Raskausdiabeteshän multa puuttuikin

Eh heh. Sokerirasitustesteissä kävi sitten ilmi, että mulla on kaikki sokeriarvot koholla ja raskausdiabetes. Olisi varmaan pitänyt arvata, ...

Eh heh. Sokerirasitustesteissä kävi sitten ilmi, että mulla on kaikki sokeriarvot koholla ja raskausdiabetes. Olisi varmaan pitänyt arvata, kun en ole pystynyt poistumaan ilman juomapulloa edes kauppareissulle. Tyypin koko arvioitiin viikko takaperin n.2kg ja pituudeksi 32cm, mikä oli ihan pituuskäyrien yläpäässä ja sekin oli pienenä enteenä, että sokeriaineenvaihdunnassa saattaa olla parantamisen varaa. en silti jotenkin jaksanut uskoa että senkin vielä saisin kun näitä fyysisiä oireita on ollut ihan kiitettävästi muutenkin.

Se on sitten sokereiden ja hiilihydraattien minimointi edessä sekä omatoimiset pistosmittaukset kotona 4-6 kertaa päivässä. Tuskin maltan odottaa. Onneksi haimme eilen Playstation3 pelikonsolin lainaan ja olen tänään purkanut agressioitani videopeleihin ensimmäistä kertaa sitten 8-bittisen Nintendon. Meillä on Move-ohjaimet, millä olennyt  räiskinyt Start the Partyn myyriä nuijalla, hakannut kiveä ja pinjataa, puhkonut ilmapalloja ja riehunut muutenkin ympäriinsä partymaailmassa. Yllättävän terapeuttista hommaa ja hikikin tulee (neuvolatäti sanoi että liikuntaa pitää lisätä). Voisinkin joskus videoida tuota peliä vähän, on nimittäin varmasti jokaiselle heikkohermoiselle tervetullut vaihtoehto silloin kun miettii lautasten heittämistä seinään. Alta voi todeta mistä on kysymys, mun ilme vain ei ole ihan yhtä aurinkoinen kun noilla trailerin tyypeillä. Voitte ehkä sielunne silmin nähdä 35.viikolla paksuna olevan hylkeen hakkaamassa muita eläinkunnan jäseniä animoidulla nuijalla.

18 kommenttia

  1. Voi ei! Myö käytiin päivystyksessä perjantaina vatsakipujen takia ja painoarvio ultrassa 2,6kg (rv 32+5 tuolloin), sain lähetteen uuteen sokerirasitukseen. Nyt alkoi jännittää. Kävitkö aiemmin jo sokerirasituskokeissa (mulla oli jo rv 26) vai jouduitko pääsitkö vasta nyt?

    VastaaPoista
  2. Mulla on herkkupaaston jälkeen mennyt vähän överiksi herkkukulutus kun oli pääsiäismunat, munkit, nyt lämpimällä jätski ja vielä lähikaupan remonttimyynnistä pilkkahinnalla ostetut irtsarit... Ja olen koko viikon ajatellut entäs jos. Neljän viikon kuluttua on rasitustesti. Ja varsinkin nyt kun olen töissä ja yhdeltä toiselta tutulta kuullut heidän raskausdiabeteksistaan ja kumpikaan eivät edes mitenkään ihmeemmin ole herkkuja lappaneet, niin pistää kyllä miettimään. Pitäisi vieläpä löytyä kunnon motivaatiota pitää asiasta huolta, koska en nyt halua pilata meidän Haikaranpesä-mahiksia, kun kerran valmennuskin osuu meille sopivasti heinäkuulle ja kaikki muuten hyvin.Jos ei viikko sitten ollut vielä noussut paino laisinkaan raskauden aikana, niin pelkään että nyt sitten alkaa huima ylämäki, jo puolivälin jälkeen ilmeisesti joktap välttämätöntä, mutta ei sen tarvitsisi kauhean jyrkkään kuitenkaan lähteä...Jaksamista tuohon piikittämiseen ja kontrolliin! Ja peli-iloa :D

