Terveisiä sängynpohjalta. Kuten eilen jo informoin, selkä meni ja lapsen nostaminen ei onnistu. Nyt makaan sängyssä kauratyynyn, särkylääkkeiden ja voltaren voimalla. Ei puhettakaan, että saisin edes nostettua lasta.

Ennen torstaista vammautumistani ehdin käydä kuitenkin Minerva-kustantamon pressipikkujouluissa ja nappasin (ihan luvan kanssa) mukaani Tatu Hirvosen Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta kirjan. Ironisen ajankohtaiseksi se tuli, kun vietin eilisen maaten sohvalla ja tuijottaen lattialla istumaan opettelvaa poikaani hokien mantran omaisesti varovarovaro. Jäbä heiluu ja huojuu ja välillä kaatuilee taaksepäin. Isä hoitaa, minä käskytän sohvalta: laita taakse tyynyjä, varovarovaro, nyt se kaatuu. Nyt se on sängyn alla, varovarovaro, älä hakkaa päätäsi pöydän kulmaan, varo varo. Rasittavaa kaikille, itsellenikin.

Nyt kaivoin Hirvosen kirjan pussista ja päätin aloittaa. Mainiolta vaikuttaa, terveelliseltä ellen sanoisi. Hyväksi tueksi tämä kirja tuli, kun puoli vuotta lähes kokonaan yksin lapsesta huolehtineena jouduin sain antaa vetovastuun välillä muille. Ei ne lapset ennenkään ole istumisesta pilalle menneet ja kummitätinkin selässä on varmasti tosi kiva kiertää kirppareita. Isä tulee iltapäiväksi hoitamaan, saan ekaa kertaa pitemmän lukurauhankin. Jes.