JÄLLEEN KERRAN UNIHIEKKAA ETSIMÄSSÄ

Jouduin taas kaivamaan Unihiekkaa etsimässä -opuksen pöydälle, kun tilanne on päällä. Viimeksi luin kirjaa aktiivisesti siirtäessä lasta per...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Jouduin taas kaivamaan Unihiekkaa etsimässä-opuksen pöydälle, kun tilanne on päällä. Viimeksi luin kirjaa aktiivisesti siirtäessä lasta perhepedistä pinnasänkyyn ja siitä oli suuri apu. Olin jo laittamassa kirjaa vuosi takaperin eteenpäin, mutta onneksi en laittanut. Yksi yö viime talvena meillä vieraili unikauhukohtaus (mistä kirjoitin täällä), missä lapsi huusi ja heittelehti niin rajusti, että lapsen isä joutui ottamaan aamuyöstä taksin kotoaan meille, kun olin itse niin paniikissa tilanteesta. Muistan sen aamuyön kun kello neljä kolmekymmentä luin Unihiekkaa etsimässä-kirjasta kauhukohtauksesta ja huokaisin helpotuksesta. Lapsella ei ole sairaskohtausta eikä hän hirveästä huudosta ja heittelemisestä huolimatta kärsi mistään.


Kauhukohtauksesta asti kirja on saanut olla hyllyssä, kun unet ovat menneet oikein mainiosti. Mutta nyt, en oikein edes tiedä mistä lähtien, nukkumisessa on ollut taas pulma. Kun sairastin talvella, jouduin vaihtamaan pojan sängyn normaaliin laitasänkyyn ja hän pysyi siellä hyvin. Nyt kuitenkin havahduin viikko takaperin siihen, että mehän nukutaan taas samassa sängyssä ja mua tarvitaan unentulossa viereen! Mitä? Milloin? En tiedä!


Mä luulen, että tilanne on ajatutunut tähän vähän vahingossa. Kesän ajan olemme olleet kaksin kotosalla päivät pitkät ja itsellenikin on päiväunet maistuneet. Ne on siis nukuttu vierekkäin. Yöllä lapsi on alkanut kävelemään viereeni herätessään, mikä on selkeä jatkumo yhteispäikkäreiltä, enkä ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Jossain vaiheessa huomasin pojan rauhottuvan sänkyyn mutta kävelevän mun sänkyyn ennen nukahtamistaan, mun ollessa vielä hereillä olkkarissa. Viime viikolla huomasin, että tavaksi on muodostunut mun sänky ja mun pakollinen läsnäolo komennuksella "pää tyynyyn".


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Mua ei haittaisi ollenkaan kaksin nukkuminen, mutta sänkyni on patjan osalta vain 120cm leveä ja tarvitsen tilaa myös itselleni. Enemmän mua haittaa se takapakki, että jo kerran opetettuani pojan nukahtamaan itsekseen ilman aikuista, on se nukuttamisongelma tullut takaisin. Ja mä todellakin haluan vain laittaa lapsen omaan sänkyyn ilman sen kummempia pelejä ja piehtarointeja, kun nukutaan niin nukutaan. Ja kokemuksesta tiedän, että tämän lapsen kohdalla se onnistuu, kun siihen rytmiin taas pääsee.


Olen silti aika nössö, mitä tulee läheisyyteen ja yhdessä nukkumiseen. Musta se on kivaa ja siksi kai tilanne on taas tämä. Viime viikolla aloitin uudelleen kouluttamisen omaan sänkyyn ja haalasin oman patjan lattialle juniorisängyn viereen antaen käden pojan pideltäväksi. Uni tulee jo niin, mutta hieman liian hitaasti siihen verrattuna että voisin senkin ajan olla olohuoneessa yksin nauttimassa hiljaisuudesta. Eilen tein todellisen virheliikkeen ja oman mukavuuden takia nukahdimme vierekkäin sänkyyni päiväunille, illalla olisi samaan sänkyyn ollut pakko päästä. Aika ymmärrettävää, koska ei kai lapsi voi tajuta milloin siinä voi olla ja milloin ei, varsinkin kun se lupa on äidin mielialasta johtuva. Nyt oli otettava siis korjausliike ja illalla päätin, että sormesta pitäminenkin saisi luvan loppua, samoin vierekkäiset päiväunet. Poika saa niin paljon läheisyyttä, syliä ja hellyyttä päivisin, ettei ole sen pulassa taatustikaan, siksi päätin jättää lapsen sänkyyn yksin ja sanoin meneväni suihkuun.


