52 viikkoa, saman verran yhteiskuvia. Viikko 11 oli paljon parempi mitä edellinen, sen voin sanoa! Kroppa on alkanut paranemaan todella pienin hiirenaskelein, mutta muutos parin viikon takaiseen on kyllä valtaisa. Tällä menolla mä ehkä voisin vappuna tanssia!

Samaan aikaan kämppikseni on ottanut huomattavasti suurempia harppauksia puheen suhteen ja alkanut puhumaan puhelimeenkin ihan oikeasti. Jos (ja kun) äidin rampaseura tylsistyttää, kiikuttaa hän mun museonokialaiseni ja kertoo napakasti kenelle soitetaan. Tämä vaatii puhekumppanilta melkoista asialistaa aiheista, sillä vastaukset ovat silti pääasiassa muotoa "joojoo!" ja puhelut perustuvat edelleen enemmän kuunteluun. Mutta on siellä sanojakin paljon joukossa.

Nyt olisi homman nimenä pakkaus. Seuraavan viikon kuvat saavat luvan olla Pietarista :)