Äänestä minusta XL-malli! (Tämä on tosi kuin vesi...)

KappAhlilla oli alkanut eilen uuden XL-mallin metsästys ja minä mattimyöhäisenä huomasin kisan vasta tänään. Olin aivan yllättynyt kuinka r...

KappAhlilla oli alkanut eilen uuden XL-mallin metsästys ja minä mattimyöhäisenä huomasin kisan vasta tänään. Olin aivan yllättynyt kuinka rohkeasti suomalaiset naiset lähtivät mukaan kisaan ja kuinka erilaisia ja kauniita +44 kokoisia naisia meillä onkaan.

Illan tullen minäkin sitten kokosin itseni ja laitoin oman kilpailuprofiilin sivuille, vaikka en ole ikinä haaveillut mallinurasta. Kerrankos sitä :) Klikkaillakin saa!

Ajattelin, että en ala kikkailemaan kuvalla vaan laitan samana päivänä kotipihalla otetun kuvan. Kuvia ei ole mitenkään käsitelty, joten kokeillaan tuollaisella luonnollisella tavalla josko pärjäisi. Paljonhan siellä oli ihan studiokuviakin ja taisipa mukana olla muutamia oikeita xl-mallejakin, jopa kahden profiilin voimin, mutta mitäpä tuosta!

Päälleni kuviin laitoin Ellokselta tilatun 48-kokoisen kellomekon sekä tuollaiset ihanat Voguen sukkikset. Kengät ovat vanhat Vagabondit kirpparilta.

Tunnustaako kukaan muu osallistuvansa leikkimielellä tähän kilpailuun? Kärkikastiin tuskin pääsee kun niin huimasti kärjen tytöillä on jo ääniä, mutta tsempataan sivusta :) Kilpailijoita saa klikkailla useita ja joka päivä saa antaa uuden äänen vaikka kaikille. Eniten ääniä saanut menee eteenpäin, samoin 14 kilpailun järjestäjien valitsemaa kisailijaa. Olisihan se hauskaa päästä ihan oikeisiin kuvauksiinkin, joten klikkailkaa ihmeessä jos siltä tuntuu! Vähän jännittää jopa miten käy :)

Profiilini löytyy täältä.

Kuvat: Kikka Aarnio

60 kommenttia

  1. Kävin klikkailemassa. Kiva asu ja nätit kuvat, onnea kilpaan!

    VastaaPoista
  2. No wautsiwau! Ääneni annoin, toivotaan menestystä ja jos ei tässä kisassa voittoa tule, niin vinkataan sitten Lailalle! Ihana oot!

    VastaaPoista
  3. Hihii, kiitos :) Toivotaan parasta. En oikein tiennyt uskallanko edes blogissa sanoa tällaisesta harrastuksesta...onkohan mulla joku 30 villitys :D

    VastaaPoista
  4. Aika ihmeellistä mitä kuikeloita on xl-mallikisassa mukana!

    VastaaPoista
  5. Tiiäkkö kun mulla on ihan sellanen kutina että sä pääset jatkoon! Voihan ne studiokuva-XL-missitkin päästä jatkoon mutta tuskin ne valkkaa missiä voittajaksi.

    VastaaPoista
  6. Ois kiva päästä sellasiin oikeisiin kuvauksiin, sais jonkun muun valitsemat vaatteet ja meikkiäkin!

    VastaaPoista
  7. Olet sentään jo top 10:ssä!

    VastaaPoista
  8. Äänestin! Upeelta näytät ja ehdottomasti top kympin paras! :)

    VastaaPoista
  9. Kävin painaan nappia kuvasi vierestä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  10. Kääk, nyt mä oon tuolla listoilla tosiaan! Kiitti äänistä, hurja määrä, yli 200! Huh!

    VastaaPoista
  11. Äänestin. Ihan rehellisesti katsoin jopa että kuvasi oli ilman muuta parhaimman näköisiä. Tsemppiä (itse en viitsi osallistua, kilojen puolesta voisin mutta ikä- ja rupsahdustaso on vähän liian korkeat ;))

    VastaaPoista
  12. Äänestin, oot ihan paras.

    Voitat vielä koko kisan, oot jo kahdeksantena ja uusissa kuvissa ihan ylivoimainen äänikuningatar :) Aivan ihanat kuvat ja vaatteet, muuten!

