Hyvänteon vinkki: Lahjoita lastenklinikan lapsille Kummien kautta

Jumbon kauppakeskus on tehnyt pitkäkestoisen yhteistyösopimuksen Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa. Lastenklinikoiden Kummit ry tukee Su...




Jumbon kauppakeskus on tehnyt pitkäkestoisen yhteistyösopimuksen Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa. Lastenklinikoiden Kummit ry tukee Suomen viittä yliopistollista lastenklinikkaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parantaa potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana.  Jumbon ”Joulun odotus” eli lahjojen keruutapahtuma on ensimmäinen Jumbon ja Kummien yhteinen projekti 17.–18.12. välisenä aikana.

Helsingin Lastenklinikalla kävi vuonna 2010 noin 27 000 eri potilasta. Klinikalla hoidetaan yleisiä lasten sairauksia, mutta myös vaikeimpia sairauksia koko Suomessa.  Joulupyhinä pyritään siihen, että mahdollisimman moni lapsi voisi viettää joulun kotona. Kuitenkin noin sata pientä potilasta on hoidossa joulun ajan Helsingin Lastenklinikalla.

Toimi näin:  
Lastenklinikoiden lapset toivovat leluja, askartelutarvikkeita, musiikkia, kirjoja, palapelejä — sellaista millä he saavat aikansa kulumaan sairaalassa. Hygienia syistä lahjojen on oltava uusia ja niitä ei tarvitse paketoida.  Kummien vapaaehtoiset ottavat lahjoja vastaan Jumbon keskusaukiolla lauantaina 17.12. klo 10–18 ja sunnuntaina 18.12. klo 12–18 välisenä aikana.

Vuonna 2012 Jumbon tavoitteena on kerätä varoja Kummeille, jotta lastenklinikoille saadaan hankittua hoitolaitteita, lisättyä viihtyvyyttä sekä mahdollistettua lastentautien korkeatasoista tutkimustyötä Suomessa. Seuraavan yhteisen tempauksen Jumbo järjestää lastenklinikoiden hyväksi ystävänpäivää edeltävänä viikonloppuna 11.2.2012 ja myöhemmin syksyllä 2012.

5 kommenttia

  1. TYKKÄÄN tästä postauksesta! Ihanaa, että jaat tämän! :) Kun lapsen kanssa viettää sairaalassa pitkiä aikoja - myös joulun, on aivan mahtavaa kun ihmiset muistavat ja sinnekin tuodaan se joulu!

    VastaaPoista
  2. :) Toivottavasti tykkäät muustakin, sillä tämänkin blogin kautta lahjoitetaan vaatteita hyväntekeväisyyteen. Kerron myöhemmin minne :)

    VastaaPoista
  3. Luulenpa että tykkään!Itekin aina tykännyt hyväntekeväisyysjutuista ja kun itse oli siellä toisella puolen avunsaajana, tuli näistä asioista vieläkin tärkeämpiä. :) Ollaan viemässä omalle lastenteholle peitto ja vastasyntyneiden teho-osastolle jokin keskosvaate Kevyt-shopista (www.kevyt.net) ostettuna. Tuetaan siis samalla kevyen toimintaa. Ja lastenklinikoiden kummit saa pienen summan meijän opiskelijaperheeltä tänäkin vuonna. Kuten myös kirkon vähävaraisten lahjakeräys.Ps. sait musta lukijan silloin kerran, vaikka sanoin etten jää lukemaan näitä hittiblogeja. Aina käyn kurkkimassa. :D

    VastaaPoista
  4. Minttu / mami go go1. joulukuuta 2011 klo 13.35

    Pikkuveljeni vietti aikoinaan pitkän pätkän sairaalassa vakavan auto-onnettomuuden jälkeen, myös Joulun. Edelleen lämmittää mieltä valokuvat joissa jouluna pukki kävi osastolla ja jakoi lapsille lahjoituksena saatuja lahjoja. Muistan edelleen (yli 20 vuoden takaa) että veljeni suosikki lahja tuolloin (1-vuotiaana) oli uusi hammasharja ;D Kiitos edelleen kummit ja tietysti kaikki toimintaa tulevat!

    VastaaPoista
  5. Poikkeama: hyväntekeväisyydestä tulee kyllä itsellekin kiva mieli. Ja tiedän ihan omasta kokemuksesta myös, että niitä ihania ihmisiä tarvitaan ja joskus pieni teko voi pelastaa koko päivän, ellei loppuvuodenkin. Itsellekin on tässä ihmeitä tapahtunut ihmisten ystävällisyydestä, ja yritän mäkin laittaa hyvän kiertämään sen mitä voin.Minttu: Joskus pienikin juttu tosiaan voi olla maailman paras!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images