    VastaaPoista
  3. Tuo oli mun eka testi joka otettiin kun tyyppi on ollut niin pitkä. Tai näin mä sen käsitin et se oli vauvan eikä mun koko joka ratkas testitarpeen, ittellä ei paino niin kovin ole lisääntynytkään.Onneli, eikö sinne Haikaranpesään pääse sit jos on raskausdiapetes vai? Se herkkujen syöminen ei sinäänsä vissiin vaikuta siihen tuleeko toi vai ei, mutta nyt ruokavalio on entistä tärkeämpi kun tiedetään et istukka antaa reippaan määrän sokeria vauvalle eikä sitä kannata ehdointahdoin lisätä tuon diapeteksen takia.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä! Itse olen saanut saman diagnoosin muutama viikko sitten, jo rv 24. Tuli ihan puskista mulle ja olin ihan surun murtama. Nyt kun verensokeria on ite mittaillut kotona, tietää mikä/mitkä ruuat nostaa sokeria liikaa ja osaa niitä välttää. Itse jouduin luopumaan kokonaan vaaleasta leivästä ja kaikesta jossa on viljaa ja sokeria samassa, esim.Fitness-murot. Ne nostivat verensokeria liikaa. Mutta satunnaiset pienet suklaapatukat ei ole kuitenkaan verensokeria saanut rajan yli :) Siihen tottuu nopeesti, vähentää vaan vähän hiilareita ja sokerit minimiin. Ei se helppoa ole (ainakaan tälläiselle sokeriaddiktille), mutta mahdollista kyllä :)Onneksi sulla ei ole enää kovinkaan montaa viikkoa kun pitää "kitkutella" köyhemmällä ruokavaliolla ;)

    VastaaPoista
  5. Anski: Kiitos tiedosta! Tuleeko sulle jotain oireita siitä verensokerin heitelystä vaikka just fitness-murojen jälkeen? siis voiko sitä jotenkin huomata kropasta muuten kuin testillä, esim huonona olona tms? ei tässä tosiaan paljoa aikaa ole ja terveellinen ruoka on hyvää, on vaan ollut jo kaikki mahdollinen melkein niin ei olisi jaksanut tätäkin vielä :/

    VastaaPoista
  6. Ei mulla oikeastaan tule mitään oireita. En huomaisi sokerien heittelyä ilman mittausta. Tosin ei ole nuo arvot vielä pilviin kohonneet. En tiedä onko eri kunnissa eri rajat, mutta meilläpäin rajana pidetään 7.8:a. Eli 1h ruokailusta tulee vs:n olla alle tuon lukeman. Mulla ne murot nosti aamulla sokerit yli 9. On se korkea muttei mikään älytön lukema. Ja olen huomannut, että aamuisin vs nousee helpommin liian korkeaksi vaikka luulisi syövänsä terveellisesti. Kaurapuurokin nostaa arvon liian korkeaksi aamuisin mutta iltapalalla ei. Johtuu varmaan siitä, kun yön ajan on syömättä niin sen paaston jälkeen sokerit sitten nousee nopeammin... Päivisin saakin sitten syödä melkein mitä vaan ja vs pysyy noin kuuden pinnassa. Kokeilemalla tosiaan oppii ja pienilläkin muutoksilla on suuri vaikutus :) Ja itse ajattelen ainakin (etenkin huonoina itkupotkuraivari-päivinä) ettei yksi suklaapatukka harvoin nautittuna voi pikku vaavelia niin älyttömän paljoa kasvattaa jos ne sokerit pysyy kuitenkin "rajojen sisällä". Olen siis syönyt melkein mitä tahansa, mikä ei vaan nosta sokereita yli tuon 7.8.

    VastaaPoista
  7. No pitää ottaa asia positiivisena kokeena, eihän sitä aina saa omia arvojaan selville. Mä kyllä päätin samotentein, että kotona pysyn arvoissa mutta jos tulee jotain spesiaalia niin en anna asian liikaa vaivata päätäni, sillä ne arvot oli koholla mutta ei kovin paljoa edes ja vauvan kokokaan ei ole niin iso kuin sascialla valitettavasti :/

    VastaaPoista
  8. Jep, positiivisena kokeena, se onkin hyvä sanonta ;) Itse en edes tiedä vauvan kokoarviota kun meillä sokerirasitukseen laitetaan melkeinpä kaikki odottajat ja kävin siis kokeessa ihan ilman syytä. Mutta hyvä kun kävin. Tsemppiä vaan mittailuun :)

    VastaaPoista
  9. kiitos kiitos!

