kantaminen
tula
Lisäosia kantoreppuun
30.1.12Kantamisjuttuja ei täällä olekaan ollut pitkään aikaan että laitetaanpa nyt. Yleensähän hörhöilypostaukset verottavat lukijoitani, joten tehdään samalla laadunkarsintaa :D Tula-kantoreppuihin on nimittäin tullut mainioita lisäosia, mikä tekee siitä entistä kätevämmän pitkällä aikavälillä. Katsotaanpa nyt kuvat ja selitetään sitten.
Kun Tulaa ja toista laatumerkkiä Manducaa vertaa, yksi ero on ollut Tulasta puuttuva vauvatuki, mikä mahdollistaa kantamisen ennen sammakkoasentoon venymistäkin. Manducasta on löytynyt tuki jo pitkään, ja nyt Tulastakin se löytyy erillisenä lisäosana.
On tosi hyvä, että vauvatuki on erillään ostettava lisäosa, sillä esimerkiksi meillä sille ei olisi nyt käyttöä, joten turhaahan sitä olisi ostaa ja omistaa repun mukana, varsinkin kun se näkyy repun hinnassa jos se on.
Erillisten vauvatukien hinta on n. 25 euroa, löytyy esimerkiksi täältä.
Jatkopalat taaperon kantamiseen
Meillä on tuo peruskokoinen reppu ja mietin jo kauhuissani pitääkö lapsen kasvaessa taas ostaa uusi isompi reissuja varten. Viime vuonna vielä piti, mutta tänä vuonna Tula lanseerasi perusreppuun liitettävät jatkopalat sivuille, jotta repusta saa leveämmän ja näin taaperolle sopivan. Jatkopalat ovat joko ruskeita tai mustia ja sopivat siis useampiin reppuihin mätsi mätsi, mutta eipä tuo nyt olisi ollut ongelma vaikka ei olisi mätsännytkään.
Jatkopalojen hinta on n. 25 euroa ja ne löytyy täältä.
Henkilökohtaisesti en ymmärrä näiden käyttötarkoitusta, mutta kai ne ihan tarpeelliset on jos ei halua lapsen imevän ja pureskelevan kantorepun olkaimia. Sitähän ne tekee mielellään ja nämä palaset suojaa reppua imeskelyltä.
Imemistyynyjä ei ilmeisesti Suomesta edes saa, mutta jos välttämättä haluat parin, uskoisin edellisistä linkeistä tutun Ipanaisen hoitavan sinulle sellaiset Puolasta reppujen maahantuojan ominaisuudessa.
Huomasin muuten Tulan omilta kotisivuilta, että perusreppujen hinnat olivat nousseet 110 euroon. Ipanaiselta niitä taas näyttää saavan vielä 99 euron hintaan, joten kannattaa tilata nyt jos huvittaa saada halvemmalla.
Uskoisin kyllä hintojen muuttuvan Suomessakin pian, koska puuvillan hinta on ollut jo niin pitkään nousussa. Tarkempaa tietoa minullakaan ei silti ole.
11 kommenttia
Just viime viikolla lumisohjossa reppuineni tarpoessa mietin tuota mahtumista kun O:kin alkaa olla jo missinmitoissa. Jatkopalat voisivat olla siis ihan varteenotettava vaihtoehto. Tai sitten myyn tuon repun pois ja ostan sen taaperomallin. Olisi itseasiassa tosi kiva päästä livenä vertaamaan kuinka paljon niissä on eroa koossa ja missä kohtaa.
VastaaPoistaJep, haalarin kanssa alkaa tehdä jo tiukkaa, mitkäköhän noissakin on painorajat? Olen pohtinut, että tuo silti säästetään vielä, ja tuollaista taaperojatkopalaa voisin harkita. Jos joskus saisi toisen lapsen, ostaisin ehdottomasti tuon vauvapalan tuohon. Meillä lasta kyllä kannettiin Tulan neliöliinassa ensin, josta sitten siirryttiin 7kg rajamailla reppuun.
PoistaPS. Miksi mä en osaa kommentoida niin, etten vastaisi kenenkään muun kommenttiin?
T. Daiju
Meillä molemmat tytöt ovat syöneet/kuolanneet Manducan hihnat märiksi. Joka kerta.
VastaaPoistaMulla on ollut käytössä Ergo eikä Manduca mutta siihen saa lisäosana myös tuollaiset imemistyynyt. Pidin niitä ihan täysin päättöminä juttuina ennen kuin tyttö sitten rupesi jossain vaiheessa lutkuttamaan hihnoja aivan olan takaa. Yllättävän nopeasti uhkaavat imeskellyt hihnat alkaa homehtua jos eivät kunnolla pääse kuivumaan, ainakin täällä meidän oloissa. Taivuin ja ostin sitten imemistyynyt. Niissä on se hyvä puoli, että niitä voi pestä huomattavasti helpommin kuin koko reppua, ja jos ostaa kaksi settiä niin reppu voi olla käytössä koko ajan. Mutta voisihan varsinaisten tyynyjen sijasta varmaan pyöräyttää vaikka harsokierroksen tuohon hihnan ympärille? Olin laiska enkä itse koittanut käytännössä...
VastaaPoistataidan ommella itse jos tarve tulee!
PoistaAloin Ergoileen lapsen ollessa 1v3kk vanha. Hyvin pian oppi hyppäämään itse reppuselkään. Nuorimmainen tuli Ergoon 5-6kuisena. Hyvin pärjäsin ilman babyinserttiä. Ergoa saa ihan sopuhintaan käytettynä Huutiksesta. Hyvin tuo 96cm kaveri nytkin reppuun mahtuu, jos vaan itse jaksaa kantaa.
VastaaPoistaTiuhti
Niinhän sitä pärjää jos alottaa kantamisen noin myöhään. yleensä sammakkoasentoon pääsee kuitenkin vasta + 3-4kk ikänen ja sitä ennen ei reppuilla ainakaan oikeassa asennossa ilman tuota inserttiä.
PoistaMeillä tulailtiin ilman inserttiä hyvin jo parin kuukauden iästä. Myin manducan ja trikooliinan pois, tula istui mulle niin paljon paremmin, ettei muita tullut enää käytettyä. Ihana reppu, ja vielä kauniskin :)
VastaaPoistaNiin meilläkin kyllä, mutta asento oli vähän outo. Oisin kyllä tilannut sen insertin jos olis ollut silloin.
PoistaKottarainen etkös sä asu HKI tai jossain täällä? Villiankassa on Tulan reppuja, myös pari taaperomallista, tule kokeilemaan! (puoti on sit auki vain 14.2 asti ja siitä eteenpäin verkkokauppana).
PoistaHenk koht mä tykkään Tulasta enemmän kuin Manducasta, en oikein tiedä miksi :/
Piti kyllä tavata aika moneen kertaan ja miettiä pitkään, että miten imetystyynyt liittyvät kantoreppuihin :D
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.