Itku, ylösnousu, juoksu olohuoneeseen. Minä palautan sänkyyn. Itku, ylösnousu, juoksu olohuoneeseen. Minä palautan sänkyyn. Itku, ylösnousu, juoksu olohuoneeseen. Minä palautan sänkyyn. Itku, ylösnousu, juoksu olohuoneeseen. Minä palautan sänkyyn. Itku, ylösnousu, juoksu olohuoneeseen. Minä palautan sänkyyn. Minä etsin Unihiekkaa etsimässä kirjan. Lapsi rauhottuu. Lapsi nukkuu. Minä luen.


Tässä on oltava nyt tarkkana ja hoitaa oma osuuteni ilman möhläyksiä. En halua, että unentulossa se unihiekka olen minä, vaan iltarutiinit (mitkä kesän aikana ovat kadonneet taivaan tuuliin!). Aamuisin musta olisi ihana nukkua kymmeneen ja niin me ollan vierekkäin tehtykin jo pitkään, mutta nyt on pakko nousta ylös. Pakko nousta, että saa laittaa päiväunille järkevään aikaan eikä nukkua neljästä seistemään kuten perjantaina. Nyt on otettava niskasta kiinni, yritettävä saada rytmi kohdalleen samalla kun rutiinit entisenlaisiksi. Koska vaikka muuten elämme välillä kuin pellossa, mä haluan iltaan oman rauhallisen hetken viimeistään ysiltä, en puolilta öin.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Tavallaan tykkään tällaisesta haasteesta, sillä olen yllättävän hyvä yksinäni pitämään hermot kasassa lapsen kiukutellessa. Olen huomannut, että enemmän vaivun sellaiseen marttyyrimäiseen "mee sä mä en kestä tätä" moodiin, kun tyypin isä on huudeilla myös. Se kestämättömyys on varmasti totta, mutta kahdestaan lapsen kanssa asuessa arkitouhuissa ei jaksa kiukutella, kun sen voisi tehdä vain itselleen, silloin pää pysyy huomattavasti kylmempänä kuin todistajien läsnäollessa. Oikeastaan hermostun lapselle todella harvoin, tälle kesälle muistan yhden ainoan totaalisen räjähtämisen mikä liittyi ilkeyksillään kukkien repimiseen. Kukkien kanssa ei nimittäin tässä taloudessa pelleillä ;)


Mites teillä yöt? Hulinaa, pulinaa vai rauhallista tuhinaa?

33 kommenttia

  1. Tuli tuosta linkistä kauhukohtauspostaukseen mieleen että meillä on ollut paljon noita kauhukohtauksia (ollaan nimetty ne scream-kohtauksiksi), eka tuli sen sun postauksen jälkeen niin tunnistin aika nopsaan mistä on kyse. Ihan hiton karmivaa se kyllä on, jäbä on ihan kylmässä hiessä niin että lakanatkin on hiestä märkiä ja se huuto on ihan käsittämätöntä. Pari kertaa yökylässäkin tullut ja tyypit on ihan että poika pitää viedä lääkäriin. "Eiku mä luin oi mutsi mutsista et nää on vaan tämmösiä kauhukohtauksia", eh...

    VastaaPoista
  2. Heh, aika pelottava juttu jos vetoat mun kirjoituksiin kun mähän oon niin kova asiantuntija näissä ;) Mutta oikeesti, ehkä oli sun onni ekalla kerralla et olit lukenut edes jostain tästä. Mulla oli ittellä sellanen kauhu kun en tiennyt yhtään mistä oli kysymys ja kun se tilanne on niin sairaskohtausmainen. Siinä tosiaan varmasti saakin selitellä vieraille kauan et uskovat sen olevan normaali juttu.

    Onneks meillä ei oo ollu niitä ku pari kertaa, huoh.

