Ulappa kutsuu taas

Muutama päivä sitten Viking Linelta tuli kanta-asiakastarjoukset, joiden joukossa oli joululahja Viking klubilaisille eli ilmainen risteily....



Muutama päivä sitten Viking Linelta tuli kanta-asiakastarjoukset, joiden joukossa oli joululahja Viking klubilaisille eli ilmainen risteily. Sen verran Sulo Vileenin vikaa mussa on, että varasin heti matkan Tukholmaan ja takaisin, vaikka olin edellisellä reissulla jo päättänyt, et seuraavaksi haluan matkustaa sillä Viikkarin uudella paatilla, Viking Gracella. Mutta kun uusi laiva ei lähde liikkeelle vielä joulukuussa ja mä halusin nähdä nimenomaan Tukholman jouluvalot. Terveisiä Stockholm by me-blogiin, vinkkejä joulunalustekemisestä otetaan vastaan!


Ensimmäinen ajatus oli, että päivä Tukholmassa riittää, mutta nyt en ole ollenkaan varma. Päivä Tukholmassa tarkoittaa niin lyhyttä aikaa, ettei siinä ehdi kuin kiroilla ajan puutetta ja käydä Lagerhausissa :D Ainakin yksi taidenäyttely olisi mukava sisällyttää reissuun sekä ruokailu tottakai. Joulutorikin olisi nähtävä ja paljon muutakin elämystä olisi kiva sisällyttää retkeen. Nyt olen puoliksi jo sitä mieltä, että jäämme sittenkin yöksi...Edellisen kerran unelmahotelli on pois laskuista, sillä joulukuussa on paljon muutakin rahan menoa. Mutta olisiko jollakin vinkata budjettiluokan majoitusmahdollisuudesta 2 aikuiselle ja yhdelle lapselle? Ei siis ehkä mitään retkeilymajan 20 hengen huonetta ;)


Muutkin joulunajan Tukholmavinkit jakoon!


kuva: Viking Line

11 kommenttia

  1. Sain kanssa saman tarjouksen. Me lähdetään vasta tammikuussa. Laita ihmeessä sitten tänne niita vinkkejä. Joka asiasta..

    VastaaPoista
  2. Mekin mennään jo ennen itsenäisyyspäivää, näemmeköhän laivalla ;)

    VastaaPoista
  3. Mun suurin vinkki on aina lagerhaus.se :D

    VastaaPoista
  4. Ei nähdä, me mennään joulunalusviikolla vasta!

    VastaaPoista
  5. Mä en enää osallistu nuihin ku annan aina samoille ihmisille palkinnot ja saisit ton sit vaan takasin. Olen kyllästynyt tunnustuksiin, TAHDON RAHAA! Tai ponin. Miten vain :)

    VastaaPoista
  6. Pitäiskö perustaa sellanen symbolinen blogipalkinto, jonka palkintosumma on esim. 1€, vähän Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden myöntämän Tiiliskivi-palkinnon tyyliin ;)

    VastaaPoista
  7. Pitäiskö perustaa oikein blogipalkinto, jonka palkintosumma olis esim. 1€, vähän Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden myöntämän Tiiliskivi-palkinnon tyyliin ;)

    (Äh, jotenkin söhräsin kommentoinnin - jos oot saanut just tätä ennen anonyymin kommentin samalla sisällöllä, niin poista se :D)

    VastaaPoista
  8. Me oltiin tuolla kesäkuussa 4kk vanhan vauvan kanssa. Palvelu oli erinomaista, saatiin esim isompi huone kun mistä maksettiin vauvan takia. Sieltä sai vuokrattua vauvasängyn sopuhintaan, mutta siihen piti olla omat petivaatteet. Lähellä oli metroasema ja kauppoja, josta sai iltapala tarpeet. Suosittelen :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images