Joskus se sujuu, joskus ei. Me kuljetaan aika paljon autolla, joten taapero hiljaa ja ihmeissään sitten, kun pääsee julkisilla :)

Muistan, kun esikoiseni oli vauva ja minä nuori äiti. Lapsi huusi vaunuissa enkä saanut häntä hiljaiseksi. Joku vihainen mummo bussissa huusi vaunuihin, että turpa kiinni! Ei helpottanut kummankaan oloa eikä tilannetta :(

Kun lapset kasvavat, tilanne helpottaa. Banaani toimikoon siihen asti?!

Pojallasi on ihanat kengät! Mistä?

Soiva rattihirvitys ja rattaisiin kiinnitettävät kirjat auttoivat oman aikansa. Mulla oli myös viime talvena possunmuotoinen led-valo, jolla poika sai leikkiä vain julkisissa. Tosin meillä tuo jätkä myös sujuvasti pelaa Angry Birdsiä ja katsoo YLE Areenaa hiljennystarkoituksessa. Niin ja loruleikeilläkin taaperoa sai toisinaan harhautettua pysymään tyytyväisenä.

Me yleensä katsellaan bussissa maisemia mutta tietty metrossa vähän hankalampaa se.. =) Meillä on muutenkin vähän sama tilanne kun Jennyllä että mennään niin harvoin bussilla että se on sitten ihmeellistä ja hauskaa. Tsemppiä! Onneksi (melkein) kaikki vaiheet tuppaa menemään nopeasti ohi! Toivotaan että tämä on sellainen. =)

Meillä matkustaminen (eniten ratikalla) sujuu yleensä ihan ok mutta katastrofitilanteetkaan eivät ole harvinaisia. Viimeksi viime viikolla siinä Ikean ilmaisbussissa pojalla meni hermot, sillä seurauksella että kuski kuulutti mikrofoniin että haluaisitteko tulla tänne eteen istumaan että on enemmän tilaa jos lapsi vaikka siten viihtyisi :S

Pitkillä matkoilla matkailu helpottui kun huomasin varata junasta sen perhehytin (vai mikä virallinen nimi olikaan) missä lapsi saa vapaasti kävellä & kiipeillä (kun matkustaa ruuhka-aikojen ulkopuolella sen saa yleensä kokonaan itselle). Metrolla kuljetaan harvemmin ja siellä ongelmana on että poika ajoittain pelkää niitä ovien suhinoita, kolinoita yms. vaikkei muutoin ole yhtään äänille herkkä. Eväisiin meidän ei kannata turvautua, sillä niiden loppuessa tulee aivan varmasti hirveämpi huuto kuin mitä matkustusprotestointi alunperin olisi ollut. Niin ja juurikin tuollainen reilu vuosikas täälläkin :)

Mulla on varmaan koirankoulutus niin takaraivossa, että sääntö "sitä saa, mitä vahvistaa", pätee myös tuollaiseen 1v.5kk ikäiseen huligaaniin, joka täältä kotoa löytyy. Tottakai yritän miettiä hämäyskeinoja ja ymmärrän, miten tuskastuttavan pitkästyttävää lapsesta monet arkiset asiat voivat olla, mutta en ala esim. lapata ruokaa suuhun pitkästymishuudon vaientamiseksi. Mielestäni se taistelee täysin vastaan "koulutusperiaatteita" (palkitsisin huutamisesta - seuraavalla kerralla kovempi meteli) ja lisäksi lapsi on niin ahmatti muutenkin, ettei hänen tarvitse oppia ruoan olevan tylsyyden tappamista.