    VastaaPoista
  3. Lähes kuin teilläkin. Meill nukuttu perhepedissä kesäkuun loppuun. Sain muutaamaa viikkoa ennen tätä maagista siirtymistä juniori sängyn. Ensin se vain oli oman sänkyni vieressä ja siellä käytiin vain pyörähtämässä. Sitten yksi päiväuniaika se vain tapahtui. Nukahti omaan sänkyyn. Mutta tarvitsee vierellä olijan. Ja nykyään kuukauden jälkeen nukahtaa useimmin kainaloon kiipeää juuri ennen nukahtamista viereen. Mutta ei herää enään kun siirrän omaan sänkyyn. Aiemmin pinnikseen laittaessa heräsi. Joten toivoa kai meillä on. Uniajat ovat kanssa mitä sattuu. Päiväunilta herätään klo 17...

    VastaaPoista
  4. Meillä olisi pitänyt tutista luopua nyt kesällä, mutta enpä ole jaksanut aloittaa unikoulua (laiska ja mukavuudenhaluinen minä) ja toisaalta painavana syynä on lapsella syksyllä tuleva sairaalajakso, jossa uskon tutin olevan melko suuri turva ja apu öitä ajatellen.
    Lapsi nukkuu yöt ja päikkärit omassa sängyssä (tutin kanssa) rattaisiin ja autoon nukahtaa hyvin ilman tuttia ja kesällä onkin nukkunut monet päikkärit raittaissa milloin minkäkin puiston katveessa. Nukahtaminen helppoa ja nukkuu hyvin, joten ei voi valittaa.... ehkä valituksen aika on kun tutista on luovuttava...
    Kesällä tuntuu unta riittävän jopa enemmän kuin talvella ja tämäkin on itsestäni ollut vain mukavaa :)

    Tsemppiä uniakouluun!

    VastaaPoista
  5. Mäkin just mietin nukkumispostauksen tekoa. :) Meilläkin on menty omalla tavallaan tai joidenkin mielestä kai takapakkia tilanteesta ja elämänmuutoksista johtuen mutta tällä hetkellä sekä minä, että O nukumme parhaiten samassa sängyssä. Tosin, meillä se on ihan parisänkykokoa eikä siksi tunnu niin hankalalta ja ahtaalta.

    Itse ajattelen myös tässä tilanteessa sen läheisyyden ja turvan olevan erityisen tärkeää vaikka sitä on toki saatavilla päivisinkin. Siksi näin ja varmaan vielä aika pitkään näin. :) Pitäisiköhän tästä nyt oikein kirjoittakin tarkemmin, aika monta mutkaa on nimittäin ollut viime aikoina (uni)matkassa.

    VastaaPoista
  6. Elämänmuutoksissa läheisyys onkin tärkeää ja jos uniasiassa ei ole ONGELMAA, tuskin tarvii muutosta ainakaan nyt. Itse koen sen ongelmana, että mua tarvitaan ykskaks taas unentuloon viereen ja lapsi haluaisi päättää milloin minä nukun. Mä teen monesti hommia illalla ja tarvin omaa aikaa, ja jos se on saavutdttavissa helposti pienellä unikoululla, on se helpompi tapa kuin olla unilelu :)

    Mutta näissä asioissa yleensä asianosaine tietää mitä tarvii, oli se sitten rauhaa tai läheisyyttä ja onneksi onkeinoja saada haluamansa :)

    VastaaPoista
  7. Me tosiaan nukuttiin perjantaina 16-19 päiväunia...

    VastaaPoista
  8. Oma lapsenihan ei edes syönyt koskaan tuttia, eli siitä riesasta ollaan säästytty. Se lieneekin ainoa asia, mistä ollaan säästytty mitä tulee näihin lapsiperheen perusongelmiin ;)

    VastaaPoista
  9. Muistan lukeneeni teidän yöllisestä kauhukohtauksesta silloin postauksen aikaan ja meillä on ollut niitä myös muutaman kerran (poitsu on nyt 2v 1kk). Nyt luin sen uudelleen kaikkine kommentteineen ja kiinnitin huomiota sellaiseen, että useat mainitsivat "meidän jäbän" eli ihan kuin ne olisivat kaikki pojille tapahtuneita?

