LEGO PLAY DAY

Terkkuja Hotel Legolandin pehmeästä pedistä! Tänään on ollut melkoinen päivä, mutta ajattelin kirjoitella tunnelmista vielä ennen unta. Uni ...

Terkkuja Hotel Legolandin pehmeästä pedistä! Tänään on ollut melkoinen päivä, mutta ajattelin kirjoitella tunnelmista vielä ennen unta. Uni ei ihme kyllä ole ensimmäisenä mielessä, vaikka herätys aamulla olikin 4.00 ja 4.40 olin jo taksissa kohti Helsinki-Vantaata. Nille, jotka ihmettelevät mitä teen Legolandin hotellissa kerrottakoon lyhyesti, että osallistun LEGO kutsumana Eurooppalaiselle medialle suunnattuun LEGO Play Day-tapahtumaan. Meitä on täällä Tanskan Billundissa pieni joukkio porukkaa kuulemassa LEGOn uusimmista keksinnöistä, yrityksen historiasta sekä ennen kaikkea luovasta leikkimisestä ja sen positiivisista vaikutuksista niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Suomesta mukana on yhteensä viisi ihmistä, mistä olen ainoa bloggaaja.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Päivän aikana olemme saaneet kuulla LEGOsta niin paljon mielenkiintoisia juttuja, ettei pääni taida olla vielä edes sisäistänyt kaikkea. Billundilainen puusepän poika Godtfred Kirk Christiansen keksi kuitenkin toisiinsa kiinnittyvät palikat, joita alettiin valmistamaan täällä Billundissa 1949. Vuosikymmentä myöhemmin Leg godt (suom. leiki hyvin) sanaparista nimensä saaneet LEGOt patentointiin ja loppu onkin historiaa, missä luultavasti me kaikki olemme olleet jollain tavalla mukana.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Päivän aikana olemme kuulleet paljon leikkimisestä ja kuten bisnespuolta valoittanut markkinointijohtaja Mads Nipper totesi, LEGO kokee alakseen enemmän leikin kuin lelut. Luovan leikin tärkeydestä meille puhui myös The LEGO Foundationin edustajat, jotka tutkivat työkseen leikin positiivisia vaikutuksia ihmisen elämässä. He muun muassa kertoivat, että leikkiminen ja leikin kautta oppiminen toimisi meillä aikuisillakin hyvin myös työelämässä, leikki rentouttaa ja avaa silmät uusille luoville ratkaisuille kaikilla nollasta sataan vuotiailla.


Ja täytyy kyllä todeta, että täällä Billundissa työntekijät todellakin saavat leikkiä enkä ole missään nähnyt yhtä suurta intoa KAIKKIEN työntekijöiden silmissä, kun he puhuvat työstään. Hyvänä esimerkkinä n. 70-vuotias mummeli, joka johdatti meidät LEGO museossa ja eläytyi niin vahvasti tarinaan, että pelkäsin hänen purskahtavan itkuun LEGOn huonommista vaiheista kertoessa. Tämä mummo oli ollut LEGOlla töissä muistaakseni 36 vuotta, eikä loppua taida heti näkyä.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Ensimmäisiä LEGO-palikoita


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Pääsimme myös itse leikkimään palikoilla The LEGO Foundationin ihmisten opastuksella. Pienestä sekalaisesta palikkakasasta piti koota 5 minuutissa mahdollisimman korkea legotorni, minkä päällä piti istua minifiguuri. Oma figuurini tippui tornista, mutta pakko kehua, että korkeimman tornin rakensi kanssamme matkustava Kaksplussan päätoimittaja Anniina, joka keksi kiinnittää ukon torniin pää alaspäin! Toinen tehtävämme oli koota samaisista palikoista tulevaisuuden kulkuväline, oman ehdotukseni näette alhaalla. Siinä yhdistyy niin vesisukset, v-tyyli kuin tuulivoimakin ;)


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Yllä olevassa kuvassa vasemmalla ruotsalainen perhebloggaaja (tunnistaako kukaan? En muista nimeä enkä blogia!) sekä Pappa-lehden toimittaja (oik) tutustuvat siihen, kuinka LEGO elää mukana tekniikan kehityksessä, naiset siis rakentavat Mindstorms-sarjan robottia tabletille ladattavan kokoomisohjelman avulla. Leikin ja teknisten laitteiden yhdistämisen lisäksi LEGOlla on ollut kuukauden verran saatavilla Fix the Factory-niminen tablettipeli, mikä harjoittaa niitä taitoja, mitä yli 10-vuotiaille suunnatun Mindstorms-robotin ohjelmoiminen vaatii. Ja siis nimenomaan ohjelmoiminen, Mindstorms-robotit saa ohjelmoitua vaikka seuraamaan itseään!


