Mennään jo kotiin

Lähikirjasto meni remonttiin ja ystävällinen kirjastotyöntekijä oli pelastanut meille muutamia poisto-opuksia mitkä tulivat eilen oikein kot...


Lähikirjasto meni remonttiin ja ystävällinen kirjastotyöntekijä oli pelastanut meille muutamia poisto-opuksia mitkä tulivat eilen oikein kotiinkuljetuksella. Kirjapostauksien määrästä voitanee päätellä, että olen hulluna lastenkirjoihin ja niitä meillä lapsi jo omatoimisesti tutkii. Kirjahyllyn alimpana on kasa paksuja pahvikirjoja, mistä erityisesti keltainen pupukirja on kovasti mieleen. Itseasiassa sitä luetaan juuri parhaillaankin tuossa vieressä.

Vaan nämä pelastetut poistokirjat olivat jotain muuta. Oli Julia Vuorta, Mauri Kunnasta ja Mika Waltarin satuja. Ja se mikä nyt innotti postaukseen on Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo kotiin. Sen saaminen sattui juuri oikeaan saumaan, sillä kotijutut ovat tällä hetkellä tärkeitä. Tärkeyden lisäksi olen lapsen sairasteluperiodin aikana viettänyt aivan liian paljon aikaa sisustusblogeissa ja masennellut oman kodin hallitsematonta kaaosta. Meillä kun koti näyttää enemmän huvikummulta kuin hotellihuoneelta, toisinkuin monissa seuraamissani blogeissa. Ja tämä kirja oli täsmäterapiaa huvikumpuiluun.

Mennään jo kotiin kirja on toteutettu niin, että kuvittaja Salla Savolainen on istunut erilaisten lapsiperheiden kotona piirtämässä näkemäänsä. Kuvitukset eivät ole hallittua mustavalkoisuutta, vaan sekalainen seurakunta sitä miltä lapsiperheiden kodit luonnontilassa näyttää. Löytyy niin Jukka-tuotetta kuin Ikeaakin ja nurkasta isä adidaksissaan kaupan päälle. Kirja on julkaistu jo 5 vuotta sitten, mutta ajankohtaiselta näyttää.


Ja kotikuvituksista tulee tietenkin mieleen Ateneumin näyttelyn takia ajankohtainen Carl Larsson. Huomenna on muuten S-etukortilla 800 ensimmäiselle ilmainen sisäänpääsy Larssonin näyttelyyn. Todella mielenkiintoisia juttuja muutenkin huomenna atskissa.

12 kommenttia

  1. Suurena Julia Vuori -fanina tartun tietenkin heti olennaiseen ja kysyn, että mitä Vuoren kirjoja löytyi? :D

    VastaaPoista
  2. Sika vain! Ei se ihan koko tuotantoa tuonut :)

    VastaaPoista
  3. Jaahas. Tuo kirja täytyy kyllä saada käsiinsä! Ihan pakko! Ja samalla mainitsen että olen jo pitkään miettinyt että uskaltaisiko ihan oikeasti ja rehellisesti kuvata blogiinsa että minkälaisessa kaaoksessa (kaameassa kodissa) meillä eletään (vai tuliskohan lastensuojeluviranomaiset heti oven taa ;)).Samalla voisi haastaa muut bloggaajat tekemään saman, säännöissä olisi tietenkin että täytyy ottaa ainakin viisi rehellistä kuvaa ja olla siirtämättä mitään ennen kuvien ottamista :D.

    VastaaPoista
  4. Niitä oli muuten aika hyvässä alessa jossain nettikirjakaupassa! Ja tee ihmeessä tollanen postaus, mäkin voisin joskus. Tosin meidän romukämppää aina välillä näkyykin, murot lattialla ja kiiwit lintattuna päälle :)

    VastaaPoista
  5. tuosta realistisesta kotikuvauksesta: kristiina louhi taisi aikoinaan olla melko shokeeraavaa kuvastoltaan, kun kuvituksissa oli esimerkiksi äiti, jonka päätä särki tai aino, joka ei pysynyt luistimillaan pystyssä. nykyään sellainen on onneksi jo tavallisempaa lastenkirjoissa. kiva kuulla, että teillä ollaan kiinnostuneita kirjoista ja lukemisesta. opiskeluihin liittyen on jatkuvasti korostettu, kuinka tärkeää se on kielen kehityksen kannalta ja uskon sen kyllä muutenkin. ja varmasti myös tunne-elämän yms. kehityksen kannalta. meillä toistaiseksi lähinnä vain syödään kirjoja, mutta minusta niitä saa kyllä syödäkin vähän.

    VastaaPoista
  6. No tuo lukeminen oli ehkä liioiteltua meidän tyypin kohdalla, kyllä se ihan vaan syö kirjoja, mutta osaa kääntää sivujakin! Uskon kyllä kirjojen olevan pelkäksi hyväksi lapselle ja ne avaavat niin monia ovia erilaisiin maailmoihin jo pelkästään kuvien avulla. Kirjoihin on myös helppo palata ja lapsille se tuttuus ja toisto on tosi tärkeää.

    VastaaPoista
  7. Eiks hotellihuoneet oo aika klinisiä, jotta mieluummin majoittuisin huvikumpuun vaikka kaaottisuuskiintiö onkin suht tapissa täälläkin.Vau mitä poistoja oot napannut.Tiuhti

    VastaaPoista
  8. Lastentarhanopettaja-äiti3. maaliskuuta 2012 klo 21.24

    Ihanan mielenkiintoista kuvausta lasten kirjoista!Kiitos vinkeistä!varhaiskasvatuksenmaailma.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Hei, postaustoive: kuva pikkutyypin kirjahyllystä! =)

    VastaaPoista
  10. Kiitos ideasta :) saan tosi harvoin postaustoiveita, joten tämän toteutan mahd. pian!

    VastaaPoista
  11. Hei ja kiitos kivasta kommentista!

    VastaaPoista
  12. Aah toi on yksi mun suosikkikirjoista! Ainoa lastenkirja, jonka olen ostanut, vaikka lapsesta ei ollut edes suunnitelmiakaan vielä silloin...

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images