Kaiken tämän jälkeen silti sanon, että ne minipienet Muumi-rusinarasiat, Punnitse ja säästän mustikkapäällysteiset jugurttirusinat tai kuiva näkkileipä on ollut toisinaan pahojen paikkojen ehdoton pelastus. Paras lopputulos toistuvissa perseilykohdissa on silti saavutettu kylmän viileällä välittämättömyydellä. Miehen kanssa tässä on ollutkin vähän näkemyseroja, koska mies ottaa painetta muiden mielipiteistä ja tekee kaikenlaisia temppuja kiljukaulan vaientamiseksi. Ei-mitenkään-yllättäen lapsi tekeekin sitten miehen kanssa kaikki temput, joita minun kanssa ei edes yritä.

Välillä on kyllä tuskanhikeä otsalla! Ihan hyvä kuulla, että jollain muullakin on, koska kyllä pää punaisena raivoavan lapsen kanssa hampaita kiristellessä tulee välillä olo, että olenko minä vaan se kaikkein paskin mutsi?

Auts, tuli just kamala flashbacki eräästä hirvittävästä metromatkasta Sörkästä Vuosaareen :D Voin lohduttaa, että kun lapsi kasvaa niin ne matkatkin alkaa sujua paremmin. Reilu 2 v. jaksaa jo huomattavasti paremmin kuin 1,5 v. Pahimpaan aikaan rattaiden taskusta/käsilaukusta löytyi aina rusinalaatikko ja pieni kirja. Myös kynän ja minkä tahansa paperilippusen kanssa saa suhrattua aikaa jonkun verran.

Näin lapsettomana sivusta seuraajana voin todeta, ettei mikään ole rasittavampaa kuin viettää ensin päivä töissä vähintään kymmenen alle 3 vuotiaan kanssa (niin ihania kuin tutut lapset onkaan) ja sen jälkeen vielä koko kotimatka kuunnella jonkun tuntemattoman lapsen huutoa.

Tästä huolimatta komppaan LauraV:tä; huudatat kolme-neljä kertaa hampaita kiristellen, kunnes lapsi oppii että se on turhaa. Huutotilanteissa ruokaa antamalla opetat paitsi vääristyviä ruokailutottumuksia (= ruokaa saa kun on tylsää, ei pelkästään silloin kuin on nälkä). Ja se muutos on tehtävä nyt, kohta se on jo auttamattomasti myöhäistä. Kieltäydy myös muiden tarjoamista hiljentämismielessä annetuista banaaneista, lapsi ei vahingoitu vaikka ei saisikaan tahtoaan läpi.

Tietysti on todella hienoa jos välittää kanssamatkustajien hermoista ja matkan viihtyvyydestä, mutta lapset on lapsia. Mikään ei ole hirveämpää kuin raivoava teini-ikäinen, joka ei yhtäkkiä saakaan tahtoaan läpi (= hyvin radikaalisti kärjistetty lopputulos..)

Mitä jos ruokaviihdykkeiden sijaan kantaisitkin mukana esim. korvatulppia kanssamatkustajille? :D Mä oisin ainakin superotettu jos jonkun rääkyvän lapsen äiti/isä jakelisi muille matkustajille korvatulppia, siinä tulisi yhdistettyä sekä lapsen kasvatuksellinen puoli, että herkimpien matkustajien huomioiminen :D

Mua vituttaa kanssamatkustajat ihan todella, mutta kai ne omat hankaluudet lapsen paikallaanpysymättömyyden ym. takia kohdataan aikanaan meilläkin...
http://tingeltangeli.blogspot.fi/2012/08/maailmaa-parantamassa-eli-muistio.html :P

me ollaan myös nähtävästi jumituttu kotipihalle ja lähipuistoon kun tuo yks vee yks kk huutaa ja kiljuu lähes kaikki bussimatkat. vaikka suu olisi täynnä rusinoita ja riisikakkua. :D siis todellakin yritän lahjoa herkuilla, ei niitä sitten enää muutaman vuoden päästä tarvitse. mummot on muuten pahimpia syyllistäjiä jos lapsi itkee bussissa. jokin aika sitten edessämme ollut mamma piti dramaattisesti korvistaan kiinni ja vaihtoi paikkaa. olen typerän herkkis ja pahoitan tällaisesta aina tosi paljon mieleni enkä uskaltaudu taas viikkoihin bussiin... tyhmää, ei saisi välittää. syliin en uskalla ottaa, olen nähnyt kun äiti kaatui bussissa jyrkässä mutkassa, lapsi sylissään. olisipa auto! silloin voisi kouluttaa lapsen kestämään matkantekoa välittämättä muista!