    VastaaPoista
  13. äänikuningatar :) Ihanaa! Oon niinku joku poliitikko!

    VastaaPoista
  14. Tosi hyvän näköisiä naisia siellä kyllä on! Ihanaa kun suomalaiset uskaltaa nykyään ja minäkin hännän huippuna läksin mittelöön noiden upeiden leidien innoittamana. Tästä kyllä huomaa ettei se paino merkitse mitään.

    VastaaPoista
  15. Olet rohkea ja kaunis myös!! Itse vain bloggasin samaisesta mallikisasta.

    VastaaPoista
  16. säkin olit saanut jonkun kutsun kisaan! mä en ollut saanut mitään ja siksi niin myöhään huomasin. Olisin toki hankkinut studion, valokuvaajan, meikkajan sekä kuvan käsittelijän tätä kisaa varten ;)

    VastaaPoista
  17. Siis mä NIIN äänestin sua! Oot NIIN paras! Lempparibloggarini, jolla rohkeutta vaikka mihin. En voi kuin ihailla vierestä upeaa asennettasi elämää, äitiyttä blogia ja kaikkea muutakin kohtaan. Vain taivas on rajana, go mutsi go!

    VastaaPoista
  18. Äänestetty! Ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
  19. Äänestin. Tosi hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  20. Mä käyn kans ku pääsen nettiin muulla ku kännyllä! Näytät tos kasvokuvas joltain kakskymppiseltä suomifilmiunelmalta! Ommis voittoon!!!!

    VastaaPoista
  21. Äänestin! Tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  22. specsaverislla oli silmälaseja just alessa, onko ikänäkö mikä vaivaa? ;) mä oon 30 ja noi silmärypyt sen kylläpaljastaa :D

    VastaaPoista
  23. Onnea kisaan! Äänestämässä jo kävinkin. Olet tosi kaunis kuvissa ja asu on tyylikäs.

    VastaaPoista
  24. Silmärypyt??!!
    Naururypyt ne on :D

    Hyvin sä vedät!!!!

    VastaaPoista
  25. Äänestin. Näytät tosi kauniilta, hienoa että uskalsit lähteä kisaamaan! :)

    VastaaPoista
  26. Kävinpä äänestämässä minäkin, sekä sua että muutamaa muutakin kaunista kisaajaa :)

    On tosiaan paljon hyvännäköisiä osanottajia tässä mukana, ja vähän erikoisesti muutama sellainenkin jotka ovat lähempänä kokoa 34 kuin 44... Mutta eiköhän tuomaristo heidät diskaa :D

    VastaaPoista
  27. Äänestin ja ihan rehellisesti voin sanoa että rökität studiokuvamallit upealla aitoudellasi mennen tullen! Mahtavaa!

    VastaaPoista
  28. ehdottomasti muillekin tykkäyksiä! Oli niin jännittävää pistää kuva tonne, et kaikki jotka uskalsi ansaitsee ääniä. Mäkin kävin just klikkaan suokkareitani.

    VastaaPoista
  29. Ihanat kuvat! Täytyy yrittää muistaa käydä äänestämässä muinakin päivinä :)

    VastaaPoista
  30. Ihanat sukkikset! Tulee mieleen Marimekon Kaivo.

    VastaaPoista
  31. Mäkin äänestin. Sulla on sievät kasvot ja kauniit sääret :)

    VastaaPoista
  32. tsemppiä kilpasiskolle! :) tosi hyvin on lähtenyt kisa käyntiin, äänestysvilpistä huolimatta. tuplaprofiileista on kuulemani mukaan tosi usea laittanut sähköpostia kappahlille, mutta niille ei näytä järjestävä taho tekevän mitään :(

    VastaaPoista
  33. Kuten myös :)

    Olisi ehkä ollut parempi, että siinä ilmottautumisessa olisi joutunut klikkaamaan mitä XLNT-kokoa on, tuplaprofiileja enemmän mua harmittaa ne hoikat naiset. Miksi ne on ladannut kuvan meille pullukoille suunnattuun kisaan? Luulisi joka kunnasta ja niemennotkosta löytyvän yksi mökkimissikisa tai joku messutyttötitteli heillekin ;)

    VastaaPoista
  34. Ihanat kuvat, erottuvat kyllä edukseen!