    VastaaPoista
  10. Join the club :D ensinnäkin kehottivatko ne sua välttämään hiilareita? Rasvahan se on pahin kaikille diabeetikoille ja ne nopeat hiilarit. Pitkäkestoiset hiilarit ovat ne, jotka auttavat sinua jaksamaan nämä viimeiset viikot. Onko sulta otettu se pitkäaikainen sokeri?Mulla oli aikoinaan myös raskausdiabetes ja vkolle 34 pärjäsin ruokavaliolla. Viikon (tai itseasiassa 4 päivää) ehdin sitten pistää Levemiriä kunnes neiti päätti syntyä vkolla 35. Kaikkein ärsyttävintä koko hommassa oli ensinnäkin se, että yön kärsittyäni ensimmäisistä kunnon supistuksista kysyi aamuvuoron kätilö multa haluanko aamupalaa. Tottakai mulle olis maistunut kahvikupillinen ja ruisleipä, mutta kun heillä onkin *sokeriprotokolla* jonka mukaan synnyttäjä ei saa syömistä vaan mut pistettiin sokeritippaan. Hiphurraa. Ei ollut nälkä ei. Ymmärrän, että pääasia siinä kohtaa oli lapsen sokeritasapainolla. Onneksi mies ystävällisesti kotona käydessään salakuljetti mulle pari palaa ruisleipää. Ja ite suljin sokeritipan syömisen ajaksi (ei kerrota kenellekään ;))Ja toisekseen - meidän synnärin kätilöt oli sen verran urpoja etteivät osanneet insuliinikynää käyttää. Ime siinä ilokaasua ja yritä supistusten välissä pistää insuliinia. Mulla oli parhaimmillaan sokeritipassa ollessani vs 14!Toinen mikä harmitti silloin ja vähän vieläkin oli tietty se, että neiti kun oli keskonen viikkojen perusteella ja vielä sokerikersa, joutui neiti lasten teholle tarkkailuun. Sokeritippaan tietty hetkeksi. Eli vierihoitoa ei meillä ollut. Itse viihdyin sairaalassa vrk:n ja neiti 5 päivää. Jaksamista viimeisille viikoille! Se hyvä puoli on, että synnytyksen jälkeen voit heittää hyvästit insuliinille. Mutta seuraavan raskauden kohdalla sulla aloitetaan varmaan heti insuliini/rasituskoe on aikaisemmin.

    VastaaPoista
  11. No voi perse! Kokemusta ja asiantuntemusta ei ole, joten komppaan mahdollista vitutusta.Taitaa muuten olla aika yleinen vaiva tuo raskausdiabetes näköjään.

    VastaaPoista
  12. RuusuLiisa: Mä en oikeastaan tiedä asiasta yhtään mitään vielä, kun mun oma terkka ei ollut eilen paikalla ja keskustelin tuloksista vain toisen hoitajan kanssa puhelimella. Ruokavaliosta ne mainitsi sokerin karttelemisen ja erityisesti hiilarit, varmasti rasvakin kuuluu juttuun sillä nyt mulla on semmonen käypähoito.fi:n ruokavaliosuunnitelma, missä kyllä rasvakin on minimoitu.Mä en ole vielä perehtynyt yhtään miten toi vs vaikuttaa mihinkin, esim että synnyttäisi ilman ruokaa kuulostaa aika kamalalle. lapsen terveys toki tärkeintä, mutta näin äkkiseltään pähkäiltynä lapsi voidaan laittaa siihen tippaan ja tarkkailuun mutta miten se lapsi saadaan ulos jos ei saa syödä ennen synnytystä?Mä en edes uskalla ajatella seuraavaa raskautta, tää eka ei tosiaan ole ollut mikään elämäni paras kokemus.Wandabe: Ilmeisesti tosiaan vaivaa useampia. Mäiskin tänkin päivän myyriä, eiköhän se siitä.