Haha, kanssamatkustajille korvatulppia jakoon, tää oli paras!

Jos sulle selviää mihin voi valittaa kun ei saanu nukkua tuntia pidempään niin kerrokko mullekin, meillä poika heräs melkein tuntia aikaisemmin kuin normaalisti joten ollaan kaks tuntia aikataulusta edellä :/

Me kuljetaan vaan omalla autolla koska tässä tuppukylässä julkinen on mitätöntä ja vaikeaa. Mut ei se omalla autolla liikkuminenkaan niin juhlaa ole, kun toinen ei viihdy. Onneks kuitenkin vähitellen on poika alkanu paremmin autossa viihtymään hereillä ollessaankin, tähän asti on koitettu matkustaa päikkäriaikaan tai viihdytetty arsenaalilla leluja, älypuhelimella tai padillä. Ruokaa en suostu viihdyttämiseksi antamaan, liian monta tuttua kärsinyt erillaisista syömishäiriöstä ja töissäkin nähnyt niitä jo jonkin asteisesti lapsilla.

Jos kulkisin julkisilla antaisin kans varmaan pojan huutaa tai sitten kaivaisin puhelimeni :) Mies meillä varmasti tekisi kaikki temput kuten tekee ruokakaupassakin, minä annan sielläkin vaikka mielummin huutaa kuin rupean viihdyttämään :)

Me matkustetaan julkisilla niin harvoin, että lapsille se on erikoista ja jännää. Autoreissutkin ovat esikoisen matkapahoinvoinnin takia lyhyitä, koska ei käydä missään. Taaperon autovitutukseen annan muumirusinoita jo kun laitan sitä penkkiin kiinni, ennen siis mitään raivareita.

Joo ja toi talviaika! Vauva heräs ennen kuutta talviaikaa joten en juu nukkunut mitään ekstartuntia. Lisäksi vituttaa, kun nyt ikäänku tulee sit aikaisemmin pimeä.

Unohdin kokonaan kommentoida tota talviaikaa... Aikana ennen lapsen syntymää kellojen siirtäminen syksyllä oli kiva juttu, koska tosiaan sai ylimääräisen nukkumatunnin aamuun, ja keväällä perseestä koska piti herätä tuntia aikaisemmin kuin mihin oli tottunut. Mutta lapsen syntymän jälkeen toi kivaa vs. perseestä -asetelma on kääntynyt päälaelleen. Nyt siis tulikin herätys vielä tavallistakin aikaisemmin. Keväällä odotan hyvitystä :P

Joo, noi kanssamatkustajien mulkaisut kun ei auta tilanteeseen. Juuri pari viikkoa sitten raivostuin ihan täysin jollekin rouvalle, joka hyvin selkeästi kohotteli kulmiaan muille matkustajille meistä. Sanoin suorat sanat, että tämä on lapsi, jos se on kiukkuinen, sille ei voi mitään ja siihen ei mulkailut auta.

Noi kengät on Kumpulan kyläjuhlilta eurolla kerätty talteen viime kesänä :) Angel boy-nimiset :D

Mulla on silleen kireä kasvatusmalli, että en halua noita virtuaalijuttuja liian aikaisin. Laitoin pojan tietokoneenkin pois, siis sellasen vanhan millä se leikki. Kun meillä saa jo kiipeillä pöydillä ja syödä lakuja aamupalaksi, niin tää on kai se mun tiukkisjuttu. Telkkarin pitää riittää.

Juu, vaihehan tämä on mutta loppuis van mahdollisimman pian!

En siis ole ainoa :) Kyllä tää tästä!

