Kantokatkos

 Kohta se tulee, Kantokiertueen mukana kulkeva Tuli-kantoreppu saapuu meille 25.10. Ekaksi uhkailin, että kannan lasta koko kokeiluperiodini...

 Kohta se tulee, Kantokiertueen mukana kulkeva Tuli-kantoreppu saapuu meille 25.10. Ekaksi uhkailin, että kannan lasta koko kokeiluperiodini, mutta se ei eroa mitenkään normaalista arjesta, joten ehkä ei. Sitten Kottaraisen innottamana päätin, että vaunuilen koko kokeiluajan ja kannan Tulia mukanani kiusaksi muistuttamassa, kuinka helppoa olisikaan mennä rullaportailla, korkealla ratikalla, ruuhkassa jne. Tänään otin oikein kantoliinaviikon kunniaksi vaunut esiin ja kävin keskustan Tiimarissa harjoittelemassa. Se oli ihan perseestä koko reissu. Tyyppi roikkui ihme asennossa rattaissaan ja purskahteli vähän väliä itkuun tottumattomuuttaan. Minä taas olin kuin kala kuivalla maalla, kun en voinut iskeä vauvaa liinaan edes kaupassa, vaan kanniskelin häntä sitten käsissäni pitkin Tiimaria. Jaksaa jaksaa, sanoi tällä kertaa oma sisäinen jumppamaikkani.

Mun pää on ihan tyhjä. Onko kenelläkään ehdotuksia mitä kantokiertueviikollani teen? Vertailen liinaa ja reppua? Olisi ollut kiva tehdä jotain erityistä viikkoon sopivaa toimintaa, mutta en mä nyt oikeesti ala rehaamaan lasta vaunuissa itkemässä ja jätä kirppareita ja muita harrastuksia väliin siksi viikoksi. Siivoan Tulin kanssa? Tosi jännää hei.

11 kommenttia

  1. No kun tästä kantoliinojen ulkonäköjutuista on ollut puhetta pitemmän aikaa, niin mitä jos käsittelisit aihetta ulkonäköpohjalta? Stailaat itsesi ja tissilän Tuli-kantoreppuun sopivaksi. Vähän niinku päivän kantoreppuasu. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea :) Ja mullahan on oma Tuli erivärisenä, joten voin tehdä ehkä kaksikin stailausta :D

    VastaaPoista
  3. Lisäehdotuksia toki otetaan vastaan!

    VastaaPoista
  4. Mä mietin omalle viikolleni Tulia ryhmäliikunnassa tai juoksulenkillä, mutta en juokse, ja jossain jumppasalissa on kuuma muutenkin. Daa. Sen sijaan oon miettinyt noita asukokonaisuuksia paljonkin. Mä oon niin tylsä, että mun oma Tuli on ihan samanlainen kun matkaava reppu (kuosi oli meille sopivan neutraali) :DSä kun käytät paljon pitkää, sidottavaa liinaa, olisi kiva lukea jonkinlaista vertailua niistä ja ergorepusta. TAI voisinkin oikeestaan lainaa sulle maailman paskinta Emman perusrintareppua, jota toiset käyttää ihan tosissaan. Voisit vertailla sitä epäergonomista perusreppua, jota jengi käyttää kauppareissuilla ja Tulia, joka on helppo ja nopea, mutta ergonominen. Emmä tiiä....

    VastaaPoista
  5. No älä nyt, mun mielestä mun idea (tietysti!) oli ihan mahtava! :D En mä nyt ala mitään muuta enää ehdotella. :D

    VastaaPoista
  6. Etsi yliopistolta joku kiva luento (nehän on ihan yleisöle avoimia), ja mene testaamaan, onnistuuko siellä istuinen reppulapsen kanssa? Tai joku muu vastaava yleisötilaisuus.

    VastaaPoista
  7. joo, päivän asu-juttuja!

    VastaaPoista
  8. Hyviä ehdotuksia, hyviä ehdotuksia. Voin kyllä omakohtaisesti sanoa ettei tämän testilapsen kanssa missään istuminen onnistu rauhassa :) Saisin porttikiellon yliopistolle. Nimim. olen käynyt sen kanssa julkisilla paikoilla muutaman kerran.

    VastaaPoista
  9. Katso miten vähällä tavaramäärällä pärjäät reissussa päivän. Jos siis kannat lapsen repussa ja kamat kassissa (ei rattaita). Onnistuuko? Siis ehdotan jotain koko päivän retkeä johonkin vaunuilla pääsemättömään paikkaan. Vaikka Olavinlinnaan tai risteilylle. Tai vaikka mikä tahansa muu paikka, missä on rappusia, pieniä polkuja, mukulakivikujia, superihania pikkukauppoja jne...

    VastaaPoista
  10. Mäkin ehdotan päivän asuja (eri sääolosuhteisiin, casual, vähän fiinimpi ja silleen) ja tuota tavarat mukana -ideaa. Mua ainakin kiinnostaa, miten ihmiset OIKEASTI kantaa lapsen lisäksi mukanaan just vaikka päivän vaipat, vaihtovaatteet, ruoat ja muun sälän. Ja että miten se onnistuu mukavasti.Annin viimeinen lause on mun kokemuksella yhtä kuin Porvoo :)

    VastaaPoista
  11. Kamat kulkee repussa tai mummojen kauppakärryssä paljon mukavammin kuin rattaissa. Kivan näköisen mummokärryn löytäminen olisikin sitten hyvä projekti,

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images