Vertailua

Aloitin tänään eräänlaisessa äiti-lapsiryhmässä, missä on 6 äitiä ja saman verran muksuja. Kummalliseksi asian teki se, että vaikka ryhmä ei...

Aloitin tänään eräänlaisessa äiti-lapsiryhmässä, missä on 6 äitiä ja saman verran muksuja. Kummalliseksi asian teki se, että vaikka ryhmä ei ole suunnattu tietyn ikäisten lasten vanhemmille, on ryhmässä kolme saman ikäistä poikaa mun muksu mukaan lukien. Eräs äideistä otti puheeksi lasten taitojen vertailun ja jäin miettimään asiaa.

Mä pääsen varmasti helpolla ikäisvertailussa, sillä oma muksu tuntuu olevan early bird monissa asioissa. Meillä kontataan ja seistään ja taaperokärrylle olisi töitä. En koe asiaa kovinkaan ihmeellisenä, mutta hyvähän mun on sanoa kun kaikki menee kuin nopeutetussa filmissä. Monesti joudun muistuttamaan muita äitejä siitä, että lapsen fyysisen kehityksen mukana ei valitettavasti satele järkeä päähän, vaan puolivuotiaana konttaamaan alkanut jässikkä on varsinainen itsemurhakandidaatti koko ajan. Huomaan silti, että vaikka asiaa alleviivaisi kuinka, on se monista harmittavaa ettei oma lapsi liiku samaan malliin.

Olen myös päässyt läheltä seuraamaan perhettä, jolla lapsen sairastelu on vaikuttanut paljon liikkumaan opetteluun ja painoon. Samaan aikaan kun oma poika viilettää ties millä plussakäyrillä, kaverin äiti saa joka viikko pelätä painon tippumista ja sen seurauksia. Enkä nyt kirjoita mistään neuvolan ruokaneuvojen lisääntymisistä, vaan ihan perheen olinpaikkaan liittyvistä asioista sairastelun ja painon takia. Tämä on tuonut kyllä itselle perspektiiviä tähän taidoilla elvistelyyn ja on tietenkin osaltaan vaikuttamassa siihen miksi en jokaista kehitysrisausta raportoi täälläkään. En halua, että kirjoitukseni toimisivat jonain vertailukohtana toisen lapsen kehitykseen, ainakaan päivittäin.

Silti tuota vertailua ei oikein pääse pakoonkaan. Lapsen kehityksestä on saatava iloita ja ainakin meillä sekä äiti että lapsi hihkuu riemusta kun uusi taito löytyy. Vaikka sitä ei olisi odotettukaan pitkään. Vauvavuoden toiseen puolikkaaseen tuntuu kuitenkin asetetun tiettyjä päämääriä, mitä ei pääse pakoon edes halutessaan. Minua ei harmittaisi, vaikka kukaan ei kyselisi uusista taidoista ja vertaisi oman lapsensa tekemisiin, sillä välillä tuntuu ettei mikään riitä. Tänään multa kysyttiin joko poikani kävelee, vaikka hän tosiaankin on 7 kuukautta vanha. Kun tavasin lapseni iän uudelleen, sain vastaukseksi " se ei ole kaukana". Joo, ei olekaan mutta oikeasti puoli vuotta eteenpäinkään ei ole kaukana ja meillä on aikaa odotella. Toivottavasti teilläkin.




13 kommenttia

  1. Hyvä teksti. Tuo loppu kolahti täysin.

    VastaaPoista
  2. Toi vertailu on välillä tosi raivostuttavaa. Meillä meni kehitys jotenkin nurikurisesti ja poika nousi seisomaan ja kävelemään tukea pitkin ensin, ja oppi konttaamaan vasta aika myöhään. Käytiin välillä sitten seisoskelemassa erinäisillä leikkipaikoilla. Kerran paikalla oli samanikäinen poika mummonsa kanssa. Mummo ihmetteli kun näin nuori mies osasi jo seistä ja kävellä tukea pitkin, ja sanoi ehkä vähän pettyneenä: - Ei meidän Matti vielä. Hetken päästä hän kuitenkin vielä kysäisi: - Kuinka monta hammasta teillä on?- Kaksi.- Jaa, meillä onkin jo viisi.

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva teksti :) Meillä on myös 7 kk vanha poika joka ei vielä käänny eikä liiku mitenkään mihinkään suuntaa, toisinsanoen , ei tee mitään...Se siitä vertailusta.

