Sekalaisia

Ah loppukesä ja pimenevät illat, makuuhuoneessa on viimein nukkumaan mennessä hämärää. Pojalla on ollut pienoisia vaikeuksia unentulon kanss...

Ah loppukesä ja pimenevät illat, makuuhuoneessa on viimein nukkumaan mennessä hämärää. Pojalla on ollut pienoisia vaikeuksia unentulon kanssa kesällä, kun valoisassa pedissä olisi paljon kivempi leikkiä kuin nukkua. Nyt on viimeisten viikkojen aikana helpottunut huomattavasti nukahtaminen. Pimennysverhoa en tietenkään saanut asennettua koko kesänä, kuinka ollakaan.

Sain myös viimein otettua kuvan tuosta PaaPiilta saadusta robottijulisteesta, mikä päätyi pinnasängyn viereen muutamien saman merkin korttien kera. Ajattelin tilata PaaPiilta muutamia julisteita lisää syksyn tullen, mutta eri koossa. Niistä saisi kivan värikkään, mutta yhteneväisen kollaasin seinälle, kun laittaisi muutaman pienemmän julisteen ja kehystäisi parit kortitkin, Anniinan kädenjälki on niin toimivaa lastenhuoneessa.

Nyt ajattelin alkaa naputtelemaan uusista kirjoista juttuja, mutta en lupaa niiden ilmestymistä ihan heti. Tosi mielenkiintoisia kirjoja on ilmestynyt, mutta yhtä en uskalla edes avata. Tammelta saatu Uhmakirja tuntuu vähän liian pelottavalta, kun viimeisten viikkojen aikana on tullut huomattua mikä ikä lähenee. Tuntuu, että jokaisessa hetkessä piilee kriisin syttymiseen tarvittava kipinä, välillä tuntuu että ei saisi edes hengittää :D Ojasta allikkoon, unikoulusta uhmaikään, tätä kai se nyt on seuraavat vuodet.

Ja että tämä postaus olisi otsikkonsa veroinen, loppuun pieni vinkki. Ensi maanantaina 20.8. voi vielä hakea Wellan hiusmalliksi klo 8-19. Me käytiin naapurin äireen kanssa jo toissapäivänä hakemassa omat ajat, itse sain seuraavalle viikolle leikkauksen+värjäyksen. Nämä ajat ovat siis ilmaisia ja omaan uuteen tukkaankin saa vaikuttaa. Wella löytyy Sähkötalosta osoitteesta Malminrinne 6, Helsinki.

Kaikista ensimmäiseksi kuitenkin lasi valkoviiniä parvekkeella. Viimeisistä lämpimistä illoista on otettava kaikki ilo irti!

8 kommenttia

  1. Valkoviini parvekkeella ja uhma sopivat erinomaisesti samaan postaukseen :)! Kävin lukemassa linkistä kirjan kuvauksen, ja odotan innolla "kritiikkiäsi". Nyt kun unikirjat on luettu, uhma/tahtokirjat ovat ehdottomasti se seuraava askel. Meillä on eletty hurjaakin hurjemman uhman kanssa jo puoli vuotta - hengissä ollaan edelleen :)!

    VastaaPoista
  2. Toi kirja tuli meille samaan aikaan kun unikoulu loppui. Avasin sen ja luin jotain, että uhmaiässä lapsi saa kriisejä 3 minuutin välein ja isompia draamoja 4-5 kertaa tunnissa. Suljin kirjan. Tossa se nököttää kirjahyllyssä enkä tiedä miten uskaltaisin avata uudelleen :) lasin sijaan tarvis varmaan tonkan valkoviiniä...

    VastaaPoista
  3. Mitkä ihanat värikkäät lakanat pinnasängyssä on? Marimekon? Onko itse tehty kankaasta? Minkä nimisiä kankaita? Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Ne on Marimekon Valpuri-lakanat. Löysin tehtaanmyymälän alesta noi, oli nin ihanat et piti hankkia ja siitä lähtien ollaan menty yksillä lakanoilla :D

    VastaaPoista
  5. Lue se Uhmakirja vasta sitten, kun on tarvis :D. Ja nautiskele nyt uhmattomuudesta! Pitäisiköhän minun varata tuo kirja, huoh. Saatan kyllä valita välillä jo vähän kevyempää druamoo. Joku vaahtokarkkilällykirja vaikka. Tuija Lehtistäkin on jo kova ikävä.

    VastaaPoista
  6. Se aika on kyllä jo ovella, hillittömiä raivokohtauksia jos tekee jotain väärin. ELi jos teen jotain :)

    VastaaPoista
  7. K bongattu! Heh siksi, että olen jo pitkään nimittänyt poikaasi mielessäni Kuismaksi. On niin Kuisman näköinen punapää, vaikka oikea nimi taitaakin olla jotain muuta :)

    Odotan innolla tukkaa, noihin olisi kiva mennä, jos uskaltaisi!

    VastaaPoista
  8. Hah, ei oo kuitenkaan Kuisma, on vielä harvinaisempi :D Ihana juttu, et jollain on päässä nimi lapselleni.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images