Kirppikseltä

En ole jaksanut pitkään aikaan oikeen kierrellä kirpputoreilla, vaikka ennen esittelin ostoksia täällä lähes viikoittain. Syy on yksinkertas...

En ole jaksanut pitkään aikaan oikeen kierrellä kirpputoreilla, vaikka ennen esittelin ostoksia täällä lähes viikoittain. Syy on yksinkertasesti se, että olisi hullun hommaa lähteä etsimään "löytöjä" kun niitä on tupa muutenkin täynnä. Eilen kuitenkin pääsin eräänlaiselle "inside"-kirppikselle, liittyy siihen äitilapsiryhmään missä kerroinkin käyväni. Tältä silloin tällöin avoinna olevalta kirppikseltä olen tehnyt kyllä ties minkälaisia löytöjä ennenkin, esimerkiksi nyt  käytössä oleva oliivinvihreä Ticketin haalari maksoi peräti.....50 senttiä. Äideiltä äideille meininki näkyy siis hinnoissa hyvin.

Eilen oli taas kirppispäivä ja menimme koko perheen voimin koluamaan nurkat puhtaaksi meille tarpeellisista jutuista. Vaikka ostan jonkin verran ennakkoon, en viitsi hysterisoida ja kantaa kamaa ihan päämäärättömästi huusholliin. Silti sitä taas tuli jonkun verran ja listaanpa nyt ihan itseni ratoksi koko setin. Skidillä on menossa jo koko 80-86 cm, iso poika, mutta täyttäähän se jo tänään 8 kuukautta.

Noita leluja me ei kyllä oikeasti olisi tarvittu kuin pallonkuljetusrata, mikä on pojan lempilelu joka paikassa missä siihen törmää. Mainitsin pari viikkoa sitten eräässä radiohaastattelussa, että tällä vauhdilla jäbällä on 10 000 pehmolelua rippikouluikäisenä ja sitä näköjään pidetään tavoitteena edelleen. Minimalismia meillä? Ei toki.




-muutamat jarrusukat
-muutamat isommat pipot
-harmaat itseneulotut henkselivillahousut
-okran väriset itseneulotut lapaset
-paitoja
-Ruutupaitapusero + slipoveri jäbän ska-iltoja varten
-muutamat perus housut
-vihreä parkatakki
-sadetakki
-Elämää nähnyt tekninen (onko toi se sana?) talvihaalari varahaalariksi ensi talvelle
-leluja kuten kissahelistin, leikkijuna, Ugly Doll, puinen siili, pallonkuljetusrata
-tyypin isälle kirjoja kuten Kultainen kompassi-sarja, Da Vinci-koodi ym.
______________
yht. 5 eur

Ei paha ja se on kirppiksen tarkoituskin.

Edit: olisin minä itsellenikin jotain ostanut, mutta ei löytynyt mitään ihmismäistä. Sain kuitenkin hiusvärin mukaani samalta reissulta, joten onhan siinäkin. Oli pakko huomauttaa, ettette epäile mun olevan pelkän vauvakaman pauloissa koko ajan.

ps. huomasin vahingossa innostuneeni tuosta blogini facebook-sivusta enemmän ja linkkailen siellä joskus ei-blogiin-asti pääsevistämutta minua kiinnostavista jutuista. Kannattaa liittyä! No ei oikeasti kannata, mutta tämänkin jutun olisitte lukeneet sieltä vähän aiemmin. Päätöntä. "Isä on riemuissaan". Ei vi**u.

10 kommenttia

  1. Ja koska tää blogi aina välillä saa "miksi arvostelet muita äitejä" kommentteja niin sanonpa nyt, että eniten tuossa Iltalehden jutussa ärsyttää JUTUN asenteellisuus, jokainenhan saa tehdä kropalleen just mitä lystää kunhan on tyytyväinen.

    VastaaPoista
  2. Mieltä lämmittää tuollaiset edulliset löydöt. Kirpparin henki elää edes jossain yhä. Keskityn nyt ihan pirun olennaiseen asiaan, mutta olen miettinyt, että miksi sen Ikean pallonkuljetusradan suositusikä on yli 18kk? Olisin sen omalle mukelolle ostanut, mutta jäin sitten epäröimään, että voiko siihen jäädä pää väliin tai jotain? Jaksaako tuollainen muka puolitoistavuotiasta edes kiinnostaa enää?

    VastaaPoista
  3. Tuskin kiinnostaa ainakaan pitkään. Olisiko joku amerikkalaisten lasten paapominen kyseessä, sillä nythän se on paras kun käsinäppäryyttä pitää treenata ja kaikki on ihmeellistä. (epäilen puolitoistavuotiaan olevan jo niin turtunut leluihin että tahtoisi saada noi pallot irti radasta tms)

    VastaaPoista
  4. Samat ajatukset. Taidanpa ostaa tuon seuraavalla liian kalliilla "mennään vaan syömään lihapullat" -reissulla.

    VastaaPoista
  5. niitä löytyy varmaan myös lähikirppikseltä. ainakin meidän vakkarikirppiksillä on aina yks tollanen, tosin toi puumarteriaali hämää ja joskus se hinnotellaan aika arvokkaaksi :)

    VastaaPoista
  6. Oi vau!! Tekis ihan pikkiriikkisen mieli olla sulle kateellinen, mutta kallistun sittenkin ilon puolelle.Ihan mahtavia löytöjä ja mihin hintaan, jei!!Noi villaset henkselihousut on ihan parhaat. Innostit muakin taas kirpparille koluamaan. Huomenna voisin käväistäkin, vaikka sitten Valtterissa (viimeksi löysin sieltä itselleni pari parin euron paitaa, vaikka kävin vasta viime tipassa).

    VastaaPoista
  7. Moi,sanoppa mikä on sun mielestä Helsingin paras kirppari (yksi vain).Mä olen suuri kierrätyksen ystävä, mutta esim. Valtsulla mulle herää sellanen "en takuulla maksa sun vanhoista p*******a noin paljon"-asenne ja päädyn ostamaan lähes kaiken uutena.Paras kirppis tarkoittaa siis tässä yhteydessä edullista, mutta tarpeeksi isoa, että kannattaa lähteä supertempperamenttisen vauvan kanssa sinne asti.Kiitos! Ps. tuo kyseinen ikäraja on asetettu mahdollisesti irtoavien osien koon vuoksi (tukehtumisvaara), tietyn ikäiset vaavithan tunnetusti rikkoo lelun ja tunkee sitten osat hurmiollisesti suuhunsa, +18kk leikkii jo eri tavalla

    VastaaPoista
  8. Olet tainnut itsein lahjottaa tälle kirppikselle ;) Sen takia se on edullinen että ihmiset on kivoja ja antavat lahjoituksia toisille!

    VastaaPoista
  9. Minusta paras on kyllä Valtteri, sillä siellä on ihmiset myyntipöytien takana, mahtava tarjonta ja helppo tingata hinta sopivaksi kun vaan avaa suunsa!Toinen (sanoitko vaan että saa suositella yhtä??) vaihtoehto on tutustua suoraan lastenvaatekirppiksiin kuten vekarakirppikseen, Piiloon tms. Siellä tuotteet ovat enemmän hinnoissaan, mutta säästät aikaa kun ei tarvi koko veturihallia käydä läpi housujen toivossa.

    VastaaPoista
  10. kivoja hintoja :) itse löysin teknisen vk-haalarin, johon vaihdan vaan se kumpparit kengän alle niin 12e posteineen :) ihanan pirtsakan punainen..meidän 10kk on sitten kirppu, 74cm on just sopivat :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images