    VastaaPoista
  4. Hyvä juttu! Mä en koskaan ole sietäny vertailua lapsien suhteen, mutta onhan se luonnollista että niin tehdään. Sehän riittää, että joku jossain ryhmässä kerto omansa osaavan jonkun jutun. Siitä jo lähtee vertailu suurimmalla osalla, ainakin oman pään sisällä. Oon huomannu kylläkin, että usean lapsen äitinä noi jutut haalenee hiukan. Siis jos nyt joku sattuiskin keromaan omasta yli kehittyneestä...niin nykyään on vain et "okei". Ekan kanssa olin enemmän, että "no miksköhän meidän ei vielä" ;)

    VastaaPoista
  5. Niin ja jos joku kertoo lapsensa aikaisesta kävelyn oppimisesta, niin nykyään tuumaisin...et "otan osaa, tavaranne eivät ole enää turvassa" ;)

    VastaaPoista
  6. Musta tuntuu, että vertaileminen on ihmisille varmaan ihan luonnollista ja sitä tapahtuu ihan koko ajan, koulussa, töissä, kuntosalilla jne. H:n kanssa puhuttiin asiasta aamulla, ja todettiin, ettei sen tarvitse olla mitenkään huono juttu. Toisen kokemuksesta voi oppia jotakin. Esimerkiksi me tajuttiin ottaa tuo taaperokärry käyttöön kun kuukautta vanhemman pojan äiti kertoi sen olleen heillä hitti. Mitä tulee kirjoituksiin lapsen kehityksestä, on mun mielestä jokaisen ihmisen itse päätettävissä, miten tekstiä tulkitsee. Mä olen ainakin halunnut pitää jonkinlaista päiväkirjaa fiiliksistä ja kokemuksista, että olisi jonkinlaista muistijälkeä, ja itse näenkin sen vain sellaisena, ja esimerkiksi facebookin puolelle päivitän harvakseltaan vauvajuttuja, koska mulla on niihin toiset kanavat. Jos ja kun meillä on opittu uusia taitoja, olen halunnut ne ikuistaa, toisinaan vähän innokkaamminkin (varsinkin jos on ollut se järkkäri lainassa), mutta vauvakirjaa pidän huonosti ja tämän näen niin ikään sen korvikkeena. Vaikka toki huomaaan toisten kommenteissaan vertaavan, mitä toisaalla osataan. Ja se on mulle ihan ok. On kai ihan luonnollista haluta tuntea olevansa normaali. Ja tosiasiahan on, että itse lapsen kehityksestä paineilemalla tai käymällä vertailevaa keskustelua ei lapsi kehity. Jokainen omassa tahdissaan. :)

    VastaaPoista
  7. Kommentoin ekaa kertaa, vaikka olen tätä blogia jo pitkään seurannut :) Mun esikoinen oli "hidas" ja nuorempi taas "nopea" _fyysisessä_ kehityksessä. Tuollaisilla alle vuosikkailla fyysinen kehittyminen on hyvin korostunutta vs. pään sisällä tapahtuvat asiat. Ihan sama kun neuvolassa mittaillaan ja punnittaan, kun se on helppoa vertailua (ja toki sopiva kasvu kertoo lapsen fyysisestä hyvinvoinnista). Minä siis nykyään sanonkin kaikille lapsensa vertailusta kiinnostuneille, että semmoista vauvaa/taaperoa/lasta ei olekaan, joka ei kehittyisi ja jos kehitys ei ole fyysistä, niin sen on pakko tapahtua siellä aivokuoren alla ja se on aivan yhtä tärkeää (tai tärkeämpää) kehitystä se. Loppujen lopuksi suurin osa oppii kävelemään siinä 12kk+-2kk ja vaikka puhetta ei tuntuisi tulevan aluksi lainkaan, niin siinä kolmen vuoden hujakoilla lapset yleensä puhuvat sitten jo liiankin kanssa ;)Tosi hauska blogi tämä!

    VastaaPoista
  8. Mä olen itse kokenut niin, että on aika luonnollista keskustella muiden lasten äitien kanssa niistä kehitysvirstanpylväistä, kun ne siinä arjessa päälimmäisinä ovat lapsen kanssa kotona oltaessa. Ei se mielestäni ole läheskään aina vertailua kysyä montako hammasta on tai joko teillä kävellään. Minusta oli varsin mielenkiintoista nähdä miten lapsen kehittyvät eri tahtiin. Noista fyysisistä taidoista puhuminen taitaa siihen kävelyyn lähtemiseen loppua - sitten alkaa se puheen opettelu ja siinä vasta eroja onkin. Oma reilu puolitoistavuotiaani puhuu sanoja, ei lauseita. Toisin kuin päiväkotikaverinsa, joka puhuu ihan kolmisanaisia lauseita ja osaa kertoa kuulumisiaan. Ja joku tuon ikäinen ei oikein sano vielä mitään.

