PARFYYMI JA MONI MUU
29.12.12Tuoksuista on ollut täällä puhetta ennenkin, mutta kerrataanpa hieman. Olen parfyymifriikki, joka alkoi valitettavasti raskausaikana saamaan yliherkkyyttä melkein mistä tahansa hajuvedestä. Apuun riensi kuitenkin ranskalainen luonnonkosmeettinen parfyymisarja Honore des pres, mistä lähinnä pääkipuna ilmennyttä herkkyyttä ei tullut. Sittemmin herkistyminen on vähentynyt ja pystyn käymään esimerkiksi Stokkan kemppariosastolla, mutta en mielelläni käytä synteettisiä tuoksuja vieläkään hajuvetenä. Honore des presin ohella toinen muutaman vuoden sisällä tutuksi tullut luonnonkosmeettinen tuoksumerkki Acorelle hurmasi minut taannoin ja hankin valkoisen orkidean tuoksuisen parfyymin syksyllä. Vähän myöhemmin syksyllä sain merkin maahantuojalta testeripakkauksen kaikista Acorellen tuoksuista ja harmittelin itsekseni, että miksi tällaisia pakkauksia ei ole kuluttajien saatavilla ihan vaikka postimyynnissä, sillä luomutuoksuja ei kaikkialta saa ja ilman testeriä tuoksua on hankala tilata netistä.
Vaan saa näitä. Vieläpä edulliseen hintaan, 9 tuoksunäytepulloa alle kympillä. Yritin eilen illalla etsiä mistä Suomesta saisi tilattua edullisimmin, mutta valitettavasti tuote on melkein kaikkialta loppu. Joensuulaisesta Ecobeautysta kuitenkin löytyy, valitettavasti aika isolla 5.5 euron postimaksulla. Mutta jos on tarvis muillekin jutuille, menee postimaksuun niin paljon kamaa kuin haluaa. Ja vaikka tämä ei ole Ecobeautyn maksettu mainos, teenpä vielä houkutuskollaasinkin kiusaksenne ;)
Weleda Skin Food 9.40 eur, Madara Ecobaby suojavoide 12.40 eur, Honore des pres Sexy Angelic 50ml 65 eur, Marilou Bio kuorintavoide 5.80 eur, K pour Karite selvityssuihke 10.10 eur, Dr Hauschka kajalkynät 13.80 eur/kpl.
Nuo kaikki kollaasituotteet ovat selvityssuihketta lukuunottamatta meillä käytössä ja erityisesti haluan nostaa tuon Madaran lasten suojavoiteen esiin, sillä se on ollut ihan huipputuote pakkasessa. Marilou Bioon taas haluaisin teidän tutustuvan, koska siinä hintataso alkaa lähestymään markettikosmetiikan hintaa. Hyvä, että Suomestakin löytyy jo useita ekomerkkejä, joiden hinnassa ei ole ekoluksuslisää ja mitkä toimivat arkituotteina mainiosti. Vielä kun Ecobeautyyn tulisi Burt's Bees ja Mia Höytö cosmetics niin avot!
Niin ja tuo selvityssuihke, onko kenelläkään siitä kokemuksia? Lapsen hiukset alkaa uhkaavasti muistuttamaan äidin luonnonrastalaatua :/ Ja äidinkin hiuksissa olisi PALJON korjattavaa.
Ja ettei se johtoajatus karkaisi, kun postauksen pituus lähti käsistä, noita Acorellen testereitä tosiaan löytyy myös myynnistä. Suosittelen tutustumaan, paljon ihania tuoksuja.
19 kommenttia
Mulla on Marilou Bion puhdistava kasvonaamio, sellaista harmaata savimutajuttua, ja se on todella todella hyvä!
VastaaPoistaTuo selvityssuihke mullakin kiinnostaisi?!
Voi huh..luin että Madaran lastensuojeluvoide. Sehän oliskin varmaan pakko-ostos!
VastaaPoistaOi, kuulostaapa hyvälle toi testeripakkaus! Tarvii laittaa tilaukseen ja tsekata samalla muukin Madara-hintataso. Kiitos vinkistä! Kaupungissani on kyllä Honore-tuoksuja myyvä luomuhoitola,mutten ole osannut päättää tuoksua. Miulla sama tuoksuyliherkkyyspäänsärkyongelma...