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Ehkä polveilevasta tekstistäkin huomaa että olen väsyn lisäksi todella innoissani täällä Billundissa! LEGO on yksi lempileluistani myös omasta lapsuudestani ja fiilikset ovat olleet korkealla, kun se lapsuudesta tuttu rakennusinto syttyi taas liekkiin. Eikä liekkiä sammuttanut ainakaan ihanat museossa nähdyt Fabuland-sarjan hahmot. Saitte nyt tällaisen hieman sekavan setin siitä, mitä me täällä Tanskassa teemme. Huomenna tournee jatkuu Legolandiin, joten palataan asiaan!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

14 kommenttia

  1. Oi vitsit miten kivalta kuulostaa!!! Ja näyttää! Ja vaikka legotapahtumassa olenkin aiemmin ollut mukana, niin tuo LEGO sanan alkuperän kuulin vasta nyt, ihana! Hauskaa loppureissua!

    VastaaPoista
  2. Aivan huippu tuo muistikirja! Vaihtelua iänikuiselle kukkien piirtelylle;)

    VastaaPoista
  3. Ihastuin myös tuohon muistikirjaan!

    Tekstistäsi huokuu kyllä siellä viihtyminen, minäkin oikein intouduin kaikesta tiedosta :)

    VastaaPoista
  4. Olen niiiiiin kateellinen mutta lähdenpä tästä tytön kanssa olkkariin rakentelemaan Legoilla ja suunnittelemaan ensi kesän mahdollista Tanskan matkaa :D.

    VastaaPoista
  5. Vitsi, täällä kanssa yksi kade. Mä taidan hakea legolle töihin. jooo!

    VastaaPoista
  6. Legot on ihan mahtavia! Nykyään kuitenkin on pari ilmiötä, minkä vuoksi olen näihinkin alkanut suhtautua myös vähän kriittisellä katseella: ekana legojen sukupuolittaminen hyvin voimakkaasti erikseen pojille ja tytöille ja toisena iloisten legohahmojen muuttuminen hurjiksi irvisteleviksi taisteluhahmoiksi.

    Tuosta sukupuolittamisesta on niin hyvä klippi netissä, etten pura tässä asiaa enempää: http://www.youtube.com/watch?v=CrmRxGLn0Bk ja part 2 myös. Hienosti on sössitty se alkuperäinen idea, että samoista palikoista voi rakentaa omaa mielikuvistusta käyttämällä mitä vain ja leikki sopii kaikille jalkoväliin katsomatta.

    Ja tuosta hymynaamojen vähenemisestä oli juuri juttua jossain lehdessä, kuulemma enemmistö hahmoista on nykyään kasvoiltaan vihaisia tm. sen sijaan että olisivat iloisen näköisiä :( Kun on nää kaikki star warsit, ninjat jne...

    VastaaPoista
  7. Kivaa oli, nyt onneksi jo kotona! Huomenna nähdään :)

    VastaaPoista
  8. juu, nyt voi laittaa pienistä kirjainpalasista nimiä vaikka tuohon kanteen.

    VastaaPoista
  9. Hei, tosi kiva! Mulla oli todella mainio ja kiinnostava reissu, mistä varmasti jossain muodossa lisää lähiviikkoina!

    VastaaPoista
  10. Oi,Legolandkin oli tosi kiva kun katseli pienen ihmisen vinkkeölistä!

    VastaaPoista
  11. Mä näin siellä ihan oikeita Lego-insinöörejä. Ja kaikki oli ihan onnessaan duunistaan, ihan kaikki.

    VastaaPoista
  12. Jep, ja noi tyttölegot on tosi suosittuja ja pidettyjä leluja, vaikka edustavatkin kyllä aika stereotyyppistä tyttölelutyyppiä. Meidän naapurin tytöt rakastaa noita :D

    Itse en ole tutustunut noihin uusiin sarjoihin kovinkaan hyvin, mutta nyt löysin todella mielenkiintoisen Mindstorms-tuoteuutuuden, mikä oli kyllä aika poikamainen. Idea siinä oli multimedian yhdistäminen leikkiin ja mietimme juuri Kaksplussan edustajan kanssa, kiinnostuuko tytöt yhtään paketista, minkä olemus on hyvin poikamainen. Olisi kiva testauttaa sitä joillain tytöillä.

    Sukupuolettomia sarjoja ei musta kuitenkaan ole unohdettu, vaikka näitä sukupuolileimattuja sarjojakin on. Esimerkiksi LEGO city-sarja vaikuttaa mielettömän hienolta kaupunkirakennussarjalta,missä ei ainakaan mun silmään ole sukupuolileimaa. Sittenhän on erikseen nämä vanhat palikkasetit, mistä voi luoda mitä vain ja mihin nämä sarjat on liitettävissä. Onneksi sitä valikoimaa tosiaan on kuitenkin aika laidasta laitaan, että voi hankkia lapselleen legoja vaikka haluaisikin lelujen olevan sukupuolineutraaleja.

    VastaaPoista
  13. Mikä mua vaivaa kun luin tuon otsikon ainakin kolmesti että LEGO Play Dead... :DDD

    VastaaPoista
  14. […] syveni entisestään. Lisää palikkafaktaa haluaville linkkivinkkinä vuoden takainen postaus Billundista. En vain voi sille mitään, että jos muista suosikeistani tuli vain yksi kappale tekstiä, […]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images