    VastaaPoista
  9. Heippa!Itsekin olen kohta 8 kuisen pienen pojan kanssa kahdestaan elävä "mutsi". Meillä kehitys on myöskin ollut yhtä nopeaa kuin teillä ja voi luoja sanon minä. Onhan se hienoa että lapsi kasvaa ja kehittyy hyvässä tahdissa mutta ainakin itse olisin kovin mielelläni nauttinut vauva-ajasta huomattavasti pidempään. Tuo minun palleroiseni ei ole viihtynyt sylissä saatika missään muualla kuin lattialla sitten sen kun täytti 2-kuukautta. Omasta mielestäni tämä kehitys on ollut aivan liian nopeaa koska älliä ei nähtävästi päähän ole tullut tippaakaan. Se on kiva käyttää päivänsä siihen että pelastelee tuota palleroa milloin mistäkin tilanteesta kun itsesuojeluvaisto on nolla. Kaikesta tästä valituksesta huolimatta olen kyllä kovin ylpeä kääpiöstäni ja hänen kehityksestään mutta välillä olisi ihanaa jos hän olisi vieläkin sellainen pienoinein tuhiseva nyytti joka ei muuta tekisi kuin söisi, nukkuisi ja paskoisi. Ja pointtini oli se että vertaileminen on typerää, kaikkihan me "aikuisetkin" kehitymme erillä lailla ja eri olosuhteissa. :)

    VastaaPoista
  10. Mulla meni hermot neuvolatätiin kun se aina kyselee että "joko kävelee, joko puhuu, joko kääntyy plaa plaa plaa". Sitten neuvolakortissa lukee että "ei vielä käänny, ei vielä kävele jne." Ärsyttää kun neuvolassakin lietsotaan tätä vertailemista ja kilpailuhenkeä.

    VastaaPoista
  11. Meillä on lapset olleet Salla H:n tapaan erilaisia; esikoinen meillä se "nopea" ja kuopus "hitaampi". Tämäkin kyllä nyt 8-kuisena noussut seisomaan jo pari viikkoa, mutta oon huomannut vertailevani lapsia toisiinsa tosi usein tyyliin "miksei tää pikkusisko jo konttaa kunnolla/kävele tukea vasten/saa lisää hampaita kun toi toinen oli tässä vaiheessa jo veteraani". Ja ihan oikeasti muistelen, miten tässä iässä isoveli tuntui tosi paljon vanhemmalta lapselta juurikin noiden taitojen vuoksi, kuopusta pidän täsä(kin) syystä edelleen ihan vauvana.Ekan lapsen kanssa vertailin koko ajan muihin, nyt ei kiinnosta läheskään niin paljon. Muuten kuin siis siihen esikoiseen vertaillen... ;)

    VastaaPoista
  12. Ihmiset harvoin tietää, että aikainen motorinen kehitys on liitetty tarkkaavaisuushäiriöihin. Parempi siis kun lähtee "oikeassa" ajassa liikkeelle, tosin tässäkin on reipasta vaihtelua.

    VastaaPoista
  13. Minulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen tähän asiaan. Toisaalta huvitun kauheasta vertailuinnosta ja viittaan kintaalla monille odotteille, mutta toisaalta pyörittelen silmiäni sille, että loukkaannutaan jopa neuvolan aivan normaaleista ja asiaankuuluvista kehitysseurannoista. Öö, sitä varten neuvola on olemassa. Hiukan voisi ehkä itse kasvattaa itsetuntoa sen suhteen, että mitä pitää kilpailuna, kun ei se sitä ole. On mielestäni myös ihan normaalia dialogia vastata johonkin juttuun, että mites meillä. Tosin minua harvemmin kiinnostaa, että mites muilla, ellei kyseessä ole tosi saman ikäinen lapsi, jolloin...oumaigaad...haluaa vertailla. Hyvällä, uteliaasti, tiedostaen eroavaisuudet. Sitä vaan pitää olla niin varovaista, niin varovaista. Tulee vähän sama olo kuin imetyksen suhteen, että onnistuneesta imetyksestä ei missään nimessä saa olla mitenkään ylpeä, koska aina joku mielensäpahoittaja kuitenkin osuu paikalle kertomaan, miten heillä ei onnistunut, vaikka ei sitä kyllä kukaan kysynytkään. Koska oma mukelo nyt sattuneesta syystä on minun elämässäni melkein kaikki sisältö, on aika selvää, että erinäiset, huikeaa tahtia muuttuvat kehitysaskeleet puhuttavat, naurattavat, tuskastuttavat ja ihmetyttävät. Niistä ei vaan saisi aina sanoa, koska joillekin se on heti kilpailua. O tässä nys sit.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images