Hah, risti seinään ja asiaa lapsen kehityksestä. Sanoin jo lapsen kummitädille, että pitääkö tässä tehdä uusi muksu, että olisi jotain kehitysvaihekirjoitettavaa, mutta suositteli täti ettei. Ei kuulemma lyö leiville tehdä uutta lasta blogikirjoittelun takia :D Kun vauvavuosi oli uusi ja ihmeellinen, väsyttävä ja raskas ja kaikkea extremeä, on tämä ensimmäisen vuoden jälkeinen aika mennyt tosi kevyesti. Tavallaan se mutsiksi tuleminen on saanut oikeat mittasuhteet ja perhe-elämäkin on aika seesteällä pohjalla. Nyt vaan ollaan. Ollaan ja ihmetellään, että kasvoipa tuo nopeasti, nyt jo puhuu sanoja.
Kielellisesti lapsi on ollut aika etevä ja ensimmäisen äidintapaisen sanan sanoi jo viime talvena. Nyt kehitys on jatkunut niin, että äiti tulee hyvinkin selvästi, samoin muutamat muutkin sanat kuten oota, pappa, kakka, terve, heippa ja pahinta kaikesta: ANNA. Anna tarkoittaa juuri sitä käskylausetta, kun halutaan jotain ja HETI. Se voi tarkoittaa toki muutakin ja aina välillä on muistutettava itseä, että sanavaraston ollessa vähäinen, anna-sanalla voi olla muitakin merkityksiä. Vaan kyllä se yleensä on anna, annaANNAAANNNNAAAannaANNA! Anna ruokaa, herkkua, kynä, kamera, tv:n kaukosäädin, vessapaperirulla, mitä tahansa mikä äidillä on kädessä ANNA. Ja jos ei anneta, sitten hän heittäytyy lattialle makaamaan ja itkemään suolaisia isoja kyyneleitä, mille ei näytä tulevan loppua.
Paljon minä annankin, mutta en kaikkea. Ei vain pysty eikä siinä lapsikaan opi mitään, jos aina on ojentelemassa milloin mitäkin. Pahinta on noi suuret tunteelliset reaktiot, joille melkein tekisi mieli nauraa, mutta ei halua. Yleensä sitä tulee selitettyä jotain "tiedän, että se tuntuu kurjalle" höpötystä, koska missään tapauksessa ei ole tarkoitus vähätellä toisen tuskaa, kun sitä aamukahvia ei saanutkaan.
Sillä onhan se kamalaa, itkisin minäkin.
16 kommenttia
Ihana kuva ja ah niin sopiva teksti. Meillä on sama meininki päällä, tunteet ovat hyvin tuttuja :)
VastaaPoistaterveisiä kohtalontoverille! ANNA annaaa anna ANNA!!!
VastaaPoistaMeillä sanotaan myös ANNATPAS!!!!!! :D Että joo, menee välillä hieman taisteluksi.
VastaaPoistaTäytyy tunnustaa, että pääsi naurunpyrskähdys. Ihan siitä, miten tutulta kaikki kirjoittamasi kuulosti. Terveiset vaan 1v 4kk pienen TAHTOJAN mammalta, ja "mielenkiinnolla" odottaa varsinaista uhmaikää...
VastaaPoistaVoi ei, ne oppii jaostamaan sanoja!
VastaaPoistaEiks ois voinu kuvitella, et ne vaan osoittas jotain kukkaa ja hokis kukkakukkakukka tai mammamammamamma maitopurkkia osoitellen VÄHÄN PIDEMPÄÄN. Tosin ei toi oo ollut sellainen klassikkolapsi, joka ois huuli pyöreenä ihastellut jotain horsmia hokien kukkaa, se huutaa ANNA ja käsi vispaa niinkuin heikkohermoisella. Mikä se siis onkin.
VastaaPoistaÄlä muuta virka :-D
VastaaPoistaveijo tahtoo sanalla TUALLAAAAHHH (tuolla on jotain, mitä halajan)
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta. Meillä on saman ikäinen poitsu, joka TAHTOO. Tosin, ei osaa sanoa muuta kuin "pöpö" (lopussa 1,5 ö:tä), mikä tarkoittaa ilmeisesti "rakas", koska sitä hän hokee osoittaessaan ihastustaan muita perheenjäseniä kohtaan. Mutta tahtonsa osaa ilmaista ilman sanojakin.
VastaaPoistajoo täällä kuuluu tuo ihan sama annaannaannaanna joku miljoonaviis kertaa päivässä ja itseasiassa siitä 90% kohdistuu äidille, ah kuinka ihanaa. ja ihan samoin täällä heittäydytään maahan jos ei heti anna, tai edes kohta.
VastaaPoistaNo tuo ei oo niin vaativan kuulosta, ole onnellinen ;)
VastaaPoistaPelkkä katse ja käden ojennus monesti riittää jo tuossa iässä :D
VastaaPoistaONNEKSI ON MUITAKIN SAMASSA TILANTEESSA! Muistelen näitä kommentteja täst eteenpäin, etten oo ainoo!
VastaaPoistaMun 11-kuinen tahtoja ensin murisee ja sitten lopulta karjahtelee jos en heti tajua mitä haluaa. Ei ole kovin pitkä pinna hänellä, joten niitä karjahteluja on kyllä saanut jo kuunnella -ja paljon. Ihan jännittää jo et mitähän hän mulle karjuu sitten kun avaa sanallisen arkkunsa.
VastaaPoistaHeh, sama fiilis täällä. Mistä nyt kirjoittaa, kun meillä ei enää ole vauvaa? Vauvan kanssa oleminen oli niin uutta ja jännittävää että joka pienestä asiasta tuntui hyvältä kirjoittaa kun ei tajunnut mistään mitään ja kirjoittamalla tuntui että tajusi ees vähän enemmän. Mutta nyt kun se puhuu ja piirtää ja syö itse haarukalla ja kaikkea, se tuntuu jo jotenkin siltä että on tutummalla maaperällä ja pitää keksiä blogiin jotain ihan uutta kirjoitettavaa, kun ei joka palikkatornista vaan saa tarpeeksi energiaa kirjoittamiseen :)
VastaaPoistaNo onpa hyvä etten ole ainoa, vika ei siis ole pelkästään omassa päässäni!
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.