PUNAISTA JUOMAA

Ei varmaan ollut alunperinkään kaikista järkevin suunnitelma "käväistä" Campari Calendar 2013-teemaisissa juhlissa ja kuvitella pä...

Ei varmaan ollut alunperinkään kaikista järkevin suunnitelma "käväistä" Campari Calendar 2013-teemaisissa juhlissa ja kuvitella pääsevänsä seuraavana aamuna ysiltä Matkamessuille. Jotenkin sitä tuppaa unohtamaan oman ikänsä ja bailaamattoman elämäntapansa hetkellisesti, tämä oli vasta toinen kerta kunnolla viihteellä sitten lapsen syntymän.







Itse ilta teki kuitenkin hyvää, varsinkin kun seurana oli Mami Go Go-blogin Minttu sekä Visuaalisesti vaativa Kottarainen. Camparit juotuamme ja juhlittuamme siirryimme Bakersiin viineille ja jossain välissä remonttistressit ja äitiroolit saivat kyytiä niin, että pystyi taas muistamaan sen entisen minun. En tiedä moniko allekirjoittaa huomioni vauva-ja taaperoajan rankkuudesta siinä mielessä, että entisistä kiinnostuksen kohteista jää vain sumeat muistijälki, mitä ei osaa edes kaivata. Mutta on se silti ihanaa aina välillä irrottautua vastuusta ja antaa mennä, viinilasin kanssa tai ilman.


Seuraava irtiotto saa silti olla vähemmän kostea. Ja vaikka tämä kuulostaakin vähän elvistelylta, sanon että viimeisimpien vuosien aikana on tullut syötyä useampaakin erilaista pikkupurtavaa, oli nuo Murun ruuat aivan maailman parhaimpia. Ehdottaisinkin seuraavaa riekkuiltaa joko Murussa syöden tai Chjokossa suklaabrunssin (!!!!!!) äärellä.


Ja koska camparibileet olivat pr-toimiston tiloissa, tuli myös muita tuotteita hipellettyä. En tiennyt tällaista sanaparia olevan olemassakaan kuin täydellinen hoitolaukku. Mutta tuo alakuvan Elodie Detailsin vihreä armykassi on ehkä ensimmäinen virallinen hoitolaukku, mikä saa mulle pakko saada-ajatuksia. Onneksi hoitolaukkuikä alkaa olemaan kohta sivuutettu niin saa jäädäkin haaveeksi :)



Ps. En selvinnyt mitenkään matkamessuille, mutta onneksi netin kautta sain ostettua viikon alkuun äkkilähdön lämpimään! Mutta siitä myöhemmin :)

19 kommenttia

  1. Hahahahah. "mä en oo kyllä yhtään humalassa" - ja kuitenkin tuosta kuvasta päätellen tila saavutettu aiemmin kuin luulinkaan! :D
    Ihana että saitte matkan!!!!!!!!!!!!!!! Murubuffa, suklaabuffa ja kakkubuffa, oi (oi oi ;D) kyllä!

    VastaaPoista
  2. Se on aina sama ongelma, ettei koskaan oo tarpeeksi päissään :D Mulla oli tänään sellanen olo, että vappuna nähdään seuraavan kerran alkoholi. Ai kauhee mitä mammablogijuttuja, no kerrankos!

    Apinoiden planeetta kutsuu!

    VastaaPoista
  3. Te ootte Mintun kans niin ihania <3

    VastaaPoista
  4. Teillähän on ollut mahtava ilta, go girl!

    Mä en ole pitkään aikaan kuunnellut rauhassa musiikkia. Parina iltana olen katsonut Katsomosta Iholla-sarjaa, missä on mun mielestä mahtavat musat, ja yhtäkkiä alkoi herätä fiilikset, että hei, oliko mussa jotain muitakin puolia, kuin se, joka keittää kaurapuuroa ja pesee kakkapyllyt. Ei sitä pitäisi itseään siihen showhun ihan kokonaan hukata.

    Mekin ensi viikolla aurinkoon. Auringolle kerran: hei!

    VastaaPoista
  5. Auringolle HEI! Minne te menette?

    Kyl iholla sarja tosiaan muistuttaa aika hyvin, ettei se elo oo pelkästään koti ja lapsi. Monet oli luullut sitä venlaa aluksi minuksi muuten :D

    VastaaPoista
  6. Miten niin muotiblogit vaikuttavat asuvalintoihin? :D

    ja voi, just luin sun epäonnisesta jalasta :( :( Ihan kauhean epäreilu hetki kintulla mennä rikki! Yhyy. Lähe meidän kaa teneriffalle parantaan jalka!

    VastaaPoista
  7. Öh, voiko tätä julkisesti sanoa. 10 vuotta sitten en olisi lähtenyt vaikka olisi maksettu, nyt kahden pikkuskidin ja säätämisestä ei niin innostuneen miehen kanssa... tattaraa, Teneriffa. :D

    Aurinkoa, jätskiä, jos vähän saisi luettua kirjaa. Huoneistohotellin (totta kai!) jääkaapissa vähän kylmää valkkaria, jota toivottavasti ehtii jossain välissä siemaista lasillisen. Siinä tämän elämänvaiheen täydellisen loman toiveet.

    Minne te suuntaatte?

    VastaaPoista
  8. Jes, Tensku Tensku! :D Mä tuun kysymään, että ootko sä se Venla, jos törmätään.

    Kivaa reissua!

    VastaaPoista
  9. Kiitti! Mua kyllä kadetuttaa toi teidän majoitus. Meillä äkkilähtö tän tilanteen johdosta = voi olla aika paska majotus. No, uskoisin ettei siellä kuitenkaan oo 5 remonttireiskaa kokoajan kolkuttamassa vieressä.

    Mut tunnistaa vyölaukusta, passipussista ja tennissukista sandaaleissa. Tottelen nimeä venla :D

    VastaaPoista
  10. Voi hyvää reissua lämpimään! Mekin ollaan suunniteltu etelänreissua- sitten kun ollaan 5kymppisiä. Miten niin mä viihdyn kotona ja mies ei suostu lähteä laivaa kauemmas;DD

    VastaaPoista
  11. Mäkään en ole mikään reissailijaluonne ja laivat on ollutkin kiva irtiotto. Hieman jopa pelottaa lähtö, mutta varmaan se ihan hyvin menee. Lämpö ja valo on ihania asioita pakkasen keskellä, nyt vaan en ole vielä sisäistänyt että me tosiaan päästään lämpimään :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos vaan mahtavasta illasta! Teki hyvää kyllä tällainen ex tempore -ulkoilu. :)

    VastaaPoista
  13. teki hyvää sillä hetkellä...mulla on vieläkin huono olo :(

    VastaaPoista
  14. Hahhaa! Sun olisi pitänyt tulla seuraavana päivänä eri punaiselle juomalle. ;)

    VastaaPoista
  15. EI PALJON NAURATA....just oon silleen ihan ok-olon saavuttanut.

    VastaaPoista
  16. [...] 2 osaa Aperolia ja 1 osa soodaa. (6cl+4cl+2cl). En ole vieläkään henkisesti selvinnyt tammikuisista Campari-bileistä, joten puolet miedompi (maulta sekä alkoholiprosenteilta) katkero oli kiva tuttavuus. Suoraan [...]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images