Hitto, sen siitä saa kun ei oo koiraa mutta on lapsi, nyt mä oon mokannut tän homman :D

Ne muumirasiat on ihania, ekaa kertaa eilen törmäsin ja nehän oli kiva pikkuvälipala, just mietin et tää on seuraava matkaruoka.

Just noita tollasii vinkkejä tarvisin. Kirja! Miten en oo keksinyt kantaa mukana kirjaa jos lapsi leikkii kotonakin kirjoilla. Nyt heti laukkuun! Kynä ja paperi ois kans hyvä jos ois joku taso vaunuissa, tarjotinpyyppinen juttu. Nyt ei oo niin en usko vielä onnistuvan piirtely.

Onpa rasittavampaakin! Nimittäin joutua töistä tullessa jonkun vanhalta viinalta haisevan juopon viereen kuuntelemaan juttuja. Siihen verrattuna lapsen huuto on kuin musiikkia korville.

Mutta toi on niin LOISTAVA idea, et ois korvatulppia matkustajille :D Pakko hankkia kokeeksi, ainakin tulisi hyvä mieli monille, uskoisin!

Muakin vituttaa ja jos et olisi kirjoittanut tosta, olisin kirjoittanut samoilla sanoilla jutun. Mä oon kans ihan käämit palaneena monesti, et mitä hittoa.

No joo, mä jouduin sotaan yhden mummon kanssa yks bussimatka kun sanoin suoraa, et toi mulkoilu ja korvista pitäminen on ihan naurettavaa, et hyppää ulos bussista jos et voi istua siinä :D

Samaa mieltä!

ei oo vielä kuulunut reklamointipuhelinnumeroa! Musta tuntuu, ettei toi ees temppuile isälleen niinku mulle, koska mä annan KAIKEN periksi prkl...

Joo, nyt jo hämärtää. Mut onneksi noi saa (kai?) aikasemmin nukkuun sitten!

TÄYSIN samaa mieltä. Muistin juurikin ton "nukkua tunti pidempään" lauseen, et wtf, missä mun tunti on.

Ymmärrän. Joku yllä jo kertoikin sen, mikä minulle tuli heti mieleen. Siksikin, että juuri keskustelimme sisareni kanssa aiheesta...ruoka. Ylipaino on meillä koko lapsuudenperheeni ongelma. Yksi syy lienee ruoan käyttö muuhun kuin "hengissäpysymiseen". Lohdutukseksi, kiitokseksi, kohteliaisuudesta jne... Voi olla liioittelua, mutta neuvoisin välttämään kaikkea, missä ruokaa tarjotaan/tuputetaan "väärässä" tarkoituksessa.

Tosin ihmiset ja perheet ovat erilaisia ja meillä ruoka on paljon muutakin kuin hengissäpysymistä. Se on nautintoaine, harrastus ja puheenaihe kavereiden kanssa ja tähän yhtälöön 1-vuotiaan snäksit ovat kovin pieni lisä. Ymmärrän kyllä pointin, mutta niin kauan kun naksuina menee hedelmät, en hirveänä jaksa huolestua. Tosin etsin kyllä kestävämpiä matkavirikkeitä kuin viinirypäleet ihan siksi, että en jaksaisi kantaa tuoreita hedelmiä muusaantumisvaaran takia _aina_ laukussa.

meillä matkustetaan sekä lyhyitä että pitkiä matkoja julkisissa (lyhyt alle 15 min pitkä 1h) Matkustaminen kamalaa ja hiki virtaa yleenä minulla. Lapsi ei tahdo, istua rattaissa, ei penkillä eikä sylissä. Ollaan luettu, katseltu maisemia, syöty, loruiltu, tuijotettu muita matkustajia jne.
Ei ole vinkkejä parempaan matkaan. Pakko uskoa että tämä on vaan vaihe joka loppuu pian! Mutta matkustetaan jatkossakin kun on pakko, mutta ei se kyllä kivaa juurikaan ole.
Tsemppiä ja noita korvatulppia en ole vielä kokeillut mutta jos vaikka niitäkin kokeilisi....