    Muutenkin taas ajankohtainen aihe, kun meilläkin on menty takapakkia nukkumaanmenon kanssa. Joskus puoli vuotta sitten meillä isä vei pojan yläkertaan omaan pinnikseen ja hiippaili takaisin alas noin kolmessa minuutissa. Nyt hän joutuu joka ilta istumaan sängyn vieressä vähintään 30-45 minsaa ja jos narahduskin kuuluu, niin poika havahtuu ja alkaa itkeä tai hokea "pappa, pappaaa" (meillä on siis suomenruotsalainen perhe)...

    Harmittaa, että vanhempien laatuaika alkaa nykyään vasta klo 23, kun ennen se alkoi 21? Soppaa sekoittaa 1 kk ikäinen vauva, valoisat kesäillat ja saunomiset mökillä sekä kaikki muut iltarutiinien venymiseen vaikuttavat tekijät.

    Huhheijaa elokuussa jatkuva dagis ja muu arkeenpaluu!

    VastaaPoista
  10. Samaa menoa täällä. Muutama kuukausi sitten poika (nyt 2v 3kk) jäi nätisti omaan sänkyynsä nukkumaan iltasadun jälkeen. Nyt MUN pitää istua vieressä nukahtamiseen asti tai ottaa poika viereeni nukkumaan. Pahimpina aikoina tuo tosiaan piti minusta kiinni nukahtaessaan, nyt se on vähän helpottanut.

    Mun kesälomani sekoitti pakan täysin. Jouduimme lomalla myös remontin takia jättämään pojan mummille hoitoon kahdeksi päiväksi (ja yöksi), jonka jälkeen poika heräili yli viikon ajan yöllä ja päivällä paniikissa itkien hävinneen äidin perään :( Kuten arvata saattaa, poika ei ole juuri ollut yökylässä aiemmin. Vaikka poika on ollut mummilla päivähoidossa jo vuoden ajan, yllättävä pitkä aika erossa nyt niin erityistärkeästä äidistä, oli näemmä liikaa.

    Nyt olen parina iltana saanut mennä viereiseen huoneeseen, eikä poika ole juossut tarkistamaan kuin 2-5 kertaa. Oman haasteensa tilanteeseen tuo se, että olen raskaana, ja haluaisin saada unijutut sujumaan ennen pikkusisaruksen syntymää. Isillä ei ole mitään asiaa nukuttaa poikaa :/ Siitä tulee vain loputon "äitiiiiii, äitiiiiiii!" -itkuhuuto. Päivisin tuo on silti ihan isinpoika.

    VastaaPoista
  11. Oli kyllä onni että olin lukenut aiheesta ennen kuin se tapahtui ekan kerran!

    VastaaPoista
  12. Mun poikani on 4,5 v. Ja nukahtaa ihan kauniisti omaan sänkyynsä, mutta herää ( 9/10 ) lähes aina kesken yön, kömpii viereen ja siinä möyryämisellä aina myös mut herättää. Ei isää, vaan mut.
    Päivähoidossa vahingossa paljastin moisen ja siellä silmät kauhistuneena sanottiin äkkiä vie poika takaisin sänkyyn. Kokeilinkin sitä, mutta toinen alkoi itkemään sydäntä raapaisevaa itkua, joten päätin olkoon. Siis kokeilin ehkä 10 krt ennen kuin luovutin. Tällä tavalla koko perhe nukkuu paremmin läpi yön.
    Olen ihan varma ettei toinen nukahda kömmi viereen kun on 20 v täyttänyt.

    VastaaPoista
  13. Meillä on nykyään 2v 3kk välillä mahdotonta huutoa ja sit tyttö on lopulta niin väsynyt ettei rauhoittumisesta tuu mitään muutakuin sylissä. Meillä on kyl koko ajan oltu vähintään huoneessa nukahtamiseen asti ku on siirrytty juniori sänkyyn. Pinnikseen kyl joskus unikoulutettiin niin että sai vaan jättää sänkyyn.
    Mut siis teet nyt silleen että palautat vaan tarpeeksi monta kertaa sänkyyn? Ettet muuten huomioi vai toivotteletko hyvät yöt joka kerta tms? Siihen tarttis vissiin itsekin vaan ruveta, kun tietää et se kuiteski toimis:)

