Taikafarkut

Pitempään peilikuvaani tutkailleena tulin tulokseen, että mun on ostettava farkut. HETI. Tämä kokoaikainen legginsseissä luuhaaminen laiskis...

Pitempään peilikuvaani tutkailleena tulin tulokseen, että mun on ostettava farkut. HETI. Tämä kokoaikainen legginsseissä luuhaaminen laiskistuttaa entisestään ja ajattelin, että farkut tekisi sellaisen positiivisen ryhtiliikkeen ja näyttäisi edes joskus skarpilta. Siispä Itikseen.

Kävin nopeasti tsekkaamassa kaikki perinteiset ketjuliikkeet mielessäni valkoisiin puukenkiini sopivat bootcutfarkut korkealla vyötäröllä. H&M:ään oli turha vaunujen kanssa edes tunkea, farkut oli ripoteltu sinne tänne täyteen ahdettujen vaaterekkien keskelle ja ainoat lahkeista levenevät löytyivät sattumalta jonkun jättämänä t-paitahyllystä. Aivan järkyttävät ja aivan liian pitkät.

Onlyssa sain tosi hyvää palvelua, mutta bootcutit (eli myyjien lausumana buutcätit, hrrrrr..) olivat ihan tolkuttoman matalia ja päällä ne näyttivät sellaiselta läsähtäneen Britneyn valinnalta. Lindex ei tarjonnut yhtään mitään kiinnostavaa ja pois lähtiessä pyörähdin vielä KappAhlissa luullen ettei siellä ainakaan ole mitään mulle sopivaa.

Mutta vielä mitä! Mä löysin juuri oikeanlaiset, oikean kokoiset ja väriset farkut KappAhlista! En ollut ennen kuullutkaan tällaisesta Magic jeans-farkkumallistosta, mikä on suunniteltu kohottamaan peffaa ja antamaan muutenkin tukea tällaiselle ei-niin timmille kropalle. Farkkuja löytyi ainakin kokoon 46 saakka normiosastolta, isompien kokojen puolella en käynyt katsomassa.


Magic-farkut tuntuivat heti päällä kivoilta, kangas oli pehmeää ja malli todella imarteleva kropalle, pituutta myöten. Ainoa mietintää aiheuttava asia oli raskausmahani pehmeys ja vyötärönauhan kireys. Jos totta puhutaan, olisi koko 46 ollut vyötärölle parempi, mutta kaikki stretchfarkkuja käyttäneet tietävät, että kangas antaa strategisista alueista myöten, ja minulla se alue on iso maha. Ostin siis kokoa 44.


Kassalla yllätyin vielä kerran positiivisesti, KappAhlissa oli käynnissä tarjous, millä sain vielä 25% alennuksen housuista. Myyjä kertoi,että se olisi voimassa sunnuntaihin joten tässä olisi muutama päivä aikaa hakea vielä toisetkin 37 euron hintaan. Taidan hakea samat myös pillinä.



20 kommenttia

  1. Mun on varmaan pakko lähteä metsästämään itselleni tuollaiset! Kiitos vinkistä, lopouu mullakin seppälän farkkuleggareissa hilluminen! .D

    VastaaPoista
  2. Mun on varmaan kans hankittava toiset oikeet farkut. Varsinkin kun tuolla hintaa ei saa edes kunnon farkkuleggareita nykyään. Tykkäsin kovasti tuosta suorasta mallista, pakko kai mennä kokeilemaan niitä pillejäkin!

    VastaaPoista
  3. Siis EXTRA ISO KIITOS tästä informaatiosta! Pelastit ehkä mun päivän ( koko elämän?) tällä tiedolla! :D

    Nimimerkillä isomahainen farkkujenmetsästäjä

    VastaaPoista
  4. E enempää eikä vähempää kuin koko elämän pelastus :D :D Käypä kokeilemassa. Mä ostin noi kokoa 44 ja ne kiristi kyllä kovin, mut löysty jo päivän käuytössä kivasti.

    VastaaPoista
  5. näytti hyvältä hoikan siskoni päällä mutta ei mun... eli ei ne farkut mitää ihmeitä tee :D

    VastaaPoista
  6. Joo, ei ne mitkään rasvaimua vastaavat ole ;) Mutta ainakin itsellä tuli sellanen silhuetti, niinku ois laihtunu pari kokoa. Tää on aina näitä vartalonmallikysymyksiäkin, toiselle sopii ja toiselle ei.