Me liikutaan paljon bussissa, junassa ja ratikassa.. Ja aina pitää päästä pois rattaista (1v2kk). Ainoa millä pysyy paikoillaan omalla mestallaan on toi sun inhokki älypuhelin. Siitä katsotaan muumeja ja KAAPOa.
Koiran jos Valo näkee, niin lattialle on päästävä hinnalla millä hyvänsä.
Noi jattavat korvatulpat ois kyl aika hyvä juttu! Kannatetaan!

Mä oon kerran laulanut 30 minuuttia "laiva laiva, minne se laiva menee, muille maille omenoita ostamaan..." julkisissa keikuttaen poikaa. Oli ainoa tapa kun ei banskua löytynyt laukusta :)

Joo, mä en oikeen tykkää ajatuksesta et toi ois tekniikkakoukussa ennen 2v synttäreitä. Siksi en ite kato tietskaltakaan videoita tms, vaan pelkästään old school telkkari on käytössä.

Korvatulpat ois kyllä hyvä hankinta!

Anteeksi jo etukäteen: Meillä kaupunkireissut olivat lähes nollassa yli 2 vuotta siitä kun lapsesta tuli puolitoistavuotias. Mutta mun on hyperliikkuva tapaus. Huuto raikasi, lelut lensi, syömisellä sai rauha-aikaa muutaman lisäminuutin. En tiedä miten liikkuvaisen lapsen saa paikoilleen, en vaan vieläkään ole löytänyt sitä nappia. Kannattaa nyt ainakin ottaa käyttöön vaunut, jossa on valjaat. Lapsenvahditkin on tosi jees ratkaisu jos/kun äiti lähtee keskustaan. Ja siksi on nettikaupat, lähimarketit ja kotona kahvinkeitin. Tässä nyt tälläinen inhopragmaattinen vastaus, tosiaankin pahoittelen...

:D :D Tätä mä vähän pelkäsin ja osasin odottaakin! Mutta toivossa on hyvä elää, ettei se kestäisi ihan kahta vuotta :)

Joo, kaikki on pilalla! :D Itsellä sen sijaan on asiat todella hyvin hanskassa. Ei puutu kuin tottelevainen koira ja tottelevainen lapsi - periaatteethan mulla on jo.

Lohdullista myös huomata, että loppujen lopuksi monissa arkipäivän valinnoissa liikutaan sillä tasolla, että lapset tulevat kasvamaan fiksuiksi aikuisiksi niiden ansiosta TAI niistä huolimatta. Esimerkiksi minulle tärkeä asia on se, että en opeta vääränlaista suhdetta ruokaan. Sulle se, että et tee samaa tekniikan kanssa. Kyse on identtisestä asiasta, tavoitteesta ja lopputuloksesta. Jos kuitenkin pyrkisi tekemään kaikessa oikein, jäisi jäljelle tappavan tylsä elämä. :D

Mut ne Muumi-jutut, ne on just sopivan pieniä siihen, että näpertäessä lapsi kuluttaa ainakin kaksi minuuttia enemmän kuin ilman sitä. Paitsi jos päällä on kunnon raivo, silloin lentää Muumitkin kaaressa mäelle. Sitten vaan kärsitään.

Eiköhän tuo vaihe ohi mene. :)

Me matkustetaan busseilla päivittäin ja metrollakin muutamana päivänä viikossa. 2,5v poika matkustaa yleensä aika rauhallisesti. Bussissa ollessa istuu joko rattaissa tai sit mun vieressä siinä rattaiden paikoilla. Metrossa melko poikkeksetta on rattaissa. Ma-iltaisin saa monasti istua penkillä kun tullaan uimasta. Silloin kun on sen verran tyhjää.

