Yksinäisen pinnasängyn tarina

  Fantsu päivä. Käytiin neuvolassa hakemassa unidvd. En voi sille mitään, että jos mulle sanotaan että sen tekijäkin on jo kuollut, se hiema...


 

Fantsu päivä. Käytiin neuvolassa hakemassa unidvd. En voi sille mitään, että jos mulle sanotaan että sen tekijäkin on jo kuollut, se hieman epäilyttää. Ajattelin sen kuitenkin katsoa jossain vaiheessa läpi, vaikka 6 kuukautta unikoululaitoksessa eläneenä uskoisin teorian olevan aika lailla hallussa. Lopeta imetys ja opeta pinnasänkyyn, helpommin sanottu kuin tehty.

Lapsi nukkuu siis edelleen vieressäni, joskus levottomasti, joskus paremmin. Se on kuitenkin selvää, että tissi on suussa ainakin 4 kertaa yössä mikä vaikeuttaa omaa unta. Pinnasänky on ollut hankala eikä mulla ole jaksamsita tapella sänkypaikasta kun se vaikuttaisi seuraavan päivän voimavaroihin liikaa. Enkä halua tehdä pinnasängystä mörköä, minne pistetään, sitten itketään, itketään ja itketään ja lopulta minä luovutan. Luovutan mieluummin heti, kun me kuitenkin nukutaan. Monet ei tee edes sitä, lohduttaudun.

Viime vuonna ilmestynyt Unihiekkaa etsimässä - ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin -tietokirja on ollut hankintalistalla jo pidempään, mutta unohtunut sitten. Jotenkin on helpompi lukea jotain aivan muuta ja sopeutua tilanteeseen.

Voiko lapsi ykskaks vain luopua tissistä? Olen alkanut haaveilemaan että näin kävisi ja se olisi pelastus.

Ps. Oi mutsi mutsi oli sijoittunut mediaseurantaa tekevän Cisionin äitiysblogien top10-listalle. Itseasiassa blogini tuli heti toiseksi ja ansaitun ykköspaikan sai omiinkin lempiblogeihin kuuluva Project Mama. Mukavaa oli, että listalta löytyi vieraitakin blogeja, joihin menen nyt tutustumaan. Käykääpä tekin kurkkaamassa ennenkuin kaivaudutte vällyjen alle lapsen kanssa tai ilman.

 

2 kommenttia

  1. Moikka, löysin blogin nyt Bellan kautta :)

    Piti vain kertoa, että kyllä, lapsi voi ihan vaan yhtääkkiä luopua tissistä! En halua pröystäillä ongelman kanssa painivalle, mutta meillä päästiin imetyksestä irti ihanan kivuttomasti: viikonlopun tissilakko 10kk iässä -> lopetin yösyötöt kun kerran pysyi hengissä ilmankin, viikko 1v päivän jälkeen maito ei enää kelvannut. Siis ei vaan suostunut millään ottamaan. Itse ihmettelin tilannetta ja yritin eri asennoissa ja tilanteissa, mutta ei. Lapsi ilmoitti, että häntä ei enää kiinnosta. Eikä ole sen jälkeen (nyt 1,5v) osoittanut mitään kiinnostusta meijereihin. Helppoa ja hämmentävää!

    Pointtini on siis, että toivoa on! Ennen tuota 10-kuisena suoritettua lakkoa lapselle kelpasi melkein milloin vain ja kiinteä ruoka ei meinannut maistua kun tissiä piti vaan saada. Pullo ei kelvannut ensimmäisen kuukauden jälkeen enää koskaan.

    VastaaPoista
  2. hienoa, että teillä toimi noin hyvin. Lapsissa on niin paljon eroa ja esim meidän lakkoilu ei tuota tulosta kun siitä tulee vain itku ja tuntien valvominen nimim. kokemusta on

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images