VastaaPoistaTuosta tukkaselvitteestä kokemusta esikoispojan luonnonkiharan kanssa. Toimii,mutta meidän perhe tuli "allergiseksi" melko voimakkaalle banaanituoksulle,josta tuli mieleen pehi (peppuhiki). Toki tää on makukysymys ja jälleen kerran ei voi tietää sopiiko haju itelle, ellei kokeile =)
En oo kokeillut tollasta, seuraavaksi hankin! Tuolla alla on kokemuksia tuotteesta!
VastaaPoistaSellanen herkkä luonnollinen lastensuojeluvoide tekisi kyl terää...;)
VastaaPoistaJoo, musta kans toi on ihan huippuhyvä juttu. Varsinkin just siksi, et noi luonnollisemmat tuoksut ei ärsytä munkaan nenää (mikä on kyllä nyt hajuaistiton, kiitti flunssa!). Mä en oo itse oikein vielä tutustunut muihin tuoksuihin kun noihin energisoiviin, eli pakkauksen etupään tuoksut. Ne on ihania. Oma valkoinen orkideani on "anti stress"....joopajoo :D
VastaaPoistaMä rakastan banaanin tuoksua, mutta nyt toi sun kuvailu sai jonkun ällöajatuksen kyl mieleeni :D :D Oisko joku Natusanin tms selvityssuihke kans haissut banskulle, oon käyttänyt sellaista ennen ja käyttäsin kyl vieläkin mut vähän etoo se feikkituoksu, et jos siitä saisikin huonon olon. Toisaalta Lumenen hillalta tuoksuva angry birds rasva ei aiheuttanu mitään, eli saattas olla meikäläisen tuoksuaristukset ehkä jo historiaa. Pakko tota on ehkä hankkia, joku selvityssuihke ois tosi kätevä.
XZ:n Niiskuneidin selvityssuihke tuoksuu hattaralta! Joku tykkää siitä makeasta tuoksusta, joku ei, mut itse ostin sen suihkeen aikanaan koska siinä on INCI varmaan lyhyin mitä markettikosmetiikassa löytyy.
VastaaPoistaTää ei nyt kuulu luonnonkosmetiikka-aihepiiriin, mutta kun nyt tuoksuista avauduit, niin mun on kanssa pakko. Vieläkin harmittaa se että vuosia tyytyväisenä käyttämäni Bonacuren turkoosi Moisture Kick -selvityssuihke pilattiin! Arvaapa miten? Varsinaisiin tehoaineisiin ja sen sellaisiin tuskin kajottiin mitenkään, mutta tuoksu vaihdettiin. Aiempi tuoksu oli mieto ja hälveni hiuksista aika hyvin niiden kuivumisen aikana, mutta voi saamari sitä uutta tuoksua! Se oli sellainen vahvan mummoparfyymin lemu, joka ei lähtenyt hiuksista kunnolla niiden kuivuttuakaan! Täten jouduin lopettamaan tuon muuten niin hyvän selvityssuihkeen käytön.
Suakin suosittelisin kokeilemaan tuota Bonacuren suihketta omiin hiuksiisi (koska et tiemmä pelkää silikonia ;)) muuten, mutta kun se tuoksu. Se on ihan hirveä jos sitä ei ole vaihdettu. Eli jos joku tietää tuotteen nykyisestä tuoksusta jotain, niin arvostaisin informaatiota aiheesta!
Noi tuoksujutut on kyl jänniä, sillä joissain tuotteissa tykkään teollisesta tuoksusta eikä se ärsytä, vaikka se Lumenen hillalta tuoksuva rasva. Mut sit jotkut ärsyttää ihan hulluna, ei siis mieltä vaan päätä. Tuoksumieltymykset on sit asia erikseen.
VastaaPoistaMulla on muutamaa sellaista hoitoöljyä hiuksiin, mut tuntuu ihan oikeesti ettei mikään auta. Viimeksi ku olin kampausmallina se pääjehu esitteli mut lavalla, että tässä on vuoden paksuin tukka. Mut pojalla ei ainakaan vielä oo mikään leijonanharja, joten joku suihke ois hyvä kun en käytä sillä samppoota tai hoitoainetta kuin tosi tosi harvoin, silloin sellaista luko (luonnonkosmeettinen, ihan ite keksin lyhenteen...) lastenjuttua.