Saa räpeltää myös mun ÄLYPUHELINTA. Yleensä pelailee jotain, mutta välillä kattoo myös Puuha Peteä / Teletappeja .

Tiukkisäiti siis kärsiköön näistä temppuilumatkoista! Kyllä mä uskon, että ikä tuo kestävyyttä 20 minuutin matkoille, eihän se puolta päivää metrossa istu :)

Meillä poika oli 1v7kk, kun kävin Englannissa kahdestaan pojan kanssa. Ystävälliset kaverit ja tuttavat kertoivat juttuja miten KAIKKI pikkulapset nukahtaa lentokoneen noustessa ja heräävät koneen laskeutuessa. Juu....ei meidän kakara. Koko lennon (3 tuntia) olin hiestä märkä, kun yritin viihdyttää lasta. Ja sitten se hyväkäs otti ja nukahti laskun aikana.
On muuten melko mielenkiintoista lähteä lentokoneesta käsimatkatavaroiden ja nukkuvan lapsen (=lötkö 12kg) kanssa. Ei sattunut olemaan rattaita, eikä kantovälineitä mukana. Eikä käsimatkatavaroina ollut edes reppua, jonka olisi saanut heittää selkään...olisi sekin helpottanut vähäsen tilannetta.

Onneksi paluumatkalla takanamme istui joku erittäin ystävällinen mieshenkilö, joka keksi näyttää pojalle valokatkaisijan toiminnan. :) Siitä riitti puoleksi tunniksi ohjelmaa, kun poika laittoi valot päälle ja pois päältä. :)

Pakko jakaa:
Olinpa hiljan illalla bussissa. Siellä oli myös nainen, jolla mukana n. 4v. lapsi. Oli myös vanha pariskunta. Ihan jopa näin lapsettoman silmään oli selvää, että kohta irtoaa lapsesta sellanen väsymyskiukku, ettei mittään rajaa.

Nainen jutteli lapselle ja yritti saada sen olemaan rauhallinen. Kun ei oikein auttanut, se kysyi että "mikäs se oli se kiva laulu? Laulettaisko me se kiva laulu?" Ja sitten ne lauloi yhdessä _hiljaa_ "Mää mää lampaani". Naisella oli vielä pirun kaunis lauluääni. No eikös sitten vanha pari ala oikein kunnolla ja vihasin ilmein mulkoilla niitä! Teki mieli mennä ihan ulkopuolisena kysymään, että kuuntelisko ne sit ennemmin sitä itkupotkuväninäniunauraivaria? Että ihanko tosissaan? Lähdin aika vihasena siitä bussista >:(

Ne pikkukirjat joita myydään ruokakauppojen ja Anttiloiden kassoilla yms alle parin euron hintaan ovat ihan loistavia. Meillä on niitä aina muutama joka käsilaukussa jne, ja pienetkin jaksavat usein katsella kuvia. Toimivat myös ravintoloissa ruokaa odottaessa - jos vain itse jaksaa lukea. Välillä huomaa että viereisillä penkeillä istuvat lapsetkin hivuttautuvat lähemmäs kuuntelemaan.

Meillä toimii Bilteman kuvasto. Loputtomasti. Sekä puoltoistavuotias, että leikki-ikäinen rakastavat niitä. Sivuja revittäväksi, selattavaksi, näytettäväksi, luettavaksi, kyseltäväksi, taitaltavaksi ja maisteltavaksi. Ei ehkä terveellinen välipala, mutta ei taatusti johda lihomiseenkaan.

Ne rusinathan on ihan suurin synti (http://periaatteennainen.blogspot.fi/2012/08/tuhmat-rusinat.html) mutta meillä käytetään niitä. Ykkösrinkeleitä, joskus xylitol-pastilleja (tosin kerran annoin 16, että lapsi olis hiljaa Herttoniemestä Eiraan, ja voin sanoa että seuraukset oli todella laksatiiviset). Viinirypäleitä, keksejä, purkkaa.
Kamerasta katsotaan kuvia, selataan mainoslehtiä.
Onneksi lapset on molemmat suht iloisia julkisen liikenteen käyttäjiä ja harvoin on ollut mitään extremeä, mutta kyllä mäkin liputan tylyn välinpitämättömyyden (niin lapsen kiukutteluun kuin ulkopuolisten paheksuntaankin) puolesta jos tilanne sitä vaatii.