    VastaaPoista
  14. No toi eka opetusyö mä vein sen varmaan 10 kertaa takaisin sänkyyn ja itkihän se. Eka toivottelin hyvää yötä, lopulta vain vein enkä sanonut mitään. Mun kokemuksella ne ekat kerrat on tosi hankalia ja voi olla riipaiseviakin, mutta lapsi oppii tosi nopeaa ETTEI VANHEMPI ANNA PERIKSI, siis se musta on suurin kynnyskysymys et annanko periksi ekalla kerralla vai en. Jos annan silloin periksi, on aika turhaa seuraavana iltana luulla lapsen tyytyvän tilanteeseen, kun muistissa on et ku tarpeeksi huutaa, se pääsee viereen. En muuten usko että se itkukaan on ihan aitoa, siis enemmän ainakin meillä parutaan vaain sitä karmeaa kohtaloa kuin faktaa ettei äiti ole vieressaä vaan 5 metrin päässä toisessa huoneessa :)

    VastaaPoista
  15. Olen totaaliyhäri nyt 4v pojalle, joka nukkuu vieressä eikä sängyssä omassa huoneessaan. Nukkui muutaman kuukauden omassa sängyssään, mutta siitä on jo yli vuosi kun teki paluun, enkä viitsi huudattaa.

    Myös minulla (meillä) on 120cm sänky. Ahdasta on välillä, ja lasta pitää käännellä takas pitkittäissuuntaan.. ;)

    Miksi lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä, miksei saisi hakea tukea ja turvaa vanhemmastaan? Nimenomaan yhden vanhemman perheessä se turvanhakeminen lienee korostunut. Toimisiko patja lattialla sänkysi vieressä, ellei sänkyyn saa tulla?

    VastaaPoista
  16. Meillä ei voisi, koska mä en halua. Mä haluan itselleni myös omaa tilaa ja omia juttuja, sänky on yksi tärkeä osa sitä että olen myös yksilö, en lapseni siamilainen kaksonen. Tässä on kyse myös siitä, ettei lapseni ole erityisen turvanhakuinen, ainoastaan huomionhakuinen, mitä tulee unen tuloon. Hän kyllä saa läheisyyttä varmasti enemmän, mitä vaikka useamman lapsen perheen lapset eikä aikuisten huomiostakaan ole pulaa, koska en ole ainoa aikuinen hänen elämässään, vaikka asumme kaksin. Tässä on taas lipsuttu rutiineista muutenkin, kyse ei ole pelkästään äidin tarpeesta unentulossa vaan esimerkiksi nukkuma-ajojen säädöstä jotta saan omaa aikaa iltaisin, se on mitä mä tarvitsen.

    VastaaPoista
  17. Joo, tiedän tunteen täysin :) Mä en vaan jaksa yhtään tollasia 45 minuutin nukutussessioita missä itse ei sais edes hengittää tai toinen hyppää ylös ettenkai mä varmasti oo menossa minnekään.

    VastaaPoista
  18. Mulla on nyt tavoitteena, et voin sanoa lapselle meneväni olohuoneeseen eikä mun tarvi edes esittää että menisin nukkumaan. Kyllä sen pitää olla niin, et vanhempi voi ihan avoimesti valvoa pidempään ilman et kotipoliisille on tilivelvollinen ;)

    VastaaPoista
  19. Ah, vertaistukea! Meillä sama homma kolmevuotiaan kanssa. Nukkuu kyllä hyvin omassa sängyssä, mutta se jokailtainen prosessi saa veren kiehumaan. Poika on sellainen huono nukkuja ollut aina ja nyt kyllä nukkuu kun vain saisi nukkumaan. Hän ei kestä ajatusta nukkumaanmenosta vaan viivyttelee ja kaikki iltarutiinit ovat hänelle (ja siten myös meille) ihan pakkopullaa. Ja kun itkujen kautta lopulta saadaan ne hoidettua niin äidin tai isän pitää mennä viereen. Joskus jos on mennyt myöhäseen ja olisi vielä tekemistä itselläkin, niin saattaa päästä lähtemään pienellä valkoisella valheella, mutta harvemmin minun kohdalla nekään eivät auta. (Tarvittaessa pystyy siis nukahtamaan itsekseen ja nukahtaakin yleensä silloin nopeammin kuin vanhemman ollessa vieressä.) Ehkä pitää mennä kirjaostoksille, sillä tässä vuosien (kyllä, monikossa) aikana, on kehitelty jo niin monta eri metodia ja tulkintaa tuttavien unikouluversioista, että omat keinot alka olla lopussa ja on vain helpompi mennä sinne viereen ja valvoa sitten itse yötä myöden.

