HALTIA KESÄLLÄ 2013

Otsikosta voisi päätellä, että kyseessä on Haltin kesävaate-bongaukset, mutta ehei! Olimme juhannuksen aaton aattona Nuuksiossa ja kansallis...

_MG_3521-2

Otsikosta voisi päätellä, että kyseessä on Haltin kesävaate-bongaukset, mutta ehei! Olimme juhannuksen aaton aattona Nuuksiossa ja kansallispuiston kupeeseen on toukokuun lopussa avautunut uusi Suomen luontokeskus Haltia. Kun kuulin paikasta ensimmäistä kertaa, päätin että sinne on päästävä. Nyt kun ensimmäinen retki on takana, en voi kuin suositella lämpimästi kaikille perheille päivää sekä Haltiassa että Nuuksion metsissä ylipäätään. Oli aivan ihana päivä!


Olimme "vaihteeksi" porukalla mihin kuului yksi oma ja yksi 9-vuotias lainalapsi sekä toinen aikuinen. Otimme päivän niin lomailun kannalta kuin olla ja voi, menimme julkisten sijaan suoralla bussiyhteydellä Kiasman edestä ja tulimme pois samalla bussilla. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä ensin Espoon keskukseen ja vaihtaa siellä paikallisliikenteen bussiin, mutta helpompihan se oli mennä suoraa määränpäähän. Lähdimme 9.30 bussilla ja takaisin Haltian edestä klo 15, eli viitisen tuntia kului todella nopeasti ja seuraavalle kerralle varaamme kyllä enemmän aikaa ehdottomasti. Oikeastaan haluaisin mennä yöksi metsään!


_MG_3282-2 _MG_3285 _MG_3293 _MG_3297-2 _MG_3313-2


Nuuksion kansallispuisto on varmasti monille pääkaupunkiseudun asukkaille tuttu paikka. Haltia taas ei taatusti ole vielä monellekaan tuttu, joten keskitynpä nyt sen esittelyyn. Kyseessä on siis luontokeskus, mutta moniin muihin näyttelypaikkoihin verrattuna todella nykyaikainen sellainen. Näyttelysaleissa oli hyödynnetty laajasti multimediaa, mikä olisi voinut ontua luontoteemaisessa keskuksessa, mutta itseni yllättäen multimedia tuki hienosti Suomen luontoa käsitteleviä näyttelyn osa-alueita. Katossa loisti välkkyvät revontulet, isot videotaulut seinissä, pöydillä ja lattiassa toivat luonnon lähelle myös virtuaalisesti ja äänet täydensivät luontokuvaa. Esimerkiksi ulkomaalaisvieraille voi yöttömän yön aikaan olla hankalaa selittää millainen on Suomen syksy tai talvi, mutta Haltiassa sen pystyi aistimaan. Multimedialla oli onnistuttu luomaan sellaista, mihin pelkkä valokuva tai kirjoitus harvoin pystyy, luontoelämys.


Lapset tykkäsivät kaikista interaktiivisista tauluista, videoista, äänistä, mutta etenkin  Karhunpesäsalista, missä pääsi kömpimään ketunpesään, veden alle, lintupönttöön sekä karhunpesään. Pienissä koloissa oli myös videoruutuja, joissa näkyi aiheeseen liittyviä videoita, esimerkiksi lintupöntössä istuessa emolintu kävi videon välityksellä syöttämässä meitä :D Kaikista jännin ja pelottavin oli ehdottomasti karhunpesä, missä erittäin elävän oloinen karhu nukkui talviunta. Yritin saada lapsia kuvaan karhun kanssa, mutta kumpikaan ei uskaltanut olla sen vierellä yksin. Näyttelyn valvoja kertoi, että karhuun pystyi lisäämään myös hengitysäänen, mutta silloin kukaan ei uskaltaisi tulla pesään, niin aito se oli!


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Kuten monet taitavat tietääkin, tykkään käydä taidenäyttelyissä ja kannatan ehdottomasti esimerkiksi kuvataiteen levittämistä paikkoihin missä sitä ei ole totuttu näkemään. Siksi onkin outoa, miksi Haltian muutama "ison nimen" teos tuntui siinä ympäristössä täysin turhalta. Tai, jos nyt suoraan sanon, Osmo Rauhalan teokset tuntuvat musta turhilta aika lailla missä tahansa eikä päänäyttelyn yhteydessä olevan ison puurakenteisen sotkanmunan sisällä oleva teos tehnyt vaikutusta.