Toi edellä mainittu valot päälle, valot pois juttu voisi toimiakin, tiettyyn rajaan saakka esim.jollain taskulampulla. Tai nuppipalapeli tms., ne palasethan voi kiinnittää vaikka nauhoilla levyyn kiinni siltä varalta että heittelyinto yllättää. Ja värityskirjat, ainakin kun lapsi vähän kasvaa. Sitten tietysti se itkun syy eli onko kyse vain pitkästymisestä vai tuleeko lapselle esim. huono olo. Ite olen aina, ja etenkin lapsena, voinut tosi helposti pahoin miltei kaikissa kulkuvälineissä, oli se sitten henkilöauto, bussi (pahin) tai juna. Vaikka harvoin oksensin niin olo oli aina tosi kurja ja vielä kurjempi heti, jos oli esim. yhtään kuuma. Ja, ilokseni periytin tämän matkustamisen iloa lisäävän ominaisuuden kahdelle kolmesta lapsestani. Jippii.
Rauhoittumiseen itseensä meillä on ollut aina yksi miltei takuuvarma konsti: kutittelu. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, lapset ovat tottuneet hankalissa ja tylsissä tilanteissa, ja joskus ihan muuten vaan, kipuamaan syliin ja siinä sitten pyörittelen selkään kuviota ja toistakin. Tällä menetelmällä on menty niin ihan liian pitkiä lentokonematkoja kuin sukulaistädin hautajaisiakin, ylipäätään tusinoittain tilaisuuksia, joissa pitää istua hiljaa ja kauan. Ja välillä sitten on toteutettu niitä iltarauhoittumisia ihan kotosalla samalla menetelmällä.

On se kyllä kamalaa 1-2v. julkisissa kulkeminen. Moneen kertaan olen vaan poistunut bussista ja kävellyt pitkän matkan kotiin kun ei muu auttanut. Ainoa mikä meille toimii on matkojen ajoittaminen päikkäriaikoihin. :D

Matkustaminen on kauheaa, piste! Kotipiha riittää tällä hetkellä meille.

Matkustaminen julkisilla on suoraan sanottuna ihan helvetistä ainakin meidän perheen suhteen. Esikoinen (3,5v) luojan kiitos kulkee nätisti (ainakin melkein aina), mutta auta armias jos esim. bussissa ei satu olemaan vaunuvälikön yläpuolella olevat penkit vapaina ja joudutaan istumaan äidin vieressä. Silloin alkaa huuto, joka kestää koko bussimatkan koska paikkaa ei saa vaihtaa bussin liikkuessa.
Taaperomme (vajaa 2v) on nyt keksinyt, että tahtoo istua penkillä niinkuin äiti ja isoveikkakin ja huutokonsertti kestää siis pahimmillaan koko bussimatkan jos jätkä ei sammu kesken matkan. Taapero yrittää myös nousta seisomaan vaunuissa, karata vaunuista aina kun vähänkin käännän päätä ja yleensä syötävä tai juotava on ainoa jolla pojan saa hiljaiseksi, jos silläkään... Sitä aikaa odotellessa kun kaikki pojat osaavat käyttäytyä..

Kun esikoinen oli tuon ikäinen niin pikkuautot toimi aika hyvin. Nyt se esikoinen on 3,5 ja kuopus tuon ikäinen ja ainoa mikä toimi (suklaan lisäksi) on se älypuhelin ja fröbelin palikat youtubesta. Isompi pysyy jo suht hyvin paikoillaan ja katselee ikkunasta jos yhtään lohduttaa ;)