    VastaaPoista
  13. Ok, enkä tosiaankaan halunnut 'pelotella' tms. kerroin vain miten minun kohdallani kaikki meni. Valitan jos annoin sen kuvan. Kaikkihan me olemme yksilöitä ja jokaisen raskaus ja synnytys jne. menee oman mallin mukaisesti. Ehkä se aika kultaa muistot, mutten kokenut tuota ruokavaliojuttua tai parin päivän pistoksia mitenkään vaikeana. Sokerit ovat hiilareita ja monipuolinen ruoka ja se liikunta on kaiken a ja o. Eli täysviljavalmisteita, kasviksia, marjoja ja hedelmiä, rasvattomia tai vähärasvaisia maito- ja lihavalmisteita sekä pehmeää rasvaa sisältävää levitettä tai öljyä. Energiamäärän – siis ruuan määrän – tulee pysyä kohtuullisena, jotta paino ei nouse liikaa ja verensokeri pysyy mahdollisimman hyvin hallinnassa.

    VastaaPoista
  14. mullekin tuli, ja kans tuollain loppuvaiheessa vasta huomattiin. Mulla oli pari kertaa sokeria pissassa, ja se takasi sen, että testissäkin kärähdin. Mutta ota se sokereiden mittaus tosiaan sellaisena kotitestinä. Sillä mäkin siitä selvisin, että oli "hauska" seurata miten ne sokerit kehittyy, riippuen siitä mitä syö. Mulla on aika paha piikkikammo (sen takia jäi puudutteet ottamatta synnytyksessäkin), ja välillä käskin miestä pistämään ne mittauspiikit, kun en itse enää kyennyt.Itse jouduin jättämään kaikki ruuan jälkeiset hedelmät. Se oli mulle kovin paikka, koska siinä vaiheessa melkein elin pelkillä hedelmillä. Mutta jos söin esim. kalaa ja vähän riisiä, niin sitten ei noussut sokerit, mutta taas jonkun pastaruuan jälkeen oli turha haaveilla mistään hedelmistä. Lisäksi mun oma terkka oli niin ihana, että se antoi luvan pitää karkkipäiviä kerran viikossa. Mä vielä onnistuin kärähtämään niistä sokereista pari viikkoa ennen joulua, mutta jouluna en jaksanut välittää niistä enää tippaakaan.itsellä oli muuten ihan sama tuon juomisen kanssa. Koko ajan ihan järkyttävä jano, öisinkin heräsin eka siihen janoon, sitten vasta pissahätään. Kyllä se siitä, kyllä sä selviät :)

    VastaaPoista
  15. Ei voi muuta sanoa kun että tsemppiä ja onneks teillä on se plaikkari! :)

    VastaaPoista
  16. Täällä on lista kaikesta mikä estää Haikaranpesässä synnyttämisen:http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,960,1144,1169,15395Raskausdiabeteskin vain jos sitä hoidetaan insuliinilla. En sitten tiedä onko se enemmän sääntö vai poikkeus että on se insuliinihoito raskausdiabeteksessä.

    VastaaPoista
  17. Tiina: juu, agressiot on nyt purettu :)Onneli: Ton listan mukaan mä en todellakaan voi synnyttää haikaranpesässä, saankohan edes mennä koko kättärille kun ovat noin vaativaisia. Luulen ettei se insuliini kuulu kaikkien diabeetikkojen lääkitykseen.

    VastaaPoista
  18. Peruspuolella ei ole mitään rajotteita ja mullekin sanottiin että jos tulee jotain häikkää niin sitten ilmoittaa sinne että siirtyy tavalliselle puolelle. Eikä sekään varmasti hullumpi ole ja ehkä myös todennäköinen jos Haikaranpesä sattuu olemaan täynnä. Yksi kollegakin passitettiin tavalliselle osastolle tilapuutteen vuoksi ja hänellä oli siitäkin jäänyt tosi hyvät kokemukset.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images