    VastaaPoista
  20. Laitoinkin jo kommenttia tuonne alle, mutta olisin voinut kirjoittaa tän kommentin. :D Ei tuttia, mutta muutama muu "ongelma", josta on pitänyt luovia.

    Tutti/tutista eroon pääseminen luo tietysti oman lisähaasteensa uniongelmiin.

    VastaaPoista
  21. Joo, tuskin ne enää parikymppisenä tosiaan viereen kömpii. ja jokainen tietää mikä on hyvä ratkaisu omalle perheelle, mikä tuntuu tai tuntuisi parhaimmalle.

    VastaaPoista
  22. tuo unihiekkaa etsimässä on musta tosi hyvä kirja. se ei taatusti sovellu kaikista sensitiivisimmille vanhemmille, jotka eivät halua kuulla yhtään itkua lapsestaan, mutta mun ajatusmaailmaan sopii loistavasti.

    Meillä ongelman ydin on mun oma mukavuudenhalu, missä annan jäbän puuhailla milloin mitäkin ennen unta ja sen matkimisinto. ennen mä laitoin sen nukkumaan ja sanoin pää tyynyyn. nyt se yrittää muka nukuttaa mua, mihin en ihan ole tyytyväinen. Kokemuksella tästä omasta muksusta tiedän, että sen unitavoille on helppo tehdä jotain, samalla tavalla ne muuttuu hyviksi kun nyt on muuttunut huonommaksikin. eli pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
  23. Vauvojen ja lasten yöelämään liittyvät asiat tuntuvat herättävän tosi voimakkaita mielipiteitä. Kiva, ettei ainakaan vielä kukaan ole tullut tänne esittämään näkemyksiä, että pilaat kiintymyssuhteen lapseen laittamalla hänet nukkumaan yksin ;-)

    Meillä on rasitteena lapsen reilun vuoden kestäneet krooniset kivut ja sitä myötä kehittyneet virheelliset uniassosiaatiot. Kokemusta on kaikenlaisista unikouluista ja niiden toimimattomuudesta meidän tilanteessamme. Opiskeltu on uniasioita ja Ensikodin Baby bluesissa käyty keskustelemassa muutamaan otteeseen nukkumattomuudesta. Tilanteemme on edelleen varmasti keskivertoa vaikeampi ja jatkuvassa kroonisessa univelassa eläminen hirvittävän kuluttavaa koko perheelle.

    Meidän oljenkortemme on ollut säännöllisestä rytmistä kiinni pitämisessä. Sen avulla kahlaamme arjessa eteenpäin. Monet varmaankin naureskelevat arkirutiiniemme minuttiaikataululle (lapsen syömiset ja nukkumaan käynnit +-15 min) ja sille, että esimerkiksi kaikki menemisemme ja tekemisemme tapahtuvat päiväuniaikojen ulkopuolella, mutta meille tämä on ihan välttämätöntä.

    Kuten totesit jo jossain kommentissa, kukin perhe tietää lapselleen ja perheelleen parhaan tavan toimia näissä uniasioissa. Tämä oli siinä mielessä kiva postaus, että tuntuu herättävän keskustelua.

    VastaaPoista
  24. Henkilökohtaisesti mulla ei ole kokemusta minkäänlaisista minuuttiaikatauluista, lapsi oppi jo vauvana nukkumaan milloin missäkin kantorepun uumenissa. Päiväunia vaunuissa hän ei ole nukkunut kuin pienen periodin verran, kun kävimme sellaisessa äitikerhossa missä kaikki lapset nukkuivat päiväunet. Ja nyt päiväkotiaikana on toki oma rytminsä, mutta nukkuma-ajat ovat aina olleet sinnepäin, nyt vain ihan päin mäntyä ;)

    Ongelmat ovat olleet enemmän juuri tuossa omassa sängyssä pysymisessä, nyt kun pinniksestä on luovuttu. Mutta edellinen yökin meni tosi hyvin, ei tarvinnut edes viedä poikaa takaisin sänkyyn kuin kerran yöllä. Kyl tää tästä, tosin mulla on torstaihin asti lapsivapaata niin omat rytmit on nyt koetuksella!

