ei ollut siis missään vaiheessa ykkösvaihtoehto vaan olen nauttinut täysin rinnoin vaunuilusta, kun ketään "ei tarvitse" kantaa. (Tosin lapsi ei ole suostunut enää rattaisiinkaan aikoihin...)

    Nyt kun tytär on 2v, mulla on myös polvi oireillut kohta puoli vuotta. Tällä hetkellä se on tosi huonossa kunnossa ja yksi vaikuttava tekijä on kuulemma ollut myös raskaus, joka on löysentänyt niveliä entisestään. Tiedä sitten, onko kantamisella ja polvella mitään yhteyttä keskenään.

    Anyway, mä liputan kantorepun puolesta mutta annosteltuna sopivasti, omaa terveyttä kuunnellen :)

    VastaaPoista
  38. Kunpa olisikin. Meillä esikoista on kannettu kantoliinassa, kantorepussa, RINTArepussa ja kantorinkassa. Kaikille näille on ollut oma paikkansa ja aikansa. Mies erityisesti tykkäsi tuosta pahamaineisesta rintarepusta. Itse menin jossain FB-keskustelussa puolustamaan tuota rintareppua, meillä kun se toimi hyvin. Sain hirveän haukkumisryöpyn niskaani. En ymmärrä mitään ja mielipiteeni ovat vääriä, vaikka puhuin vain omista kokemuksistamme, en mistään yleismaailmallisista totuuksista. Nyt toista odottaessa olen uudestaan alkanut katselemaan erilaisia kantovälineitä (tämän googlettelun perusteella päädyin tähän blogiinkin) ja päädyin liittymään FB:n kantovälinekirpparille. Tuolla kirpparilla sitten mainostetaan jotain "vaihtoehto rintarepulle" tms. keskusteluryhmää, en edes halua tietää mitä se pitää sisällään ja pysyn kaukana (jos lähtökohta keskustelulle on se, että tietynlaiset ihmiset ovat oikeassa ja ne tyhmemmät väärässä). Mielelläni keskustelisin näistä kantovälineistä ilman fanaattisuutta. Kiitos sinulle asiallisesta postauksesta.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images