    VastaaPoista
  7. Uuuu mullekkin kelpaisi pillit taikafarkut. Haluaisin elää pelkissä legginsseissä, ne on niin mukavat että ällöttää. Nykyään jos pidän farkkuja, ne puristaa, pitää käyttää löysiä paitoja ettei makkarat näy ja alkaa närästämään. 6kk viimeiseimmästä syynytyksestä (kohta 7kk) käytän edelleen äitiyslegginssejä. Kamalaa!

    VastaaPoista
  8. Käy kokeileen! Mä just aloin miettimään, et lupasinko liikaa kun puhuin pilleistä...noi on siis kapeat noi toiset farkut, mun on tarkoituksellisesti leveämmät (sopii paremmin puukkareihin). Meitsi kyllä tykkäs, mutta en saanut otettua kuvaa kun en jaksanut meikata...TAASKAAN :D

    VastaaPoista
  9. onnea farkkujen löytämisestä! se on aina yhtä palkitsevaa. löysin itse etsimäni jokin aika sitten zarasta, vaikka yllätyin kun viitsin edes sovittaa niitä. minulla on tätä takapuolta muuhun vartaloon nähden sen verran, että zaran alavartalon verhoamiseen tarkoitetut vaatteet eivät yleensä tule kysymykseen.

    VastaaPoista
  10. Kiitti :) Mä en oo ees käynyt zarassa varmaan vuoteen, syy saattaa löytyä noista yllä mainituista kokoasioista. Käsittääkseni siellä ei paljon pyyleviä huomioida?

    VastaaPoista
  11. Kiitos Mutsi hyvästä vinkistä! Kuulun vartalotyyppiin "haasteellinen" ja olen tähän mennessä löytänyt parhaat (perus)farkut Lindexiltä - short-pituus ja stretch. Täytyypä käydä katsastamassa KappAhlinkin tarjonta.

    VastaaPoista
  12. no mun pitää kokeilla lindexiä sit vastavuoroisesti!

    VastaaPoista
  13. Ostin myös nuo farkut muutama viikko sitten, aivan superhyvät!! Löysä taikinamasu menee kivasti piiloon ja näytän jopa ihan sopusuhtaiselta. :) Ihanaa käyttää farkkuja ja nahkatakkia, ihan keväinen fiilis.

    VastaaPoista
  14. Farkkusamikset siis:D Oliks sun vyötärö tosi kiree aluksi? Mulla se löystyi tosiaan muutamassa päivässä hyvän tuntoiseksi.

    VastaaPoista
  15. Magic-farkkuja löytyy kyllä myös kapeilla lahkeilla, leggings-mallina. Vetskari on niissä vaan sivulla, mut ovat kanssa korkealla vyötäröllä. Noissa farkuissa oma löllyvä vatsamakkara muuttui vyötäröksi. Taikaa tosiaan :D

    VastaaPoista
  16. Niin on taikaa! Pitää kohta uskoa varmaan Helinä-keijuunkin :)

    VastaaPoista
  17. On se vieläkin hiukan kireähkö, mutta antaa tosiaan periksi niinkuin stretch yleensä tekee. Aluksi oli niin kireä että oli ilkeä istua autossa...mutta kun en suostunut ottamaan kokoa 42. :P

    VastaaPoista
  18. no mäkään en suostunut 46 kokoon! 42 ois ollu mulle aivan liian nössö koko ;)

    VastaaPoista
  19. [...] viikolla hankin KappAhlista magic-merkkiset superhyvät farkut, mistä bloggasinkin jo. Housujen lappu lupasi ainakin yhden koon hoikistavan vaikutuksen ja ihmeiden aika ei ollut ohi, [...]

    VastaaPoista
  20. [...] vaihteeksi kommentin, että olenko laihtunut. Tämä tapahtuu lähestulkoon aina, kun minulla on tietyt keväällä hankkimani farkut jalassa, taikafarkut niinkuin monet muistavat. Osaksi laihtumisepäilyt johtuvat arkityylistäni, [...]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images