    Ja olen kyllä sitä mieltä, että vanhemmat tietää täysin mikä toimii heillä ja nimenomaan mikä toimii vanhemmalle, että hänelle jää energiaa päivisin lapsen huomioimiseen. Meillä toimi ensin vain ja ainoastaan perhepeti, ettei mun tarvinnut nostella tissivauvaa. Nyt toimii oma sänky ettei mun tarvi olla uni lelu. Minäminäminä, kuulostaa jostain kauhealta mutta tässä perheessä äidin hyvinvointi lisää lapsen hyvinvointia ja siksi näin.

    VastaaPoista
  25. Joo, sitähän me itkee että nyt tehdään eritavalla. Meillä saattaa nukutus alkaa ihan hyvin, mut sit tyttö vaan innostuu höpöttelemään jotakin ja lopuks onkin muka pirteä ja sit alkaa huuto ku pitäisi nukkua. Mut unikoulu alkakoon, sillähän siitä taas selviää:)

    VastaaPoista
  26. tää on mun henk.koht. mielipide, mutta usein se unen opettaminen jää väliin ihan aikuisen pahanmielen kuin lapsen pahanmielen takia. Lapsi kärsii ja itkee joo joo, mutta aikuiselle ne omatunnontuskat tulee. Mieluummin vaikka nukutaan huonosti 2 vuotta kuin opetetaan ne muutamat yöt, ettei vain tarvi painiskella sen "teenkö nyt väärin"olon kanssa. Jos näitä unijuttuja vähääkään jaksaa lukea tietokirjoista huomaa, että lapsi ei kärsi yhtään enempää unikoulusta kuin vaikka väsyneestä vanhemmasta.

    VastaaPoista
  27. Uni-asiat pinnalla täälläkin. Ja äiti ja isä jotka kaipaa omaa aikaa ja unirauhaa. 1,5v poika nukkunut viimiset puoli vuotta pinnis-sivuvaunussa. Poika nukkuu suht hyvin, mitä nyt on kovin liikkuvainen ja liikuskelee unissaankin. Ja liikuskelee yöllä suoraan mun luokse vaikka isä nukkuu välissä. Siitä vaan isän yli, isää herättämättä, muutenkin huono unisen äidin kainaloon. Sapettaa joskus aivan suunnattomasti. No nyt on asetettu tavoite että poika siirtyy juniori-sänkyyn kun saadaan arkirutiinit taas kohdalleen; isot lapset ja isä heräävät aikaisin kouluun ja töihin, niin saadaan kuopuksenkin unirytmiä hiukan aikaistettua. Kesän aikana menty siitä mistä sängyn laita on matalin: herätty ja menty nukkumaan yhtäaikaa. Jos vaikka sitä sais vaikka vähän parisuhdeaikaa, kun poika menis aiemmin nukkumaan.

    Nauratti muuten toi sängyn leveys-asia :D Meillä nukkuu 120cm sängyssä kaks aikuista vakituisesti ja ryömivä 1,5v satunnaisen vakituisesti. Se on vieraittenkin ihmetyksen aihe: miks teillä on noin pieni sänky! saas nähdä tuleeko ongelma kun tässä syksyn aika alkaa vielä vauvamaha kasvaa, täytyy vielä lähteä sänky ostoksille :D

    VastaaPoista
  28. Mä olen itse ollut aina suuriuninen, ja siksi olen pitänyt lapsilleni tarkan luvun päivärytmien suhteen. Jos mä en saa nukuttua tarpeeksi, ja iltaisin hetken omaa rauhaa, olen päivisin ihan paska mutsi. Meillä mennään arki ja pyhät saman rutiinin mukaan. Ruuat, nukkumaan menot ja heräämiset samaan aikaan. Lapset nukkuvat yönsä hyvin pääsääntöisesti. Esikoinen on 4,5 ja kuopus 1,5 vee.

