TALVIPÄIVÄN SEISOMINEN

  Taannoisen viikkokuvaussession rääppiäisiä, olkaa hyvä. Ovelasti saa tällaisia asupostauksiin sopivia otoksia kun seisoo mallina valokuvaa...

 




Taannoisen viikkokuvaussession rääppiäisiä, olkaa hyvä. Ovelasti saa tällaisia asupostauksiin sopivia otoksia kun seisoo mallina valokuvaajan viritellessä kameran asetuksia. Pakko käyttää hyväksi!


Tässä kuvassa on annettava huomiota kirppispukineille, sillä niitä on yhteensä kolme kappaletta. Jonkun Itse neulomat villalapaset, vanha aitonahkainen veska ja Sisleyn neuletakki. Yhteishinta: 14 euroa. Suurin kustannuserä oli (kuvassa luminen) laukku, se maksoi 13 euroa Uffilla. Lapaset euron ja neuletakki ota ilmaiseksi korista. Rakastan niitä kaikkia, neuletakkia ehkä kuitenkin vähiten sillä se on nyt nyppyyntynyt käytössä. Muut skulaa pitkään.


Sorelilta saadut villakengät on muuten aivan yhtä lämpimät kuin tavan Sorelitkin. Mutta aina on varmaan hyvä muistuttaa Sorelien kokojen pienistä heitoista, esimerkiksi mun 40-kokoiseen jalkaan tuo uk6.5/ eu40 koko on hieman nafti. Siis menee kyllä jalkaan, mutta vaatii käyttöä että ei ole ihan jalanmyötäinen. Sama homma oli mielestäni kyllä Sorelin kumiteräkengissäkin, että se huopavuori oli aluksi tosi tiukka, mutta venyi käytössä oikein hyväksi. Melkein kuitenkin suosittelen, että jos nyt tai ensi talveksi Chipako blanketteja kaavailette, yksi koko (tai puolikas) on ihan hyvä ottaa omaan kokoon extraa. Saman homman huomasin tilatessani lasten Caribou-saappaita, että mieluummin mittaa jalkaterän ja hankkii sen mukaisen jalkineen kuin tuijottaa eu-kokoja. Pojalla taisi olla muutamankin numeron isompi Sorel, mitä esim Kuoma olisi ollut. Ensi talvena talvikenkiä ostaessa muistan toivottavasti asian itsekin, kun nyt kirjaan ylös.


Mukavaa viikon alkua ja seuraavaksi (toivottavasti) kirjajuttuja!


ps. Teddyneulehuivi jäi merkitsemättä ja se on Piecesin. Tosi lämmin ja ihana!

4 kommenttia

  1. Makeet byysat! Onko noi enempi leggarimalliset vai ihan housuhousut?

    VastaaPoista
  2. ne on ne magic-farkut :) Viime syksyn väriä hankin kummatkin, viininpunaiset ja harmaat. XLNT-puolelta, mut löytyy tavispuoleltakin. Nyt en tiedä väreistä kevään osalta, mut aion hankkia kyl jotkut kevätvärisetkin kun noi vaan on (mulle) ihan parhaat!

    VastaaPoista
  3. Noi lapaset näyttää ihan mun neulomilta. Tai siis, et olen samalla mallilla ommellut kolmiväriset lapaset frendille kahdella eri vihreellä ja valkoisella ja äidilleni kahdella eri punaisella ja valkoisella. Malli oli jostain kirjasta Lahden kirjastosta missä oli 100 erilaista lapasta ja mua melkein harmittaa etten pöllinyt kirjaa itselleni. Ja elän haaveessa, et tekisin vielä itselleni, ohjetta mulla ei enää ole, mut mutsin lapasia jos silmäilisin uudemman kerran.

    VastaaPoista
  4. Villatakin uudistat helposti ostamalla nypynpoistajan. Se toimii isoilla pattereilla ja sillä kun suristelee takin läpi, niin se on kuin uusi. Tosin kaveri neuvoi vielä halvemman keinon: halpis kertsi partakone ja varovasti sillä käy vaatteen läpi, niin pääsee nypyistä eroon. Mulla on kans pari luottovaatetta, mutta ne nyppyyntyy tosi helposti. Niitä kun uusaa tuolla nypynpoistajalla, niin vielä on yhteisiä käyttöhetkiä ja paljon.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images