Sen sijaan vaikutuksen teki Ravintola Haltian aivan loistava buffetlounas  mikä menee heittämällä parhaisiin lounasbuffeteihin ikinä missään. Salaattipöytä oli ihanan runsas, lämpimät ruuat eli karjalanpaisti sekä soijakaalilaatikko sulivat suussa ja jälkiruuaksi vielä erilaisia marjoja. 10 euroa ei voisi paremmin sijoittaa kuin Ravintola Haltian ruokaan. Koska ravintolaan ei tarvitse Haltian pääsylippua, suosittelen kyllä ainakin espoolaisia painelemaan Nuuksioon ihan vaikka vain hyvän karjalanpaistin ja pääkaupunkiseudun parhaan maiseman takia! Ravintolasta saa muuten tilata valmiiksi eväspaketteja retkille jos ei jaksa tai halua ottaa omia eväitä kotoa mukaan.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Lounaan jälkeen menimme vielä metsään maahisenkierrokselle, minkä 2 kilometrin pituuden jaksoin myös mahat pullollaan. Maahisenkierroksen voi muuten tehdä myös pyörätuolilla eli rattaidenkin kanssa meno oli iisiä. Kilometrin päässä Haltiasta sijaitsee maahisenpolun näköalatasanne, mistä näkee kauas Nuuksion loputtomalta tuntuviin metsiin. Väkisellä tuli mieleen, että tällaista meillä Suomessa on puolen tunnin bussimatkan päässä eduskuntatalosta, hyvin on asiat. Samaa ei voine sanoa suuntavaistostamme, meillähän oli kartat tabilla ja turvauduimme niihin aivan liian monta kertaa 2 kilometrin opastetulla polulla. Mutta koskaan ei voi ottaa liian varman päälle :D


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Nyt mulla on ihan Nuuksio-nuuksi-nuuksio-vaihe silmässä ja ehdottelin jo loppukesälle yöretkeä jonnekin Nuuksion yöpymispaikoista, siis sinne hieman syvemmälle metsään. Meillä ei ole kunnollisia makuupusseja, mutta lämpimällä kehnompikin kelpaisi. Pitää varmaan alkaa silmäilemään alennusmyyntien makuupussi (ja ehkä teltta) tarjontaa sillä silmällä, että jos muutaman hotelliyön hinnalla saisi toimivan leiriytymispaketin, voisi retkeen satsatakin. Onko kenelläkään kokemusta taaperon kanssa laavulla tai autiotuvassa nukkumisesta, onnistuisikohan se? Lapseni on todella reipas ja ollut paljon erilaisissa paikoissa yötä, mutta ennen metsään yöksi menemistä olisi kiva kuulla edes yhden taaperon nukkuneen makuupussissa luonnon keskellä ennen meitä!

9 kommenttia

  1. Huomenta! Ihan samat kokemukset Haltiasta - todella hyvä retkikohde ainakin näin kesäpäivisin. Meitä oli 2 aikuista ja 2-,3-, ja 4-vuotiaat lapset sekä yksi vauva ja reissu onnistui hienosti. Buffet ja näköala ravintolan terassilta kruunasivat reissun. Ruoka oli todellakin hyvää, ja maistui myös lapsille. Telttailusta ei sen sijaan ole kokemusta. Mutta jos toteutat reissun, niin kerro ihmeessä kokemuksista täällä!

    VastaaPoista
  2. Hei ihanaa, tää on ollut meidän to-do-listalla mutta arvottu, tykkääkö 3-vuotias. Ehkä nyt uskalletaan mennä, hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia tästä vinkistä, vienpä katraani (6v, 10v, 14v) tuonne joku päivä! Jos siis saan teinin pakotettua mukaan. - LeenaK

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä vinkistä! Hyttysten takia teltta on parempi kuin laavu terveisin molemmissa nukkunut entinen partiolainen :-)

    VastaaPoista
  5. No niin, yksi retkikohde, johon mä voisin lähteä yksinänikin lasten kanssa niillä viikoilla kun mies on vielä töissä. Ja jos joku päivä saataisiin taas houkuteltua Ranskasta vieraita niin toihan olisi ihan ehdoton.

    VastaaPoista
  6. Tästä blogista löytyy useampikin valloittava kuvaus Nuuksion telttaretkistä lasten kanssa: http://pienipalatallessa.blogspot.de/2013/06/hyvaatekeva-hevonkuusi.html

    VastaaPoista
  7. Heippa!
    Minun on pitänyt ottaa Nuuksio kohteeksi jo pidemmän aikaan, mutta Espooseen lähteminen on laiskottanut. Olemmekin retkeilleet partioreissujen merkeissä lähinnä Sipoonkorvessa, joka on täältä Keravalta katsottuna ihan kivenheiton päässä.

    Jos innostut lähtemään metsään yöksi loppukesästä ja seura kelpaa, meiltä löytyisi lainaan kupoliteltta tai kevytlaavu, keskiverto-markettipusseja parempia makuupusseja, makuualustoja, retkikeitin (kaasu- ja/tai spriipolttimella) sekä mahdollisesti rinkkoja. Kupolitelttaan mahtuu kaksi aikuista ja kaksi pienehköä lasta sekä tavarat. Laavua voi myös käyttää nukkumiseen, jos väkeä on enemmän tai varsinkin tavaroiden säilytykseen, jos sen osaa pystyttää. ;)

    Ja jos seuramme kelpaa, 1,5-v poju ja auttavan suuntavaiston partiotouhuissa kehittänyt, suurin piirtein eräkelpoinen äiti voisivat ainakin lähteä. (Heinäkuun viikonloput on jo huudettu, arki-iltoja löytyy vielä, elokuu ammottaa toistaiseksi tyhjillään.)

    VastaaPoista
  8. Haha! Ekassa kuvassa näyttää kuin sinun ja pojan alaruumiit olisi vaihtuneet. :D aika jännä.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images