    Kävimme lomalla Virossa ja sielläkin rutiinit pitivät ja lapset nukkuivat hyvin myös reissussa ja nukahtivat helposti. Meillä varsinkin miehen vanhemmat ovat olleet jotenkin tosi yllättyneitä, että emme riko rutiineita milloinkaan. He jaksavat yllättyä aina, että lapset menevät kahdeksalta illalla nukkumaan. Esikoinen on nykyään siinä mielessä helppo, ettei nuku päikkäreitä, joten kunhan hänelle huolehtii ruuan ajallaan, niin päivällä voi tehdä mitä lystää. Kuopus nukkuu päikkärit, mutta yönsä hyvin nukkuvana nukkuu yleensä vain tunnin puoltoista tuntia ja vain omassa sängyssä ja se rajoittaa menemisiä. Mutta haluan omien hermojen takia hänen nukkuvan hyvin.

    VastaaPoista
  29. Juu meillä kanssa on ollut koko kesä ihme sähläilyä unen suhteen. Kaipa johtuu siitä että ollaan sinkoiltu ympäri Suomea eikä 1v2kk lapsi ole pysynyt perässä että missä sitä seuraava yö nukutaan.

    Mutta ah, on ihanaa kuulla että on joku muukin joka haluaa pysyä tiukkana siitä että oma lapsi laitetaan omaan sänkyynsä nukkumaan ja hän nukahtaa itsekseen (ja nukkuu siellä yön). Mä olisin kyllä kovasti halunnut olla perhepeti-ihmisiä, mutta meistä kumpikaan, ei poika eikä minä, pysty nukkumaan toistensa lähellä. Me herätetään toinen toisemme eikä kumpikaan saa enää unta. Tunnen aika useinkin syyllisyyttä kun moni kummastelee että miten se lapsi muka voi osata itse nukahtaa, kyllä sitä yöllä sitten pelottaa ja kyllä lapsen paikka on äidin vieressä. No kun meillä se ei vain toimi! Nytkin kun ollaan nukuttu tilan puutteessa samassa huoneessa on yöt olleet pelkkää hurlumheitä. Mutta silti olen joidenkin mielestä väärässä kun laitan lapsen omaan huoneeseensa, kun kerran kaikki nukkuvat niin paremmin.

    VastaaPoista
  30. Meillä mennään samoilla kehityskaarilla, mutta sillä erotuksella, että isompi ongelma on päikkäreille meno, ei yöunille käyminen. Varsinkin nyt kesällä ollaan tuhrattu kaunista päivää sisällä kahden tunnin nukutusyritysten takia. Päiväunista ei taatusti luovuta vielä, se on varma ja tähän asti vanhemmat on aina lopulta voittaneet tämän taiston.

    Tuosta pinnan säilyttämisestä hatunnosto. Taannoisen Karpo-kirjoituksen tunnelmissa nimittäin täälläkin mennään ja kahden viikon loma kahdestaan pojan kanssa on tuonut tiukkoja tilanteita, joista on selvitty laskemalla sataan ja pitämällä mölyt mahassa. Sain ihanan synninpäästön tähän päivään (äidin kiukku-mörököllipäivä), sillä nyt vihdoin kun ympärillä on auttavia käsiä, luovutin hommat muille huudettuani ensin koko viime viikkojen raivot ilmoille. Kumma miten se hyvä tsemppi romahti heti, kun tiesi, että oli muita lähellä hyppäämässä ohjaksiin, jos itse ei jaksa.

    VastaaPoista
  31. Ihanaa kuulla,että uniongelmia siis muissakin perheissä.ja täytyy kyllä tutustua tuohon kirjaan sillä täälläkin toiveena omat unet omissa sängyissä.
    kiitos myös mukavasta blogistasi :)

    VastaaPoista
  32. Vitsi, että mä tykkään sun blogista!
    Meillä kamppaillaan yösyöttöjen&imetyksen lopettamisen kanssa. Poika 8kk ei suostu korviketta oikee juomaa (joskus mukista), joten hieman hankalaa on. Nyt se on alkanut yöllä vaatii, että siinä vieressä pitäs olla vaikka miten pitkään. Ilta ja päivänukutukset menee tosi helposti, mutta yöllä nukuttamiseen saattaa mennä yli tunti.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images