Argh, mä oikeesti niin vihaan mun tukkalaatua etten edes jaksais puhua, tekis mieli leikata kalju ku mikään ei auta :/ Tai ainakaan mikään ekotuote, siksi mä käytän hoitsikkana sellasta jotain joicon tehohoitoa. Ois varmaan sama jos siirtysin suoraa sellasen raksamarketin rakennussilikoniin.
Hei! Kiitos edullisemman ekokosmetiikan vinkkaamisesta! Meillä selvityssuihketta käyttämme minä ja lapsi, kosteaan tukkaan pesun jälkeen niin eipä tule niin helposti takkuja tai sähköisyyttä. Vaikka olenkin hajusteista tarkka ja tuoksuherkkä erityisesti synteettiselle kamalle, tämä ei töki yhtään, oikeastaan tykkään tuoksusta. Mutta inhokit kuten allergiatkin ilmeisesti vaihtelevat ihmisittäin. Olen nähnyt tätä Hakaniemen Ekolossa, sinne vaan nuuhkimaan :-)
VastaaPoistaMulla muuten toimii järeän paksuihin, lievästi kaartuviin (joku vois väittää kihartuviksi, mutta se on liioittelua, ne vaan kaartuu mihin sattuu) sellanen Schwarzkopfin Gliss hair repair with liquid keratin color protect balsampray (joo, lunttasin purkin kyljestä, nimihirviö!). Markettikamaa siis, mutta tekee hiuksista erityisen helposti kammattavat :) Mulla on toisella pojista ohuehkot hiukset ja toisella piikkisuoraa hiusta ja todella todella paljon, molemmille suihkin tarvittaessa sitä Natusanin suihketta.
VastaaPoistaÄh, mä unohdin että sulla ja mulla on täysin erilainen hiuslaatu... Mähän en voi omaan tukkaani laittaa mitään raskaita aineita, joku hiusöljy olis ihan vihoviimeinen aine, kun oon tällainen hentohiuksinen liimaletti. Eli se Bonacuren suihke olis varmaan aivan liian kevyttä sulle, vaikka tuoksu oliskin passeli.
VastaaPoistaMutta mitä hiusöljyjä oot kokeillut? Saara Sarvas tässä taannoin kiitti ja ylisti Cutrinin hiusöljyä ja sain sen vaikutelman, että se löisi laudalta kaikki muut vastaavat. Tosin tää on varmaan vähän kuontalokohtainen juttu myöskin; jokin sopii yhdelle ja jokin muu toiselle.
Niin ja jotkuthan hoitaa kuivia hiuksiaan ihan vain kookos- tai jollain muulla ruokaöljyllä... Mitäs jos tempaiset vaikka oliiviöljyhoidon seuraavaksi? :D
NiiSkuneitiä meilläkin, 4vn hiukset on peppuun :p
VastaaPoistaNuorimman pää pestään shampoolla kerran viikossa, meillä on kaikilla kolmella ollut 1-2v rastakampaus sen vauvahiuksen tms vuoksi. Sitten on ainoa kerta leikattu ja ongelma ohitettu sillä.
Kiitti vinkeistä! pakko ainakin toi markettikama testata kun se ei edes maksa paljoa!
VastaaPoistaPitää vain odottaa että hajuaisti palautuisi...hiton flunssa!
VastaaPoistaMulla on ihan naurettava ongelma sen Niiskuneidin kanssa, en voi sietää sitä pulloa :D Saiskohan siitä jotenkin sen kuvan pois...tyhmä minä :D
VastaaPoistaLaita siihen päälle joku tarra :D
VastaaPoistaJoo, joku trendikäs musta kolmio :P
VastaaPoistaoijoi, pelkäsinkin tuon pehin mainitsemista, oli vaan pakko ;D
VastaaPoistaNyt muistelen myös,että sällin ohueen tukkaan teki rasvaisen vaikutelman. Siks ei pitemmän päälle lämmetty tuotteeseen. Mut siun paksuun tukkaan ei välttis tekis sitä rasvaisuutta? No, sait onneks hyviä vinkkejä muistakin. Oma banskusuihke laitettiin kiertoon ja siellä ei tullut onneksi samaa tuoksuvaikutelmaa :)
laita toiseen pulloon se ;) tälläkin hetkellä siis Vn hiukset sojottaa suorana taaksepäin kun ne on niin rastoilla..
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.