    VastaaPoista
  35. Kiitos, naapurin äiti ne nappasi eilen :)

    VastaaPoista
  36. Juu. löytyi saiturinpörssistä eurolla. Ostin sitten 10 pakettia heti...:D:D

    VastaaPoista
  37. Nätit kuvat, äänestin. :) Muutenkin kiva kilpailu, kun ikäjakaumaakin näytti olevan ja useimmat kuvat oli luonnollisia ja joko tyylikkäitä tai "arkisia".
    Hassua silti nuorten tyttöjen osallistuminen lukematta sääntöjä eli osallistujan pitäisi olla vähintään kokoa 44... minä olen kokoa 36-38 ja kyllä siellä muutama näytti muakin laihemmalta. :D

    VastaaPoista
  38. Onnea kisaan. Painaisin täällä tykkää (jos voisin) ja Kappahlin sivuilla kävin jo painamassa.

    VastaaPoista
  39. Äänestin sua! Ja studiokuvat-ne oli jotenkin tylsiä, sun kuvat oli raikkaita!

    VastaaPoista
  40. äänestetty on. Itekin vähän ihmettellin että mitä ihmettä nuo laiheliinit tekee xl mallikisassa. Mitä vaan näköjään tekevät, että saavat pärstänsä näkyviin.

    VastaaPoista
  41. WAU! Sä oot jo kolmantena ;).

    VastaaPoista
  42. Hei, oot jo top kympissä!

    VastaaPoista
  43. Äänestin. Olet ehdottomasti aidoimman oloinen ehdokas :). Kaunis mekko, samaista itsekkin katsonut. Ja kengät tekisipä itsekin tuollaisia löytyjä :)!

    VastaaPoista
  44. no huh huh...jo on sijoitus tosiaan. Pipsua taitaa silti olla mahdoton kiriä ;)

    VastaaPoista
  45. oot ihana! kävin äänestämässä myös.

    VastaaPoista
  46. Kävin tuolla sivulla ja selasin kaikki daamit läpi, harmi ettei niille kuikeloille saanut antaa säälipisteitä. Ihan sikahirveen vaikee valinta oli, jokaiselle plus size ladylle olisin voinut antaa 10 pistettä ihan vaan silkasta rohkeudesta mutta oli siellä sitten se yksi joka loisti vähän kirkkaampana kuin muut. Sinä. Onneksi ei ollut mitään tylsiä studiokuvia. Hyvä kuvaaja ja kaunis malli, ei siihen muuta tarvita :-)

    Good luck ♥

    (Ja hienoa, että vihdoinkin Suomessa on havahduttu siihen, ettei kaikki ole koossa 36/38. Eikä koko 46 tarkoita rumaa.)

    VastaaPoista
  47. Kiitos, toivoinkin että jos mua äänestää niin haluaa ihan oikeastikin antaa äänensä juuri mulle. Mutta onhan siellä onneksi mahdollisuus antaa monellekin ääniä, mä ainakin annoin kaikille lemppareilleni äänen ja onnistu hyvin.

    VastaaPoista
  48. Oi! Heti laitoin äänen. Meinasin itsekin osallistua, mutta homma kaatui ensin siihen, ettei mulla ollut tuoreita kuvia, ja sitten aloin tuumimaan, ettei mun itseluottamus nyt just riitä. Ihanat kuvat sulla. <3 Säteilet.

    VastaaPoista
  49. Äänestinpä minäkin, tosi kaunis olet!

    VastaaPoista
  50. Äänestetty! Pärjäät säteilevällä kauneudellasi pitkälle tuossa kisassa. Sattumalta luinkin blogiasi pari päivää sitten. Sinulla on kiva kirjoitustyyli, jatka samaan tapaan.

    VastaaPoista
  51. Kiitti! Mä kuule poistan tuon sun toisen viestin kun se on sama :) Varmaan ok?

    VastaaPoista
  52. SEn lisäksi, että kirjoitat elämänmakuisesti ja nauruhermoja kutittaen niin että oot NÄTTI! Jestas. Sydämestä asti säteilee.
    Aattelin sil viisiin, että voitat.

    VastaaPoista
  53. siellä on kyllä paljon kauniita naisia!

    VastaaPoista
  54. Totta, oli siellä monta ihan nättiä mutta myös monen monta, joiden pistemäärää kummastelin. Noh, makuasioitahan nää on,eikä niissä oikeaa tai väärää ole :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images